Ympäröi itsesi elämällä

 

Lämpimät ilmat ovat saaneet muusikon kuoriutumaan kotikolostaan. Kävelylenkkejä on tullut tehtyä viime viikkoina enemmän, kuin koko talvena. Samalla olen huomannut, että tästä kaupungista on näkemättä vielä ihan järkyttävän paljon. Keskusta ja menomestat on kyllä tulleet tutuiksi, mutta kaikki vähänkin metsiä muistuttavat alueet olen onnistunut välttämään lähes täysin. 

Viimeisin kävely kuljetti minut Groningenin länsipuolella olevaan paikkaan, jossa kartalla luki "zoo". Eläinrakkaana ja super tunteellisena ihmisenä en yleensä halua mennä eläintarhoihin, sillä tulen niissä jotenkin tosi surulliseksi. Tällä kertaa oli kuitenkin sellainen fiilis, että haluan lähteä etsimään tätä paikkaa ja siellä mahdollisesti asuvia tyyppejä. 

Eläimillä on jotenkin todella rauhoittava vaikutus, ja tämä vuosi on ollut omalla tavallaan myös yksi ihmiskoe, sillä olen ollut erossa kissoistani. Sunnuntaina kävelyllä löytäessäni hevosia alkoivat kyyneleet valua ilman mitään syytä. Oli ne sitten ilon tai surun kyyneleitä, rauhallinen olo sen nyyhkytyssession jälkeen ainakin tuli. Minut tuntevat ihmiset eivät onneksi ihmettele enää, jos itkeä tirautan kesken keskustelun tai vaikka nähdessäni kauniin aruingonlaskun. Huomaan kuitenkin sen, että ilman kissojen läsnäoloa, on paljon vaikeampi rauhoittua kotona ja olla oikeasti läsnä. Aivot raksuttaa tuhatta ja sataa, eikä sellaista pelkkää tässä ja nyt hetkeä synny yhtä luonnollisesti, kuin kissan mahaa rapsuttaessa ja kehräystä kuunnellessa.

Groningenin eläintarha paljastui perille päästyäni kotieläinpuistoksi, joka oli pyhäpäivän takia kiinni. Aidan vierestä näkyi muutamia eläimiä ja nokosilla ollut sika säikäytti pahemman kerran röhkäistessään aidaraosta ärtyneet terveiset (itku tuli, kun tyyppi oli niin väsyneen näköinen). Jatkoin matkaa eteenpäin ja löysin "tosi vihreän alueen" eli metsän (edellisen postauksen videolla en löytänyt sanaa metsälle) ja lähdin rauhoittumaan sen saundeihin.

Kävelyrauhaa rikkoi aina välillä muut ihmiset, sillä kaikille sanotaan täällä aina moi. Alussa se oli todella outoa, mutta nyt siihen on tottunut. Kaikille vaan jostain syystä hymyillään ja moikataan.

Pitäisiköhän jatkaa Suomeen palatessa moikkailua. Ainakin mahtavia katseita voisi saada tuntemattomilta moikkauksen kohteilta :D

 

 

Huomasin kävellessä, että olen vieraantunut luonnosta ihan surullisen paljon. Säikähdin ääniä ja ötököitä ja hyvä, etten kiljunut, kun kimalainen lensi päin jalkaa. Kaupungissa näkee vaan kaikkea ihmisen luomaa ja omalla tavallaan keinotekoista. Olin unohtanut, että miten hyvää tekee itsensä ympäröiminen elävillä asioilla, jotka eivät ole ihmisiä. Ei metsiä turhaan maapallon keuhkoiksi kaikissa koulukirjoissa sanota. Ajatuksetkin tuntuivat selkeytyvän, kun sai lisää happea. 

Mietin välillä, että mistä klassiset säveltäjät ovat hankkineet inspiraationsa kaikkiin niihin upeisiin teoksiin, joita tämä maailman on täynnä. Ulkona luonnon ympäröimänä ei ollut kauhean vaikea kuvitella, että miten esimerkiksi Sibelius on löytänyt niin kauniita värejä teoksiinsa. Suomen luonto ja maisemat kuulostavat sävellettynä aivan erilaiselta, kuin esimerkiksi Brasiljalaisesta luonnosta kertova musiikki. Nytkin kuulin niin monia kauniita ja mielenkiintoisia ääniä, kun vain osasin kuunnella.

Lopulta metsässä tuli itku, kun kaikki ympärillä oli vaan niin kaunista. Mieli taitaa olla loman tarpeessa, kun itku tulee puita katsellessa.

 

 

Noudatan kävelyillä yleensä sääntöä, että päätän paikan jonne kävelen ottamatta yhtään kuvaa. Yritän nauttia maisemista juuri siinä hetkessä, ja jos haluan jostain tietystä paikasta kuvan, tulen ottamaan sen takaisin tullessa. Usein huomaan, etten tarvitse kuvaa enää sen hetken koettuani. Tietysti tänne blogiin on kiva ottaa kuvia ja visuaalisena ihmisenä nautin myös kauniista kuvista. Tuntuu vaan välillä, että kaikki erilaiset laitteet vie niin ison osan huomiosta tässä elämässä, että on pakotettava itsensä elämään vain omien aistiensa varassa voidakseen olla oikeasti hetkessä läsnä.

 

 

Haastan kaikki tämän jutun lukeneet lähtemään kävelydeiteille itsensä kanssa jonnekin "tosi vihreään paikkaan" ja pysähtymään edes kerran kuuntelemaan äänimaisemaa. Keskity ensin tutkimaan omaa hengitystäsi ja sen jälkeen avaa korvat. Kävelylle ei myöskään saa ottaa mukaan musiikkia, vaan se on tarkoitus löytää luonnosta. Olen varma, että sillä on hyviä biisejä tarjolla.

Yllätyin itse taas kerran, kun tajusin kuinka paljon inspiraatiota voimme saada muiden, kuin kanssaihmisten toimesta.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Share

Kommentoi