Ladataan...

 

Jyväskylää on hellitty jo useampana kesänä kaikenlaisilla festareilla ja oma suosikkini kesän tapahtumista on Summer Jazz Club-konserttisarja. Tulevana tiistaina (25.7. klo 21) Jyväskylän Popparissa on klubin heinäkuun konsertin aika. Tällä kertaa lavalle nousevat Aurora Hentunen Quartet ja rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO. Kerroinkin jo tässä Pori Jazz-postauksessa, että jos OK:KO on vielä tuntematon yhtye, ja Pori Jazzit jäi välistä, on heidät mahdollista nähdä nyt Popparissa. 

Erityisesti illan kattauksessa mieltä lämmittää pianisti Aurora Hentusen johtama kvartetti, sillä seurasimme Auroran suositusten rohkaisemana vaihtovuodeksi Groningeniin. Ei ole mitenkään epätavallista, että meidän sydämemme jäivät vaihtovuoden jälkeen osittain Hollantiin, sillä Auroran se nappasi kokonaan. Hän opiskelee nykyisin Amsterdamin konservatorion jazz-osastolla ja on kerännyt ympärilleen todella taitavan porukan, jossa kuulee vaikutteita New Yorkista, Amsterdamista ja Helsingistä. Jyväskylää unohtamatta. 

 

 

Summer Jazz Club on pianisti Antti Lähdesmäen ideoima upea konserttisarja, joka esittelee uusia suomalaisia jazz-musiikin tuulia. Antille kuuluu valtavan iso kiitos, sillä tällaiselle oli Jyväskylässä todellakin tilausta. Myös Antti nähdään lavalla yleensä vähintään kerran kesässä ja hänen musiikkinsa on ehdottomasti tutustumisen arvoista. Tästä pääset fiilistelemään.

OK:KO ja Aurora Hentunen Quartet on meikäläiselläkin vielä näkemättä (ja kuulematta), ja jos taivaankappaleet suinkin loksahtavat paikalleen, suuntaan tiistaina kohti Jyväskylää ja Popparia. 

Tarkemmat infot tapahtumasta löydät tästä facebook-tapahtumasta. Valitettavasti tämä blogiurani ei ole vielä niin sunnattomassa nousussa, että olisin uskaltanut kysyä Antilta vapaalippuja arvottavaksi keikalle, mutta ehkäpä ensi vuonna. Tai mahdollisesti jo elokuun klubille. Who knows ;)

 

Lavalle nousevat siis:

Aurora Hentunen - Piano
Joona Kilponen - Trumpetti
Veli-Matti Silanterä - Kontrabasso
Ville Luukkonen - Rummut

***********

Okko Saastamoinen - Rummut
Jarno Tikka - Saksofoni
Toomas Keski-Säntti - Piano
Mikael Saastamoinen - Kontrabasso

 

Tässä pieni makupala OK:KO:n meiningistä olkaatte hyvät!

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Kuvat: Nichon Glerum

Ladataan...

 

Tänään on siskoni syntymäpäivä. Sen tyypin, joka on saanut minut kiihtymään nollasta sataan varmaankin helpommin, kuin kukaan muu.

Tunnen edelleen huonoa omatuntoa siitä, että olen ollut lapsuusvuosina erityisen kamala isosisko. En todellakaan ollut sellainen, joka olisi sulassa sovussa leikkinyt siskonsa kanssa, vaan kriittisen kolmen vuoden ikäeron takia koin, että olen jotenkin aivan eri planeetalta, kuin se pikkuinen inisevä blondi, joka varmasti toivoi kaikki ne kerrat, oven mennessä nenän edestä kiinni, pääsevänsä leikkiin mukaan enemmän, kuin mitään muuta siinä pienen ihmisen maailmassa. Huomaan jopa kyynelten hiipivän silmäkulmaan, kun näen mielessäni miten se pieni tyyppi joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään ja menemään hiljaa omaan huoneeseensa, kun isoilla tytöillä on omat leikit menossa. Voi kunpa se isosisko olisi tajunnut kuinka tärkeää sille pienelle ne leikit olisivat olleet.

M:n siskon perheessä lapset ovat syntyneet kahden vuoden välein ja eron ainakin minun ja siskoni leikkipolitiikkaan huomaa selvästi. He leikkivät yhdessä ja jonkinlainen yhteinen sävel ja ymmärrys on nähtävissä, vaikka tietysti erimileisyyksiä ja riitoja tulee päivittäin, jos joku on vahingossa mennyt ottamaan sen tietyn leegoukon, jolla toinen juuri siinä hetkessä halusi leikkiä.

Eräänä aamuna siskoni ollessa 6-vuotias sairastui hän todella vakavasti ja hänet kiidätettiin sairaalaan moneksi päiväksi. Sairaalan parkkipaikalla pelkässä yöpuvussa (metsänvihreä miesten jättimäinen t-paita, jossa komeili Snake2-pelin logo) seisoessani koin ensimmäistä kertaa pelkoa siitä, etten enää koskaan näkisi siskoani. 9-vuotiaana ymmärsin, että vaikka joku on maailman ärsyttävin tyyppi, voi häntä rakastaa samalla eniten koko maailmassa. Silloin joku minussa muuttui.

Haluaisin tänään käyttää tämän puheenvuoron kertoakseni teille asioista, joista olen siskossani niin kovin kiitollinen.

 

 

Siskon kanssa lapsuusmuistoista puhuminen on ihan erilaista, kuin sellaisen, joka ei ole niitä kanssasi kokenut. Hän on se, joka muistaa millaiselta tuntui mennä mökillä uimaan ensimmäistä kertaa kesällä. Vesi oli ihan liian kylmää, mutta lopulta sieltä ei malttanut nousta ylös, kun joku merenneitoleikki oli kesken. Vesi oli ainoa paikka, jossa leikimme yhdessä. Siksi ehkä rakastankin uimista niin paljon.

Hän myös tietää mitä tarkoitan sanoessani, että nyt olisi ihanaa, kun joku laittaisi viltin ympärille samalla tavalla, kuin saksanmummi aina teki tuodessaan meille aamupalaa olohuoneeseen. Hän tietää myös selittämättä, että siihen aamupalaan kuuluu vitivalkoinen sämpylä, jonka kuori on rapea, mutta sisusta sellaista ihanaa höttöä. Päällisinä toisessa puolikkaassa on voita ja sellaista ilmakuivatun kinkun tapaista pyöreää kinkkua, ja toisessa sitä juuri oikeanlaista maksamakkaraa. 

Ennen, kuin siskoni joutui sairaalaan, oli minulla tapana laittaa hänet tekemään kaikki jännittävät asiat. Olin tietysti mukana, mutta hänet laitoin puhemieheksi. Tyyppi oli paljon rohkeampi, vaikka oli ihan pieni. Sairaalan parkkipaikalla kuitenkin päätin, että nyt on meikäläisen aika ottaa vastuu tuosta tyypistä. Vaikka otinkin vetovastuun meidän kaksikosta sanoisin, että hän on edelleen paljon rohkeampi, kuin minä. 

Aikuisiällä on ollut ihanaa, kun meistä on tullut sisarusten lisäksi ystäviä. Liikutuin ihan kyyneliin asti, kun siskoni ensimmäisen kerran soitti minulle ensimmäisenä ihmisenä kaikista, kun elämässä satoi kaatamalla ripulia niskaan. Siskon suurin kunniatehtävä on olla tukena, ja jotain ihmeellistä siinä on, kun sanojakaan ei tarvita, vaan puhelimessa voi olla ihan hiljaa ja toinen tietää sinun olevan siellä ja ymmärtävän. Toinen saattaa itkeä sanomatta mitään toisen kuunnellessa hiljaa, tai keskustelua voidaan käydä todella nopeasti ilman kokonaisia lauseita toisen tietäessä jo ensimmäisestä tavusta mitä on tulossa. Se ymmärrys on jotain sellaista, mitä muiden kanssa ei ole. Ei vanhempien, eikä puolison. Sisarusten välinen salakieli, jota muut eivät pysty kuulemaan.

Siskoni on myös ainoa tyyppi, joka sanoo minulle ihan suoraan, jos alan törttöilemään. Hän on sopivan kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä, että näkee selvästi, jos taiteilijalla lähtee mopo keulimaan vaarallisen pystyssä. Tietysti M osaa ojentaa myös, mutta joku juttu siinä on, että puolisolta ei osaa ottaa samalla tavalla palautetta vastaan, kuin siskolta. Kai se on sitä, kun siskon kanssa on pienenä riidelty ja sovittu 100 kertaa päivän aikana. Asiat ottaa tosissaan, mutta ei liian vakavasti. Ne sanotaan kuitenkin aina rakkaudesta.

 

 

Yksi hienoimmista tehtävistä, joita minulle on tässä elämässä annettu, on olla isosisko maailman upeimmalle pikkusiskolle. Hyvää syntymäpäivää ihanista ihanin Biisuli (rakkaalla siskolla on monta nimeä :D).

Olis tosi ihana kuulla, että minkälaisia perinteitä tai tapoja teillä on sisarustenne kanssa. Mikä on se teidän juttu?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

Ladataan...

 

Niin kauan, kuin ihmisiä on ollut olemassa, on varmaankin ollut muotijuttuja. Aikojen alussa on ollut ehkä vähän suppeampia valikoimia sen suhteen, että minkä värinen lipare lantiolle solmitaan, mutta veikkaan, että sillonkin niitä on vertailtu ja ihailtu. 

Ravintopuolella kuohuu joka vuosi ja tälläkin hetkellä on varmaankin miljoona erilaista näkemystä siitä, että mikä on juuri sinulle hyväksi. Toisen mielestä kuuluu syödä pelkkää raakaa lihaa ja toisen mielestä myöskin raakoja asioita, mutta niihin se liha ei todellakaan kuulu. Meillä on sipsikaljavegaania ja ihan muuten vaan sipsinsyöjiä. Urheilupuolella on bikinifitnesspirkkoa ja -jarkkoa tai sitten maratoonarimasaa ja joogajannea. Pää meinaa räjähtää, kun yrittää keksiä, että mikä tässä nyt on hyvästä ja mikä todellakin pahasta.

 

Pitsaa ihan tavallisista jauhoista.

 

Nykyään julkisuuteen nousee jatkuvasti uusia guruja, joita seurataan välillä niinkin sokeasti, että omat aivot muistuttaa keitettyä spagettikasaa. Riippuen vallitsevasta trendistä on spagettikasa joko gluteenittomasta, täysjyvästä, riisistä, munasta tai sitten siitä vähäkalorisesta superjuuresta tehtyä. Voisiko joku än-yy-tee nyt kertoa mikä on täydellinen valinta just mulle?

Samalla tavalla instrumenttien opettamiseen on erilaisia metodeja, joista pitäisi osata valita se oikea. Eniten huomiota taitavat saada laulajat. Diivoja kun ollaan. Meillä on tapana pitää kovaa meteliä sillon, kun on opittu jotain uutta, ja sitten porukassa päristellä tai hymistellä menemään ja puhutaan jotain koodikieltä, joka on mulle myös välillä niin kryptistä, että nyökkäilen vaan muiden mukana ja nauran silloin, kun muutkin nauraa (haluan uskoa, etten ole ainoa, joka tekee näin välillä).

 

Onkohan kissoillakin jotain muotijuttuja?

 

Mitä tekniikkaa tai muotia minä itse sitten noudatan omissa päristelyissäni? No enpäs osaa varmasti sanoa. Groningenissa silmät avautuivat oikein toden teolla siltä osalta, että näkemyksiä on tässä maailmassa yhtä monta, kuin on ihmisiäkin. Se jos joku saa otsasuonen pullottamaan, koska minä haluan tietää ja osata kaiken nyt heti.

Meidän vaihtokoulussa on todella upea tilanne siltä osalta, että joka viikko Nycistä lentää joku todella ansioitunut muusikko jazz-musiikin pelipaikoilta ja on niin ihana tyyppi, että jakaa omia salaisuuksiaan ja näkemyksiään viikon verran. Ensimmäinen kuukausi oli yhtä kuherruskuukautta kaiken uuden ja kiehtovan tiedon kanssa, mutta sen jälkeen alkoi ahdistus. Aivot lämpenivät lämpenemistään ja joululomaan mennessä spagettikasa (aivot) oli enää vain kytevä hiillos.

 

Kuka lähtee mukaan mun uuteen karkkidieettiin?

 

Koko vuoden aikana Groningenissa kävi 15 eri jazzin lähettilästä (jokainen kaksi kertaa), joilla kaikilla oli oma näkemys siitä miten hommat hoidetaan, koska jokainen on yksilö, jolla on oma tarinansa kerrottavana omasta matkastaan jazzin saloihin. Niinhän se on, että me ollaan kaikki yksilöitä ja uniikkeja taideteoksia.

Eikös tunnu aika hienolta, kun voi sanoa itseään taideteokseksi? On ehkä parempi, etten kirjoita tähän nyt kaikkia niitä sanoja, joita spagettikasan sopukoista kiemurtelee, kun ajattelen tämänhetkistä Henriika-teosta musiikillisessa mielessä. Sanotaanko nyt vaikka näin, että toivoisin sen olevan enemmän muotokuvaa muistuttava maalaus tai edes joku hedelmäasetelma. Vuosi Groningenissa teki siis todellakin tehtävänsä ja uutta tietoa on prosessoitavaksi ainakin pariksi seuraavaksi vuodeksi. 

 

 

Onkos siellä muita, joilla aivojen tilalla kyspyy välillä spagettia ihan ylikypsäksi asti, kun tässä maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa, että se hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Ladataan...

 

Ikäkriiseily on ihmeellinen homma. Se voi yllättää ihan puun takaa. Olet ehkä juuri syntymäpäivääsi edeltävänä iltana miettinyt, että kylläpäs on mahtavaa täyttää vuosia, mutta seuraavana aamuna synttäriaamiaisen jälkeen se ikee. Se iskee juuri siihen heikkoo ja pehmeään kohtaan, jota et ehkä tiennyt edes olevan olemassa. 

Täytin viikko sitten 26 ja olinkin jo silloin kirjoittamassa siitä, että aina niin mystisenä pitämäni ikäkriisit eivät enää olekaan niin mystisiä. 25 ei todellakaan tunnu samalta, kuin 26. Mikään minussa ei yhdessä yössä muuttunut (toivottavasti), mutta joku ihmeellinen "naks" päässä tapahtui, kun tajusin, että muutaman vuoden päästä voin laulella synttäripäivänä kovaan ääneen (jos uskallan) "oon kolmekymppinen, oon kolmekymppinen".

Syy miksi en vuodattanut ahdistusta tänne silloin, oli tämä juttu, jossa ylistettiin Alman menoa ja vähän disautettiin Sannin vitsiä siitä, että hän olisi 24-vuotiaana ikäloppu. Pysäyttävät sanat tulivat toimittajan kynästä ja ne menivät näin: 

"Vitsejähän ne vain ovat, heh heh – mutta pönkittävät silti sitä eltaantunutta maailmankuvaa, jossa nainen on aina liian nopeasti ikääntyvä, kaikenlaiseen suostuvainen esine."

En ollut koskaan aikaisemmin miettinyt Sannin lavashown viestittävän mitään tällaista ja omasta mielestäni lavalla seisoo edelleen tämän artikkelin luettuanikin aivan uskomattoman vahva nainen, joka taitaa tehdä juuri niin, kuin haluaa. Hitusen puolueellisuutta näissä sanoissani tietysti on, kun Lohjan tyttöjä molemmat ollaan (saako edes itseään tytötellä nykyään?). Jutussa kritisoitiin myös esityksen eroottisuutta ja ensimmäisenä mietin, että miksei se saa olla sellainen? Jos kukaan ei ole käskenyt Sannia tekemään niitä liikkeitä lavalla (näin uskon vahvasti), niin eihän se silloin ole mihinkään suostumista?

Millaisia ajatuksia teillä liikkuu naisten esiintymisestä ja sen "oikeasta ja hyväksytystä" toteutuksesta?

 

 

Mitä päässäni sitten liikkuu viikon kypsyttelyn ja uuden iän makustelun jälkeen? Päätin kirjoittaa viikon aikana muistiin ajatuksia, joita vanheneminen ja erityisesti 26-vuotta täyttäminen ovat herättäneet. 

Ihan ensimmäinen ajatus oli se, että 25 vuotta on aivan eri asia, kuin 26 vuotta. Ollessaan 25-vuotias on jotenkin vielä vähän lapsi, mutta auta armias, kun kello värähtää siihen kohtaan, että tuohon ikään ei enää ole paluuta, olet astunut johonkin maagiseen "oikeaan aikuisuuteen". 

Missä on sun lapset? Jos et kohta jo jätä ehkäisyä pois, voi olla myöhäistä. 

Menit naimisiin siinä 24 ikävuoden korvilla, eikä sulla oikeasti vieläkään ole niitä lapsia. Kaikki kaverit on varmaan lyöneet jo vetoa, että koska se pulla pistetään sinne uuniin paistumaan (ällöttävä sanonta tämä pullajuttu). Onkohan mussa joku vika, kun pullat ei ole sinne uuniin menossa vielä hetkeen?

Onkohan yhteiskunnallisesti hyväksyttävää opiskella vielä tämän ikäisenä ja miettiä samalla, että voisi parin vuoden jälkeen lähteä ulkomaille ja tehdä sen maisterinkin. Valmistua siinä kolmekymppisenä tai vähän jälkeen. Ainakin hetkeksi. 

Voiko 26-vuotias pyytää hädän hetkellä äidiltä ja isiltä vähän rahaa, että selviää, kun palkkoja ei meinaa kuulua?

Katselin vessassa itseäni peilistä ja mietin, että pitäisköhän varmuudeksi alkaa seuraamaan, että tuleeko mulle nyt nopeammin ryppyjä. Tämän ajatuksen hylkäsin kyllä aika nopeasti.

26 on oikeastaan aika jees. Tämä "aikuisen" status on itseasiassa aika hyvä. Meinaan kyllä silti edelleen kulkea kaupassa paljain varpain, jos huvittaa. 

Viikonloppua kohden mielessä pyöri enemmän ja enemmän ajatukset ikään liittyvistä mielikuvista. Eihän niillä pitäisi olla mitään merkitystä. Tietysti on todistettu, että nainen on jossain kohtaa hedelmällisempi, kuin 70-vuotiaana, mutta muuten tässä hommassa ei ole kyllä mitään järkeä.

Huomasin, että suurin osa asioista oli jotenkin negatiivisia. Miksi ihmeessä vanheneminesesta on saatu tehtyä kamala asia? Vitsailin itsekin tässä postauksessa olevani keski-ikäinen ja sainkin heti palautetta aiheesta. Siinä oli tällä naisella peiliin katsomisen paikka. Oikeastaan sen kommentin jälkeen tajusin, että minähän pelkään vanhenemista. Pelkään sitä, että aika loppuu kesken.

 

 

Luulisi, että nykyään tällaisia asioita ei tulisi enää miettineeksi, mutta jotenkin ne siemenet on ihmismieleen vaan salaa kylvetty.

Mitä ajatuksia vanheneminen herättää teissä ja onko joku onnistunut voittamaan tämän Kriisi-mörön, joka hiippailee pitkin maita ja mantuja, ja pistäytyy kylään kutsumatta?

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Ladataan...

 

Koska jokaisessa ajan hermolla olevassa blogissa on oltava sisustusvinkkejä ja DIY juttuja, niin päätin nyt kesäloman ja ihan vaan elämän kunniaksi paukauttaa yhteen postaukseen kummatkin heti kerralla.

Tänään Henriikan vinkkipankista löytyy ohjeet kattolampun tekemiseen, eikä ihan minkä tahansa lampun, vaan aivan sikamageen. Olen varma, että lampun tekemisessä voisi sniiduilla vielä enemmän, mutta aivan hyvää säästöä syntyi näinkin. 

Lopullinen hinta määräytyy pitkälti siitä, että minkälainen valaisimeen kiinnitettävä lamppu miellyttää omaa silmää, mutta alle 30 € selviää helposti. Vertailun vuoksi kaivoin netistä tällaisen kooltaan samaa luokkaa olevan lampun, jolla oli hintaa komeat 127,50 €

Löydettiin syksystä eteenpäin koti Jyväskylästä tässä muutama hetki sitten, ja siitä riemastuneena heräsi sisäinen sekopääsisustaja talviuniltaan. Annettiin omat lamput pois viime syksynä, kun muutettiin Hollantiin, joten lampuille oli siis ihan tilaustakin (on ihan hirveen kätevää antaa kauheesti tavaraa pois muuton yhteydessä, niin on jotenkin ihan pakko vaan sisustaa vahingossa koko koti uudestaan :D).

Pari iltaa sitten sain eräänlaisen herätyksen, jonka jälkeen google lauloi yötä päivää, kunnes sopivan hintaiset tarvikkeet löytyivät. Osia koko hommassa on 3 ja aikaa kokoamiseen kuluu n. 1-5 minuuttia.

Ennen kokoamista suuntasin Kärkkäiselle, sillä olin tarkistanut netistä, että sieltä löytyy tällaisia koreja. Kuvissa oleva lamppu on tehty pienemmästä korista, mutta tein olohuoneeseen lampun isoimmasta korista, jonka löysin. Korin piti olla metallinen, iso ja siinä oli hyvä olla reikä keskellä. Tarkistin myös, että Kärkkäiseltä löytyy näitä lamppuhommeleita (tämä ei ole mikään yhteistyöpostaus, niitä kuumeisesti odotan putoavan taivaalta). Näiden lisäksi tarvitset jonkun kivan lampun (lopullisessa versiossa meillä tulee olemaan sellainen iso pyöreä lamppu (jäi vielä kauppaan, kun piti testata ensin miten tämä onnistuu), joka mielestäni sopii hyvin tähän tuotokseen. Jos kotoa ei löydy vahvoja metallinleikkuuseen tarkoitettuja pihtejä, pitää sellaisetkin tätä kärkkäisen koria käyttäessä hankkia. 

 

Näitä ohjeita seuraamalla syntyy super trendikäs kattovalaisin:

1. Leikkaa korin pohjassa keskellä oleva ympyrä irti kas näin:

 

 

2. Ruuvaa lamppujutun toinen osa irti ja pujota päälliosa reiästä läpi ja kiristä alaosa tukevasti.

 

 

3. Laita mieleisesi lamppu kiinni (näissä kuvissa tosiaan on vain tällainen kokeilu menossa ja lopullisessa versiossa tulee olemaan sellainen iso pallo) ja iske lamppu kattoon.

 

 

4. Laita valot päälle ja ihaile kättesi jälkeä. 

 

 

Tuli muuten ihan uskomattoman hyvä fiilis, kun vähän puuhaili tällaista askarteluhommaa, joka onnistui vielä aikas todella upeasti omasta mielestäni. Jos kesälomlla on tylsää, suosittelen ehdottomasti tätä projektia. Mulla on myös vahva tunne siitä, että tämän kesän aikana syntyy askartelupaskarteluhetkien aikana muitakin julkaisemisen arvoisia juttuja. Esim. korvakorujen väkertäminen on todella lähellä sydäntäni näin kesäaikaan. 

Kaikki sisustukseen liittyvät penninvenyttäjän vinkit on erittäin tervetulleita, joten antakaa palaa!

 

Jazz-terveisin,
Henriika S. 

Ladataan...

Pages