Ladataan...

 

Koska jokaisessa ajan hermolla olevassa blogissa on oltava sisustusvinkkejä ja DIY juttuja, niin päätin nyt kesäloman ja ihan vaan elämän kunniaksi paukauttaa yhteen postaukseen kummatkin heti kerralla.

Tänään Henriikan vinkkipankista löytyy ohjeet kattolampun tekemiseen, eikä ihan minkä tahansa lampun, vaan aivan sikamageen. Olen varma, että lampun tekemisessä voisi sniiduilla vielä enemmän, mutta aivan hyvää säästöä syntyi näinkin. 

Lopullinen hinta määräytyy pitkälti siitä, että minkälainen valaisimeen kiinnitettävä lamppu miellyttää omaa silmää, mutta alle 30 € selviää helposti. Vertailun vuoksi kaivoin netistä tällaisen kooltaan samaa luokkaa olevan lampun, jolla oli hintaa komeat 127,50 €

Löydettiin syksystä eteenpäin koti Jyväskylästä tässä muutama hetki sitten, ja siitä riemastuneena heräsi sisäinen sekopääsisustaja talviuniltaan. Annettiin omat lamput pois viime syksynä, kun muutettiin Hollantiin, joten lampuille oli siis ihan tilaustakin (on ihan hirveen kätevää antaa kauheesti tavaraa pois muuton yhteydessä, niin on jotenkin ihan pakko vaan sisustaa vahingossa koko koti uudestaan :D).

Pari iltaa sitten sain eräänlaisen herätyksen, jonka jälkeen google lauloi yötä päivää, kunnes sopivan hintaiset tarvikkeet löytyivät. Osia koko hommassa on 3 ja aikaa kokoamiseen kuluu n. 1-5 minuuttia.

Ennen kokoamista suuntasin Kärkkäiselle, sillä olin tarkistanut netistä, että sieltä löytyy tällaisia koreja. Kuvissa oleva lamppu on tehty pienemmästä korista, mutta tein olohuoneeseen lampun isoimmasta korista, jonka löysin. Korin piti olla metallinen, iso ja siinä oli hyvä olla reikä keskellä. Tarkistin myös, että Kärkkäiseltä löytyy näitä lamppuhommeleita (tämä ei ole mikään yhteistyöpostaus, niitä kuumeisesti odotan putoavan taivaalta). Näiden lisäksi tarvitset jonkun kivan lampun (lopullisessa versiossa meillä tulee olemaan sellainen iso pyöreä lamppu (jäi vielä kauppaan, kun piti testata ensin miten tämä onnistuu), joka mielestäni sopii hyvin tähän tuotokseen. Jos kotoa ei löydy vahvoja metallinleikkuuseen tarkoitettuja pihtejä, pitää sellaisetkin tätä kärkkäisen koria käyttäessä hankkia. 

 

Näitä ohjeita seuraamalla syntyy super trendikäs kattovalaisin:

1. Leikkaa korin pohjassa keskellä oleva ympyrä irti kas näin:

 

 

2. Ruuvaa lamppujutun toinen osa irti ja pujota päälliosa reiästä läpi ja kiristä alaosa tukevasti.

 

 

3. Laita mieleisesi lamppu kiinni (näissä kuvissa tosiaan on vain tällainen kokeilu menossa ja lopullisessa versiossa tulee olemaan sellainen iso pallo) ja iske lamppu kattoon.

 

 

4. Laita valot päälle ja ihaile kättesi jälkeä. 

 

 

Tuli muuten ihan uskomattoman hyvä fiilis, kun vähän puuhaili tällaista askarteluhommaa, joka onnistui vielä aikas todella upeasti omasta mielestäni. Jos kesälomlla on tylsää, suosittelen ehdottomasti tätä projektia. Mulla on myös vahva tunne siitä, että tämän kesän aikana syntyy askartelupaskarteluhetkien aikana muitakin julkaisemisen arvoisia juttuja. Esim. korvakorujen väkertäminen on todella lähellä sydäntäni näin kesäaikaan. 

Kaikki sisustukseen liittyvät penninvenyttäjän vinkit on erittäin tervetulleita, joten antakaa palaa!

 

Jazz-terveisin,
Henriika S. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Nyt on luvassa vinkkejä aiheesta Pori Jazz 2017! Koska jo festareiden nimessä komeilee kovasti rakastamani musiikkityylin nimi, haluan esitellä teille uusia (ja pari vähän vähemmän uutta) kuumia suomalaisia ja ulkomaisia nimiä, jotka eivät välttämättä heti sytytä lamppua kaikkien päässä. Ajattelin, että tarvitsen postaukseen vähän lisää uskottavuutta ja otin haastateltavakseni alan asiantuntijan, jonka harrastuksiin kuuluu jazzareiden bongailu. Osa suosituksista on sellaisia, joista mullakaan ei ollut kauheasti hajua, ja tutkittuani heidän saavutuksiaan, tunsin piston sydämessäni, kun tyypit eivät olleet vielä tuttuja.

Päätin rajata suositukset pelkästään Kirjurinluodon puoelle, mutta ensi vuonna voisi olla hyvä idea tajuta tehdä tällainen postaus sillä tavalla hyvissä ajoin, että ehtisin suositella myös Cafe Jazzin ja Lähi-Tapiola lavan puolelta artisteja. Klikkaamalla artistin nimeä pääset suoraan Pori Jazzin artistiesittelysivuille lukemaan heidän hehkutuksensa tyypistä, jos omat perusteluni näiden muusikoiden upeudelle eivät vakuuta tarpeeksi.

Kutsutaan nyt kuitenkin puhujapönttöön taitavana kitaristina ja minun rakkaana aviomiehenäkin tunnettu M! Muistivihkot esille, sillä tässä näitä nyt tulee:

Torstai (tänään):

14.00 (eli ihan kohta, joten vauhtia!) Julian Lage trio, Lokkilava 

Tähän kitaristiin olen tutustunut olosuhteiden pakosta, sillä M:llä oli yhdessä vaiheessa meneillän Julian Lage-kausi. Mutta miksi?

M: Lagen ura alkoi jo 8-vuotiaana Carlos Santanan soittokaverina, ja koko uransa hän onkin kantanut lapsineron viittaa harteillaan. Itseäni hänen soitossaan on aina kiehtonut vaivattomuus, rehellisyys sekä melodinen eleganssi tyylistä riippumatta. Kuitenkaan soitto ei ikinä ole tylsää tai "varmaa". Musiikissa otetaan riskejä ja etsitään niitä salaisia musiikillisia aarteita, joita improvisoidessa voidaan välillä löytää. Keikasta tulee varmasti viihdyttävä ja se vangitsee kuulijan kiinni hetkeen.

18.15 Ambrose Akinmusire, Lokkilava

Tämän hetken yksi kuumimmista trumpetisteista, joka hänkin tuli tietooni rakkaan aviomieheni toimesta. Meidän elämän voisikin oikeastaan jakaa aikakausiin eri artistien mukaan ja viimeisimpänä kotona on soinut hänen tuorein levynsä A Rift In Decorum: Live At The Village Vanguard.

M: Minuun Ambrosen toiseksiviimeisin levy The Imagined Savior Is Far Easier To Paint kolahti kovaa. Levyn kappaleet ja kokonpano hipoi täydellisyyttä. Uusinta livelevyä odotin kovasti ja se olikin kaikkea ja samalla ei kuitenkaan mitään, mitä olin odottanut. Monumentaallinen Vanguardissa äänitetty A Rift In Decorum on kova pala purtavaksi. Kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen levy alkaa avautumaan ja sen kuuntelu vaati ehdottomasti juuri oikeanlaisen mielentilan ja rauhan. 
Itselle Ambrosen soitto on maagista. Omaan korvaan soittossa on vahvaa amerikkaperinnettä, kuitenkin samalla mukaan on sekoittunut skandinaavista lyyrisyyttä ja herkkyyttää. Ambrosen uraa jonkin verran seuranneena on minulla sellainen tunne, että hänen soittonsa kuullostaa juuri siltä millainen hän on myös ihmisenä. Määrätietoinen sekä ammattitaitoinen, mutta herkkä ja syvällinen. Hänen soitostaan kiinnostuneille myös vahvana suosituksena kitaristi Wolfgang Muthspielin uusin julkaisu Rising Grace, jolla Ambrose myös soittaa.

Perjantai:

13.00 OK:KO, Päälava

Jos et pääse Poriin tsekkaamaan tätä, niin suosittelen lämpimästi ottamaan suunnaksi Jyväskylän, kun on seuraavan Summer Jazz Clubin aika. Tämä Antti Lähdesmäen alulle laittama klubi on aivan todella upea lisä Jyväskylän kulttuurielämään. Mulla oli kunnia olla avaamassa oman pumppuni kanssa vuoden 2015 Summer Jazz-kesä. Lisätietoja seuraavan clubin kattauksesta saat klikkaamalla tätä linkkiä. 

15.00 Kandace Springs, Päälava

Tämä laulaja oli minulle tuntematon ja oikein hävettää! Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen nainen ja itse aijon paukauttaa huomenna Päälavan eteen klo 15.

16.00 Olli Hirvonen New Helsinki, Lokkilava (myös Cafe Jazzin puolella klo 22)

M: Mahtavaa päästä kuulemaan tätä New Yorkissa majailevaa suomalaistatähteä uudestaan livenä. Itselläni oli ilo tutustua kyseiseen virtuoosiin jo hänen debyyttilevyn tiimoilta, kun hän kiersi Suomea yhtyeensä kanssa. Jo silloin ihastuin Hirvosen soittoon, jossa on sopivasti röyhkeyttä, mutta samalla sitä voisi kuvailla jollain tavalla nöyräksi. Olli antaa sävellyksissään ja soitossaan paljon tilaa kanssasoittajilleen, ja näin soittajien välinen vuorovaikutus korostuu. Ollin soitossa kuuluu paljon vaikutteita rock- ja fuusioperinteestä, ja musiikki onkin paikoin todella suoraviivaista rockhenkistä "ilotulitusta". New Helsinki albumilla vahvan soiton ja soundien ylitse nousee upeat sävellykset. Musiikissa kuulee vahvasti New Yorkin, mutta silti kappaleissa on jotain oudon tuttua, jotain pohjoismaisuutta. Jos joku epäilee miehen kykyjä, niin pienenä meriittinä mainittakoon, että tämä kitaristi meni ja voitti Montreux'n kansainvälisen kitarakilpailun. Lisäksi pienenä lisähuomiona ja namedroppauksena haluaisin mainita, että Olli suositteli minulle kitaraa, jolla tällä hetkellä soitan. ;)

19.15 Herbie Hancock, Päälava

M: Hmm, miten Herbietä voisikaan kuvailla. Omasta mielestäni hän on jazz-musiikin saralla yksi tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista hahmoista. Mies on tehnyt uskomattoman laajan, pitkän ja vaikuttavan uran. Herbie on aina uskaltanut tutkia musiikin eri tyylisuuntia ja on aina onnistunut tuomaan kulloiseenkin projektiin oman soundinsa. Olen todella innoissani päästessäni todistamaan tämän musiikin jättiläisen keikkaa. Itselle tärkeimpiä Herbien levyjä ovat Maiden Voyage sekä herran debyyttisoololevy Takin' Off, jota kuunnellessa on erityisen mielenkiintoista seurata nuorten lupausten soittoa yhdistettynä kokeneeseen soittajaan Dexter Gordoniin. Mahtavaa kontrastia. Lisäksi vasta tänä keväänä olen oivaltanut albumin Sunlightin loistavuuden. Aivan tajuttoman kova!

20.50 The Cinematic Orchestra, Jokilava

Tämä yhtye ei ole ihan sitä puhtainta jazzia, mutta omaan sydämeen se pääsi viimevuonna Groningenissa, kun yhdellä keikalla soitettiin kyseiseltä bändiltä biisi Horizon. 

20.50 The Bad Plus, Lokkilava

M: Ehdoton "must see"- keikka kyseisenä päivänä. Pitkän uran yhdessä tehnyt The Bad Plus on tullut monelle tunnetuksi käsiteltyään pop- ja rock-covereita jazz kontekstissa. Yhyteen vahvuutena on aina ollut vahva yhteissoitto ja itselle yhtyeen ehdottomia helmiä on saksofoni suuruuden Joshua Redmanin kanssa äänitetty albumi The Bad Plus Joshua Redman. Yhtyeellä on uskomaton kyky säveltää ja tulkita kiehtovia ja vahvoja tunteita herättäviä kappaleita. Lisäksi ajankohtana trion näkeminen nyt Porissa on otollinen, sillä yhtyeen pianisti sekä alkuperäis jäsen Ethan Iverson jättää yhtyeen tämän vuoden jälkeen ja yhtye aikoo jatkaa uudella pianistilla. Eli jos halajaa nähdä yhtyeen alkuperäiskokoonpanolla, niin vahva suositus tälle keikalle. Lisäksi suosittelen huumorin ystäville yhtyeen rumpalin Dave Kingin vlogeja Youtubesta. Ne kulkevat nimellä Rational Funk with Dave King. "And that's how you get the gig" ;)

Lauantai:

13.15 Virta, Päälava

Nuorista suomalaisista muusikoista koostuva trio, joka on kovassa nousukiidossa. Vahva suositus! Yhtyeen rumpalin Erikin kanssa olen ollut elämäni ensimmäisellä hääkeikalla vuosia sitten :D

14.00 Daymé Arocena, Lokkilava

Tämä nainen, joka pukeutuu joka keikalle valkoisiin, ei ollut mitenkään kauhean tuttu entuudestaan. Jos kuubalaiset meininkit kiinnostavat, on tämä ehdottomasti tsekattava!

15.15 Michael Kiwanuka

Vuonna 2013 Hesarissa oltiin sitä mieltä, että tämä artisti oli festareiden kokokohta, joten uskallan väittää, että tälläkin kertaa luvassa on takuuvarman kovaa meininkiä.

19.00 Verneri Pohjola Group: Pekka, Lokkilava

Todella mielenkiintoinen projekti, jossa Verneri Pohjola tulkitsee isänsä Pekka Pohjolan musiikkia. Lavalla trumpetisti Verneri Pohjolan kanssa nähdään hänen lisäksi Suomessa ja maailmalla mainetta ja kunniaa niittäneitä jazzmuusikoita. 

M: Verneri Pohjola on aina ollut minulle yksi tärkeimmistä suomalaisista jazz-muusikoista. Hänen soittonsa on uskomattoman kaunista ja täynnä tunnetta. Pojolan soundi on niin uniikki ja tunnistettava. Varmaankin siitä syystä häntä harvoin näkee rivimiehenä, vaan hän on aina keulahahmona viemässä omia projektejaan eteenpäin. Edition Recordsille äänitetty, omasta mielestäni täydellinen albumi, Bullhorn avasi pelin upeasti uuden levy-yhtiön tallissa. Bullhornista poiketen Jazzeilla kuultava projekti on luotu konseptin nimeltä Pekka Pohjola ympärille. Levyä olen jonkin verran kuunnellut ja tsekannut Jazzahead konsertin Youtubesta. Projekti tarjoaa paljon progen nälkäisille, mutta kylläiseksi tulevat myös jazzia kuuntelemaan tulleet festarivieraat. Verneri on onnistunut luomaan hienon sillan alkuperäisen lähdemateriaalin ja yhtyeen jazz-muusikoiden välille. Musiikki ei kuullosta progelta, jota jazz-muusikot soittavat, vaan musiikki elää jokaisen soittajan käsittelyssä persoonallisesti ja erityisen miellyttävästi. 

19.05 Cory Henry & Funk Apostles, Jokilava

M: Monelle Cory Henry on tuttu Snarky Puppyn riveistä ja erityisesti täydellisestä soolosta Snarky Puppyn kappaleessa Lingus. Nykyään Coryn pääfokus on tässä Herbie Hancockin Head Hunters hengessä toteutetussa projektissa, jossa yhdistetään funk grooveja improvisoituun musiikkiin. Rehellisesti sanottuna en ole itse seurannut kyseistä projektia kovinkaan tarkasti,  mutta joitain live-pätkiä nähtyäni, on bileet taattu. Tämä jengi tuskin jättää ketään kylmäksi! 
 

Toivottavasti näistä tärpeistä löytyi joku uusi tai vanha tuttavuus, jota meinaat mennä tsekkailemaan! Me otetan Pori suunnaksi perjantaina ja jos satut näkemään tämän jazzdiggarin siellä heilumassa, tuu heittämään yläfemmat ja jazz-terveiset ;)

Kenen tai keiden artistien takia sä ostit liput Pori Jazzeille tänä vuonna?

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Share

Ladataan...

 

Täällä Lilyssä on ollut viimeaikoina puhetta pääsykokeista ja kouluun pääsemisestä. Osa on päässyt ja osalla on edessä tahtomattaan välivuosi. Tällaisena super paljon elämää nähneenä lähes keski-ikäisenä (26) koen, että mulla on paljon sanottavaa aiheesta. ÄLÄ LUOVUTA.

Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 2010, kun meikämandoliini pääsi ylioppilaaksi. Lukioon mennessä olin sitä mieltä, että minusta tulee luokanopettaja, sitten halusin olla klassinen pasunisti ja lopulta olin aivan satavarma siitä, että olen syntynyt musikaalitähdeksi. Kaikkea näistä olen jonkun verran tehnyt, mutten sanoisi, että mikään näistä vastaa nykyistä tilannettani.

Ensimmäisenä pyrkimiskeväänä hain muistaakseni Teatterikorkeakouluun, Lahden musiikkiteatterilinjalle, Helsingin pop&jazz konservatorioon ja Helsingin konservatorioon klassisiin pasuunaopintoihin. Viimeisin vaihtoehto ei enää ollut niin vahvasti haaveissa, mutta ajattelin, että on se nyt fiksua hakea sinne, jos mikään muu ei tärppää. Pitkään olin myös sitä mieltä, että Lahti kutsuu, ja kun meitä oli viimeisessä vaiheessa jäljellä enää 25, meinasin paukauttaa jo Alkoon hakemaan skumpan valmiiksi jääkaappiin kylmenemään. Kyllähän minä nyt sinne kouluun pääsisin. No voitte varmaan arvata, että en todellakaan päässyt. 14 valitun joukossa ei ollut tämän prinsessan nimeä, ja ai että miten korkealta 18-vuotias Henriika silloin tippui. Vieläkin on polvet ruvella.

Tuona keväänä pääsin kuitenkin opiskelemaan ja nyt varmasti moni miettii, että mitä toi nyt tuolla oikein kitisee, kun se pääsi opiskelemaan. Opiskelupaikka oli kuitenkin se viimeisin vaihtoehto. Pääsin opiskelemaan klassista pasuunaa. Omistan aika hyvät geenit kyseisen instrumentin soittoon, joten pääsin tavallaan aika vähällä vaivalla ihan hyvään soittokuntoon, mutta siltikään se ei tuntunut omalta. 

 

 

Seuraava kevät tuli ja nyt olin jo aika varma siitä, että syvällä sisimmässäni asuu laulaja. Laitoin paperit jälleen Pop&Jazz konservatoriolle ja Metropolialle vetämään. Kumpaankin tuli pääsykoekutsu, mutta vastaus oli taas kielteinen. Pop&Jazz konservatorion pääsykokeissa minut jopa muistettiin edellisvuodesta ja korvakuulotestin jälkeen opettaja sanoi, että "toivottavasti nähdään ensi vuonna".

No ei nähty. Mietin, että mitäköhän saakelin hommaa tämä nyt taas on. Kaverit pääsee noihin kouluihin ja mä soittelen vaan pasuunaa. Tuossa vaiheessa tiedostin kyllä olevani etuoikeutettu, kun sain opiskella pasuunaa ja vielä aivan huikean opettajan kanssa. Oikeastaan ihanan opettajan takia jaksoin siellä koulussa ylipäätänsä heilua. 

Toisen opiskeluvuoden jälkeen toistin edellisen kevään kaavan hakupapereiden lähetyksessä ja vastaukset kouluista toistivat myös omaa tuttua kaavaansa. Ei ja ei. Popjazzilta en ollut saanut edes pisteitä, minut oli hylätty kokonaan. Olinko niin huono?

Opinnoissa käynnistyi kolmas ja viimeinen vuosi. Olin neuvotellut äidin kanssa siitä, että jättäisin koulun ehkä kesken. Ehkä minusta ei tosiaankaan ole muusikoksi, vaan kannattaisi palata siihen ensimmäiseen unelmaan. Voisin olla ihan hyvä luokanopettaja. Päätin kuitenkin, että kokeilen vielä vähän aikaa. Koulussa oli sellainen kolme viikkoa kestävä vaihtojakso Skotlantiin tarjolla, ja sanoin itselleni, että jos minut hyväksytään sinne, käyn tämän koulun loppuun vaikka päällä seisten. 

Kuinkas kävikään! Minut valittiin vaihtojaksolle, joten nyt oli pakko myös hoitaa koulu loppuun. En ollut varautunut siihen, että kolme viikkoa voi muuttaa oikeastaan kaiken. Olin lihonut muutaman vuoden aikana paljon ja mieli oli harmaampi, kuin koskaan aikaisemmin. Glasgowssa löysin ihmeellisesti taas jonkun kadonneen osan itsestäni. Siellä sain olla juuri sellainen, kuin halusin.

Meitä oli n.10 hengen porukka eri puolilta Suomea ja kaikki olivat minulle tuntemattomia tai entuudestaan vain vähän tuttuja. Jengissämme oli kaksi poikaa ja kas vain, yhden hiljaisen treenihirmun nimi alkoi kirjaimella M. En silloin tietenkään tiennyt, että nyt kirjoittaisin tällaista blogia ja täällä seikkailisi sivuhenkilönä myös aviomiehekseni kutsumani henkilö, M

 

 

Nyt ei kuitenkaan ollut tarkoitus kertoa meidän rakkaustarinaamme, vaan tarinoida tästä vaikuttavasta pääsykoehistoriastani. Joten takaisin asiaan. Skotlanti oli ja meni, joten jäljelle jäi se valmistumishomma ja pääsykokeisiin valmistautuminen. Olin reissun jälkeen uutta energiaa täynnä ja päätin, että nyt haen kaikkiin Suomen kouluihin. Ennen sitä ehdin käymään jopa Göteborgissa pyrkimässä, mutta rehellisesti sanottuna en kyllä ollut tarpeeksi hyvä tai edes kartalla koko tutkinnon vaatimuksista, joten enhän minä sinne päässyt. Rakensin Ruotsi-visiitin jälkeen itselleni näin perästäpäin tarkasteltuna aika hurjat rutiinit, joita suoritin kellon tarkkuudella. Halusin päästä kouluun ja halusin laihtua. Lähdin aamulla kävelylle, sen jälkeen treeniä koulussa ja illalla salille. Ruuat pakkasin illalla purkkeihin ja sama homma seuraavana päivänä alusta.

Paperit lähtivät Helsinkiin (konservatorio ja amk), Jyväskylään (konservatorio ja amk), Kokkolaan, Turkuun ja Joensuuhun. Kutsut sain kaikkiin muihin paisti Helsingin ammattikorkeakouluun ja Turkuun, josta sanottiin, etteivät ota minua, sillä minulla on jo toisen asteen muusikon tutkinto melkein tehtynä. En lannistunut näistä vaan jatkoin rutiinejani kohti pääsykokeita. 

Suhailin kevään junalla ympäri Suomea pääsykokeissa ja kirjottelin matkalla opinnäytetyötäni. Valmistuin lopulta kiitettävin arvosanoin pasunistiksi ja huomasin oikeasti nauttivani sen soittamisesta. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan ;) Kesä saapui ja ihmeellisen helposti myös ne kilotkin tekivät lähtöään. Enää puuttui se koulupaikka. Tuomionpäivän koittaessa en ollut ihan varma, että haluanko edes tietää, kuinka hommassa on tällä kertaa käynyt. No tilannehan oli se, etten taaskaan päässyt Helsinkiin, mutta tällä kertaa pääsin kaikkiin muihin kouluihin. Siis kaikkiin?! Jopa Jyväskylän ammattikorkeakouluun.

Hups. 

Jotkut jo varmaan muistavatkin, että tällä hetkellä suoritan lauluopettajaopintoja Jyväskylässä, joten arvaatte varmaankin, että sinne vei tieni siis syksyllä 2013. Lykkäsin opettajaopintoja kahdella vuodella ja aloitin ensimmäistä kertaa elämässäni laulajan ammattiopinnot. Ettei kukaan nyt luule, että ihan pystymetsästä lähdin laulajan hommia tekemään, niin olin siis keikkaillut jo 16-vuotiaasta asti, joten vähän oli jo esiintymiskilometrejä takana siinä vaiheessa.

 

 

Tämän kesän alussa laskeskelin kaikki pääsykokeet ja niiden eri vaiheet yhteen ja pääsin laskelmissani lukuun 17. Seisoin raadin edessä 17 kertaa arvioitavana ennen, kuin oli minun aikani lähteä opiskelemaan laulua. Jos joku olisi kirjoitusten jälkeen alkanut selittämään jotain siitä, että joskus täytyy pyrkiä monta vuotta ja saatat seistä raadin edessä lähes 20 kertaa, olisin sanonut, että haista paska. Haista oikeesti pitkä paska! Etkö sä usko muhun ollenkaan?

Haistatinkin kaikkina pettymyksen kesinä paskat koko maailmalle ja se on musta ihan oikein. Saa olla vihainen ja pettynyt, koska silloin tietää, että sitä hommaa haluaa oikeasti ja siinä on sydän mukana. Siitä tietää, että lopulta jaksaa pyrkiä aina vaan uudestaan ja uudestaan. 

Elämä on yks saakelin pitkä oppitunti, ja jos jotain tästä kaikesta olen oppinut, niin sen että:

a) Elämä ei ole reilua ja se menee välillä ihan eri tavalla, kuin on suunnitellut.

b) Jos hommat menis oman pään mukaan, saattais joku aviomies jäädä löytymättä Skotlannista.

c) Koulu ei määrittele sinua ihmisenä. On ihan okei opiskella Jyväskylässä ja Helsinki ei ole se ainoa totuus.

d) Pääsykokeet on aina todella kuumottavia. Siitä ei pääse mihinkään.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Share

Ladataan...

 

Tyyppi: "Ooks sä niinku hyvä laulaa?"

Minä: "No miten sen nyt sanois.. Kai mä oon, ku se on mun ammatti?"

Kuinka moni menee kyselemään kotiin tulleelta sähkömieheltä, että: "Mites on? Osaatko sä varmasti tehdä nää sähköhommat täällä meillä? Ihan vaan ajattelin tarkistaa, että sujuuko sulta noi sun työnkuvaan kuuluvat tehtävät."

Eipä varmaan kauhean moni, koska lähtökohtaisesti jonkun alan ammattilainen osaa ihan hienosti omat hommansa. Kuitenkin on sellaisia ammatteja, joiden kohdalla koetaan ihan hyväksytyksi kysellä, että onko homma hanskassa. Hetki sitten keskustelin taas uusien tuttavuuksien kanssa, joilla ei selvästi ole muusikkoja omassa kaveripiirissään. Keskustelun edetessä tilanne muuttui tutun vaivaantuneeksi, kun tuli puhe ammateistamme. 

Tyyppi: "Ai sä oot muusikko.. Onks sulla niinku joku artistinimi tai sellanen? Että teetkö sä ihan niinkun keikkaa?"

Minä: "Joo. Keikkailu on meidän työ. Se on se homma, jota varten me ollaan opiskeltu. Ihan samalla tavalla, kuin vaikka sähkäri on käynyt koulun valmistuakseen siihen ammattiin."

 

 

Elämän varrella näitä keskusteluita on tullut käytyä aika monta ja harvoin enää tulee sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole jo aikaisemmin vastannut. Lähestulkoon poikkeuksetta jossakin vaiheessa tulee se kysymys, jota ei varmastikaan monen muun ammattiryhmän ammattilaiselta kysyttäisi. Se kysymys, johon vastataksesi on pakko todistella, että olet tarpeeksi hyvä harjoittamaan omaa ammattiasi. 

Tyyppi: "No osaatko sä sit niinku oikeesti laulaa?"

Minä: "No miten tähän nyt vastaisi. Kai se on vähän sellainen vaatimus, että voi tätä työtä tehdä? Sitä taidetaan meidän alalla kutsua ammattitaidoksi, vai mitä oot mieltä?"

Tyyppi: "Niin oishan se vähän hassua, jos sä et osais laulaa ja olisit laulaja. Voisitko sä vähän laulaa mulle tässä? Ois kiva kuulla, että miten sä oikeen sit laulat, kun kerta se on sun ammatti ja kaikkee?"

Tässä vaiheessa pitää aina vähän hengitellä, että pysyn asiallisena. En ole mikään lelu, josta lähtee ääntä nappia painamalla. Teen työtäni aivan siinä missä kaikki muutkin ja työ taitaa olla sellainen asia, josta kuuluu saada palkkaa. Joskus jos olen oikein toooodella hyvällä tuulella saatan heittää Sini Sabotagen Levikset repee-biisin riimit kehiin ja vetää koko homman vitsiksi, mutta usein sanon vain, että arvon henkilö on hyvin tervetullut kuuntelemaan seuraavaa keikkaani.  

Ottaa niin tajuttoman paljon aivoon, mutta samalla ymmärrän näitä kysymyksiä. Muusikon ammatti on aika jännittävä asia jopa muusikolle. Se on epävarmaa, eikä säännöllisistä kuukausituloista voi puhua missään yhteydessä. Helpommin kyselijöille menee jakeluun, kun kerron, että opiskelen tällä hetkellä laulunopettajan pätevyyttä, ja tulevaisuudessa tarkoitus on keikkailun ohessa työllistää itsensä myös opetushommilla. Kaverin silmistä näkee sillä sekunnilla helpotuksen, kun keskusteluun tulee taas vähän tarttumapintaa ja työnkuvani muuttuu vähän enemmän sellaiseksi "oikeaksi ammatiksi".

On ihanaa ja imartelevaa, että sukulaiset ja ystävät pyytävät esiintymään juhliin ja yleensä suostummekin M:n kanssa jonkun pienen shown vetämään, mutta välillä on tosi ihanaa ihan vain olla vieraana. Häissä on ihan kätevää, kun voi antaa lahjaksi esiintymisen, sillä raha ja erityisesti pihistely kiinnostaa kaikkia, ja puolen tunnin veto maksaa helposti monta sataa euroa. Eli siis toverit, jos ihmettelette miksi meiltä ei aina heru rahaa lahjaksi, niin toivebiisien sovittaminen ja haltuunotto vaatii meiltä monta tuntia treeniaikaa. Vaikka kyse on kuinka sukulaisista ja rakkaista ystävistä, ei juhlissa silti voi rentoutua samalla tavalla, kun tietää töiden olevan vielä edessä. 

Ehkä tällainen "harrastuksesta tuli ammatti" vaikuttaa näihin kysymyksiin ja siihen olettamukseen, että aina se muusikko voi vähän hiplata kitaraa tai jonkun laulun luikauttaa. Kaikki lapset, jotka vähänkin osaavat soittaa jotain, laitetaan sukujuhlissa esiintymään, koska se on niin ihanaa, kun joku osaa soittaa jotain instrumenttia. Jossain vaiheessa elämää tapahtuu se muutos, kun harrastuksesta tulee ammatti, mutta toisten silmissä tilanne ei juurikaan muutu. Ainoastaan mukaan tulee kysymykset siitä, että saako tästä työstä muka oikeasti palkkaa.

Yritys on ainakin kova.

 

 

Ottaako muita aivoon tämä hommeli? Olis myös tosi ihanaa kuulla, että miltä tällaiset mysteeriammatit näyttää sellaisen silmissä, jolla ei ole omaa kokemusta alalta. 

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

(Ps. Kuvista sen verran, että otin vähän selfieitä yhtä tosi siistiä keikkaa varten. Siihen tulee liittymään pari big bandiä, mä ja yks todella tunnettu laulaja. Keikasta lisää, kun hommat on julkistettu.)

Share

Ladataan...

 

Ihmisen on yleensä aika vaikea myöntää olevansa huono jossain. Nyt on kuitenkin oltava rehellinen ja sanottava, että pisteet kaikille vanhemmille lastensa kasvattamisesta. Te olette aivan uskomattomia ja minä olen aivan kädetön, kun lapsista on kyse.

Hollannissa asuessa ikävöin Suomesta perhettä ja ystäviäni, mutta erityisesti sydäntä riipi, kun en ollut näkemässä pienen kummityttöni kasvua lähietäisyydeltä. Siinä on täysin puolueellisesti sanottuna maailman upein ipana. Tyyppi, joka on ainoana tässä maailmassa saanut tämän ammattilaisen murenemaan esiintymistilanteessa. Purskahtamaan sellaisen todella rumaan räkäitkuun kesken ristiäisissä esitettävän kappaleen, ettei itsensä keräämisestä tullut mitään. Niin suuresti sykkii sydämeni tuolle pikkuiselle ipanalle.

Pääsin eilen taas pitkän ajan jälkeen osaksi ystäväni ja Pikku-Papun arkea, enkä voi muuta kuin ihailla miten hommat hoituu heidän perheessään. Kuinka vahingon sattuessa vanhemman sylistä saatu lohtu on miljoona kertaa tehokkaampaa, kuin kömpelön kummitädin, jolla menee sormi suuhun kaiken sen ihmeellisyyden keskellä.

Aikuisena ihmisenä tunnen itseni välillä niin avuttomaksi, kun tajuan, etten ole ollut pienten lasten kanssa tekemisissä juurikaan ikinä aikaisemmin. Ajatella, että syötin vasta tällä vierailulla lasta ensimmäistä kertaa elämässäni, vaikka Papu on jo lähemmäs kaksivuotias. Se oli niin jännittävää, että sopat meninasi välillä mennä ihan muualle, kuin suuhun.

Eniten ihmettelen kaikkia niitä rutiineja, jotka perheissä luodaan. Jo pelkästään 24 tunnin vierailun aikana hämmästelin jotain miljoona kertaa, kuinka taitavasti kaikki hommat hoituvat. Vanhemmat ymmärtävät lapsiaan jollain aivan mystisellä tavalla. Ihan, kuin perheen sisällä puhuttaisi jotain alienkieltä, jotka kukaan muu ei kuule, ja ulkopuoliset voivat vain ihmetellä tumput suorina sitä suoritusta, jota lapsiperhe-elämäksi kutsutaan.

 

 

Mielessä pyörii ajatukset niistä tarinoista, joissa kerrotaan, että vasta vanhemmaksi tullessaan tietää mitä rakkaus oikeasti on. Jos se todella on totta, niin saan varmaan sydärin. Pikku-Papu aiheuttaa jo sen verran pahoja oireita omalla upealla olemuksellaan, että melkein toivon näiden huhujen olevan satua. 

Tässä elämässä voi opiskella niin monia asioita ja uskallan sanoa olevani monessa asiassa ihan ok taitava ja joissain jopa vähän enemmänkin, kuin ok, mutta tämä lapsiasia ja vanhemmuuteen liittyvät hommat ovat kyllä sellaisia, että ihan kauhistuttaa. Ehkä vielä jonain päivänä itsekin liityn teidän joukkoonne, mutta sitä ennen: kiitos, kumarrus ja hattu pois päästä teidän ylivoimaisuutenne edessä.

Olen jälleen mykistynyt elämän ihmeellisyydestä. 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Share

Pages