Asu, gradu ja arki.

Ladataan...
Sparkle.

Lomat on nyt lusittu ja arki on taas täällä. Sen huomaa ainakin siitä, että koti alkaa näyttää arkiseen tyylinsä melkoisen sotkuisalta, Netflix-maratonien sijaan kannattaisi tehdä gradua ja että ensi viikolla pitää palata taas yliopistolle puurtamaan. Pari päivää sitten tajuntaani iski se fakta, että tämän vuoden 2016 aikana meikäläisen täytyy saada opinnot pakettiin, jotta voin mennä ensi vuoden keväänä 4 kuukauden mittaiseen loppuharjoitteluun, jonka jälkeen olenkin jo valmis maisteri. OMG. Tänä vuonna pitäisi siis tehdä vielä yksi lyhyt terapia, gradu (!!!!1111), kliiniset taidot 2, 10 op vapaavalintaisia ja syventävä kirjallisuus sekä hankkia harjoittelupaikka. Onko linjoilla muita pienoisesta graduahdistuksesta kärsiviä?

Kengät: Din Sko. Housut, jakku, huivi ja rannerenkaat: second hand.

Tässä asussa liihottelin eräänä joululomapäivänä, kun kävin kaupungilla ostoksilla. Tuo keltaisen ja harmaan yhdistelmä näyttää ainakin meikäläisen silmään yllättävän kivalta! Mitä mieltä sinä olet?

Vaikka arki ja sen rutiinit ovatkin mukavia, niin kyllä tällainen 3 viikon joululoma tulee ihan tarpeeseen. Käytin lomani aika pitkälti lepäämiseen: nukuin paljon ja hereillä ollessani vain makoilin sohvalla poikaystäväni kanssa katsoen Sopranosia. Kävin myös usein kaupungilla kiertelemässä (mitään sen kummempaa tosin löytämättä), aloitin pari uutta ompeluprojektia, innostuin askartelemaan fimomassasta helmiä, luin ja saunoin paljon, venyttelin aktiivisesti, siivosin vaatekaappiani ja kippasin valtavan kasan vaatteita kirppiskasaan (joka kulkeutuu huomenna SHS:lle!), kävin Finnkinossa katsomassa Joy:n, vietin uuttavuotta ystäväpariskunnan kanssa sekä matkasin poikaystäväni kanssa lapsuudenystäväni luokse tutkimaan maitotilan arkea ja tsekkaamaan, että miten tilan suurin ja meikäläisen suosikkilehmä (Ibizan ohella), lähes tuhatkiloinen Ennätys oikein jakselee. Mitä sinä puuhailit joululomalla? :)

 

x Marjo

Share

Kommentit

Essiy (Ei varmistettu)

Lautapelasin paljon, katsoin leffoja, urheilin ja kävin Helsingissä.

Itellä opinnot Oulussa vasta alussa. Paljon tsemppiä sinulle loppurutistukseen ja hermoja graduhommiin. Blogisi on yksi suosikeistani. :)

Marjo A.
Sparkle.

Oo, mitä lautapelejä pelasit? Mää tutustuin loma-aikana Game of Thrones Monopolyyn, jossa olin tosin kyllä melkoisen huono. :D

Mitä opiskelet Oulussa? :) Ja kiitos, tsemppiä todellakin tarvitaan tuon gradun tekemiseen! Ihana, että tykkäät blogistani! :)

Essiy (Ei varmistettu)

Pelasin Last Night on Earthia eli zombeja ja selviytymistä ja Eldritch Horror -mysteeripeliä, molemmat aivan todella otteessaan pitäviä.

Musta tulee kolmen vuuen päästä sosionomi ^^ Keväällä eka harjoittelu.

Logo (Ei varmistettu)

Heippa! Haluisin hieman kysyä logopedian opiskelusta. Oliko sulla esim kokemusta lapsista ennen opiskelujesi aloittamista ja pitäisikö sellaista harjoitteluja silmälläpitäen olla? Millaisia harjoitteluja sulla on ollut? :)

Marjo A.
Sparkle.

Mulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta lapsista, kun pääsin logolle, mutta se ei ole haitannut opinnoissa pärjäämistä (vaikka ekan harjoittelun alussa olinkin ehkä hieman kipsissä...). :) Käytännön opintoja mulla on ollut tähän mennessä kielellisen tietoisuuden ryhmän (10x) vetäminen päiväkodissa parin kanssa, kolme opiskelijaterapiaa (ensikontakti 10x, pitkä 25x, lyhyt 15x) sekä kiertoharjoittelu. Jäljellä on enää yksi lyhyt terapia sekä 4kk loppuharjoittelu. :>

Kommentoi

Ladataan...