Gold Coast kuvapäiväkirja

Terkkuja Australiasta! Saavuin tänne maanantaina ja sen jälkeen onkin tullut oltua vähän poissaolevana blogin parista. Unohdin nimittäin adapterin kotiin, eikä sellaista tuntunut löytyvän mistään. Pian olikin sekä kameran, että tietokoneen akut tyhjinä, eikä voinut muuta kuin keskittyä räpsimään puhelinkuvia ja vaihtaa pakolliselle vapaalle hetkeksi. 

Huomasin kyllä näiden parin päivän aikana, kuinka onkaan naimisissa koneen ja kameran kanssa. Oli jopa melko ahdistavaa kun niitä ei ollut käytössä. Minulla ei ole vielä paikallista liittymääkään, joten ensimmäiset päivät täällä tuli hengailtua aikalailla offlinessa. Teki kuitenkin todella hyvää pitää pieni breikki kaikesta, sillä nyt tuntuu että esimerkiksi kuvaamiseen on taas ihan uutta intoa. 

Vietimme alkuviikon Gold Coastilla ja hotellimme oli Broadbeach -nimisessä paikassa. Tuntui että mittasuhteet ovat pitkiä, joten en saanut kyllä vielä lainkaan paikkaa haltuun. Levottoman pitkä rantaviiva, söpöt pikku putiikit ja mielettömän hyvä kasvisruoka jäi päällimmäisenä mieleen. Tutustuin myös aivan mielettömiin tyyppeihin, ja aloin jo haaveilla, josko tänne tulisi hiukan pidemmäksikin aikaa. 

Tässä vähän kuvatunnelmia Gold Coastilta!

Lennon jälkeinen rentoutumishetki lähirannalla.

Näkymät hotellin parvekkeelta!

Reissuhostini <3

 

Söpö Bskt cafe ihan rannan tuntumassa. 

Ja heidän maailman paras vaaleanpunainen latte!!

Coco whip oli kookoksesta tehtyä pehmistä, missä ei ollut mitään lisättyä sokeria tai muutakaan, taivaallista!

Aamiaisen jälkeinen rantakävely.

Supertuulinen ilma :D

Paikan nimi oli Miami, ja kieltämättä muistutti hyvin paljon Floridan kaimaansa. 

Anna ja Pauliina tutkimassa keikkatarjontaa.

Kuohuvaa punkkua(!) ja lomalukemista.

The Greenhouse -nimisessä vegaaniravintolassa illallisella. Ruoka oli niiiiiin järkyttävän hyvää, että tilasin kaksi annosta. Kuvassa näkyvät kukkakaali"wingsit" oli ehkä parasta kasvisruokaa mitä olen koskaan maistanut. 

Auringonlasku kämpältämme!

Herääminen tähän näkymään <3

Reissun ensimmäinen selfie.

Aamiaisella Burleigh Socialissa.

Otin uppomunia, halloumia, avokadoa, pinaattia ja pinjansiemeniä. Ihan levotttoman hyvää!

Twinning! Huomasimme samankaltaiset asumme vasta paikan päällä :D Oma Leviksen hameeni on löytö paikallisesta vintage-putiikista.

Snapper Rocks juuri ennen auringonlaskua.

 

Share

Kommentit

Jullep (Ei varmistettu)

Eikä, jotenkin ihan toi "twinning"-kuva kun myyjäkin hymyilee sattumalta leveästi taustalla. Perus aussi-meininki! :-D Ja siis ööäöö mitä ihmettä tossa pinkissä latessa siis on??

Elisa Lepistö

Hahaha :D jooo perus! Ja ääks, en muista, ainakin jotain ruusu-asiaa siinä oli. Yleensä noi pinkit meinaa olla punajuurilatteja, mutta toi oli jotain muuta mun mielestä.

Essi's
Essi's

Vitsi että kuvilla voikin olla piristävä vaikutus! Ihan täydellinen harmaan marraskuisen Suomi-aamun aloitus katsella näitä kuvia. Tuntui kuin pieni auringon antama D-vitamiiniaalto olisi eksynyt lukiessa tänne Suomeenkin asti. Inspiroivaa loppureissua! :)

Elisa Lepistö

Ihana kuulla!!! <3 <3 Ja tiedän niin ton tunteen. Aina itsekin rakastan katsella muiden reissukuvia, kun tuntuu että pääsee hetkeksi ajatuksissa sinne samoihin maisemiin :) Kiitos!

Saranda
Tyhjä ajatus

Eiiiii miten kova ikävä iski tonne ja Ausseihin ylipäätään! <3<3 On melkein tuskallista katsoa! :D

Elisa Lepistö

Voieii! Soriiiiii <3 Onneks tänne pääsee aina takaisin, vaikka lentomatka onkin tuskallisen pitkä :D

Kommentoi