Uusimmat kosmetiikkaostokset

Sparkle.

Olen tehnyt parin viime viikon aikana melkoisen määrän kosmetiikkaostoksia, sillä tuttuun tapaansa _kaikki_ tuotteet loppuvat yhtä aikaa. Tässäpä siis kosmetiikkahyllyni uusimmat tulokkaat, joista toiset ovat pitkäaikaisia suosikkejani ja toiset taas aivan uusia tuttavuuksia:

Maybellinen vedenkestävä The Rocket Volume -ripsiväri, noin 10e alesta. 

Meikäläisen suosikkiripsari, jossa on hieman pullea kumiharja, hyvä levittyvyys ja loistava pito.

Lumene Arctic Aqua -syväkosteuttava yövoide, noin 10e.

Naamani kiristelee kuivuuttaan, joten päätin ostaa yöksi hieman tuhdimman voiteen. Päädyin Lumenen yövoiteeseen, sillä a) Lumene on ihana, b) purkki oli edullinen ja c) testeri tuntui kivalta iholla. Tämä on osoittautunut käytössä aivan mainioksi voiteeksi, mutta pientä miinusta tulee tuoksusta, joka on omaan makuuni hieman liian voimakas.

Limentuoksuinen Hurraw! -huulirasva, noin 5e.

Luin näistä Hurraw:n vegaanisista ja luonnonmukaisista huulirasvoista ennen joulua, ja päätin, että tuollainen on aivan pakko saada! Ajan saatossa kuitenkin unohdin koko asian aivan täysin, kunnes törmäsin näihin huulirasvoihin Life:ssa pari päivää sitten. Nuuskuttelin kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot läpi, mutta tämä aivan superkirpeän tuoksuinen lime vei sydämeni. Suosittelen kyllä kokeilemaan, sillä luonnonmukaisuus+edullinen hinta+ihanat tuoksut+superkosteuttava koostumus = maaginen huulirasva.

Lumene Ultra Sensitive -kosteuttava ja rauhoittava päivävoide, noin 13e.

Kasvovoiteen ja seerumin vedellessä viimeisiään tajusin, että olisi varmaan ihan jees ostaa uusi kasvovoide päiväkäyttöön, jos ei halua näyttää ruttuiselta rusinalta lähitulevaisuudessa. Käväisimme nopeasti Torniossa Rajalla -ostoskeskuksessa, kun ajelimme Leviltä ja Ylläkseltä kotia kohti hiihtolomaviikolla. Tahdoin välttämättä käydä k.o. paikassa ostoksilla, sillä sieltä löytyy jotain, mitä Oulussa ei ole. Nimittäin Kicks. Olisin voinut sompailla siellä kaiken ihanan kosmetiikan keskellä vaikka koko päivän, mutta poikaystävääni ei olisi ehkä hirveästi napannut odotella tunteja, kun meikäläinen valikoi jotain luomivärisävyjä. Päätin siis jättää meikkiostokset sikseen ja investoida uuteen naamarasvaan. Myyjän suosituksien perusteella päädyin ostamaan tämän Lumenen kasvovoiteen, joka on ollut kyllä todella hyvä! Parasta tässä tuotteessa on ihanan pakkauksen ja kosteuttavuuden lisäksi täysi hajusteettomuus.

Forme -suolasuihke, noin 10e.

Hiukseni ovat kasvaneet pituutta salakavalasti ja meikäläisen huomaamatta, sillä olen pitänyt niitä samalla ponnarikampauksella varmaan viimeiset puoli vuotta. Tajusin, että jonkun rakennesuihkeen ostaminen voisi olla ihan hyvä idea, jos aion lähiaikoina rohkaistua pitämään hiuksia myös auki, sillä ilman muotoilutuotetta suurin osa hiuksistani liimautuu päänahkaani kiinni, kun osa taas leijailee pääni ympärillä todella viehkeästi. Marssin siis kampaamokauppaan ja bongasinkin lähes heti tämän Forme:n suolasuihkeen, joka tuo mukavasti hiuksiin rakennetta ja hypoparfyymien ansiosta tuotteen tuoksukaan ei ole liian voimakas.

No Nothing Very Sensitive -kosteussuihke, noin 10e. 

Viime kesänä tilaamani No Nothing -tuoteperheen hajusteeton kosteussuihke vetelee viimeisiään, joten päätin ostaa uuden samanlaisen jo odottamaan, sillä tämä on huonojen (eli supersähköisten) hiuspäivieni tuoksuton ja kosteuttava pelastus!

Faith In Nature -suihkusaippua, noin 7e.

Samalla reissulla, kun kohtasin ihanan Hurraw -hyllyn Life:ssä, päätin ostaa myös uuden suihkusaippuan. Tutkailin ensin palasaippuavalikoimaa, mutta sitten hoksasin nämä Faith In Nature:n luonnolliset, vegaaniset ja eläinkokeettomat pesutuotteet. Valitsin tämän greippi&appelsiini -suihkusaippuan, sillä rakastan sitruksia! Tätä en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta pitänee varmaan piilottaa tämä puteli poikaystävältäni. Hän nimittäin varmaan vahingossa hulauttaa tästä melko vetisen oloisesta suihkusaippuasta puolet viemäriin käyttäessään _hieman_ liikaa voimaa, kun hän päättää iiiihan vähän vain lainata, kun ei muistanut ostaa itselleen uutta suihkusaippuaa kauppareissulta...

Nivea Daily Essentials - silmämeikinpoistoaine, noin 5e.

Tutkin marketissa ihonhoitohyllyä pitkään ja hartaasti, kunnes tajusin, että suosikkiani Garnierin silmämeikinpoistoainetta ei löydy siksi, kun se on myyty loppuun Ota 2, maksa 1 -tarjouksen takia. Päätin sitten ottaa kokeiluun Nivean vastaavan putsarin, joka on ajanut asiansa hyvin. Miinusta tosin tulee putelin epäkäytännöllisestä kierrekorkista.

Mutta tässäpä nämä kosmetiikkaostokset olivat! Oletko sinä muuten jo kokeillut Hurraw! -huulirasvoja?:)

 

- Marjo

Share

Kommentoi