Hyvän olon kierre & 5 vinkkiä siihen

Tällä hetkellä on äärimmäisen hyvä fiilis treenaamisen suhteen, vaikka takana on vasta yksi treeni tässä kuussa. Sinne lähteminen ei ollut mitenkään helppo tehtävä. Joulun aikana oli nimittäin tullut ajauduttua sellaiseen huonojen elämäntapojen kierteeseen. Huonoa ruokaa, väärä unirytmi, eikä mitään urheilua, saa niin kropan kuin mielenkin aika väärään paikkaan.

Tiedättehän, lasi punaviinia illallisella, joka ajaa valitsemaan kevyen kasviruoan sijaan pihvin. Yhtäkkiä illallisen aikana onkin mennyt useampi lasi viiniä ja ilta venyy pikkutunneille. Tulee valvottua kolmeen tai neljään ja seuraavana päivänä nukuttua ihan liian myöhään. Väsyneenä tekee mieli vain hautautua peiton alle, tilata Woltilla ruokaa ja syödä suklaata. Kierre on nopeasti valmis, eikä siinä vaiheessa tule mieleen lähteä yhtäkkiä lenkille. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällaisiakin kausia saa olla elämässä. On ihanaa välillä nollata täysin ja toisaalta myös hyvä muistaa millainen olo olisi, mikäli ei pitäisi itsestään huolta.

Tiesin, että treenin pariin on taas päästävä, mutta tuollaisessa fiiliksessä se on kaikkea muuta kuin helppoa. Pakkasin kuitenkin yhtenä päivänä treenikamat mukaan toimistolle, varasin TFW:ltä tunnin niin, etten pystyisi enää sitä perumaan, ja tsemppasin koko päivän itseäni sen suhteen. Kun lopulta pääsin salille ja aloitimme alkulämmitelyn, oli nihkeä olo jo poissaan. 

Kun tulin illalla treeneistä kotiin, olin niin täynnä energiaa, etten malttanut edes istua alas sohvalle. Minulla oli muutamia asioita takaraivossa, jotka olivat odottaneet niihin tarttumista ja samalla myös varjostaneet hiukan lähipäiviä. Yhtäkkiä olin saanut kaikki niistä hoidettua yhden illan aikana. Olo oli kuin pikkulapsella, joka ei malta pysyä paikallaan tai innokkaalla työharjoittelijalla joka aina yhden tehtävän suoritettua kysyy "mitä voisin tehdä seuraavaksi?". Samalla muistin taas, kuinka hyvätkin valinnat ajavat kierteeseen. 

 

Tämä kierre on kuitenkin sellainen, missä haluankin olla mukana. Aamutreenit saavat valitsemaan kaupasta hyviä ainesosia ruokiin, hyvä ravinto ja treeni saa energiseksi koko päiväksi, jonka ansiosta saa töissä paljon aikaan, tehokkaammasta ajankäytöstä jää aikaa myös ystäville ja aktiivisen päivän jälkeen uni tulee oikeaan aikaan. 

Se on oikeastaan lohdullista, että hyvät elämäntavat vievät samalla tavalla mennessään kuin ne huonotkin. Ei tarvitse ajatella muuttavansa kaikkea samaan aikaan. Kunhan vaihtaa yhden palikan parempaan, muut vaihtuvat kuin itsestään. Jos ajattelee kokonaisuutta, voi muutos olla ahdistava. Tulee helposti venytettyä aloittamista aina yhdellä päivällä, sillä ero tuntuu niin dramaattiselta. Kaikkea ei siksi kannatakaan heti kääntää päälaelleen, vaan keskittyä siihen yhteen osaseen josta pitää kiinni. 

Omat vinkit terveellisen elämäntyylin aloittamiseen onkin seuraavat:

  • Älä mieti niitä asioita, joista sinun pitää luopua, vaan keskity vain niihin mitä haluat lisää elämääsi (luovut kyllä niistä huonoista tavoista lopulta ilman luopumisen tuskaa)
  • Mieti niitä asioita mitä haluat ja visualisoi ne omalle kohdallesi (energistä oloa, hyvää yleiskuntoa, virkeitä aamuja, voimakasta vartaloa..)
  • Sitoudu yhteen asiaan, josta pidät kiinni kynsin ja hampain (omalla kohdallani parhaiten toimii treeni)
  • Järjestele viikkosi niin, että lupaamastasi asiasta on helppo suoriutua. Jos kyseessä on esimerkiksi 3 treenikertaa viikkoon, raivaa niille tilaa kalenterista, varaa ne järjestelmästä ja sovi vaikka treffit paikan päälle kaverin kanssa. Näin on vaikeampaa luistaa niistä. Jos kyseessä on terveellinen ravinto, tee ruoat valmiiksi ja raivaa koti kaikesta epäterveellisestä, joihin olisi helppo sortua heikolla hetkellä.
  • Kerro tavoitteestasi muille. Pieni sosiaalinen paine on aina hyvästä, ja samalla tavoitteesta tulee hiukan konkreettisempi. 

Pictures: Sara Vanninen & Tomi Taskula

Share

Kommentit

Millie's
Randomilla

Kiitos tästä! On itsellä tullut ajauduttua semmoiseen puolen vuoden mittaiseen roskaruoka-löhöily-pitäisiliikkuamuttaenjaksa-kuoppaan vähän huomaamatta. Nyt on jotenkin erilainen fiilis. Tuo on tosi hyvä oivallus varsinkin tuo ensimmäinen vinkki. 'Joudun' välillä työssäni pitämään vuosikontrolleja, joissa mietitään elintapamuutoksia, joten nämä vinkit pitää kyllä ehdottomasti pitää senkin kannalta korvan takana.

Elisa Lepistö

Tiedän hyvin tunteen! Ja vaikka sinne huonojen elämäntapojen kierteeseen on helppo luiskahtaa, on se melkein yhtä helppoa niiden terveellistenkin kohdalla. Pitää vain ottaa se ensimmäinen askel siihen suuntaan, siitä se lähtee! Tsemppiä uuteen vuoteen <3

Julia Toivola (Ei varmistettu)

KUVAT 6/5 Ei mulla muuta :D Oot upea &lt;3

Elisa Lepistö

Haha, ihana Julle <3 Kiiiitos ja kuin myös!

Milaaa (Ei varmistettu)

Olipas hyviä ja positiivisia vinkkejä! :)

Milaaa (Ei varmistettu)

Olipas hyviä ja positiivisia vinkkejä! :)

Kommentoi