Länsimaiseen kulttuurin on iskostunut käsitys, että menestys mitataan oletko naapuriasi parempi. Tämän lisäksi kuvittelemme, että kaikki muiden menestys on tullut ilmaiseksi ja on muilta pois. Sitten onkin helppo luovuttaa ja vaipua itsesääliin. En tule koskaan saamaan ketään tai löytämään yhtä hyvää työtä kuin kaverit.

Jälkinmäinen lause pitääkin paikkansa. Jos luovutat, pysähdyt ja pysähtymällä et ikinä pääse määränpäähän. Sosiaalinen media voi antaa hyvinkin ruusuisen kuvan muiden elämästä ja niistä kaikista kadehdittavista asioista. Harva meistä tietää mitä oikeasti tapahtuu niiden satojen facebook-kavereiden elämissä.

Töissä menestyvä henkilö on saattanut kärsiä pitkään stressin aiheuttamista unettomista öistä. Käyttänyt osan tai kaiken vapaa-aikansa töihin liittyvien asioiden perehtymiseen. Ehkä.

Se aivan ihana ja suosittu tyttö, joka on seurustellut koko ikänsä saattaa olla riippuvainen parisuhteesta. Hän ei uskalla olla yksin ja suhteet eivät ole olleet hyviä hänelle.

Ne söpöt lapset ja perhe-elämä...

Tarinoita ja esimerkkejä löytyisi loputtomiin, mutta varmaan jo ymmärrätte mitä haen takaa. Me näytämme ulos usein vain parhaan puolemme. 

Omalta osaltani elämä ei ole ollut koskaan ruusuilla tanssimista. Välillä on luovutettu uupumuksen alla. Sitten kärvistelty ja toisinaan löytynyt ne henkilöt, jotka saivat minut loistamaan. Vain muutama henkilö tietää enemmän mitä Facebook seinäni sanoo. 

Itsellenikään tämä ei ole aina ollut näin selvää. Vasta kun huomasin miten vähän lopulta tiesin ystävistä ja he minusta, ymmärsin ettei kaikki ole niin hienoa ja helppoa kuin päälle päin näyttäisi. 

Muistan aina yläasteelta sen, kun eräs pikkuveljeni kaveri totesi: "C-luokalla on kaikki koulun kauneimmat tytöt. Siellä on.." Poika luetteli listan, jossa oli myös minun nimeni. Olin aivan hämmentynyt. En ollut koskaan ajatellut voivani olla kenenkään mielestä kaunis. Koko ala-asteen ajan olin ollut vain pieni huomaamaton rääpäle, johon pojat eivät kiinnittäneet mitään huomiota. Tissini eivät olleet kehittyneet, pukeuduin miten sattui, enkä kiinnittänyt muutenkaan ulkonäkööni huomiota. Saati, että olisin ajatellut jonkun pitävän siitä.

Siitä päivästä lähtien aloin ajatella, että ehkä olenkin jonkun mielestä kaunis. Aloin kiinnittää ulkonäkööni enemmän huomiota. Samalla, kun aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni, aloin myös löytää siitä kaikenlaisia vikoja. Siihen taisi mennä 20 vuotta ennen kuin aloin kävellä matalapohjaisilla kengillä. Siihen asti olin kulkenut mahdollisimman korkeilla kengillä, koska olinhan mielestäni aivan liian lyhyt.

Mahaani olen vihannut aina, vaikka olen ollut suurimman osan elämääni alipainoinen. Siitä huolimatta, että minussa ei taatusti ole ollut liikaa rasvaa, olen ajatellut mahani olevan jättisuuri. Osa syynä mahan paisumiseen on ollut suolistovaivat, jotka nekin todettiin vasta vuosia sen jälkeen, kun tilanne oli kehittynyt pahaksi. Mahaani vihaan yhä, mutta tällä hetkellä siinä kyllä saattaa olla liikaa rasvaa.

En ole koskaan tavannut naista, jonka mielestä hänen kasvoissaan ei olisi mitään vikaa. Itse olen säästynyt finneiltä melkein kokonaan. Suurin ongelmani on aina ollut mustat silmänalustat. Näytän väsyneeltä ilman meikkiä, vaikka olisin nukkunut monta viikkoa erittäin hyvin. Saatan kiivastua siitä, jos joku tuntematon mainitsee asiasta. Mitä se kenellekään kuuluu, paljonko olen nukkunut ja miksi silmäni ovat mustat.

Nykyään kuitenkin ajattelin pääasiassa, että pidän omasta ulkonäöstäni. Katson peilikuvaani ja ajattelen olevani kaunis. En kuitenkaan vieläkään ota ulkonäkööni kohdistuvaa kritiikkiä kovin hyvin. Se tuo kaikki epävarmuudet ja heikkoudet esiin. Sen sijaan minuun tekee suuren vaikutuksen se, että minua sanotaan kauniiksi. Jostain typerästä syystä kauniiksi kehuminen lämmittää mieltäni enemmän kuin fiksuksi tai hauskaksi sanominen.

Ehkä olen yhä enemmän sinut älykkyyteni ja hauskuuteni kuin ulkonäköni kanssa.

Ongelmien ratkettua kysyn usein itseltäni, että mikä siinä alkuun tuntui niin pahalta, kun jälkikäteen ajateltuna asia ei ollut kovin kummoinen. Ja mitä enemmän ja vaikeampia ongelmia ratkon sitä vähäpätöisemmältä edelliset ongelmat tuntuvat. Kohdatessani jonkin vanhan ongelman tiedän lähes heti miten päästä siitä yli jatkaakseni elämässä. Sydänsuruissa tämä ei vielä pidä paikkaansa, mutta ehkä jonain päivänä.

Ongelmien vakavuus on suhteellista ja lähes täysin riippuvainen näkökulmasta. Toiselle saattaa aiheuttaa suunnatonta stressiä ja ahdistusta ongelmat töissä. Työtön voi nähdä ongelman hyvin vähäpätöisenä: sulla sentään on töitä. Sinkuilla on aikaa ja vapaus tehdä mitä huvittaa, mutta he menevät yleensä yksin nukkumaan ja heräävät lauantaisin hiljaisuuteen eikä toisen vaimeaan tuhinaan. Suhteessa elävillä on aivan omat ongelmansa.

Minä ja aivan liian moni muukin sortuu auttaessaan aiheuttamaan suunnatonta vitutusta toiselle vähättelemällä heidän ongelmiaan. Jos on elänyt monta vuotta taloudellisesti varmaa elämää, ei voi tietää (tai muistaa) millaista on elää taloudellisessa epävarmuudessa viikko tai kuukausi kerrallaan. Siinä vaiheessa "mut oot sentäs terve" ei ole se paras veto. Uskokaa pois. 

Kipeälle kaverille voi viedää lämmikettä ja ruokaa, mutta suurimpaan osaan ihmisten ongelmista ei ole muuta apua kuin olla tukena ja kuunnella. Kysyä ja kuunnella lisää. 

.vm

"Ensinnäkään minä en rakastele. Minä nain...kovaa!" -Fifty Shades of Grey

Aina välillä käyn jonkun kanssa keskustelun, jossa toinen osapuoli toteaa, että seksi on parasta silloin, kun siinä on mukana tunteet. Tämä seksin ja tunteiden yhteisyys jotenkin myös poistaa heidän mielissään sen vaihtoehdon, että yhden illan jutut tai seksi tuntemattomien kanssa voisi olla miellyttävää.

Siihen sitten yleensä köhin jotain epämääräistä, että niin no, kyllähän yhden illan jutuissa on ihan puolensa. Fakta on se, että kyllä minä nautin siitä, että joskus voi vain naida kovaa. Eikä sillä panemisella ole mitään tekemistä tunteiden kanssa. Seksi voi olla puhtaasti tekninen suoritus, ja siitä voi nauttia ihan samalla tavalla kuin siitäkin, että mukana on tunteet.

Ainut ongelma yhden illan jutuissa on se, että en voi koskaan tietää, millaista menoa perillä odottaa. Siinä ottaa aina jonkinlaisen riskin. Olen kuitenkin onnistunut tapaamaan miehiä, jotka ovat huomaavaisia ja jaksavat ottaa siitä yhdestä yöstä, aamusta ja päivästä kaiken irti.

En siis todellakaan voi sanoa, että itselleni rakastelu olisi ainoa vaihtoehto. Osaan parhaista seksikokemuksistani ei ole liittynyt minkäänlaisia muita tunteita kuin pelkkää fyysistä halua. Tekeekö tämä minusta sitten kylmän ja tunteettoman koneen? Ei. Se tekee minusta ihmisen, joka osaa nauttia biologisista tarpeistaan tunteista huolimatta.

Suurin osa niistä vähäisistä riidoista joihin olen joutunut, on johtunut väärinkäsityksestä. Ja väärinkäsitys siitä ettemme ymmärrä toista. Kun tähän vielä lisätään se, että toinen odottaa toisen tietävän asioita joita hän ei vielä tiedä, on soppa melkoinen. Yleensä dramaattinen.

Sitä luulisi, että vaikka juttelisi joka päivä toisen kanssa niin säästä kuin säädöistä, sitä oppii tuntemaan toisen historiasta vain muutaman vuoden. Jokainen vuosi ja sen tapahtumat jättävät meihin jälkensä halusimme tai tiesimmepä siitä itse. Muutamassa vuodessa ehtii tapahtumaan paljon, mutta kymmenessä vielä enemmän ja me harvoin kerromme mitään muutamaa vuotta kauempaa.

Kaikilla ei ole aina ollut helppoa ja vaikka olemme päässet yli pahimmasta saattaa joku vahingossa osua arkaan paikkaan ja saada aikaiseksi reaktion jota kukaan ei odottanut.

Edellisessä riidassa minä ja ystäväni osuimme molemmat toistemme arkoihin paikkoihin. Kun molemmilla on oma stressinsä ja kumpikaan ei oikein ymmärrä miksi toinen käyttäytyy kuin käyttäytyy, ei riidan selvittäminen ollut helppoa. Ja kun asiat saatiin viimein sovittua, oli kovin vaikeaa ymmärtää mistä riita edes lähti. Riidan päätteeksi molemmat kuitenkin ymmärsivät toista paremmin. Tutustuminen toisen menneisyyteen ei ollut se kaikkein mielyttävin, mutta ehkäpä tämä oli aloitus toisen menneisyyteen tutustumiseen.

Elämä on kuin kuva. Sen raamit luodaan elämämme alkuvaiheessa, osaan voimme vaikuttaa ja osaan emme. Mihin voimme vaikuttaa on se miten kuvamme kehittyy. Vanhetessa saamme enemmän valtaa päättää millaiselta kuvamme näyttää. Osasta päätöksistä muodostuu raameja, osasta sisältöä.

Jokainen täyttää kuvaansa omalla tavallaan. Jonkin elämä koostuu palapelin paloista, kun taas toisen kuvaa värittää rohkeat pensselin vedot. Lainaamme ideoita muiden kuvista ja opettelemme hyväksi havaittuja tekniikoita. Tai sitten sooloilemme pelkällä intuitiolla. 

Oma kuvani tuntuu olevan kovin tyhjä. Sillä on verrattain hyvät raamit ja minun tulisi tietää miten luoda uutta sisältöä. Mallikuvia löytyy mielin määrin, mutta oikein mihinkään haluttuun lopputulokseen ei riitä rahkeet. Uudet asiat saattavat jäädä vain luonnoksiksi, jotka heitän roskiin tai piirrän jotain uutta päälle. Muiden kuvat tuntuvat olevan niin hienoja ja pitkällä, että omat tuherrukset lähinnä ärsyttävät ja ahdistavat. 

Muusaa odotellessa.