Aamun kehonhuoltorutiini videolla

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: Twinings

Aloitimme viime kuussa Twinings teen kanssa hyvinvointimatkan, jonka aikana on tarkoitus jakaa erilaisia vinkkejä oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Viimeksi kehoitin miettimään jotain positiivisia lupauksia tälle vuodelle ja jaoin myös omani tässä postauksessa. Omat lupaukseni ovat pitäneet todella hyvin, ja tuntuu että keho ja mieli voivat tällä hetkellä paremmin kuin aikoihin. 

Olen löytänyt omalle keholleni sopivan ja tehokkaan tavan liikkua ja olen myös muistanut ottaa tarpeeksi aikaa itselleni. En tiedä onko syynä uudet rutiinit, mukavasti rullaava arki vai kevätaurinko, mutta yhä useampana aamuna olen herännyt hyvällä tuulella. Kroppa on myös tottunut treeniin, eikä enää mene jokaisen urheilusuorituksen jälkeen ihan jumiin.

Paljon on myös mietityttänyt kehon liikkeet muutenkin, ja se miten ne vaikuttavat ajatuksiimme. Kirjoitinkin maanantaina siitä, miten erilaisilla asennoilla voimme vaikuttaa mieleemme. Saatamme myös kehollamme reagoida stressiin, suruun tai muihin tunteisiin. Mieli ja kroppa on niin tiiviisti yhteydessä, että kummastakin täytyy pitää yhtä lailla huolta halutessaan voida hyvin kokonaisvaltaisesti.

Kun aamun aloittaa heti vetreyttämällä ja avaamalla kehon, alkaa koko päivä jollain tapaa vähän paremmin. Olen itse tehnyt iltaisin valmiiksi jääteetä jääkaappiin, joka on muuten ihan törkeän hyvää. Laitan vain pullon täyteen vettä, 2 pussia Twiningsin sitruunanmakuista vihreää teetä ja sitruunan ja limen paloiteltuna. Todella hyvä aamun aloitus ja toimii itselleni ainakin sellaisena pienenä insentiivinä sängystä nousemiseen.

Aina omasta kehosta huolehtiminen ei ole ollut niin itsestään selvää ja olenkin ennen suhtautunut kehonhuoltoon melko hällä väliä - asenteella. Videolla vähän lisää siitä, mikä sai minut havahtumaan sen tärkeydestä. Näytän myös helpon liikesarjan, jonka voi ottaa osaksi omaa aamurutiiniaan. 

 

Psst! Twiningsillä on edelleen kisa käynnissä Instagramissa, jossa oman hyvinvointihetken jakamalla voi voittaa tuotepalkintoja. Jaa oma kuvasi ja lisää siihen hashtagit #teeparashetki #twiningssuomi. 

Share

Kommentit

Pauliiina (Ei varmistettu)

Jätätkö siis yöksi teepussit vesipulloon vai liotatko vain hetken? Mietin, että tuleeko liian kitkerää jos koko yöksi jättää? :) PS. Oot superkaunis ja ennen kaikkea sun elämänasenne on ihailtava! Blogisi tuo aina hyvän mielen, u rock <3

Elisa Lepistö

Jätän yöksi! Vihreästä teestä ei oo tullut ainakaan vielä kertaakaan kitkerää :) kannattaa kokeilla! Ja voi kiitos, ihanasti sanottu <3

Sopa (Ei varmistettu)

Hei apua nyt vasta havahdun että onko tää näin surkee tää Lilyn sivu - vai oonko vaan tampio?! Missä hakumahollisuus ja arkistot? Tulin tänne etsimään sun Etelä-Amerikan vinkkejä ja ei millään jaksais näpytellä sivuja vuoden edestä, ja ei, googlekaan ei tee nyt yhteistyötä

Elisa Lepistö

Arkistot avautuu tuolta oikealta ylhäältä sivuun :) ja viime vuoden maalis-huhtikuusta löytyy etelä-amerikka jutut!

Elisa Lepistö

Tai jos oot mobiililaitteella, niin tuolta alhaalta löytyy arkistot :)

emmms (Ei varmistettu)

Kommenttini ei tainnut mennä mobiililla läpi aiemmin niin laitan nyt saman uudestaan:
Tuollaiset aamurutiinit tekisivät varmaan näin toimistotyöläisellekin hyvää. Eniten video kuitenkin aiheutti matkakuumeen! Kyllä sitä kelpaisikin tehtä omaa aamujoogaa rannalla "sydänsilmäemoji"

Kommentoi

Ladataan...