Ladataan...
Sparkle.

Olen onnistunut saamaan jonkun hyvin ärhäkän kesäflunssan, joka on johtanut yli viikon sairauslomaan sekä siihen, että olen yrittänyt keksiä jotain aktiviteettiä itselleni yskimisen oheen. Tässä muutamia havaintoja siitä, mitä voi tehdä silloin, kun ei jaksa tehdä muuta kuin makoilla sohvalla.

Sairaana voi:

- katsoa ihan älyttömän monta jaksoa Gossip Girliä. Ja Sopranosia. Ja Band of Brothersia. Ja Orange is the New Blackia. Ja kaikkia niitä äärimmäisen typeriä ohjelmia, jotka tulevat telkkarista öisin, kuten Kardashianit ja Ruotsin miljonääriäidit, jossa päähenkilöiden aivojen tilalle on ruiskutettu Botoxia.

- selailla Pinterestiä tuntikausia ja suunnitella, mitä ihania vaatteita haluaisin löytää reilun 1,5 viikon päästä alkavalla lomareissullamme.

- ommella hapsuhameen.

- leikellä muotilehdistä kuvia kollaasitauluja varten.

- pyytää poikaystävää tuomaan kaupasta kaikkia ihania herkkuja, jotka tieteellisesti todistetusti edistävät potilaan paranemista. Tai no, ainakin kohentavat mielialaa!

- tilata kosmetiikkaa FeelUniquelta.

- vertailla Makeup Revolutionin eri huulipunasävyjä tuntikausia ja päätyä tilaaman muutamia meikkejä Briteistä.

- miettiä, mille liikuntakurssille (aikuisbaletin lisäksi) sitä haluaisikaan soluttautua syksyllä.

- kuunnella ihan superlahjakkaan nuoren muusikkoystäväni levyä SoundCloudista.

 

Nyt kuitenkin köllähdän sohvalle jatkamaan elpymistä ja Band of Brothersin katsomista! 

 

x Marjo

Share

Ladataan...
Sparkle.

Tämä postaus on omistettu kaikille teille, jotka olette kylvettäneet tennareitanne festareitten kuralammikoissa, opiskelijabileissä ja keväisillä kävelykahluualtaissakaduilla. Nuo edellä mainitut aktiviteetit kun saavat usein tennarit kulahtamaan. Ja pahasti. Kuran ja muun lian voi onnistua liottelemaan esimerkiksi Vanishilla, mutta tennareitten kumiosat eivät tahdo puhdistua edes Kloritessa keittämällä. Onneksi tähänkin on ratkaisu: rakas ystävämme kynsilakanpoistoaine. Katsokaa vaikka:

Ennen putsausta tennarit näyttivät hieman... kyseenalaisilta. Mutta pari sipaisua kynsilakanpoistoaineessa kastetulla pumpulilapulla poisti kaikki värjäymät ja tahrat tennareitten kumiosista. Olen käyttänyt tätä onnistuneesti myös valkoisten Converseitteni kumiosien puhdistamiseen - toimii! 

 

x Marjo

Share

Ladataan...
Sparkle.

Nyt kun vielä toistaiseksi kirmailen kesälaitumilla (tai siis, makaan kuumeessa kotona) ja olen saanut kolmen vuoden tavoiteajassa kandin opintoni kasaan, on mielestäni hyvä aika kääntää katseet niihin vaiettuihin logopedian opiskelun ei-niin-aurinkoisiin epäkohtiin, joita olen kolmessa vuodessa havainnut ja joihin on tullut yhdessä kurssikavereiden ja kaikkien muidenkin logojen kanssa hajoiltua. Jos ajatukseni logopedian opiskelusta kiinnostavat, tästä löytyy postaus logopedian opinnoista ja logolle hakemisesta ja tästä löytyy postaus kandinkirjoitusvinkeistä.

1. Arvosana siellä, arvosana täällä, arvosanoja jokapuolella

Me opiskelijat olemme jo vuosikausia tasapainoilleet uupumuksen ja totaalisen hermoromahduksen rajamaastossa luennoijien epärealististen suoritusaikataulujen sekä yli äyräiden vuotavien kirjallisten töiden määrän vuoksi. Olemme kuulleet laitoksen henkilökunnalta, kuinka me opiskelijat olemme aivan liian perfektionisteja ja meidän mielestämme kaikista kursseista pitäisi saada vitosia. Se ei kyllä pidä paikkaansa: itselleni riittää se, että tiedän osaavani asiat ja hallitsevani ne käytännössä. Hyvän arvosanan sijaan tärkeää on se, että saamani arvosana oikesti vastaa sitä, mitä k.o. aihepiiristä osaan. Joskus tosin riittää jo se, että pääsee läpi, sillä kaikkiin kursseihin on vain mahdotonta panostaa yhtä paljon. Kolmen vuoden aikana on tullut vain harmittavan usein huomattua se, että ei kurssien pitäjiä kiinnosta, hallitseeko opiskelija kokonaisuuden siinä määrin, että kykenee sitä hyödyntämään työssään. Valitettavan usein tenttien suunnittelijoille kun on tärkeämpää se, että kuka opiskelijoista muistaa muutamalla lauseella mainitun yksityiskohdan tenttikirjan sivulta 284. Enkä sitä paitsi ole kaikkien näiden kolmen vuoden aikana vielä törmännyt logoon, jonka olisi pakko saada kaikista kursseista paras arvosana. Joten tuo "pakko saada vitosiaahhhh!!111" -on aivan tuulesta temmattu väite, jonka ainoa tarkoitus on se, ettei henkilökunnan tarvitse tutkiskella sitä faktaa, että olemme menneet aivan vääriin sfääreihin näiden arvosteluperusteiden ja -tarkkuuden kanssa. Se stressi, joka saa opiskelijoiden sydämet tykyttämään arvosanapaniikin takia, syntyy siitä, että ohjaajien mielestä pitämistämme opiskelijaterapioista pitää saada vähintään 3 (joka on hyvän terapian arvosana) ja että kandimme tarkastetaan sillä tarkkuudella, että onko työssä käyttämämme väliviivat oikean mittaisia. Ei ihmekään, jos arvosanat hieman ahdistavat logoja, sillä ne eivät enää mittaa sitä, hallitsemmeko olennaisen, vaan sitä, hallitsemmeko poikkeuksia vilisevät kirjoitussäännöt ja olemmeko onnistuneet suorittamaan asiat juuri sillä tavalla, joka miellyttää kyseistä opettajaa.

2. Edistys ja muutos kielletty

Logopedian laitoksella suhtaudutaan erittäin nihkeästi muutoksiin. Olemme yrittäneet epätoivoisesti vuosia saada äänemme kuuluviin tärkeiden asioiden kehittämisen vuoksi, mutta huudot tuntuvat kaikuvan kuuroille korville ja edistys tapahtuu tolkuttoman hitaasti. Tästä muutamia esimerkkejä:

Pari vuotta sitten kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä palautepäivässä opiskelijat kertoivat siitä, miten tolkuttoman uupuneita me olemme järkyttävien opiskelupaineiden ja täysin järjettömien opiskeluaikataulujen vuoksi. Annoimme parannusehdotuksia, mutta vastaus laitoksen henkilökunnalta oli se, että "Teidän tulisi olla kiitollisia siitä, että olette päässeet tänne opiskelemaan. Teillä ei ole oikeutta valittaa." Öh. Anteeksi, luulin tulleeni yliopistoon, mutta jäinkin varmaan vahingossa väärällä bussipysäkillä pois kyydistä ja päädyin jonnekin diktatuurivaltioon.

Logopedian opintoihin kuuluu pakollinen 4 kuukauden loppuharjoittelu 5. vuosikurssilla jossakin julkisen sektorin toimipisteessä. Oulun seudulla harjoittelupaikkoja on aivan surkean vähän suhteutettuna opiskelijamäärään. Joissakin kaupungeissa täysipäiväisestä harjoittelusta maksetaan palkkaa, mutta näin ei ole Oulussa. Palkaton harjoittelu ei olisi itselleni ongelma, jos saisin harjoittelupaikan järkevän kulkumatkan päästä, sillä minun ei ole mitään järkeä lähteä palkattomaan harjoitteluun esimerkiksi Kemiin, sillä kaikki (matkat, asunto yms.) maksut menisivät omasta pussistani. Siis sen sijaan, että saisin harjoittelussa tekemästäni työstä palkkaa, minun pitäisi maksaa siitä, että saan harjoitella. Ja ilman loppuharjoittelua ei voi valmistua. Harjoittelupaikan etsiminen on myös täysin opiskelijan omalla vastuulla. Opiskelijat ovat hiostaneet laitoksen henkilökuntaa siitä, että miksi emme voi suorittaa harjoittelua yksityisissä puheterapiaa tarjoavissa yrityksissä, jolloin harjoittelupaikka olisi huomattavasti helpompi saada Oulun seudulta. Vastaus oli se, että "On väärin, että yksityiset yritykset saisivat opiskelijoista edullista työvoimaa samalla, kun ne tekisivät sillä voittoa". Niin, onhan se väärin, että opiskelijat hyötyisivät tästä järjestelystä ja että puheterapiayritykset (joiden tarkoituksena btw on työllistää ihmisiä, tuottaa palveluita niitä tarvitseville ja jopa tehdä rahaa) hyötyisivät tästä. Parempi on, ettei kukaan hyödy mistään. Ikinä.

Oulussa koulutetaan luokanopettajia, lastentarhaopettajia ja aineenopettajia, ja äänihäiriöt ovat erittäin yleisiä opettajien keskuudessa. On herännyt keskustelua siitä, että miksi emme voisi tehdä yhteistyötä: me logopedit voisimme järjestää kaikille opettajaopiskelijoille äänihäiriöluentoja ja -harjoituksia ja saada siitä opintopisteitä, ja tulevat opettajat voisivat näin välttyä ääniongelmilta työelämässä. Tekisimme siis ilmaiseksi ennaltaehkäisevää työtä, joka hyödyttäisi sekä logoja että opettajaopiskelijoita. Ei. Ei onnistu, sillä "Kahden tiedekunnan välisessä yhteistyössä on niin paljon järjestettävää". Hei, teekkarit pystyvät suunnittelemaan, organisoimaan ja toteuttamaan moniammatillisessa yhteistyössä liki kaksi viikkoa kestävät vapputsembalot, mutta eri alojen opetuksesta vastaavat henkilöt eivät pysty järjestämään sitä, että kerran viikossa joku logopedi kävelisi 100 metriä kasvatustieteelliseen päähän luentosaliin ja kohtaisi siellä joukon opettajaopiskelijoita. Niinpä.

Logopedian opintoihin kuuluu 25 opintopistettä pakollisia psykologian opintoja. Se on mielestäni loistava juttu, sillä psykologian opiskelu tukee muita opintojamme. Ainakin siis teoriassa. Me logot kun emme saa meille kohdennettua psykologian opetusta, joka auttaisi meitä ymmärtämään paremmin oman alamme häiriökokonaisuuksia, vaan meidät suljetaan ikkunattomaan koppiin katsomaan Helsingissä/Turussa/Tampereella/Tiesmissä pidettäviä psykologian luentoja videovälitteisinä, jotka toimivat silloin, tällöin ja sunnuntaisin (useiten ilmevät ongelmat: ääni kuuluu, kuva ei näy. Kuva näkyy, ääni ei kuulu. Kuva ja ääni näkyy, mutta diaesitys ei toimi. Awesome.). Eniten hajotti ehkä neuropsykologian kurssit, jotka olivat lähinnä jotain ihme propagandaa siitä, miten neuropsykologit ovat hieman parempia ammattilaisia kuin muut. Olemme antaneet palautetta siitä, että a) miksi meille ei voida järjestää psykologian opetusta Oulussa ja b) miksi ihmeessä meidän pitää katsoa videovälitteisinä psykologiopiskelijoille suunnattuja luentoja. Vastaus a) -kysymykseen: "Logopedian opiskelijat osallistuivat ennen kasvatustieteellisessä järjestettyyn psykologian opetukseen, mutta opetus vaihdettiin Psykonet -luentoihin, sillä kasvatustieteen luennot eivät enää olleet tieteellisiä, sillä luennoija oli mm. pyytänyt tentissä opiskelijoita sijoittamaan ihmisen sielun oikeaan kohtaan aivoissa." Öh. Miksi ihmeessä ratkaisu tähän ongelmaan oli se, että logot siirretään ikkunattomaan koppiin katsomaan videoluentoja eikä se, että kyseinen luennoija korvataan jollakin sellaisella, jolla on oikeasti pätevyys opettaa muutakin kuin pseudopsykologiaa? Vastaus b) -kysymykseen taas oli se, että "Opiskelijoiden tulee itse poimia opetuksesta logopedeille hyödyllinen tieto." Eli siis, te tiedätte, että k.o. opetuksesta 90% on logoille täysin hyödytöntä, mutta on opiskelijoiden omalla vastuulla oppia sieltä juuri se olennainen tieto, jota emme vielä voi tunnistaa, sillä emme tiedä, mitä tietoa tulemme tarvitsemaan tulevissa opinnoissa. Mahtavaa!

3. Mä joka päivä töitä teen, mä joka aamu melkein kasiksi meen

Odotan innolla jo kuukauden päästä (!!!) alkavia maisterivaiheen opintoja, sillä olen kuullut huhuja siitä, että maisterivaiheen opintoihin päästyään logolle saattaa tulla se fiilis, että ei olekaan koko aikaa opintojen takia ylikuormittunut. Toivon, että huhu pitää paikkaansa, sillä edellisten kolmen vuoden aikana minulla ei ole ollut juurikaan aikaa millekään muulle kuin opiskelulle. Eikä se ole ollut oma valintani (sillä mieluiten kirmailisin kirpputoreilla luentojen jälkeen): jos logolla haluaa saada asiat tehtyä aikataulussa, niiden tekemiseen pitää käyttää ihan tolkuttomasti aikaa (lue: kaikki vapaa-aika), sillä usein pakollisten luentojen ja harjoitusten lisäksi tehtävänä on kasa kirjallisia töitä, jotka eivät lopu koskaan. Koska logopedia on koulutusohjelma, me seuraamme ennalta laadittuja lukujärjestyksiä ja aikatauluja kuin pieni aivoton sopulilauma. Me menemme sinne, minne käsketään ja teemme kaiken silloin, kun käsketään. Teemme jatkuvasti aivan liikaa töitä opintojemme eteen oman jaksamisemme kustannuksella, sillä logopedian opintojen suorittamiseen on olemassa vain tasan yksi muotti, eikä se ole meidän tekemämme. Työmäärä, jota joudumme näkemään opintopisteiden eteen, tuntuu myös välillä aivan absurdilta. Otetaan tähän esimerkiksi opiskelijaterapia. Suoritin viime lukuvuonna pitkän terapian, joka pitää sisällään 25x 60min mittaista terapiakäyntiä. Terapiaan kuuluu näiden terapiakertojen suunnittelu, materiaalien valmistus sekä terapian pito. Terapiaa varten tehdään myös vähintään 5 sivuinen tieteellinen essee, alkuarvio, loppuarvio, terapiasuunnitelma sekä terapiaraportti, joka pitää sisällään raportin jokaisesta terapiakerrasta sekä syvällisen itsereflektion siitä, miten on kasvanut terapeuttina. Näiden lisäksi opiskelija ohjaa asiakkaan lähiomaisia sekä käy itse terapiaohjaajan luona saamassa ohjausta. Ja mitä tästä usean kuukauden työstä saa opintosuoritusotteeseen? 4 opintopistettä. No words needed.

 

Olen puhunut. Nyt on teidän vuoronne: minkälaisiin epäkohtiin olette omissa opinnoissanne törmänneet?

 

x Marjo

Share

Pages