Asennemimmeiltä rohkeutta

Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs Lila

Kirjoitin aiemmin rohkeudesta ja siitä, minkälaisissa tilanteissa olen ollut rohkea. Kun mietin rohkeaa naista, mieleeni nousee kaksi vahvaa naista lähipiiristäni, Satu ja Sofia. Heillä on niin sanotusti munaa. En haluaisi käyttää tässä yhteydessä näin toiseen sukupuoleen viittaavaa adjektiivia, mutta se vain kuvaa heidän asennetta mielestäni parhaiten. 

Kun kaipaan itse pientä itsevarmuusboostia, menen mielessäni sellaiseen "miten Satu/Sofia toimisi tässä tilanteessa"-modeen. Olen välillä jopa ärsyttävän arka joissain tilanteissa ja harmittaa kun joskus Satu on joutunut puolustamaan minua jossain tilanteessa kun en ole itse kehdannut. Sellainen terve omanarvontunto kun olisi kaikilla hyvä olla. 

Eniten tätä minulta on puuttunut työelämässä, ja esimerkiksi palkkakeskustelut ovat kamalinta mitä tiedän. Halusinkin vähän haastatella näitä ystäviäni aiheen ympäriltä ja kutsuin heidät drinkeille. Tein "espresso" Martineja. Koska minulla ei ole espressokeitintä, kokeilin miltä ne maistuisi vahvalla tummapaahteisella kahvilla. Lopputulos oli todella hyvää, joten toimii ehdottomasti näinkin!

Espresso martini

1 shotti espressoa tai hiukan vahvempaa tummapaahteista kahvia (käytin itse Löfbergsin Crescendoa)

2 cl Kahvilikööriä

4 cl Vodkaa

Jäitä

Päälle kolme kahvipapua

Laita kaikki ainesosat shakeriin muutaman jääpalan kanssa (myös ihan normaali tiivis juomapullo toimii, mikäli ei omista shakeria) ja ravista kunnolla. Kaada ilman jäitä lasiin ja koristele kahvipavuilla. 

Kun kyselin ystäviltäni rohkeudesta, päädyimme pohtimaan rohkeuden käsitettä. Asiat, joiden takia minä pidin heitä esimerkiksi rohkeina, ei heidän mielestään välttämättä kertoneet mitään rohkeudesta. Ne sattuivat olemaan sellaisia, joiden tekijöitä on totuttu pitämään rohkeina meidän yhteiskunnassamme. Jos heitä ei ole kuitenkaan jännittänyt lainkaan näitä juttuja tehdessä, voiko silloin puhua rohkeudesta? Heidän mielestään rohkeutta on tehdä asioita pelosta huolimatta ja osata ottaa vastaan epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. On myös rohkeutta olla ylpeästi oma itsensä maailmassa, jossa joka puolelta tulee erilaisia viestejä siitä, millainen sinun tulisi olla.

Minua usein sanotaan rohkeaksi, sillä pukeudun juuri niin kuin haluan, muiden mielipiteistä huolimatta. En ajattele tätä rohkeutena, koska en ole edes tajunnut etteivät kaikki uskalla laittaa juuri niitä vaatteita päälleen mitä haluaisi. Ehkä joskus nuorempana se on vaatinut minultakin rohkeutta, ja olen sen silloin tehnyt ja ymmärtänyt ettei maailma kaadu jos joku arvostelee vaatteitani tai katsoo vähän pidempään. Mitäs sitten?

Tulimme siihen lopputulokseen, että heidän mukavuusalueensa on ehkä suurempi kuin muilla ihmisillä, jonka takia heille tavalliset teot näyttäytyvät rohkeutena. Kun kysyin, ovatko he aina olleet tällaisia, muistelevat kummatkin olleensa jo pienenä esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa rohkeita. Aloin miettiä, kuinka paljon tähän on mahdollisesti vaikuttanut se, että kumpikin heistä on asunut lapsena ulkomailla? Onko tietynlainen nöyristely niin kulttuurisidonnainen asia, että kun sitä ei tee, näyttäytyy jotenkin poikkeavan rohkeana? Onko heidän ollut pakko poistua jo pienenä omalta mukavuusalueeltaan, saadakseen esimerkiksi ystäviä vieraassa maassa? 

Kun kysyin vinkkejä siihen, miten rohkean asenteen voisi oppia, kehoittivat he aloittamaan pienillä hypyillä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Sen on kuin kehä, joka laajenee joka kerralla kun tekee jotain rohkeaa. Aina kun on harpannut oman ympyränsä ulkopuolelle, on se oma liikkumistila taas hiukan isompi. Sen jälkeen sellaiset asiat, jotka ovat joskus vaatineet rohkeutta, tuntuvatkin ihan tavallisilta jutuilta. Itsensä ylittämisestä tulee myös niin voittajafiilis, että tunteeseen jää helposti koukkuun. 

Satu sanoi myös hienosti, että on helppoa olla rohkea, kun ympärillä on hyvä tukiverkko. Kun yrittää jotain, jossa epäonnistuukin, tietää silti ettei tärkeimmät asiat muutu kuitenkaan. 

Kun sanoin pelkääväni joskus sitä, että olen rohkean sijaan röyhkeä, neuvoivat he miettimään, ajateltaisiinko miehestä siinä tilanteessa että hän on röyhkeä? Kun tiedät oman arvosi ja koet perustelluksi esimerkiksi palkankorotuksen, ei ole röyhkeyttä myöskään pyytää sitä. On usein myös kiinni siitä, miten asian esittää ja muotoilee. Voi olla samaan aikaan nöyrä, ja tietää mitä itselleen kuuluu ja mitä ansaitsee.

 

Kommentit

Minä (Ei varmistettu)

Hei! Ihana mekko kuvissa, mistä ostettu?!

Elisa Lepistö

Moi! Se on Gina Tricot exclusive mallistoa! :)

jennajohannasi
Pirtti

Mulla on ulkonäön ja pukeutumisen kanssa sama juttu, ei oo ikinä oikeen aatellukaa et ois erityisen rohkee ku on vaan tottunu näyttään aina siltä miltä haluaa, sit ne "oispa mullaki pokkaa" kommentit joskus hämmentää :)

Ps. Tämmösiä yhteistyöpostauksia on tosi ilo lukea, missä on oikeesti paneuduttu asiaan pelkän mainoksen sijaan - oon sun blogissa kiinnittänyt huomion tähän positiiviseen taitoon ennenkin :)

Elisa Lepistö

Voi että, ihana kuulla!! Tulin tästä ihan hurjan hyvälle tuulelle. Kiitos kun kerroit <3

Silja__ (Ei varmistettu)

Oisko sulla viime hetken vinkkejä palkka/työsopimusneuvotteluun? Ei ole oikeastaan työkokemusta alalta mutta mua pyydettiin töihin. Opiskellut olen alan koulutuksen. En tiedä yhtään mitä voisin pyytää tai mikä on alan/firman standardipalkka. Jännittää et mitä jos mua käytetään hyväksi kun en tiedä noista asioista. Se on jo huomenna tai ylihuomenna

Elisa Lepistö

Moi, oon kirjoittanut joskus aiheesta piiiitkän postauksen :) Se löytyy täältä: http://www.lily.fi/blogit/start-living-your-best-life/tarkistutatko-palkkaasi-saannollisesti :) tsemppiä neuvotteluihin!!

Berriesforbreakfast

Tää oli ihan mahtava postaus! Just mitä mun piti kuulla nyt kun meinas alkaa kaduttaa, että lupauduin pitämään lakkiaispuheen satojen ihmisten edessä :D 

Elisa Lepistö

Oiiij! Tsemppiää!!! <3<3 hyvin menee ja sen jälkeen on varmasti niiin voittajafiilis!

eea (Ei varmistettu)

IHANA juttu! Tunnistan itsessäni tosi paljon samaa kuin sussa ja olenkin harjoitellut juuri tuota Satun mainitsemaa itsensä vähittäistä pushaamista mukavuusalueen ulkopuolelle. Jostain syystä muiden puolustaminen on ollut aina helpompaa kuin itsensä puolustaminen. Mulla varmasti tähän vaikuttaa paljon se, että olen tosi herkkä ja olen tosi oikeudenmukaisuudenhakuinen. Jos koen tulleeni kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, en välttämättä uskalla puolustaa itseäni, koska pelkään, että alan itkemään ja en saa viestiä perille.

Tää on tosi yleisesti viljelty kommentti, mutta mun kohdalla pitää paikkaansa: en koskaan kommentoi blogeihin. Sun kirjoitukset kuitenkin herättää tosi paljon ajatuksia ja oon aika varma, että tultaisiin tosi hyvin juttuun oikeassa elämässä. Ehkä ylitän oman mukavuusalueeni ja tuun joskus juttelemaan sulle, jos satutaan törmäämään ihan livenä :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.