Luonnonkosmetiikan uutuuksia kylppärissämme

Sparkle.

Olen tämän vuoden puolella havahtunut tarkkailemaan entistä tarkemmin sitä, mitä käyttämäni kosmetiikka sisältää. Havaintoni eivät ole olleet kovin mairittelevia: tammikuussa tajusin Kemikaalicocktail-blogin jutun ansiosta, että silmämeikinpoistoaineeni sisältää syöpävaarallista PHMB-kemikaalia. Sen jälkeen olen päivittänytkin kosmetiikka-arsenaaliani hieman ekologisempaan suuntaan tilaamalla tuotteita Biodellystä, Hyvinvoinnin Tavaratalosta sekä Ruohonjuuresta. Tässäpä siis kylppärimme uusia tulokkaita:

Lush palasaippua, Outback Mate, 6,20e / 100g

Ok, Lush ei ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, mutta tuotteet ovat eläinkokeettomia ja vegetaristisia/vegaanisia. Poikaystäväni on innostunut pienen painostuksen alaisena Lush:n palasaippuoista, joten päätin tilata hänelle kyseisen firman uutuussaippuan: piparminttua, sitruunaruohoa ja eukalyptusta sisältävän, raikkaan tuoksuisen Outback Maten. Infosin poikaystävääni uudesta saippuasta näin: "ainiin, tilasin sulle sellasen uuden saippuan, jossa on piparminttua ja sinistä kimalletta!!!1111". Voitte vain kuvitella sitä innostuksen määrää, joka kuvastui hänen ilmeestään.

Puhdas + Beauty Oil, korjaava tyrni, ravitseva mustaherukka ja kirkastava puolukka. 3kpl paketti alesta 29,90e.

Tykästyin aikaisemmin Lumenen kauneusöljyyn, joten päätin siitä innostuneena tilata Hyvinvoinnin Tavaratalon alesta Puhdas +:n kolmen kauneusöljyn setin, jotka ovat Ecocert-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja sisällöltään hyvin yksinkertaisia ja puhtaita. Olen käyttänyt nuita öljyjä nyt yksistään kasvojen ihon kosteutukseen tai kasvovoiteeseen sekoitettuna ja olen tykännyt! Nämä öljyt toimivat myös hyvin hiuksissa latvaöljynä.

Schmidt's deodorantti, bergamontti-lime, minipurkki 8,50e.

Tadaa! Saanen esitellä teille uutuusdödön luonnonkosmetiikan saralla: vegaaninen ja eläinkokeeton 100% luonnollisista raaka-aineista valmistettu voidemainen deodorantti. Tilasin Biodellyltä kokeiluun tämän minipurkin Schmidt's:n deodoranttia, sillä olin hieman skeptinen voidemaisen luonnondödön tehoon: voisiko muka joku kasviöljyistä ja ruokasoodasta tehonsa saava ja vielä sormin levitettävä tuote toimia? Uskollisena supertehokkaiden antiperspiranttien käyttäjänä yllätyin tämän dödön tehosta: tuote pitää hyvin tuoksut poissa ja kainalot kuivina. Mystistä. Tykkään tuosta tuoksusta todella paljon, sillä se suo mieleeni Russian Early Grey -teen, jota join teininä. Tuon kiinteähkön ja hieman murustuvan dödön saa parhaiten levitettyä niin, että laittaa pienet nokareet voidetta kainaloihin "sulamaan", sillä kasviöljypohjainen voide notkistuu kivasti ihon lämmössä, jonka jälkeen se on helppo levittää.

Dabba kukkaisvesi, siankärsämö, 16,70e.

Tilasin testailuun latvialaisen Dabban kukkaisveden, jota voi käyttää kasvoveden tavoin iholle. Tuo siankärsämö sopii parhaiten rasvoittuvalle ja sekaiholle ja suihke kuivuu/imeytyy nopeasti kasvoille. Tuotteessa on melko vahva luonnon tuoksu: kukkaisvesi tuoksuu vihreältä ja selkeästi joltain kasvilta. Lasipullossa olevaa tuotetta voi säilyttää jääkaapissa ja sitten suihkutella kasvoille virkistävän jääkylmää kukkaisvettä. Ainiin, Dabba-tuotteillakin on Ecocert-sertifikaatti.

 Madara palasaippua, lakka&kauramaito, 6,50e.

Halusin tilata itselleni jonkun mahdollisimman luonnonmukaisen saippuan ja päädyin tähän Madaran vegaanista luonnonkosmetiikkaa olevaan lakkaa ja kauramaitoa sisältävään saippuaan. Tämä saippua pesee hellävaraisesta ja jättää ihon pehmeäksi, mutta en ole ehkä niiiin ihastunut saippuan makeaan tuoksuun (olen enemmän kirpeiden tuoksujen ystävä, limeforevah).

Lily Lolo kulmäväri-duo, light, 12,40e.

Ikuisuuden kestäneen kulmavärini rippeet tippuivat lattialle ja hajosivat murusiksi, joten uudelle kulmatuotteelle oli taas tarvetta. Tilasin tämän Lily Lolon vaaleimman kulmavärin Biodellyltä. Duossa on runsaasti pigmenttiä sisältävä jauhemainen väri sekä liki väritön kulmavaha. Tuo kulmaväri on ehkä himpun verran liian punertava meikäläiselle, mutta punaisuutta saa helposti tasoitettua sivelemällä värin päälle hieman kulmavahaa. Olen tykännyt tästä tuotteesta, sillä kulmat saa tehtyä nopsasti siveltimellä ja tämä duo on tehty luonnollisista ainesosista eikä Lily Lolon tuotteita testata eläimillä.

Cattier Paris kosteuttava ja rauhoittava geeli, 11,70e. 

Tarvitsin meikin alle jonkun nopeasti imeytyvän ja kevyen voiteen, joten päätin kokeilla tätä ecocertifioidun Cattier Paris:n rasvoittuvalle iholle suunniteltua geeliä. Tämä geeli imeytyy salamannopeasti ja se on pakattu näppärään pumppupulloon. Tämän tuotteen tuoksu on melko alkoholihuuruisen minttuinen ja mietin hyvin pitkään, että miltä snapsilta tämä oikein tuoksuu... Pitkän pohdinnan jälkeen tajusin, että tämä geelihän tuoksuu ihan samalta kuin legendaarinen suuvesi Vademecum!

Unique suolasuihke, 12,75e ALE.

Luin tästä Uniquen suolasuihkeesta ylistäviä arvioita, joten päätin tilata sen kokeiluun, kun erittäin mainiosti palvellut ja herkälle nenälleni sopiva hypoparfymoitu Formen suolasuihkeeni vetelee viimeisiään. Tanskalaisen Unique-kosmetiikkafirman hiustuotteet ovat luonnonmukaisia (Ecocert), eläinkokeettomia sekä tuulivoimalla valmistettuja. Tätä suihketta en vielä ehtinyt testailemaan, mutta ensinuuskuttelun perusteella suolasuihkeessa on raikkaan sitruunainen tuoksu!

 

Postausluonnoksissa muhii myös toinen kosmetiikkajuttuja sisältävä postaus, sillä seuraavaksi ajattelin esitellä luonnonkosmetiikkalemppareideni joukkoon nousseita tuotteita, jotka ovat jo päässeet kovaan käyttöön, toisin kuin tämän postauksen uutukaiset. Oliko joku näistä luonnonkosmetiikkatuotteista sinulle uusi tuttavuus tai jo pidempiaikainen suosikki? :)

 

x Marjo

Share

Kommentit

Kiti
Katso tarkemmin

Kivoja tuotteita! Mäkin olen herännyt kosmetiikan ainesosiin ja niiden vaikutuksiin vasta viime aikoina. On ollut kiva huomata, että luonnonmukaisia tuotteita löytyy nykyään monipuolisesti ja kohtuullisella hinnalla.

Marjo A.
Sparkle.

:) Määkin oon ollu ihan ällistynyt siitä, miten iso valikoima luonnonkosmetiikkaa nykyään on tarjolla! Varsinkin, kun tutkailee nettikauppojen tarjontaa.

Tuo Schmidt's:n deodorantti vaikuttaa kiinnostavalta, sopiikohan se myös herkälle iholle?

Marjo A.
Sparkle.

Hmmmm, ennen kun tilasin tuon tuotteen, niin luin muiden käyttäjien aikaisempia kokemuksia ja jostain bongasin herkkäihoisen valittelun siitä, että tuossa dödössä oleva ruokasooda saattaa ärsyttää herkkää ihoa. Mutta jossain toisissa kommenteissa taas oli sitten ylistystä siitä, että tuo dödö sopii myös herkälle iholle. Joten mene ja tiedä. :'D Jos tuo Schmidt's houkuttaa, niin kannattaa tilata tuo minipurkki kokeiluun aluksi, niin näet, että sopiiko se ihollesi. :)

Oon kans miettinyt tota dödöö, että riittäisköhän, mutta toistaiseksi hinta on pitänyt klikkaukseni aisoissa. Aiemmat ekodödöt ovat olleet pettymyksiä. Samaa Dabba-vettä käytössä, haju on kamala, just niin siankärsämö kuin lapsena kädet kasvin käsittelyn jälkeen... Tuoksun takia en aio tilata uudestaan :D Myös Piparminttu testissä nyt. Mutta ruusuvettä ei voita mikään! Tällä hetkellä Flow:n itselläni käytössä. :)

Marjo A.
Sparkle.

Mää tein runsaasti empiirisiä tutkimuksia (=kävin nuuskuttelemassa kaikkien kauppojen luomudödötesterit läpi useaan otteeseen :'D) ennen tuon dödön tilaamista, sillä arvoin pitkään Madaran yrttideodorantin ja tuon Schmidt's:n välillä. Oon kyllä tykänny tuosta, vaikka ennen tilauksen saapumista vähän jännittikin, että o-ou, mitä sitä tuli oikein ostettua.

Tuo Dabba-kukkaisvesi ei ole aiheuttanut kovin riemukasta vastaanottoa kotioloissa. Yksi päivä suihkuttelin virkistävän kylmää siankärsämövettä kasvoilleni, jonka jälkeen poikaystävän välitön reaktio oli "__MIKÄ__ täällä haisee?!?!?!" :D

Jep, toi Madaran yrttidödö ei toiminu mulla ollenkaan. Ja haluaisin niin kovasti luopua kaupan antiperspiranteista! Tähän mennessä paras luomuversio on ollut kookosöljy! Mutta tämän suosituksen jälkeen täytynee kokeilla tuota :)

Haha! Se Piparminttu on muuten just niinku jenkin spearmint-purkka! Mulla on se töissä virkistyssuihkeena, ihana ko työskentelet hammashoitolassa ja haiset purkalle! :D Tilasin itse sen kolmen testipaketin biodellyltä, kolmas (mesiangervo?) on vielä kokeilematta.

Kommentoi