Ladataan...
Sparkle.

 

Päätin pitkästä aikaa tehdä päivä kuvina -postauksen, joten räpsin pari päivää sitten kuvia meikäläisen tämän hetkisestä ihan tavallisesta arjesta. Tässäpä siis arkinen keskiviikkoni kuvina:

Hngghhhh. Kello soi ysiltä ja olen ihan totaalikoomassa. Päätän kuitenkin nousta ylös, joten selailen Facebookiin ja Instagramiin yön aikana ilmestyneitä juttuja silmät ristissä, jotta heräisin edes hieman.

Puhelimen kirkkaasti hohtavan näytön tuijottelusta virkistyneenä raahaudun keittiöön, jossa laitan itselleni aamupalaksi vihreää teetä, pari satsumaa sekä gluteenittoman kaurapuuron voisilmällä. Aamiaisen ohessa luen Kjell Westön Leijat Helsingin yllä -kirjaa, jonka aloitin edellisenä iltana.

Aamupalan jälkeen pesen hampaat sekä putsaan kasvot Dr. Hauschkan tuotteilla.

Aamupesun jälkeen kiskon äitini tekemät pitkävartiset (ja ihanan lämpimät!) villasukat jalkaan ja asettaudun meikkikärryni kanssa keittiön pöydän ääreen meikkaamaan luonnonvalossa.

Ennen meikkausta laitan silmätippoja. Tai siis ainakin yritän, sillä vihaan tätä silmätippapulloa!!!!1111 Rutikuivat silmäni kaipaavat kosteutusta vähän väliä, joten ostin tällaisen Ophtim Eye:n uutuuden, sillä sitä mainostettiin tehokkaaksi ja pitkään säilyväksi. No tämä tuote selviää kyllä vaikka ydinsodasta vahingoittumatta, sillä sen verran mahdoton tuota ainetta on saada ulos tuosta innovatiivisesti muotoillusta pullosta! Ja on myös tehokas tuote, ainakin jos tykkää siitä, ettei näe mitään ensimmäiseen viiteen minuuttiin.

Silmätipat - check. Meikki -check. Öö, pitäiskö tuolle tukallekin tehä jotain?

HERRAJUMALA! Olin taas saada sydänkohtauksen, kun postimies rysäytti päivän postit sisään postiluukusta. Miten tuollaista jokapäiväistä ääntä voi säikähtää joka ikinen kerta, vaikka on asunut kerrostalossa jo 4,5 vuotta? Mutta säikähdyksestä toivuttuani iloitsin uusista piilareistani, jotka tilasin Lensstorelta.

Tukka kammattuna ja syksyiseen säähän varustautuneena valmis lähtemään kaupoille!

Ensimmäisenä pyöräilen Starkiin, josta ostan kalustemaaleja keittiön pöydän sekä parikymmentä vuotta vanhan puuarkun uudistamiseen.

Starkin jälkeen käyn ostamassa Kärkkäiseltä uusia siivoustarvikkeita loppuneiden tilalle sekä nappaan mukaan superhyviä (mummo)karkkeja eli Anis- sekä Pectus-pastilleja. #pastilliaddikti

Kotimatkalla pyörähdän S-kaupassa ostamassa pari banaania ja toteamassa jälleen kerran, että ainiin, ei täältä saanutkaan sitä mun suosikkiteetä.

Kotiin päästyäni syön välipalaa ja katson vähän aikaa melkoisen somekohun aiheuttanutta Toisenlaiset äidit -sarjan ensimmäistä jaksoa.

Välipalan jälkeen toimin hetken kodinhengettärenä ja pistän tiskikoneen pyörimään..

.. sekä pyyhkeet pesuun.

Time to study! Keitän toisen kupin teetä ja alan näpytellä gradujuttuja taulukkoon. Opiskellessa vierähtää kolme tuntia, jonka jälkeen tajuan, että oho hups, ne pyykit on varmaan jo valmiita ja pitäis tässä varmaan kohta valmistautua lähtemään sinne jumpalle.

Laitan pyyhkeet kuivumaan ja...

...syön vähän välipalaa sekä vaihdan kuulumisia juuri töistä tulleen poikaystäväni kanssa. Ja luen Westöä.

Välipalan jälkeen metsästän jumppavaatteita ympäri asuntoa ja pistän joogamaton rullalle, sillä olen lähdössä korkeakoululiikunnan venyttelytunnille ekaa kertaa.

Rauhallisen venyttelytunnin jälkeen ulkona on jo hämärää, joten päätän näppäränä tyttönä kiinnittää pyörääni vihdoin ja viimein lampputelineen. Sähellän telineen kanssa varmaan viisi minuuttia ja saan sen ruuvattua lopulta paikoilleen kynnen avulla. Ihailen lopputulosta, kunnes tajuan telineen olevan väärin päin. Hnghhhhhhhhhhhh. Luovutan lampun suhteen ja pyöräilen ruokakaupan kautta kotiin.

Kotiin päästyäni kokkaan ihan superkurmeen illallisen minulle ja poikaystävälleni eli perunapyttipannua, jossa on sipulia. Woah. MasterChef, täältä tullaan!

Ruoan valmistumista vielä odotellessa, Docventuresin dokkari-ilta pyörähtää jo käyntiin.

Perunapyttäri on viimein valmis, joten lösähdämme sohvalle katsomaan illan dokumenttia, joka ei tosin ole kovin ruokahalua herättävä.

Docventuresin jälkeen poikaystävä kanavasurffailee ja minä tutkin Pinterestistä sisustuskuvia. Kello on jo yksitoista, joten suuntaan vihdoin vessaan naamanpesulle. Putsattuani kasvot levitän iholle uudeksi suosikikseni noussutta Madaran DD-voidetta, joka tuoksuu niin älyttömän hyvältä!

Naamanpesun jälkeen meikälle iskee vielä nälkä, joten syön yön pimeydessä kasan satsumia ja luen kirjaa. Taustamusiikkina toimii makuuhuoneesta kuuluva kuorsaus.

Päivä vaihtuu jo seuraavaksi, kun viimein menen pesemään hampaat ja napsautan purenkiskot a.k.a tekarit suuhun. Falmishhh nuggumaan.

Kömmin sikeässä unessa olevan ja kuorsaavan poikaystäväni viereen, joka nukkuu peittoni päälle. Kiva. Valon sytyttäminen saa hänet kuitenkin kierähtämään omalle puolelleen. Rasvaan kuivuutta hilseilevät käteni ja pujahdan nukkumaan patterin lailla lämpöä hohkaavan poikaystäväni selkää vasten.

 

x Marjo

Share

Ladataan...
Sparkle.

Päätin tehdä piiiitkästä aikaa tällaisen Päivä kuvina -postauksen. Tässäpä siis pieni kuvatarina siitä, miltä näytti meikäläisen tavallistakin tavallisempi maanantaipäivä tällä viikolla:

Kello soi 8:00. Olisin kyllä voinut nukkua vaikka kuinka kauan, mutta yliopistolle oli mentävä.

Heti heräämisen jälkeen aamupalaa: Rooibos-teetä, kaksi gluteenitonta näkkäriä sekä ihana satsuma, joita on taas alkanut ilmestyä ruokakauppojen hedelmävalikoimaan. Aamupalan aikana tuijottelin ikkunasta näkyvää ihanan aurinkoista säätä ja yritin kunnolla herätä tähän päivään.

Aamupalan jälkeen valitsin päivän vaatteet. Asuun valikoitui Gina Tricotin korkeavyötäröiset mustat farkut sekä kirppikseltä löytynyt leoparditoppi ja keltainen jakku.

Vaatteiden valitsemisen jälkeen kampasin vähän naamaa ja tukkaa, jotta en näyttäisi niin väsähtäneeltä.

Naama & tukka valmiina.

Nopea selfie ennen bussipysäkille säntäämistä. Oulussa ei ole vielä tullut kevät, vaan toppatakki ja paksu huivi ovat edelleen tarpeellisia.

Aamuauringon loisteessa matkasin bussilla yliopistolle ja jännäsin, että ehdinköhän ajoissa perille.

Pienen portaissa ramppaamisen jälkeen löysin kuin löysinkin perille oikeaan saliin ja kaiken lisäksi vielä ihan ajoissa!

Kympiltä alkoi Lee Silverman Voice Treatment -opettajademo, joka kesti 1,5h tuntia.

Demon jälkeen kävin hakemassa kirjastosta varaamani kirjan. Ajattelin vähän treenata mindfulnessia, jos löytäisin siitä avun opiskelustressiin.

Demon jälkeen meikäläisellä ei ollut muuta pakollista ohjelmaa yliopistolla, joten kävin varaamassa logon käytävältä ajan kandiohjaukseen sekä juttelemassa terapiaohjaajani kanssa, jonka jälkeen lähdin kotiin.

Kotimatkalla sorsia rieskoilla ruokkiva mummo halusi keskustella kanssani sorsista, Alexander Stubbin kehittyneestä non-verbaalista viestinnästä sekä siitä, miksi kaupunki ei halua asentaa tähän kuvassa olevaan lampeen lämmitintä, jotta se pysyisi koko talven sulana, jolloin kanadanhanhetkin ehkä tulisivat siihen uiskentelemaan.

Sorsamummon kanssa juteltuani suuntasin lähikaupan kautta kotia. Koska yliopistolla ei ollut tänään(kään) tarjolla mitään sellaista ruokaa, jota olisin voinut syödä, päätin tehdä laiskojen päivien pelastusruokaa, eli uuniriisipuuroa, jota varten kaupasta piti hakea maitoa sekä mustikkamehukeittoa.

Kotiin päästyäni oli pakko saada pientä välipalaa kurnivaan nälkään. Välipalaa syödessäni tutkin uusimpia blogipostauksia.

Välipalan jälkeen vaihdoin päälle mukavat kotivaatteet, eli villapaidan, fleecehousut ja tohvelit, ja laitoin puuron uuniin kypsymään.

Tämän jälkeen kävin kandini kimppuun ja siinä vierähti tovi...

Keskeytin kirjoitushommat, kun tajusin, että varmaan se puuro on jo valmis. Ja olihan se!

Puuroa, teetä ja kandia. Hubaa.

Selkäni alkoi tuttuun tapaansa kipeytyä liiasta istumisesta, joten päätin hieman venytellä selkääni foam rollerin ja itseaskartelemani fasettilukonparantajan (sukka, jonka sisällä on kaksi tennispalloa) avulla.

Jumppahetken jälkeen lueskelin Sanat sekaisin? -kirjaa ja etsin vinkkejä opiskelijaterapiaan.

Luettuani kirjaa tarpeeksi, päätin vihdoinkin saada valmiiksi postauksen hiihtolomaviikosta ja tarvitsin tähän urakkaan avukseni jälleen yhden kupillisen teetä.

Värkättyäni postauksen kanssa yli tunnin ajattelin, että voisihan sitä vaikka syödä vielä vähän lisää sitä puuroa. Omnom.

Puuron jälkeen huomasin, että poikaystäväni oli täysin uppoutunut selailemaan netistä, mitä osia hänen pitää tilata pyöräänsä, joten päätin ilahduttaa naapurissa asuvaa parasta ystävääni ja hipsin hänen luokseen iltateelle.

Palattuani teehetken jälkeen kotiin, laitoin koululaukun valmiiksi seuraavaa päivää varten. Jos en pakkaa kaikkea tarvittavaa laukkuun jo illalla, en varmasti muista ottaa niitä mukaan aamulla tai sitten myöhästyn aamulla bussista, kun yritän etsiä kissojen, koirien ja naapurin mummon avustuksella kynäpenaaliani tai aurinkolasikoteloa.

Vihdoinkin päätin vähän levätä ja köllähdin poikaystäväni viereen sohvalle katsomaan MOT -dokkaria netissä toimivista vedonlyöntifirmoista. Samalla päätin ommella uudet olkaimet kirppikseltä ostamaani mekkoon.

MOT:n loputtua söin vähän iltapalaa ja selailin blogeja samalla, kun seurasin sivusilmällä poikaystäväni pleikkaripeliä.

Iltapalan jälkeen katsoimme poikaystäväni kanssa V###n puhelinmyyjät -sarjaa ja hajoilimme, sillä tuo ohjelma on samaa kastia Temptation Islandin ja BB:n kanssa. Tuota ohjelmaa katsoessa kun ei tiedä, että pitäisikö itkeä vai nauraa!

Makoiltuani sohvalla hetken, selkäni ilmoitti olevansa jälleen kipeä, joten rullailin vähän aikaa palloviritelmän päällä, jotta saisin nukuttua seuraavana yönä.

Rullailun jälkeen menin viimeinkin iltapesulle.

Jynssättyäni meikit pois, suunnistin nukkumaan poikaystäväni kylkeen uusiin ja ihanan kreiseihin Ikean lakanoihin. Ennen nukahtamista rasvasin rutikuivat käteni ja laitoin huuliini varmaan 5 kerrosta ihanaa Hurraw!:n limehuulirasvaa.

Sellainen oli meikäläisen tuikitavallinen maanantai kuvina. Mitä mieltä sinä olet näistä päivä kuvina -postauksista? :)

 

x Marjo

Share

Ladataan...
Sparkle.

Päätin kaivaa kuva-arkistojen kätköistä muutamia poimintoja viime vuodelta ja tehdä niistä pienen vuosikatsauksen. Kuvia valitessani huomasin, miten älyttömän vähän otan kuvia mistään, sillä kuukausia läpikäydessä keksin monia kivoja juttuja, joista ei ole ainuttakaan kuvatodistetta. Tässä asiassa pitää kyllä petrata tänä vuonna! Tässä kuitenkin jotain pientä niistä hetkistä, joista jotain kuviakin löytyy:

Tammikuussa

...minulla oli vielä piiiitkä tukka, jota on kyllä ikävä!

...tilasin FeelUniquelta edullista kosmetiikkaa.

...kävin ensimmäistä kertaa kiipeilemässä Oulun Toppilassa sijaitsevassa kiipeilykeskuksessa.

...shoppailin paljon Second Hand Storella.

Helmikuussa

...iloitsin kauppaan ilmestyneistä tulppaaneista.

...kummastelin todella outoa talvisäätä ja surkeaa lumitilannetta.

...söin elämäni huonoimman hampurilaisen Unirestan restapäivillä.

...istuin lukemattomilla pakollisilla luennoilla ja harjoituksissa.

...paransin maailmaa parhaan ystäväni kanssa yliopistolla Humus -kuppilassa.

...treenasinkin jopa välillä.

...kestitsin ystäviäni, kun he pitkästä aikaa vierailivat Oulussa.

...luin tentteihin.

...yritin etsiä itselleni trenssitakkia, mutta luovutin, kun pienimmätkin myynnissä olevat takit olivat liian isoja.

...aloitin uudessa osa-aikatyössä.

Maaliskuussa

...kävin kerrankin opiskelijabileissä.

...vietin hiihtolomaa poikaystäväni kanssa Levillä lasketellen, hiihtäen ja lepäillen.

...kävin pitkästä aikaa hiihtämässä ja turhauduin totaalisesti, kun suksi ei kulkenut samaan tapaan kuin teini-ikäisenä.

...kävin Haaparannan Ikeassa. Olimme poikaystäväni kanssa todella väsyneitä kierrellessämme Ikeassa ja se näkyi myös ostoksissa: minä ostin vahingossa niin paksun peiton, että sen alla kuolee lämpöhalvaukseen, ja poikaystäväni valitsi itselleen vahingossa extra-leveän peiton, joka pitää laskostella kaksinkerroin, jotta se mahtuu pussilakanan sisään. Hyvin meni.

Huhtikuussa.

...toteutin blogissani uusien reseptien viikko -haasteen.

...juhlin vappua.

...join superkirpeän alkoholittoman drinkin, joka maistui nestemäiseltä Ufo -karkilta.

...kokosin opiskelijaterapiaan liittyvät kirjalliset työt hoitokertomukseksi.

...vietin pääsiäisen Rukalla.

...hajosin kognitiivisen neurotieteen tenttimateriaaleihin.

...ompelin haalareihin uusia haalarimerkkejä.

...nautiskelin auringosta Kuluman terassilla.

...kävin poikaystäväni kanssa kevään ensimmäisellä moottoripyöräreissulla.

Toukokuussa

...väsäsin parini kanssa kliinisen fonetiikan tutkimusraporttia.

...löysin itselleni kokoontaittuvat ballerinat.

...laitoin parvekkeen valmiiksi kesää varten.

...nautin auringosta partsilla ja makustelin vuoden ensimmäisiä tuoreita mansikoita.

...matkustin viikoksi Budapestiin poikaystäväni ja äitini kanssa.

...leikkasin hiukseni polkkamittaisiksi.

...lenkkeilin merenrannassa viileässä säässä.

...mittautin kääpiöjalkani samalla, kun kokeilin kenkiä Prismassa. Oikeasti, jotain 33 ja 34 väliltä?

...eksyimme lenkin päätteeksi kuppilaan poikaystäväni kanssa.

Kesäkuussa

...ihailin näkymiä Budapestin linnakukkulalta.

...pääsin todella lähelle tiikereitä Budapestin eläintarhassa.

...pistin pöydän koreaksi omien synttäreideni kunniaksi.

...fiilistelin ihanaa Kook A Mango -kynsilakkaa.

...vietin juhannuksen kaupungissa poikaystäväni kanssa. Juhannukseen kuului tottakai itse tehdyt letut!

...pukeuduin arktisten olosuhteiden vaatimalla tavalla, sillä kesäkuu oli Oulussa todella kylmä.

...leivoin poikaystävälle synttärikakun.

...sairastin 3 viikkoa hirveää flunssaa, jonka aikana lueskelin monta kirjaa.

...söin aivan ylihintaisen kala-annoksen Ravintola Nallikarissa.

Heinäkuussa

...tein paljon töitä.

...nautiskelin sushista.

...leikkasin hiukseni vieläkin lyhyemmiksi.

...makasin todella paljon rannalla ruskettumatta lainkaan. Mutta olihan se ihanaa ottaa pieniä päikkäreitä nurmikolla auringon lämmittäessä mukavasti.

...hullaannuin Haloo Helsinkiin Rotuaaripiknikissä.

Elokuussa

...oli vielä ihanan lämmintä. Ainakin aluksi.

...treffasin ystäviäni.

...jouduin jo toista kertaa tälle kesälle päivystykseen kovien vatsakipujen takia. Tällä kertaa päädyin sairaalaan ambulanssilla.

...kävin kuuntelemassa Oulu All Star Big Band:iä Toppilan Möljällä. Oli muuten kovia puhallinsoittajia tuossa bändissä!

Syyskuussa

...oli aika palata takaisin opiskelun pariin.

...kävin pelaamassa sulkapalloa ekaa kertaa poikaystäväni kanssa.

...söin jättisalaatin Oliviassa.

...tilasin uudet silmälasit FavOpticilta.

...askartelin terapiamateriaaleja.

...väkersin 5 -sivuista teoriataustaa.

...ostin ensimmäistä kertaa e.l.f.:n meikkejä ja tykkäsin niistä.

Lokakuussa

...vierailin ystäväni maatilalla.

...kävin HydraFacial -kasvohoidossa, joka oli kyllä melkoista rahanhaaskausta, sillä hoito ei täyttänyt odotuksiani. Hoidon jälkeen ihoni oli toki kuulaampi pari päivää, mutta hilseilevä pintakerros ja kaikki epäpuhtaudet olivat paikoillaan tehokkaaksi mainostetusta "imuroinnista" huolimatta.

...hajosin pakolliseen ruotsin kurssiin.

...yllätyin talvesta.

...vietin aivan liian paljon aikaa opiskellen.

...ostin monesti vihanneksia ja kalaa ihanasta kala- ja vihanneskaupasta, joka sijaitsee Etu-Lyötyssä Makkarakaupan ja Huovisen leipomon välissä.

...yritin tehdä elämäni ensimmäistä kertaa gluteenitonta leipää, mutta sain aikaan sementtiä.

...katsottiin hulluna Sons of Anarchya poikaystäväni kanssa.

...hullaannuin opiskelukaverini ihanan värisistä kynsistä ja metsästin itselleni samanlaisen koneHELSINGIN lakan Tokmannilta.

Marraskuussa

...nautin niistä harvoista aurinkoisista päivistä, joita marraskuussa oli.

...pänttäsin afasiologian välitenttiin.

...suoritin ensiapupassin.

...yritin ymmärtää, miten se kandi oikein tehdään.

...ihastelin Stockmannille ilmestyneitä joulukoristeita.

...ostin ensimmäiset joulukortit.

...treffasin hyvän ystäväni kanssa ja ryystimme molemmat pannulliset haudutettua teetä Kalevankulman Antellilla.

...sain vihdoin valmiiksi teoriataustan.

...paketoin ensimmäiset joululahjat.

Joulukuussa

...kävin sekä logopedian ainejärjestön Communica ry:n että työpaikkani pikkujouluissa.

...nautin joulusta: koristelin kuusen, kuuntelin jouluradiota joka päivä, ripottelin joulukoristeita ja -valoja ympäri asuntoa sekä rentoilin lomalla.

...sain ihania joululahjoja.

 

Sellaisen oli lyhykäisyydessä meikäläisen viime vuosi. Mitä mieltä olitte tällaisesta vuosipostauksesta? :)

 

x Marjo

Share

Pages