Vuosikatsaus: 2015

Ladataan...
Sparkle.

Nyt, kun vuotta 2016 on kulunut reilu kuukausi, päätin tehdä pienen katsauksen vuoteen 2015:

Tammikuussa järjestimme oululaisten bloggaajien kanssa vaatteet vaihtoon blogimiitin, aloitin balettitunnit, ihailin välillä pilvenraosta paistavaa aurinkoa, tutkailin Lumingerien rintaliivivalikoimaa rintsikkaillassa sekä pakersin kandini parissa. Sain tammikuussa myös kesätyöpaikan ja sen löytyminen jo nuin aikaisin helpotti kandikevään työtaakkaa ihan kiitettävästi.

Helmikuussa tilasin aurinkolasit FavOpticilta, kävin tutkailemassa Heinäpäässä sijainnutta historiallista Limmin taloa, intouduin vaihtamaan makkarin kalusteiden paikkaa keskellä yötä poikaystäväni ollessa työmatkalla Saksassa sekä söin kyllästymiseen saakka Aularavintolan salaattibaarin lohisalaattia. Helmikuussa lopetin myös osa-aikatyöt määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä.

Maaliskuussa kävin leikkauttamassa polkkatukan Elisan käsittelyssä LS-Stylessä, vietin hiihtoloman poikaystäväni kanssa Ylläksellä ja Levillä, löysin kirppikseltä ihanan See By Chloén nahkalaukun ja kävin myös ilmeisesti kerrankin opiskelijabileissä (Poikkitieteelliset haalaribileet goes white!).

Huhtikuussa sain viimein ajan kolonoskopiaan, jota varten sekoittelin maailman hirveimmän 2 litran drinkin Moviprepistä, löysin Clarisonicin kasvoharjan Tori.fi:stä, vietin pääsiäisen Levillä, kävin kuuntelemassa Teekkaritorvien Ultra Bra-konserttia ja poikkesin poikaystäväni kanssa jäähalliin katsomaan Oulun luistelukerhon kevätnäytöksen.

Toukokuussa aloitin kesätyöt, jonka ohessa viimeistelin kandini (phuuh!). Toukokuussa kävimme myös katsomassa Northern Lightsin kevätnäytöksen ja juhlistimme kahden ystäväni valmistujaisia. Kävimme myös maitotilallisen ystäväni luona, jossa pääsin laitumelle rapsuttelemaan lehmiä (kuvassa etualalla meikä ja tonnin painoinen Ennätys).

Kesäkuussa juhlistin synttäreitäni ystävien kanssa, vietimme kivan viikonlopun kaverin vanhempien mökillä Kuusamossa, kokeilin feikki-Septumia, ostin ompelukoneen, fiilistelin Suomen kesää ja söin poikaystävän paistamia lättyjä.

Heinäkuussa tein todella paljon töitä. Vapaa-ajalla lötkötin partsilla, ompelin maksimekon ja vietin ihanan vapaapäivän ystäväni kanssa Koivurannan kahvilassa istuskellen.

Elokuussa vietin 2 viikkoa lomaa, jolloin matkustimme poikaystäväni kanssa Madeiralle ja Helsinkiin. Madeiralla nautimme auringosta ja teimme retkiä. Helsingissä kiertelin kirppiksiä ja lähdimme poikaystäväni kanssa seikkailemaan Kruunuvuoren hylätylle huvila-alueelle. Elokuun lopussa oli aika palata luennoille, jossa värittelin aikani kuluksi ruusuja ja sudenkorentoja.

Syyskuussa valmistuin kandiksi!!111 Syyskuussa tuli myös istuttua tiukasti kiertoharjoittelun infoluennoilla, syötyä Tomon _ihania_ Philadelphia-makeja ja koottua herkkukori ystäväpariskunnalle kihlajaislahjaksi.

Lokakuussa olin kiertoharjoittelussa, viihdytin itseäni värityskirjalla istuessani luennoilla ja kävin tsekkaamassa Starissa uusimman Bondin poikaystäväni kanssa.

Marraskuussa laadin parini kanssa toooodella kauniita pylväsdiagrammeja tilastotieteen harkoissa, kävin leikkauttamassa otsatukan, värittelin joulukortteja, laadin asiantuntijaesitelmän ja vietin pikkujouluja bloggaajaporukassa.

Joulukuussa masistelin talven ankeaa pimeyttä, kävin kahdesti kauneimmissa joululauluissa, kävin kuuntelemassa Cassiopeian joulukonsertin ja vietin uudenvuoden poikaystäväni ja ystäväpariskunnan kanssa hyvän ruoan, rakettien ja GoT-lautapelin ääressä.

Millainen oli sinun vuotesi 2015? :) Meikäläisen vuodessa oli monenlaisia juttuja: paljon stressiä opinnoista, kandiksi valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen. Vuoteen mahtui opintojen lisäksi myös mukava kesätyö, uusi balettiharrastus, ihana lomareissu Madeiralle, jaettuja ilon ja surun hetkiä ystävien kanssa sekä jo kohta neljä vuotta kestänyt parisuhde.

 

x Marjo

Share

Kommentit

Tuplafuksi (Ei varmistettu)

Moikka! Postaukseen täysin liittymätön kysymys, mutta haluaisin mielelläni tietää vähän lisää logopedian opiskelusta! opiskelen siis tällä hetkellä kieliä ja suunnitelmissa olisi hakea logopediaan tulevassa yhteishaussa. Oulu ei houkuta lainkaan, joten osaatko sanoa mitään tampereen tilanteesta? Lisäksi olen täysin matemaattisesti lahjaton ja tuo tilastotiede herätti vähän huolta :D Onko teillä paljon esitelmiä? Entä kuinka suuri osa opinnoista on jotenkin matemaattista? Kiitos hurjasti etukäteen, ihanaa kevättä!

Marjo A.
Sparkle.

Tutkailin tuota Tampereen tilannetta uta:n sivuilta, ja lukuvuodelle 2016-2017 Tampereen logolla on 15 uutta aloituspaikkaa, joista 9 on varattu ensikertalaisille (eli niille, joilla ei ole aiempaa korkeakoulututkintoa sekä niille, jotka eivät ole vastaanottaneet AMK/yliopistotutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa syksyllä 2014 tai sen jälkeen alkavasta koulutuksesta).

Tuota tilastotiedettä on vain kaksi kurssia koko viiden vuoden aikana, joten älä huoli! :D Mitään ihmeellisiä matemaattisia taitoja ei logolla tarvitse, paitsi jos haluaa tehdä kvantitatiivista tutkimusta gradua tai jatko-opintoja varten. Logopedialla tulee tehtyä jonkin verran esitelmiä, mutta en sanoisi, että niitä on paljon. Enemmän opintojen suorittaminen painottuu tentteihin sekä itsenäisesti tehtäviin kirjallisiin tuotoksiin (esseet, oppimispäiväkirjat). Esitelmiä tuli tehtyä lähinnä kieli- ja viestintäopintoja sekä eri häiriökurssien harkkoja varten, jolloin PowerPoint-esitykseen kerättiin esimerkiksi tietoa jostain tietystä kuntoutusmenetelmästä.

Ihanaa kevättä sinullekin ja tsemppiä pääsykoeponnistuksiin! :)

Kommentoi

Ladataan...