Leopardiprinttiä ja nahkaa

Sparkle.

Pssst! Muistakaa osallistua jouluarvontaan!

Neljä koulutehtävää jouluun on, laskin aivan itse tänään, kun selvisin ruotsin tentistä. Huh! Kohta on opiskelut taputeltu tältä syksyltä: jäljellä on enää afasiologian tentti, ruotsin ohjelmaraportin, terapiaraportin ja kandin tutkimussuunnitelman näpytteleminen. Kuten olette varmasti huomanneet, postaustahtini on ollut koko marraskuun ja joulukuun alun ajan etanaakin hitaampi, mutta se selittyy ihan jäätävällä opiskelua+töitä -kombolla. Koko syksyn aikana täysin opiskelusta vapaat päivät ovat varmasti laskettavissa kahden käden sormilla. Nytkin minulla on menossa 5 päivän työputki, jonka aikana olen samalla yrittänyt opiskella. Onneksi opinnot ovat tälle syksylle jo reilusti voiton puolella, enää on vain loppusilauksen vuoro!

Tässä asussa kävin Sitan järkkäämällä blogilounaalla marraskuun puolivälissä. Kengät ja housut: second hand. Toppi: New Yorker. Laukku: ??? Liivi: Only.

Odotan kyllä innolla joululoman suomaa taukoa opiskelussa: luvassa on joulun juhlimisen lisäksi ainakin kahvittelua ystävien kanssa, hieronta-aika, sukulaisten tapaamista ja aleshoppailua. Ja tietenkin superpitkiä yöunia ja rentoilua! Leffamaratoneja Netflixistä. Suklaata. Jouluherkkuja. Glögiä. Ihanaa! Enää tarvitsee vain rutistella viimeisetkin järjenhivenet aivonystyröistä, jonka jälkeen voi köllähtää joululevolle.

Joko te odotatte joululomaa innolla? :)

 

x Marjo

Share

Kommentit

Makiat housut!

Marjo A.
Sparkle.

Kiitti! :) Nuo pöksyt on kyllä kiva kirppislöytö vuosien takaa. 

Kommentoi