30 terveellistä reseptiä

Blogiurani aikana on tullut kehiteltyä varmaankin satoja eri reseptejä, ja myönnän että olen myös joskus googlannut omia ruokaohjeitani. Ilman tätä blogia monet hyvät ruoat unohtuisivat, sillä niitä ei tulisi kirjoitettua ylös. 

Koska arkiruoanlaitossa yleensä inhottavinta on se ruoan keksiminen, ajattelin listata teille (ja itselleni) tällaisen koko kuukauden ruokalistan. Täältä voi tulla sitten etsimään inspiraatiota, kun pää on ihan tyhjänä. Ajattelinkin tänään heti valmistaa munakoisotorneja uunissa! 

Kanaa feta-kookoskastikkeessa

Jauheliha-kesäkurpitsalaatikko

Fetapinaattipiirakka

Punakampelarullat tuorejuustotäytteellä

Kvinoaa, graavilohta ja kasviksia

Nuudelikulho lohella ja kasviksilla

Sitruunainen pinaatti-kanapasta

Nyhtöpossua pitaleivässä

Tahini-kookoskana

Kukkakaalipohjainen pitsa

Pinaattia kasviksia ja uppomunia

Paistettua tofua, kasvispastaa ja guacamolea

Kana-halloumisalaatti

Tiikerirapupasta

Herkullinen kanasalaatti

Tortillat salaatinlehdistä

Parsaa, lohta ja avokadoa

Jokirapusalaatti wasabikastikkeella

Proteiinipitoiset paprikaveneet

Koskenlaskija-munakoisotornit uunissa

Siikaa valkoviinikastikkeessa

Marinoidut ja täytetyt kanarullat uunissa & pinaattikastike

Kana-parsa-ruispasta

Vietnamilaiset riisipaperirullat

Basilikahummusta, kvinoaa ja kasviksia

Kanapastasalaatti

Maailman parhaat kasvispihvit (halloumista ja kesäkurpitsasta)

Marinoitua kanaa, pikkelöityä punasipulia ja kasviksia

Chiapestoa ja kasviksia kvinoalla

Gratitude bowl (terveellinen kasviskulho)

Share

Kommentit

Meni kirjanmerkkeihin! (Selain onkin kohta erilaisia reseptejä täpötäynnä - täytyisi pitää sillekin siivoustalkoot). xD

Elisa Lepistö

Hahaha tiedän tunteen! :D

Hejdi (Ei varmistettu)

Tykkään tosi paljon sun ruoanlaittotyylistä! Aina jotain vihreää ja jotain uutta :) Kokkaillaan miehen kaa monesti sun inspiroimaa ruokaa, tosin ohjeita ei osata koskaan prikulleen noudattaa vaan aina pitää saada joku oma twisti mukaan. Tää postaus menee kyllä talteen!

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! Oon itse ihan samanlainen ruoanlaittaja :D en ikinä seuraa ohjetta liian tarkasti. Oma twisti on parasta !

lili / lili's (Ei varmistettu) http://lililii.blogpost.fi

Mahtava lista, kiitos, tallensin inspiraatiopulan varalle! :) Tykkään sun resepteistä, ne on aina niin yksinkertaisia, mutta silti herkullisia.. En jaksa arkena kikkailla yhtään ruuan kanssa, vaan simppleliä ja terveellistä sen olla pitää!

Elisa Lepistö

Ihan samaa mieltä! Välillä ajattelen että olisi ihana opetella jotain vähän mutkikkaampaa, mutta aika nopeasti totean etttei musta vaan ole siihen :D 

Anjuska
Ripaus elämäämme

Kiitos tästä postauksesta! Tämä meni myös kirjanmerkkeihin! :) 

Elisa Lepistö

Kiva kuulla! :)

Kommentoi