Ladataan...

Niin se vain on, että matkailu avartaa. Jos matkailu (lentokoneella) olisi ilmaista, eikä se kuormittaisi maapalloa, ei mua paljon kotona näkyisi. Kerroin jo tuossa aikaisemmin, että joulukuun matkat aiheuttivat sisälläni maanvyöryn ja joudun päivittäin pakottamaan itseni pois internetin ihmeellisestä maailmasta, sillä surffailen siellä kyttäämässä kaikkia upeita matkakohteita, enkä meinaa saada aikaiseksi asioita, jotka todellakin odottavat tekijäänsä. Oikeastaan ne eivät enää edes odota, vaan niiden pitäisi olla jo tehtynä ja hommat niin sanotusti hanskassa.

Huomasin kuitenkin taas tänään salakavalasti huijanneeni itseni siivoamaan koneelta kuvia uudelle kovalevylle. Hommassahan kävi sillä tavalla, että  fiilistelen täällä edelleen kaikkien tehtyjen reissujen kuvia. Huomaamatta sormeni olivat myös klikanneet kuvat auki Photariin ja loppu onkin historiaa. Nyt kevyet miljoona tuntia myöhemmin mulla on kuvia editoituna, mutta siivousprojekti on edelleen kesken. En ole myöskään ottanut yhtään biisiä haltuun, vaikka ohjelmassa oli ainakin 10 biisin tsekkaaminen. 

Mielestäni tuntien työ ei saa kuitenkaan mennä hukkaan, joten esittelen teille nyt maisemia ja hetkiä Jyväskylä Big Bandin Romanian kiertueelta syksyltä 2016. Ensimmäinen kuva on bussimatkalta Karpaattien yli. Yövyimme tuolla vuorilla aivan mielettömän upeassa kylpylähotellissa. Oli aika aito meininki, kun ulkona ei voinut kävellä juurikaan hotellia pidemmälle, ettei lähellä asustava äiti-karhu saanut slaagia ja hyökännyt puollustamaan pienokaisiaan.

 

 

Olimme aloittaneet kiertueen Romanian pohjoispuolelta Clujista ja lopullinen päämäärämme oli selvitä ajoissa Bukarest Jazz Festivaaleille. Reissun alussa sää oli todella lämmin ja fiksuna olin ottanut pelkkiä kesävaatteita mukaan. Kiertueen lopulla lämpötila laski mukavasti kymmenisen astetta ja alla olevaa kuvaa ottaessa ei panoramasta meinannut millään tulla suoraa, kun kädet tärisivät niin kovasti.

 

 

Bukarestissa napattiin Matiaksen kanssa yhtenä päivänä taksi ja suunnattiin levykauppaan, jonka piti olla pullollaan jazzia. Löydettiin itsemme jostain kaupungin laitamilta jonkun omakotitalon yhteydessä olevasta putiikista, jossa ei ollut juurikaan jazzia, mutta kissoja oli senkin edestä. Romania oli kyllä varsinainen hullujen kissanaisten luvattu maa, sillä jokaisessa kuppilassa asusti vähintään yksi sellainen.

 

 

Romania on ehdottomasti maa, jota kannattaa lähteä tutkimaan. Karpaattien ylityksen aikana nähdyt ja koetut maisemat pääsevät helposti Henriikan huikeimmat elämykset-listalle.

Meidän kiertueesta on muistona koko bändin yhteisvoimin kirjoitettu matkakertomus, joka avaa tunnelmia keikoista ja reissusta todella hyvin, joten suosittelen, että klikkaat itsesi seuraavaksi tästä sinne!

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
Share

Ladataan...

Jos ihan tarkkoja ollaan, on susia nähty Jyväskylässä 5. Neljä urosta ja yksi naaras, joka on tämän lauman pomo. Samaiset sudet on ehditty näkemään myös muissa kaupungeissa, mutta pesä tällä laumalla on ainakin toistaiseksi täällä Jyväskylässä. Kyseessä ei ole mikä tahansa susilauma, vaan tänään puhutaan vielä suhteellisen tuoreesta bändistä nimeltä Muutama Susi.

Matin ja Tepon sanoin: Kaiken takana on nainen. Eikä mikä tahansa nainen, vaan iki ihana Anna Voutilainen. Hän on kasannut tämän upean joukon omien sävellystensä ympärille, ja tuloksena on todella koskettavaa, raikasta rokkia. Pääsin itse 5.1. todistamaan livenä, kuinka kauniit tekstit ja melodiat porautuivat syvälle sisimpään. Ne naurattivat, laulattivat ja lopulta ne myös itkettivät.

Bändin musiikkia on kuvailtu Ultra Bra henkiseksi, eikä turhaan. Samaa fiilistä musiikista löytyy paljonkin, mutta se on silti aivan erilaista. Tässä tapauksessa ei ole yritetty kuulostaa keneltäkään muulta, kuin omalta itseltään. Vaikka musiikki pääaisassa syntyykin Annan toimesta, ei vaikutelma ole missään vaiheessa sellainen, että muut ovat lavalla soittamassa jonkun toisen musiikkia. Popparissa nähtiin yksi yhtenäinen kokonaisuus ja kehonkielen perusteella musiikki olisi voinut olla kenen tahansa kirjoittamaa.

 

 

Sellainen kuulija, joka ei bändin solistia tunne entuudestaan, tuntee hänet kyllä keikan jälkeen, sillä Anna kirjoittaa omasta elämästään. Eräs laulu oli syntynyt ystävän kirjeen inspiroimana ja toinen, joka sai allekirjoittaneen kyyneliin, oli omistettu hänen isoisälleen. 

Olen tietysti hieman puolueellinen kuuntelija, sillä olen saanut kunnian tutustua Annaan jo vuosia sitten ja tiedän, että mikrofonin takana on ihminen, joka on varustettu yhdellä suurimmista sydämistä tällä planeetalla. Tyyppinä Anna todellakin on sellainen, kuin laulut antavat ymmärtää. Musiikki on kaunista, siitä huokuu kunnianhimoa, mutta ennen kaikkea se on rehellistä.

 

 

Jos jotain spesiaalia pitäisi keikasta nostaa esiin kauniiden sävellysten ja sanoitusten lisäksi, on annettava yhdet seisovat aplodit yhtyeen rumpalille Juho Seppäselle, joka hoitaa taustalauluosuuksia aivan tajuttoman hyvin. Toinen erityisplussa tulee siitä, että Anna soittaa keikoilla myös saksofonia, jonka muusikon tutkinnon hän on suorittanut Helsingissä.

 

Muutama Susi:

Laulu/Saksofoni - Anna Voutilainen
Kitara - Konsta Veijonen
Basso - Samuli Salmela
Koskettimet - Esa Puolakka
Rummut - Juho Seppänen

 

Seuraavan kerran nämä Muutamat Sudet nähdään Mikkelissä 27.1. Linkki facebook-tapahtumaan on tässä!

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
Share

Ladataan...

Jouluaatto tulee ja menee. Siitä viikko eteenpäin ja jengillä on taas ykköset pykälässä. Edellisten päivien aikana on ehkäpä vietetty täydellisiä herkkuorgioita suklaiden ja ties minkä namien parissa. Vähintään yksi perheestä tekee lupauksen päästä alkavana vuotena elämänsä kuntoon ja aloittaa jopa matkan kohti kisalavoja.

Vuodenvaihteessa on jotain uskomattoman hienoa taikaa. Silloin hyvästellään vanha ja toivotetaan tervetulleeksi uusi. Kuin käärmeet me luomme nahkamme ja lähdemme kohti kevätlaitumia sydän ja mieli täynnä uusia suunnitelmia. Entäs, jos ei halua tehdä mitään suunnitelmia? Jos vähän jopa ahdistaa, että vuosi vaihtuu ja sen pitäsi olla taas edellistä parempi?

Ensimmäistä kertaa elämässäni en odota tulevalta vuodelta mitään. Ei ole sellaista kutkuttavaa fiilistä, että ui saakeli tästä tulee kyllä tähän astisen elämäni ehdottomasti paras vuosi. Sisimmässäni tiedän, että vuonna 2018 tulee tapahtumaan paljon, sillä kalenterissa on jo nyt vaikka mitä siistiä, mutta samalla vähän kauhistuttaa. Okei, olen hukannut kalenterini jonnekin Helsinki-Dominikaaninen-Helsinki välille, joten en voi olla ihan sata varma, että milloinka nämä siistit jutut tapahtuvat, mutta oli niitä siellä muistaakseni kuitenkin.

Hups.

Meillä oli ihanat juhlat vuoden viimeisenä päivänä ja kaikki oli täydellisen kohdallaan vuoden vaihtumista varten. Tai no aviomies oli Rukalla ja mä Vantaalla, mutta muuten aivan hyvät olosuhteet. Siinä vaiheessa, kun kaverit kyselivät, että mitä lupauksia mulla on tulevalle vuodelle, en osannut sanoa mitään. Huomasin vältelleeni ajatusta lupauksien tekemisestä, sillä pelkään, etteivät ne toteudu. Jos ei ole lyönyt mitään vetoja, on lupauksista toisaalta vastuussa vain itselleen. Mitä ihmettä mä siis oikein pelkään?

 

 

Onkohan nämä jotain aikuistumisriittejä nämä tällaiset pelkotilat tulevaisuuden suunnittelusta, vai jotain kapinaa sitä vastaan? Löydän itseni nimittäin vähän väliä haaveilemasta mitä kummallisimmista reissuista. Sellaisista viikkoja tai jopa kuukausia kestävistä. Tunnustan kuitenkin poteneeni vauvakuumetta joskus kesän ja syksyn taitteessa, joka viestii kaikesta muusta, kuin aikuisuutta vastaan kapinoimisesta, mutta siitä ei ole enää tietoakaan. Tuntuu hullulta, että siinä hetkessä kesän lopulla parasta olisi ollut rivarinpätkä ja vakituinen työ. Nyt mieli tekisi vain maailmalle kaikkea tavallista karkuun. 

Tulevaa on onneksi lopulta aika vaikea ennustaa. Tämän ajatuksen voimalla olen yrittänyt lohduttaa itseäni valjuista tunteista vuotta 2018 kohtaan. Muutamia juttuja voi kuitenkin aika varmasti ennustaa tapahtuvaksi tälle vuodelle:

 

  • Täytän 27 vuotta.
  • Teen keikkoja.
  • Kirjoitan tätä blogia ja tulossa on sen tiimoilta hyviä hommia.
  • Pyöritään Matiaksen kanssa kesäkuu jossain Hollannin ja Italian välillä. 
  • Heinäkuussa toimin kaason kunniatehtävissä.
  • Syksyllä alkaa viimeinen vuosi ammattikorkeakoulussa.
  • Sävellän ja sanoitan ainakin 4 biisiä.
  • Haaveilen jatkuvasti vähintään kuukauden pituisesta matkasta Aasiaan.

 

Listaa katsellessa tulee mieleen, että miten ihmeessä vuosi 2018 ei tunnu tällä hetkellä upean loisteliaan mageelta, koska onhan nuo listatut asiat ainakin mun henkilökohtaisella mittarilla todella jees.

Oonkohan mä ihan yksin tämän tunteeni kanssa, vai onko siellä muita, joille vuoden vaihtuminen ei aiheuttanutkaan sitä tuttua kutkuttavaa fiilistä, vaikka paperilla syytä juhlaan ja ilonkiljahduksiin olisikin?

Onko tämä sitä aikuistumista vai suojeleeko pikkuiset aivonystyrät mua vuoden 2018 päätä huimaavalta menolta? Laitan varmuudeksi jotkut tosi nopeet lasit lähettyville, jos meno tuleekin olemaan todella hurja!

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa
Share