Ladataan...
Sparkle.

Vietimme oululaisten bloggaajien kesken pikkujouluja jo marraskuun alkupuoliskolla, mutta ehdin nyt vasta tekemään tapahtumasta postauksen. Vietimme pikkujouluja tunnelmallisella Oulun arkkitehtikillan kiltatalolla, joka kaunis puutalo Pikisaaressa. Kiltatalo on Oulun toisiksi vanhin puutalo ja sijaitsee loistavalla sijainnilla Pikisaaressa lyhyen kävelymatkan päässä Oulun kauppatorilta. Kaksikerroksisen kiltatalon voi vuokrata juhlakäyttöön ja olenkin ollut siellä aikaisemmin juhlimassa uuttavuotta muutama talvi sitten.

Tytöt olivat koristelleet tilan todella kauniiksi nollabudjetilla: pöytiin oli sijoitettu puisten lankkujen päälle lasipurkkeja, joissa olevaan hiekkaan oli upotettu antiikkikynttilöitä. Kynttiläasetelmat oli vielä koristeltu oksilla. Itse saavuin hieman myöhässä paikalle, jolloin herkkutarjontaan oli jo kajottu ja jokainen oli jo asettunut paikoilleen pöytin, joten en edes kaivanut kameraa esiin. Onneksi esimerkiksi Tiinan blogista löytyy kuitenkin kauniita kuvia tilan koristuksista, oululaisen kahvila Makian ja suklaamerkki Cloettan meille sponssaamista herkuista sekä pikkujoulutunnelmasta. :)

kuva: Sarianna

Minä ja ihana Kaisa pikkujoulufiiliksissä. Tutustuin Kaisaan viime syksynä Sitan järjestämällä blogilounaalla, ja Kaisan vuoden ikään ehtinyt Ambitions-blogi löytyy myöskin täältä Lilystä.

kuva: Sarianna

Oululaiset bloggaajatytöt (vasemmalta oikealle, alhaalta ylös):

Sarianna, Heidi, Tiina, Eve, Annika,

Sita, Laura,

Marianna, Pinja, minä, Mella, Mia, Miia, Jenna, Nina,

Tiina, Linda, Kaisa, Annika, Mette ja Enni.

Sponssattujen herkkujen lisäksi meillä oli pöydät täynnä muutakin syötävää, sillä jokainen toi jotain tarjottavaa nyyttäriperiaatteella. Pikkujouluissa ei ollut mitään varsinaista ohjelmaa, mutta ilta kului mukavasti syöden ja muiden bloggaajien kanssa kuulumisia vaihtaen. Saimme myös goodie bagit, joista paljastui kivoja Glitterin, Sticky Wingersin ja Cloettan sponssaamia juttuja. Myös Oulun Make Up Store osallistui iltaan sponssaamalla arvontapalkinnon, jonka voitti Linda.

Goodie bagista paljastui Glitterin söpö palmikkokuosinen hupullinen huivi sekä kimaltavat korvikset, hiuspanta ja rannekoru. Uusi ravintola Sticky Wingers lahjoi meitä 20 euron lahjakortilla ja Cloetta oli sujauttanut kassiin vielä uutuussuklaataan.

Seuraaviin ja todennäköisesti tämän syksyn viimeisiin pikkujouluihin pääsenkin jo viikon päästä, kun oululaisten logopedien ainejärjestö Communica ry järjestää meille logoille omat pikkujoulut. Blogipikkujouluissa minulla oli sama asu kuin publiikkipäivänäkin, mutta logojen pikkujouluihin olen suunnitellut jotain hieman erilaista ja jouluisempaa: ehkäpä laitan punaisen maksimekon tai uuden vihreän maksihameen. Millaisissa vaatteissa sinä olet juhlinut pikkujouluja tänä vuonna?

 

x Marjo

Share

Ladataan...
Sparkle.

Irtauduin viime viikon torstaina opiskelusta ja suuntasin alusvaatebloggaajan Meten ja oululaisen Lumingerien järjestämään rintaliivi-iltaan. Illan aikana Mette ja Lumingerien perustaja Mervi jakoivat meille rintaliivitietouttaan ja näimme myös kevään uutuusrintaliivejä mallin päällä. Sopivien rintaliivien löytämisen salat olivat meikäläisellä jo hallussa entuudestaan, mutta oli todella mukava käydä viettämässä iltaa muiden bloggaajien kanssa ja tutkia, mistä rintaliivimuodissa tällä hetkellä tuulee. Koin myös melkoisen ahaa -elämyksen, kun tajusin, että Lumingerie on täysin suomalainen (ja vielä kaiken lisäksi oululainen!) kurvikkaiden naisten alusvaatteiden nettikauppa, sillä olen jostain syystä aina luullut, että kyseessä on saksalainen firma, jolla on myös suomenkieliset nettisivut. Olen edelleen hämmentynyt tästä tiedosta.

Kuvat: Reetta, Jenna, Laura

Blogi-illan aluksi kilistelimme alkumaljoilla, jotka illan emännän mukaan sisälsivät "kossua ja pari mustikkaa". Mette ja Lumingerien porukka olivat taikoneet meille myös pientä syötävää ja meikäläiselle, porukan ruokavammaisimmalle, oli varattu ikioma kuppikakku! Ihanaa! Lumingerien Mervi oli myös käynyt vakoilemassa blogejamme ja varannut niiden perusteella tehtyjen kokoarvioiden perusteella jokaiselle osallistujalle goodie bagin, josta löytyi muotoileva alusmekko, sukkahousut ja pesupussi.

Kuvat: Jenna, Elisa

Alusvaatemuoti näytti herkullisen värikkäältä ja eniten ihastusta koko porukassa taisi herättää nuo Panachen pirteänväriset urheilurintsikat, joista oli tuon pinkin version lisäksi tarjolla myös sinikeltainen vaihtoehto. Huomasin vasta näitä kuvia valitessani, että sielläkö olisi ollut tuollaiset Cleo by Panachen aivan ihanan oranssit bikinit?!? Pakko ehkä tilata nuo kesää varten!

Kuvat: Jenna, Mella

Tarjolla oli Meten ja Lumingerien porukan loihtimia ihania herkkuja, kuten mokkapaloja, porkkanakakkua, tonnikalapiirakkaa ja tomaatti-basilika-mozzarellatikkuja.

Kuvat: Laura

Laura ikuisti meikäläisestä muutamat asukuvat illan aikana, mutta helppoa se ei varmasti ollut. Olin nimittäin uuden kuvaajan edessä yhtä rento ja luonteva kuin peura ajovaloissa! 

Kuva: Anna

Tässä vielä kaikki me, jotka olimme mukana rintaliivi-illassa (vasemmalta oikealle, alhaalta ylös) Anna, Enni, Elisa, Mette, Jenna, Anni, Tiina, Mella, Reetta, Minttu, Jenni, Sarianna, meikä ja Laura. Kiitos tytöt, eritoten illan emäntä Mette, ja Lumingerie mukavasta illasta!

 

x Marjo

Share

Ladataan...
Sparkle.

Vietimme eilen oululaisten bloggaajien kesken vaatteidenvaihtopäivän ihanan Annan luona. Anna oli järkännyt meille kaikkea ihanaa syötävää ja juotavaa alkumaljoista lähtien. Paikalle selvisi Ikea -säkkien kanssa 13 -bloggaajaa, joista lähes kaikki olivat minulle entuudestaan tuntemattomia. Pidimmekin porukalla tutustumiskierroksen, jonka aikana jokainen kertoi vuorollaan itsestään ja blogistaan jotain. Syrjähtelimme melko lahjakkaasti aiheesta koko ajan ja esittäytymiseen meni melkein puolitoista tuntia! Itsensä ja bloginsa esittelemisen lisäksi ajauduimme keskustelemaan muun muassa ikäkriiseistä ja siitä, että miten vanhemmat ja ystävät suhtautuvat bloggaamiseen. Oli kyllä ihan huippua tavata kaikkia uusia ihmisiä, joilla on sama harrastus kuin minulla. Lisää tällaisia tapahtumia!

Kaikki nämä kuvat on ottanut Laura, jonka blogiin pääset tästä!

©Laura

Cin Cin! Maukkaat ja alkoholittomat alkumaljat Anna oli taiteillut mm. Spritestä, sitruunasta ja appelsiinimehusta / Tarjolla oli kaikkia herkkuja, joista jouduin kuitenkin ruokavammaisuuteni takia kieltäytymään / Annalla ja hänen poikaystävällään oli kyllä yksi kauneimmista kodeista, mitä olen koskaan nähnyt!

©Laura

Meillä oli ihan hulluna vaatteita tarjolla, löysin itsekin yhden kauniin kimono -mallisen jakun Meten kirppiskasasta.

©Laura

Ylhäällä miitin kaunis emäntä Anna / Ryhmäkuvassa Emilia, Tania, Anni, Nina, Mia, Vilma, Elisa, Enni, Anna, Laura ja Anna (Mette puuttuu kuvasta).

Tutustumisen, herkuttelun ja kirppistouhujen lisäksi ohjelmassa oli vielä pieni arvonta, jonka tapahtuman emäntä Anna oli järjestänyt meille muille. Voittajaksi valikoitui perinteisen hattuarvonnan tuloksena Nanas -blogia pitävä Anna! Blogimiitti oli kyllä mukava tapa viettää sunnuntai-iltapäivää, sillä pääsin tapaamaan muita blogi-siskoja. Blogikirppistelyn innoittamana kävin varaamassa kirppispöydän viikoksi Second Hand Storelta keskiviikosta 14.1. alkaen, joten käykäähän tutkailemassa meikäläisen pöydän (pöytä 16!) sisältöä, sillä sinne on menossa ihan jäätävä määrä todella hyväkuntoista xs-s kokoista vaatetta, joiden keskihinta pyörii noin 5 euron tietämillä. Pöydästä tulee löytymään ainakin paljon jakkuja ja paitoja! :)

 

x Marjo

Share