Arjen vakioruoka vuodesta toiseen

Jotkut asiat eivät vain koskaan muutu ja tämä salaatti on yksi niistä. Samalla reseptillä on tullut tehtyä kanasalaattia jo monet vuodet. Välillä varioin sitä lisäämällä esimerkiksi avokadoa, pestoa tai kevätsipulia, mutta pohja pysyy aina samana. Olen tämän varmasti ennenkin jakanut blogin puolella, mutta siitä on jo vuosia aikaa.

Klassikko ei kuitenkaan ikinä vanhene, joten päätin laittaa reseptin uudestaan jakoon. Juuri tälläkin hetkellä edessä odottaa täysi lautanen tätä herkkua. Kohta painelen kulhon kanssa sohvalle ja alan katsomaan viimeistä Skamin jaksoa. Tämä on sopivan yksinkertainen, halpa, ja paranee vain jääkapissa. Täydellinen ruoka myös yksin asuvalle, kun voi tehdä parin päivän satsin kerralla valmiiksi. Yhden annoksen hinta jää täten myös todella pieneksi.

Kauppalistalle:

-1 paprika

-1 kurkku

-300-450 gr kanaa

- 1 dl pastaa (itse suosin monivärisiä, sillä salaatista tulee kivemman näköinen)

-Juustoa sopivan kokoinen kimpale (esim. gouda) itse käytin tällä kertaa fetaa, mutta tavallinen juusto toimii melkein paremmin

Kastike

-Kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia

-Mausteiksi ketsuppia, suolaa, currya, grillimaustetta

Hyvää ruokahalua!

 

Share

Kommentit

Ace Von S
Herkuleen Urotyöt

Kiitos reseptistä. Itselläni alkaa kohta työ ja rahat on ollut tiukilla niin olen miettinyt että mistä eväät. Nyt sain taas hiukan lisää ideoita.

Kommentoi