Ladataan...

Lilyssä puhutaan #uraoivalluksista ja on ollut todella mielenkiintoista lukea muiden juttuja aiheesta. Kirjoitin oman #uraoivallus-postauksen jo joku aika sitten, mutta tänään seuraa hieman jatkoa aiheesta. Elämässä on tapahtunut aika isojakin mullistuksia ihan muutaman päivän aikana.

Otsikkokin paljastaa tämän päivän aiheen, joten eipä kierrellä ja kaarrella enää enempää. Minä ja Matias ollaan nyt ihan oikeita tapahtumatuottajia. Vielä torstaina aamupäivällä oltiin ihan vaan muusikoita ja musiikkipedagogiikan opiskelijoita, mutta siitä pari tuntia ja suomijazz.com-sivustolla luki, että kappas vain: Meidän harteilla lepää Summer Jazz Club-konserttisarjan tulevaisuus tuosta hetkestä eteenpäin.

Mun uraoivallus liittyi siihen, ettei kannata yrittää sopia yhteen muottiin, jos ei ole sen muotoinen. Se, että meistä tuli tapahtumatuottajia muusikkouden ja opettajuuden lisäksi, kertoo maailman menosta jälleen aika paljon. Tykkään ajatella niinkin ällöromanttisesti, että asiat tapahtuu tässä elämässä jostain syystä ja on ollut mageeta huomata, mitä kaikkia taitoja mä olen vahingossa hankkinut, jotka on tässä hommassa olleet ihan todella hyödyllisiä. 

Aloitetaan ihan vaikka valokuvaamisesta. En väitä olevani mikään ammattilainen, mutta olen käyttänyt siihen valehtelematta useita satoja tunteja vuoden aikana. Selannut nettisivuja ja opetellut itsenäisesti koko ajan lisää. Visuaalisuus on mulle todella tärkeä asia ja koen, että mulla on nyt tarvittava taitotaso kuvata kesän keikat ja tuotta meidän nettisivuille tyylikästä materiaalia bändeille ja medialle jaettavaksi. 

Nettisivujen koodaaminen. Oli hauska huomata, että kun päätettiin vähän päivittää klubin ilmettä tässä järjestäjätiimin vaihdoksessa, en edes miettinyt nettisivujen tekemisen ulkoistamista. Lopulta varsinaista koodaamista ei edes tarvinnut tehdä (kuten esim. wordpressillä joutuu hitusen tekemään), sillä valitsin uuden alustan niiden tekemiseen. Tätäkään en olisi osannut, jos ei olisi kokemusta omien nettisivujen tekemisestä.

Julisteet. Säästösyistä olen aina tehnyt kaikki omat keikkajulisteet. Viimeisen vuoden aikana niitä on tullut tehtyä myös kavereille, joten uskalsin nyt sanoa, että teen klubille päivitetyn logon itse ja kaikki kesän julisteet myös. 

Lehdistötiedotteiden kirjoittaminen. Omien keikkojen tiimoilta on tullut lähetettyä jonkun verran tiedotteita, joten niiden lähettäminen ja tekeminen ei tuntunut mitenkään kamalan pelottavalta. 

Yhteistyökumppaneiden hankkiminen. Oletettavasti te olette lukeneet useita blogeja, joissa kaupallinen yhteistyö on arkipäivää. On siis sanomattakin selvää, että blogin kautta hankittu kokemus yhteistyökumppaneiden hankinnasta on myös eduksi tapahtumatuotannossa. Yhteistyökumppanit kuuluvat hommaan ja ne mahdollistavat sen, että muusikot, miksaajat ja tarvittavat apukädet saavat työstään asianmukaisen korvauksen, jos ja kun apurahat eivät pysty kattamaan tätä kaikkea.

Tämän postauksen ei ole tarkoitus olla mikään "minä osaan kaiken"-julistus, sillä opeteltavaa on vielä tooodella paljon. Esim. koko homman pyörittämisessä tärkeintä on apurahojen hakeminen, josta mulla on kokemusta ihan vain muutaman hakemuksen verran. Parempi siis opetella se homma aikas nopeasti, sillä muuten klubilla esiinnytään vain minä ja Matias. Olisihan sekin ihanaa meidän mielestä, mutta ei varmaankaan teidän. Onneksi klubin perustajalta saa kysyä neuvoa, jos ja kun joku asia alkaa mietityttämään. Tähän mennessä apurahaa on myöntänyt Musiikin edistämissäätiö MES ja siitä olemme todella kiitollisia! 

Syynä asioiden tekemiseen itse on puhtaasti raha. Tärkeintä on se, että rahaa jää mahdollisimman paljon yhtyeiden käteen. Tulevaisuudessa, jos budjettia saadaan kasvatettua, voi asioita toivottavasti myös ulkoistaa, mutta ainakin toistaiseksi se tarkoittaa sitä, että minä ja Matias opetellaan uusia taitoja todella kovalla vauhdilla.

Me tartuttiin tämän tapahtuman tekemiseen puhtaasti siitä syystä, että nuorten jazzmuusikoiden ei ole todellakaan helppoa saada omaa ääntään kuuluviin. Esitän siis teille tässä nyt virallisen kutsun kesän 2018 Summer Jazz Clubin konsertteihin. Tulemalla konsertteihin te tuette nuorten jazzmuusikoiden oman musiikin tekemistä. Kesän keikkapäivät ovat: 

29.5.
19.6.
24.7.
28.8.

 

 

Kuvissa: Minä, keskellä klubin entinen tuottaja Antti Lähdesmäki ja Matias.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Ps. Jos siellä on joku, jolle nuorten suomalaisten säveltämä jazzmusiikki on lähellä sydäntä ja yrityksesi (tai sinä yksityishenkilönä) haluaa ryhtyä sponsoroimaan klubia, voi meihin ottaa yhteyttä summerjazzclub.com sivustolla tai laittaa sähköpostia osoitteeseen summerjazzclub@gmail.com

 

Lue myös: Summer Jazz Club: Aurora Hentunen Quartet & OK:KO

Summer Jazz Club Facebookissa

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Ladataan...

Kesäloma, syysloma, joululoma ja nyt vihdoin HIIHTOLOMA. Edessä on enää muutama vaivainen päivä, jotka erottavat minut ja viikon mittaisen loman koulusta ja opetustöistä. Joka vuosi joululoman jälkeen mietin lähes poikkeuksetta, miksi se hiihtoloma on niin lähellä joululomaa, mutta sen koittaessa muistan jälleen, että juurikin tästä syystä. Henkinen kapasiteetti on kulutettu loppuun viimeistä pisaraa myöten – taas kerran. 

Ennen kuin siellä joku huolestuu, ei kyse ole mistään loppuun palamisesta. Ihan normaalia väsymystä tämä on, mutta loman ansiosta olen uskaltanut tehdä hommia suhteellisen intensiivisesti. Loman ja tämän uupuneen olemukseni herättelemänä lähdin pohtimaan, että onko tässä mitään järkeä? Mitä jos ei olisi lomia ollenkaan tai jos elämä olisi sellaista, ettei niitä odottaisi? Voiko se olla edes mahdollista?

Musta tuntuu, että meihin on rakennettu joku sellainen lomailijageeni. Vaikka elämä olisi täydellisen ihanaa, on ihmisen saatava olla lomalla. Hommia jaksaa juuri niin kauan, kuin lomaan on aikaa. Tätä asiaa pyöritellessä mietin, että miten se voikin olla, että jaksan tehdä asioita vain juuri ja juuri siihen edessä siintävään lomaan asti ja olen ihan varma, että jos loma olisi alkanut päivänkin myöhemmin, olisi kuolo korjannut minut.

 

 

Rehellisyyden nimissä ei se homma varmaankaan menisi näin, mutta joku ihmeellinen lomailijageenin aikaan saama kemiallinen reaktio jyllää kehossa jo niin valtavan kovalla voimalla, että se saa minut uskomaan niin. Hassuinta tässä kaikessa on se, että mähän rakastan mun työtä ja opiskelemaani alaa, mutta silti mä luulen kuolevani, jos en saa lomaa silloin, kun se on kalenteriin merkitty alkavaksi. 

Niin syvälle en tähän aiheeseen perehtynyt, että olisin lähtenyt kaivelemaan tutkimuksia aiheesta, mutta pakkohan tässä on olla joku sellainen lomailijageenin tyylinen homma, koska miksi ihminen haluaisi lomalle asioista, joita rakastaa? Geeni saa aivot haluamaan tilaan, jossa päässä humisee lähinnä tuuli ja puheen tuottaminen on äärimmäisen hidasta tai lähes mahdotonta ensimmäisen kolmen päivän aikana.

Onko siellä kohtalotovereita, joilla samainen lomailijageeni ajaa lähes väkivaltaisesti haluamaan lomalle, vaikka arki on oikeasti ihan tosi ihanaa?

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Ladataan...

Mitä olen oivaltanut mun huiman 10 vuotta kestäneen työuran aikana? Tämä on paha kysymys, kun mulla on tapana porskuttaa menemään turhia miettimättä. Jälkeenpäin toki ihmettelen ja kummastelen, että mitäs ihmettä se naikkonen on taas puuhastellut. Yksi Lilyn parhaita puolia on ehdottomasti yhteisöllisyys ja sitä paimentava toimitus, ja nyt sieltä heitettiin kehiin #uraoivallus-kampanja, jonka innoittamana mäkin tätä juttua kirjoitan.

On jotenkin todella siistiä, että ympärille putkahtaa koko ajan uusia ammatteja. Sellaisia, joita kukaan ei tiennyt edes olevan olemassa 10 vuotta sitten. Destination: Happines-blogin Netta kirjoitti omassa #uraoivalluksessaan juurikin tästä, sillä yliopistoon pyrkiessä hänellä ei ollut vielä mitään tietoa tämän päivän työnkuvastaan, koska sitä ei ollut olemassa.

Muuttuva maailma on pelottava, mutta on se myös ihana. Sen ansiosta mä olen tajunnut, että jos sitä unelmatyöpaikkaa ei ole tullut vielä vastaan, sen voi tehdä itse. Vielä 10 vuotta sitten monet opettajat jaksoivat toitottaa musiikin opinnoissa, että valintoja on tehtävä. On valittava joko pasuuna tai laulu. Jossain kohtaa se hetki aivan varmasti koittaa, jos haluaa ansaita leipänsä.

 

 

Nyt 10 vuotta myöhemmin koulussa julistetaan monipuolisuuden nimeen. Vahvoilla ovat ne opettajat ja muusikot, joilla on hallussa useampi instrumentti ja parhaimmassa tapauksessa kaksi korkeakoulututkintoa musiikin alalta. Itse asiassa, jos mä olisin aikoinaan jättänyt pasuunan kokonaan pölyttymään kaappiin, en olisi päässyt luultavasti tekemään myöskään laulullisesti yhtä siistejä projekteja (tai toisaalta voisin olla nyt yhtä kuuluisa, kuin Adele). Aivan varmasti olisin lauluteknisesti ja tiedollisesti korkeammalla tasolla, mutta en voi mennä takuuseen, että siitä olisi tullut mun ammatti.

Mä tarvitsen ympärille useamman asian, josta voin olla todella kiinnostunut niin, ettei yksi asia tukahduta mua alleen. Mun äärimmäinen kilpailuvietti ja asioille 100% omistautuminen tarkoittaa sitä, että mä en paljoa puuhastele harrastusmielessä. Koska itsestään ei voi oikeasti antaa yli 100 prosenttia, jakautuu hommat nykyään aika kivasti. Laululle annan eniten, sen jälkeen tulee pasuunatyöt, ja viimeisenä on kaikki kirjoittamiseen, valokuvaamiseen ja sosiaaliseen mediaan liittyvät jutut. Pikkuisen tää homma vielä kusee, sillä liikuntaa on aivan säälittävän vähän. Sen osalta on kiinnostuskiikarit olleet pahasti taas hukassa. 

Mikäs se mun uraoivallus sitten kaiken tämän jaarittelun tuloksena on? No se, ettei pidä yrittää mahtua mihinkään muottiin tai työnkuvaan, jos siihen ei yksinkertaisesti mahdu. Hurjalla vauhdilla muuttuva maailmakin on todiste siitä, että meitä uraohjuksia, jotka eivät sovi mihinkään perinteiseen työnkuvaan, on alkanut putkahdella todella kovalla vauhdilla. Jos tämä tilanne puetaan vähän eri tavalla sanoiksi, on se aika selkeäkin oivallus.

Mietitäänpäs henkilö, jonka pitää pukea vaatteet päälle ennen, kuin se lähtee kylille tepastelemaan. Noh, hän menee sinä päivänä lapsensa kaapille ja päättää valita sieltä 3-vuotiaan ihmisen vaatteista itselleen kivan asun. Kaveri yrittää tunkea asua päälleen, mutta housusista tulee lähinnä sukka vasempaan jalkaan ja paita toimii hyvänä kaulurina. Näissä vetimissä sankarimme lähtee kylille heilumaan ja päivän mittaan olo muuttuu todella epämukavaksi. Lopulta poliisi vie sen putkaan, koska tyyppi näyttää siltä, että se viuhahtelee tarkoituksella. Vaatteet on sille 3-vuotiaalle oikein hyvät, mutta aikuisen päällä ne vaatteet vei sen lopulta putkaan. 

Okei, harva ammatti johdattaa sut putkaan, mutta suurin piirtein tuolta se tuntuu, kun yrittää selittää itselleen "oikean työn" olevan se hyväksytty vaihtoehto. Jos susta tuntuu, että oma työ ei tunnu oikealta ja haaveilet oikeastaan jostain ihan muusta, suosittelen lämpimästi ottamaan Juliaihmisen #uravoivalluksen käyttöön. Haaveista voi todella tulla totta ja se oma "muotti" löytyä sen seurauksena.

Oliko sun ammatti olemassa 10-20 vuotta sitten?

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

Muiden #uraoivallukset löydät täältä toimituksen jutusta.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Ladataan...

Ensimmäinen ajatus tämän haasteen tullessa oli, että OMG OMG mun eka blogihaaste! Seuraava ajatus oli, että apua, miten mä löydän näin monia asioita ja osaan vielä pohtia niitä yhtä hyvin, kuin Lilies, joka tämän haasteen mulle heitti. Lilies & life-blogissa oli nimittäin sen verran loistavaa ja perusteellista pohdintaa. Tässä näitä nyt kuitenkin olis:

Päivässäni:

Pääsen kahden päivän aikana keikalle Katti Matikaisen ja Nakki Rakin kanssa yhteensä 5 kertaa. Mulla on välillä ihan älyttömän suuri kunnia soittaa Jyväskylä Sinfonian riveissä ja tälle viikonlopulle osui aivan hulvaton lasten konserttimaraton. Tänään edessä vielä kaksi konserttia klo 14:30 ja 16:00. Parasta tässä on ehdottomasti Kissa valssi, jossa lapset laulavat mukana ”Miauuuu, miauuu, miauuu”.

Pitkät yöunet. Tämä taisi olla myös Liliesillä, mutta tämä vois olla kyllä kaikilla, jos näin on vaan suinkin päässyt käymään. Eilen herätyskello soi klo 5:50, että ehdin lämmittelemään koululle siinä 7 aikaan aamusta, mutta tänään sai herätä ihan rauhassa. Kello oli soimassa varmuudeksi kymmenen jälkeen, jos uni olisi maistunut jotenkin ihmeellisen pitkään, mutta Eemeli-kissa piti huolta, että ruoka-automaatti (minä) heräisi ennen kymmentä.

Illallinen rakkaan kanssa. Matias ei vielä tiedä tätä, mutta mä olen päättänyt panostaa ja hääriä keittiössä oikein antaumuksella. Me ollaan menty viime viikot ihan tuhatta ja sataa, ja kotona puhuttu lähinnä työasioista. Tänään mä aion tuijotella ällöttävän rakastuneena miestäni silmiin ja sanoa ainakin 100 kertaa, että mä rakastan sitä ihan älyttömästi.

 

 

Tänä vuonna:

On satanut lunta. En osaa selittää miksi lumi on ollut mulle jopa ihan henkireikä tämän talven keskellä, mutta huomaan, että sen olemassa olo on tehnyt tammikuusta ja nyt helmikuusta aivan älyttömän paljon helpomman, kuin yleensä. Kerroin jo aikaisemmin, että mulla on tapana kuvitella taivaalta leijailevien jäähileiden olevan pieniä timantteja. Eilenkin illalla kävellessäni kirkkopuiston halki pysähdyin ihastelemaan timantteja, jotka kimmelsivät rauhallisesti leijaillen katulamppujen valokeilassa. Yritin joskus ottaa videon, jossa timantit olisivat näkyneet, mutta eihän ne siinä näkyneet. Joko mulla kimmeltää aika kovaa vaan omassa päässä, tai sitten puhelimen kameran teho ei ihan riitä.

Työt. Niitä on ollut ja tulee olemaan ihan hyvin tänä keväänä, jos kaikki menee putkeen. On samalla tosi jännittävää ja levollista, kun tietää keikkoja olevan paljon. Treenattavaa on todellakin tarpeeksi, mutta tästä syystä saadaan rahaa säästöön niin, että useamman kuukauden vuokrat on tallessa.

Matkat rapakon taakse. Lasken tähän vuoteen mukaan myös joulukuun, sillä kuluvaa vuotta on vasta niin vähän takana. Tehtiin Matiaksen kanssa ikimuistoinen jazzvaellus New Yorkin ihmeelliseen maailmaan ja kohta siihen perään lähdettiin äidin ja siskon kanssa Karibialle Dominikaaniseen tasavaltaan pötköttelemään turkoosin meren rannalle.

 

Elämässäni:

Matias. Aivan ehdoton ykkönen on tämä jalo ritarini. Elämästä ei tulisi yhtään mitään ilman toista puoliskoani ja tutkapariani. Tai tulisi varmasti jotain, mutta on ihan älyttömän upea asia jakaa tämä päätön arki sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää edes hitusen siitä, mitä mun päässä tapahtuu. Tiedän monia muusikoita, jotka eivät missään nimessä halua muusikkoa puolisokseen, mutta meidän kohdalla tämä muusikko ja muusikko järjestely on ollut mielenterveyden kannalta hyvin pitkälti positiivinen asia.

Perhe ja ystävät. Tämä ei paljoa avaamista tarvitse. Vaikka meillä Matiaksen kanssa on ihanaa kahdestaan, tarvitsee ihminen ympärilleen turvallisen verkoston rakkaista ihmisistä. Mun verkosto on levittäytynyt ympäri maailmaa ja ehkä siitä syystä musta tuntuukin, että koko maailma on mun koti. Tähdet on olleet hyvässä asennossa tähän asti, kun niin mielettömiä tyyppejä on mun matkalleni osunut.

Musiikki. Tähän lajiin on vähän sellainen viha-rakkaussuhde, mutta ilman sitä ei olisi mun elämää juuri tällaisena, kuin se nyt on. Pitkään yritin miettiä jotain vaihtoehtoista ammattia, mutta siinä vaiheessa, kun päästin irti kaikista ”näin ihmisen kuuluu tehdä” ajatuksista, alkoivat palaset loksahtamaan paikalleen. Tälle asialle mä haluan antaa enemmän, kuin millekään muulle. En kuitenkaan enempää, kuin rakkaille ihmisille. Joku voi olla eri mieltä, mutta omassa elämässäni työ tulee aina vasta kakkosena. Ilman rakkaita ihmisiä ei mun sisällä olisi mitään, mistä ammentaa musiikkiin.

 

Minussa:

Positiivisuus (taas sama, kuin Liliesillä). Tämä on ehdottomasti asia, josta itsessäni pidän. Napisen paljon kaikesta turhasta, mutta yleismeininki on aina positiivinen. Vaikka elämän tuulettimeen osuisi kuinka paljon kakkaa,  yritän etsiä tapahtumista jotain positiivista. Kakkaa käytetään kasveillekin lannoitteena, joten ehkäpä vertauskuvallisesta kakastakin kasvaa hyvin ravittuja kukkasia, kun sen tajuaa hyödyntää oikein.

Muiden tsemppaaminen. Musiikkibisneksessä tulee helposti kateelliseksi ja mäkin olen myös välillä kateellinen. Olen kuitenkin päättänyt, että aina, jos voin auttaa jotain tyyppiä eteenpäin elämässä, on mun tehtävä niin. Jos vastaan tulee joku keikka tai työpaikka, johon tiedän loistavan tekijän, suosittelen häntä aina eteenpäin. Sanon myös aina, jos ihailen toisen tekemisessä tai olemisessa jotain. Sillä voi olla jollekin jopa todella iso merkitys, joten turhaan säilöä hyviä sanoja toisesta ihan vaan omassa päässä.

Hiukset. Tuntuu ihan älyttömän pinnalliselta listata tänne omat hiukset, mutta se on totta. Joskus teiniaikoina vihasin vähän luonnonkiharaa ja paksua hiuspehkoani, mutta nykyään mä rakastan sitä. Kriiseilen ulkonäöstä tämän tästä, mutta hiuskriisejä mulla ei ole vuosiin ollut. Ah, miten syvällistä.

 

Blogissani:

Lukijat. Yksinkertainen asia, sillä eihän tätä periaatteessa olisi, jos kukaan ei mun horinoita lukisi.

Mahtavat keikat. Blogin kautta ja sen takia olen kuunnellut todella monia aivan loistavia keikkoja. Kun kirjoittaa musiikkiaiheista blogia, on ihan suotavaa käydä keikoilla hankkimassa itselleen sisältöä, josta kirjoittaa.

Tulevaisuus. Tämä on samalla ihana, mutta myös pelottava juttu. Mä haluaisin tältä blogilta aika paljon. Toisin sanoen suunnitelmat on suuret, mutta aika näyttää käykö tässä yhtään mitenkään. Ei mikään loistava ajoitus, kun blogiskenen sanotaan olevan kuolemassa, mutta jos jotain olen elämänpolulla poukkoilemisesta oppinut, niin unelmia pitää olla. Ne saattaa vaikka toteutua.

 

 

Seuraavaksi haasteen saavat:

Randomilla-blogin Milla

Hey Girl-blogin Marika

Tyhjä ajatus-blogin Saranda

Teidät on kyllä varmaan haastettu jo jotain sata kertaa, mutta yritin olla tarkkasilmäinen ja tutkia, ettei blogissa ainakaan vielä ole julkaistu tätä juttua. Nyt teidät on haastettu siis jotain 101 kertaa.

 

Jazz-terveisin,
Henriika S.

 

 

Ps. Edellisessä postauksessa on käynnissa arvonta, josta voi voittaa itselleen ilmaisen keikan. Se voi olla häät, ristiäiset, hautajaiset, olohuonekeikka, parvekekeikka, auton takapenkillä soitettava keikka tai ihan mitä sä haluat. Aikaa osallistumiselle on vielä huomisen verran.

 

Seuraa blogia facebookissa // Instagramissa

Ladataan...

Hyvää ystävänpäivää teille ihanat lukijat!

Suuri kiitos siitä, kun kerta toisensa jälkeen klikkailette tienne tänne blogin puolelle. Ystävänpäivän kunniaksi mä haluan jakaa teille hyvää mieltä ja päräyttää käyntiin arvonnan, jonka palkintona on yksityiskeikka ihan missä vain sinä haluat (okei, Suomen rajojen sisäpuolella olis hyvä).

Musta on itse ihanaa antaa aineettomia lahjoja, sillä ne ei voi mennä hukkaan tai rikki. Muistot jää lämmittämään mieltä koko loppuelämäksi. Tästä syystä me halutaan Matiaksen kanssa yllättää erään telkkarissa suurta suosiota ja monta palkintoakin pokanneen ohjelman hengessä joku sulle tärkeä henkilö tai henkilöt. Tilaisuus voi olla siis ihan mikä tahansa. Sinä ja sulle rakas tyyppi kotosalla kynttilän valossa, tai sitten valtavat synttärijuhlat. You name it.

Suunnitellaan yhdessä n. 30 minuutin ohjelma biiseistä, jotka tiedät olevan tärkeitä yllätyksen kohteelle/kohteille. Ne voi olla melkeinpä mitä vaan maan ja taivaan väliltä, kunhan meikäläinen saa ne kunnialla menemään. Erityisesti sydäntä lähellä on jazz, mutta salainen aseeni on räppääminen. Sinä päätät!

 

Osallistumisohjeet seuraa tässä:

  1. Kirjoita kommenttikenttään kenet haluaisit yllättää ja mikä biisi olisi ehdottomasti tilauksessa. 
  2. Laita peukut pystyyn, että arpaonni osuu kohdallesi.

Huom! Aikaa osallistumiselle on tämä viikko. Sunnuntaina 18.2. keskiyöllä päräytän arvontakoneen käyntiin ja joku teistä saa meidät keikalle.

 

 

Jazz-terveisin,
Henriika ja Matias

 

Pages