Vapaapäivä kuvina

Sparkle.

Lauantaina päätin tehdä jälleen päivä kuvina -postauksen ja räpsinkin aktiivisesti kuvia kaikesta, mitä oikein duunailin vapaapäivänäni. Jos aikaisemmat päivä kuvina -postaukseni kiinnostavat, löydät ne täältä.

Heräsin jo puoli ysiltä virkeänä ja jätin poikaystäväni yksin kuorsaamaan, kun itse hiippailin keittiöön tekemään aamupalaa. Aamupalan kanssa nautiskelin Inspirationin uusimmista postauksista.

Aamupalan jälkeen suuntasin suihkuun.

Suihkunraikkaana hipsin vaatehuoneeseen valitsemaan päivän vaatteet.

Jonka jälkeen lätkäisin meikit naamaani.

Valmiina lähtöön! Pyöräilykypärä vaan päähän ja keskustaa kohden.

Ensimmäisenä suuntasin Second Hand Storelle, josta teinkin mieluisia löytöjä.

Kirppiksen jälkeen menin keskustaan pyörimään ja ostin e.l.f. :ltä uusia meikkejä.

Tutkiskelin H&M:n valikoimaa pitkään ja raahasin melkoisen vaatevuoren sovariin. Lompakkoni huokaisi kuitenkin helpotuksesta, sillä vain kaksi vaatetta oli ostamisen arvoisia.

Apteekista kävin hakemassa maitohappobakteerikapseleita, jotta hieman tyyntynyt vihainen vatsani pysyisi tyynenä myös jatkossa.

Yliopiston apteekista oli lyhyt matka Anttilaan, josta kävin tuloksetta etsimässä hiustenmuotoilutuotteita. Anttilan alakerran ruokakaupan pakastealtaasta löysin porkkanasosekeiton, jonka kanssa kiiruhdin nälissäni kotiin.

Kurmeekeittoa ryystäessäni lueskelin, mitä uutta ihana bloggaaja Saara Sarvas oli blogiinsa postannut.

Ruoan jälkeen askartelin opiskelijaterapiaa varten materiaalia.

Ja sitten salille! Ohjelmassa hauis- ja vatsatreeni.

Treenin jälkeen välipalaa ja muotilehtien lueskelua.

Tekaisin myös pellillisen gluteenitonta tattarimysliä.

Ja lyhensin yhden takin hihat samalla, kun..

...katsoimme poikaystävän kanssa Breaking Bad:iä.

Yhden BB -jakson jälkeen naputtelin postauksen blogiin juoden samalla teetä.

Päivän kruunasi sauna!

Saunomisen jälkeen poikaystäväni lähti kavereidensa kanssa ulos ja minä päätin käyttää yksin vietetyn ajan tehokkaasti tekemällä etiikan ryhmätyötä, jonka aiheena oli pseudotiede. 

Saatuani oman osuuteni ryhmätyöstä valmiiksi, söin vähän iltapalaa ja luin samalla lehteä.

Vaikka kello oli jo paljon, päätin tehdä hieman kotitöitä ja täyttää tiskikoneen valmiiksi seuraavaa aamua varten.

Viikkasin myös kuivat pyykit kaappiin katsellen samalla telkkarista täysin älyvapaata Ruotsin miljonääriäidit -sarjaa.

Ja lajittelin kylppärin lattialle likapyykit seuraavaa päivää varten valmiiksi.

Poikaystäväni ilahdutti minua alkuviikosta ruusuilla, joille olen tunnollisesti leikannut joka päivä uuden imupinnan, jotta ne eivät nuupahtaisi heti.

Saatuani kodin kuntoon, menin vihdoin ja viimein iltapesulle.

Hampaiden pesun jälkeen rullailin jumissa olevaa selkääni tällä todella mahtavalla 2 tennispallon ja sukan risteytyksellä, joka pelasti minut jatkuvilta fasettilukkokivuilta.

Vaselinen käsirasvaa rutikuiviin käsiin ja sitten vihdoinkin nukkumaan puoli yhdeltä.

Sellainen oli lauantaipäiväni kuvina. Mitä tykkäsitte tästä postauksesta? :)

 

x Marjo

Share

Kommentoi