Ladataan...

Mosel-joki ja sen varrella oleva kaupunki Cochem on ensimmäinen paikka, jonne olemme Matiaksen kanssa matkustaneet yhdessä. Nykyään jo naurattaa, kun muistelee tuota reissua, mutta silloin ei tuoreessa parisuhteessa olevana kauheasti naurattanut.

Oltiin seurusteltu vasta muutamia kuukausia, mutta koska löysin todella halvat lennot Tampereelta Frankfurt Hahnin kentälle uskalsin ostaa ne, vaikka homma olisikin mennyt puihin. Meillä oli kaikki hienosti, joten lähdettiin hyvillä mielin matkaan. Alku vaikutti menevän putkeen ja ihastelimme maisemia haltioituneena, sillä paikka on niin romanttinen, että heikoimpia varmasti ällöttää. 

Olimme siis matkustaneet Saksaan setäni kunnostamaan ihanaan villaan, joka toimii myös hotellina. Kun juttelin setäni kanssa matkasta ja meidän sinne tulemisesta, unohtui keskustelusta varmasti yksi aika suuri asia. Tulisimme olemaan vastuussa hotellin respasta koko viikonlopun. Jep. Siinä me sitten muina nuorina rakastavaisina lomailtiin täysillä 1,5 päivää ja loput päivät pidimme huolta hotellista. Tavallaan siinä nähtiin kyllä jo aika hyvin, että meidän tiimi toimii saumattomasti. Vieraat olivat tyytyväisiä ja me saimme hyviä nauruja tulevaisuuden muisteluhetkiin.

 

 

Ei siis ole mikään ihme, että matkalla tänne Cochemiin tuli muisteltua taas tuota viikonloppua. Tällä kertaa varmistettiin monta kertaa, että eihän kyse ole mistään työkeikasta, sillä Matiaksen äiti saapuisi myös hotelliin muutama päivä meidän jälkeen. Ei meistä kyllä enää olisi tätä hotellia pitämäänkään, sillä sen rinnalle on kunnostettu myös toinen upea vanha rakennus, joten henkilökuntaa on jo reippaasti enemmän. 

Groningenista tänne ei ole mitenkään hurjan pitkä matka, mutta Saksalle tyypillisesti matkan varrella oli useita tietyömaita ja kiitettävästi ruuhkaa. Voimia ei ollut matkan jälkeen enää mitenkään hurjasti jäljellä ja ensimmäinen ilta kului varsin rauhallisissa merkeissä (paitsi, että viiniä tuli juotua ehkä vähän reippaasti, hah). Seuraava varsin pilvinen ja sateinen päivä otettiin myös rennosti, että jaksetaan taas tutkia paikkoja, kun porukkaamme liittyy yksi matkalainen lisää. 

Ajattelin omistaa hotelleille ja seuraavien päivien ohjelmalle ihan omat postauksensa, joten tässä olisi tällä kertaa tarina reissun päivästä numero 12.

Loppuksi: Muutama kuva uudemman hotellin terassilta.

 

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Ladataan...

Niinhän siinä kävi, että päivät sekoittuivat toisiinsa ja ystävät ja musiikki vei mennessään. Toisin sanoen: kiirettä piti. Oli vaikeaa pysyä paikallaan ja vaan lötkötellä, kun kaupunki ja ystävät olivat koko ajan niin lähellä. Viikkoon mahtui illanviettoa lähes jokaisena iltana ja yhteisen vuoden fiilistelyä. Pidin ystäville myös muutaman tunnin laulutekniikan merkeissä, sillä tiesin oppineeni Suomessa juttuja, joihin monet koulussa kaipasivat vastauksia. Koko vierailun päätarkoitus oli päättökonserttien näkeminen ja viimeisinä päivinä niitä tarjoiltiin jopa kolme päivässä. 

Tällä kertaa matkapäiväkirja on suurimmaksi osaksi kuvapainotteinen, sillä niihin kiteytyy parhaiten sydäntä lämmittäneet hetket meidän entisestä kotikaupungista.

 

 

Päästiin taas nauttimaan New Yorkista tulleen opettajan mestarikurssista/luennosta. Tällä kertaa vieraana oli huikea trumpetisti/sovittaja/säveltäjä Mike Mossman. Luentojen aiheet vaihtelevat opettajan mukaan ja nyt kuulimme sovituksia ja sävellyksiä, joista keskusteltiin porukassa.

 

 

Rakas ystävämme ja aivan tajuttoman hyvä laulaja Floriana valmistui ja olin todella otettu, että mun ottamat kuvat kelpasivat edelleen, joten yksi keikkakuvaus tuli tehtyä myös siinä sivussa. 

 

 

Viikon aikana syötiin lähinnä kaupasta ostettua ruokaa, mutta yhden kerran sentään raaskittiin sijoittaa ravintolaruokaan. Suositukset tälle paikalle ehdottomasti! Jos muistan oikein, oli ravintolan nimi Little Italy (tai joku sinnepäin) ja ruoka oli toooodellakin edullista ja maukasta.

 

 

Tässä koulun uuden puolen sisäänkäynti. Suomalaiseen silmään uuden osan arkkitehtuuri oli ihanan selkeää ja linjakasta, mutta suurin osa opiskelijoista oli sitä mieltä, että koulusta oli tullut sairaalan näköinen. Tervetuloa vaan Suomeen siis, hah.

 

 

Käytiin myös useampaan otteeseen hakemassa kahvia tai ihan vaan kahvilla. Tässä yhden kupillisen norsu.

 

 

Rakas matkakumppanini, joka riemuitsi jazzin ilosanomasta ja soitti paljon kitaraa.

 

 

Mahtui viikkoon myös yhdet legendaarisen bileet opiskelija-asuntolan kellarissa. Mentiin juhliin vasta klo 2 yöllä, mutta meininki alkoi sillon vasta olla katossa. Siellä bileet on todellakin aina jotain ihan omaa luokkaa. Kellarissa tanssitaan salsaa ja usein siellä soittaa myös livebändi. 

 

 

Lomaa meillä ei sen ihanimmassa muodossa (lötköttelyssä) juurikaan ollut, mutta saimme taas kiinni siitä elämästä, jota Hollannissa elimme. Pelko siitä, että meidät olisi unohdettu oli onneksi turha. Hyvästien hetkellä tuli nimittäin taas itku. Todistimme kuitenkin itsellemme (ja kavereille), että lupaustemme mukaisesti tulimme takaisin. Nyt kynnys näkemiselle on taas vähän matalampi.

Tällä hetkellä olemme jo toisessa maassa ihan erilaisissa maisemissa. Tästä lisää luultavasti huomenna.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Ladataan...

Hääpäivän aamuna olin taas suunnattoman onnellinen ja kiitollinen. On se vaan aikamoisen ihana tuo aviomieheni. Päivittäin ihmettelen, että miten se silloin Skotlannissa, kaikkein villeimmän vaiheen ollessa täysillä päällä, osasi nähdä mun sieluun kaiken sen säheltämisen ja sekoilun läpi. Olen sata varma, että kukaan ulkopuolinen ei silloin olisi uskonut, että tässä vielä ollaan. Omalla kummallisella tavalla ollaan me, maailman paras tiimi.

Rakastan pieniä arjen luksushetkiä ja meillä oli suunnitelmissa hidas ja romanttinen aamiainen, mutta se ajatus hävisi hyvin nopeasti, kun kumpikin tajusi, että nyt on muuten unohtunut lomaa edeltävästä to do -listasta muutama todella tärkeä työ- ja koulujuttu, jotka on pakko tehdä heti. Hädässä kumpikin avasi läppärin ja siinä me silmiin tuijottamisen sijasta tuijotettiin näyttöjä seuraavat kolme tuntia. Huh, mitä rakkauden huumaa.

 

 

Toinen juttu, jota oltiin suunniteltu hääpäivän kunniaksi, oli illallinen tässä aivan mielettömän hyvässä ravintolassa. Käytiin Bistro 't Gerechtissä (siinä ravintolassa) Groningenissa asuessamme kaksi kertaa ja ruoka (ja viinit) olivat jokaisen euron arvoisia. Molemmilla kerroilla valittiin kuuden ruokalajin yllätysmenu ja samaa suunniteltiin tällekin kerralle.

Edellisenä päivänä iskenyt haikeus ja pienoinen pettymys kaupunkiin saapumista kohtaan alkoi koko ajan syvenemään ja päätettiin siirtää illallinen johonkin toiseen päivään. Vaikka hääpäivään voi mielestäni satsata hyvinkin paljon, ei paria sataa euroa halua käyttää johonkin elämykseen, jos fiilis on jo valmiiksi huono. Ikävä olo ei todellakaan johtunut toistemme seurasta, vaan siitä, että lomalla oleminen ei tuntunut lomalta. Oltiin edelleen kiinni arjessa, mikä käy ihan järkeen: olihan tämä kaupunki ollut arkeamme kokonaisen vuoden verran. 

Hääpäivämme muodolliseksi kohokohdaksi muodostui lopulta shoppailukierros Primarkissa. Parasta päivässä oli oikeasti varsinaisen hääpäivän muisteleminen. Siihen päivään palaaminen saa kiukkuisen ihmisen onnelliseksi nanosekunnissa.

Kerroin joskus, että meillä on tapana sanoa skoolatessa "happy honeymoon" ja niin me tehtiin tuonakin iltana ystäviemme keikkaa kuunnellessa. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet ehdottomasti elämäni parhaat vuodet. Mikäs tässä ollessa, kun on ikuisella häämatkalla parhaan ystävänsä ja elämänsä rakkauden kanssa.

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Lue myös: Vinkki ikuiselle häämatkalle

 

Kuvat: Suvi Häyrinen

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Ladataan...

Groningen. Paikka, jossa vietimme kokonaisen vuoden ja koimme monta niin unohtumatonta hetkeä. Osa hetkistä oli elämämme parhaita ja osa niitä kamalimpia. Kasvun vuosi niin monessa asiassa.

Entäs nyt, kun saavuimme vuoden poissaolon jälkeen tänne lomalle? Tunne on todella ristiriitainen ja oikeastaan aika sekava. Tulen valottamaan fiilisten kehittymistä vielä useampana päivänä, mutta tänään on vuorossa reissun päivä numero neljä. Päivä, jona saavuimme tänne ja yllätimme ystävämme tulemalla ilmoitettua aikaisemmin.

Ensimmäinen huomio kaupunkiin saapuessa oli se, ettei tunne ollut sama kuin esimerkiksi, jos Helsingissä ollessa kävelen vanhojen kotitalojeni ohitse. Niihin paikkoihin yhdistyy selkeästi kotiin tulemisen tunteet. Ei tullut sitä samanlaista fiilistä, kun menee käymään lapsuudenkodissa ja lähestyy kotikatua. Kadut oli tuttuja kyllä, mutta kodilta ne eivät tuntuneet. Mentiin molemmat aluksi ihan hiljaisiksi ja kumpikin oli jopa vähän pettynyt, ettei fiilis ollut mitenkään erityisen hohdokas.

 

 

Noustiin tuosta pettymyksestä onneksi nopeasti, sillä tavaroiden viemisen ja auton parkkeeraamisen jälkeen piti lähteä hyvää vauhtia kipittämään kohti ystävämme maisteriopintojen päättökonserttia. Voi niitä riemastuneita ja yllättyneitä huutoja, kun ystävämme huomasivat meidät ja tulivat kaikki vuorollaan halaamaan. Se oli uskomattoman onnellinen hetki, jossa tunsin olevani tärkeä. Se, että olimme oikeasti jättäneet olemuksillamme korvaamattoman aukon meidän porukkaan, tuntui salaa tosi hyvältä. Meitä ei oltu unohdettu.

Koko ilta meni kuulumisia vaihtaessa, mutten voinut sille mitään, että syvällä sisimmässäni tuntui vähän ikävältä. Tajusin, etten halua enää tänne takaisin opiskelemaan. Olin jotenkin odottanut jotain ihmeellistä hurmosta ja autuaan onnellista jälleennäkemistä niin rakkaaksi muodostuneen kaupungin kanssa, mutta sitä ei ollut tarjolla. Kadut näyttivät samalta, ystävät näyttivät samoilta ja olivat tietysti myös samoja, eihän heidän kuulukaan muuttua, mutta silti – harmitti, ettei kaikki ollut enää taianomaista. 

Aloin ymmärtää, että tämä sivu elämässä oli todellakin nyt viimeistään käännetty.

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Ladataan...

Matkapäiväkirjan osalta ollaan nyt menossa päivässä numero kolme. Herättiin Göteborgin päässä siinä kahdeksan aikaan, syötiin aamiainen ja lähdettiin matkaan.

Meillä oli sellainen diili, että suostun ajamaan ainakin yöllä Ruotsissa, mutta ajotunteja yöllä oli tuohon hetkeen mennessä kertynyt pyöreät nolla, joten sanoin voivani ajaa ehkä myös päivällä. Olin siis valmiiksi jo kauhusta kankeana, sillä autoilu ei todellakaan kuulu suosikkihommiini. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että taaskaan tämä rouvashenkilö ei koskenut auton rattiin, vaan ritarini kuskasi meidät turvallisesti Tanskaan Fyn saarelle. 

Vaikka tämä postaus onkin eräänlainen säästövinkki, on tähän väliin todettava, että varatkaa hyvät ihmiset rahaa siltojen ylittämistä varten. Ruotsista tanskaan mennessä humahti noin 60 euroa ja Ison-Beltin sillasta sai maksaa muistaakseni kolmisenkymmentä euroa. Suru rahasta haihtui onneksi hyvin nopeasti, kun edessä aukeni todella upeat näkymät ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

 

 

Matkaa suunnitellessamme olimme päättäneet, että majoituksessa yritetään säästää parhaamme mukaan. Tästä syystä mukaan lähti teltta ja kaikki muut asiaankuuluvat härpäkkeet. Isin suosituksesta huolimatta jätettiin retkituolit Lohjalle ja sekös meitä harmitti, kun teltan kasaamisen ja eväiden hankkimisen jälkeen istuskeltiin maassa, kun naapurit nauttimat gourmetillallisiaan juurikin niillä kuuluisilla retkituoleillaan.

 

 

Kuten kunnon taiteilijoilla on tapana, emme suunnitelleet reittiä juurikaan etukäteen. Tästä syystä meillä ei myöskään ollut mitään majoituksia varattuna ja kaikki yösijat on tähän mennessä varattu edeltävänä iltana tai samana aamuna. Hyvällä menestyksellä ainakin toistaiseksi. Fyn saaren majoitus osoittautui oikeaksi lottovoitoksi: siisti ja tunnelmallinen camping-alue veden äärellä. Teltan sai pystyttää tasaiselle nurmelle ja löytyipä tämän kaiken lisäksi vielä uima-allas, jossa sai polskutella klo 21 asti. Hintaa yhdelle yölle tuli 24 euroa (+ruoka ja juoma kaupasta tietysti).

Ei huono, vai mitä olette mieltä?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Kuvat: Kaikki otettu sieltä teltteiluparatiisista.

 

 

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Pages