Mites ne uudenvuodenlupaukset?

Sparkle.

Havahduin tänään pohdiskelemaan, että mitä sitä tulikaan itselleen luvattua neljä kuukautta sitten uutenavuotena? Ja miten olen onnistunutkaan niissä uudenvuodenlupausten toteuttamisessa? No, totta puhuen, aika huonosti. Tämä kevät on ollut aivan hullun kiireinen opiskelun ja työn yhdistämisen takia, itsestä huolehtiminen on jäänyt aivan taka-alalle, salillekaan en ole päässyt yli kuukauteen ja superherkkä vatsani on nyt viimein pistänyt stopin tälle stressikierteelle kaatamalla minut vuodepotilaaksi. Vointi ei siis tosiaankaan ole mikään maailman paras. Onneksi opiskelua ei ole enää kuin 1½ viikkoa jäljellä ja toukokuun lopussa häämöttää Budapestin reissu, joten kohta pääsee vihdoinkin hengähtämään. Mutta, mitä ne lupaukset olivatkaan ja missä on vielä parannettavaa:

  • Veden juomisen lisääminen: no niin, veden juomisen kanssa pitää ihan oikeasti skarpata tai muistutan kesällä rusinaa nestehukan takia. Ehkä otan taas pienen lipsumisen jälkeen sen DrinkEnough -sovelluksen käyttööni.
  • Venyttely: tämänhetkinen tilanne on se, että olen yhtä notkea kuin näkkileipä. Joten parannettavaa on. Ja paljon.
  • No ne fyssarin jumppaliikkeet: ei ole tullut näitäkään tehtyä kovin useasti. Ja tuloksena onkin jatkuva lonkkasärky ja täysin jumissa oleva alaselkä. Jumppaamisen määrään on pakko tulla positiivinen muutos, paitsi jos mielin tekolonkkaleikkaukseen 10 vuoden sisällä. Tämä oli fyssarin tuomio, kun hän julisti minulla olevan yhtä hyvä lonkkien liikkuvuus kuin kasikymppisellä mummolla.
  • Rentoutusharjoitukset: Noup. Ei ole tullut rentouduttua, kun otsasuoni on tykyttänyt koko kevään kouluhommien takia ja vaahtoa on vaan tursunnut suusta, kun on yrittänyt saada arjen rullaamaan ja kaiken tehtyä ajallaan. Ehkä pitäisi välillä vähän relaksoitua.

Eli summa summarum, lupausten täyttäminen on tähän mennessä sujunut surkeasti. Onneksi tästä ei kuitenkaan kannata masentua, sillä vielä on kesää jäljellä. Vielä siis ehtii joogata auringonlaskussa, kuunnella lintujen laulua, ryystää lähdevettä ja treenata lonkkalihaksia.

Mites teillä on uudenvuodenlupausten pitäminen sujunut?

 

x Marjo

Share

Kommentoi