Kuinka paljon menee viikossa rahaa ruokaostoksiin?

Asun sellaisella alueella, jossa ei ole isoja ruokakauppoja. Lähistöltämme löytyy kaksi pientä Alepaa, jotka ovat todella hintavia. En edes ollut tajunnut tätä moneen vuoteen. Jos kävimme isossa kaupassa, kävimme usein Herkussa, joka on myös todella kallis. Kun sitten ensimmäistä kertaa pääsin jonkun autollisen ystävän kyyditsemänä isoon ruokakauppaan, en meinannut uskoa ruoan edullisuutta. 

Mielestäni on todella mielenkiintoista jutella eri ihmisten kanssa, kuinka paljon heillä menee ruokaostoksiin rahaa viikossa. Jotkut yksin elävät sanovat, ettei saa tehtyä alle kahdellakymmenellä eurolla itselleen ateriaa, ja joku toinen ruokkii samalla hinnalla koko suurperheen. Välillä tulee itsekin pohdittua, mitkä ovat niitä asioita joista en luovu ja missä olisi varaa nipistää? 

Liha ja kala on ehdottomasti se, mikä on todella kallista varsinkin pikkukaupassa. Jos lihan korvaa vaikkapa pavuilla tai kikherneillä, voi kauppalasku viikolta melkein puolittua. Toisinaan olen jättänyt kauppaan esimerkiksi yrttejä, sillä olen ajatellut sen olevan "turhaa" lautasella. Kuitenkin ne ovat juuri se pieni silaus, joka tekee ruoasta erityisen herkullista. 

Säästää voi myös tekemällä isompia määriä ja pakastamalla osan. Tässä on itselläni ainakin vielä vähän opeteltavaa. En muista milloin olisin viimeksi pakastanut ruokaa. Kaupanpäällisenä tulee myös säästettyä aikaa, joka valmistamiseen kuluisi. 

Laskeskelin hiukan, ja arvioni mukaan viikossa meillä menee noin 120 euroa ruokaan (2 henkilön taloudessa, eli 60 euroa/henkilö) pelkästään ruokakaupassa. Sen lisäksi lounaita tulee usein syötyä ravintoloissa tai tilattua Woltilla toimistolle. 

En koe mitenkään kituuttavani ruokaostosten suhteen, mutta kyllä hintoja tulee katseltua, ja pääpaino on edullisissa ruoissa kuten kasviksissa ja peruselintarvikkeissa. Eineksiä ei osteta lainkaan, eikä myöskään kalliita lihoja. Joissain asioissa, kuten rypsiöljy tai pasta, ostan yleensä halvinta vaihtoehtoja. Sen sijaan munissa, kasviksissa ja lihassa kiinnitän myös alkuperään huomiota.

Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka paljon teillä menee viikossa ruokaostoksiin?

Share

Kommentit

P (Ei varmistettu)

Heips! Hiukan hämmästyin rahamäärää, joka teillä menee viikossa pelkästään ruokakauppaan, mutta olet oikeassa, että pienemmät kaupat ovat kalliita ja on mielenkiintoista kuulla mitä muilla menee kauppaan per viikko. Me olemme nyt kokeilleet kuukauden ajan niin, että käymme kaupassa kerran viikossa ja kauppalista on valmiiksi kotona täytetty ja viikon ruuat päätetty. Ja voin sanoa, että koen, että se säästää aikaa ja rahaa :). Juuri olimme Prismassa ja ostimme viikoksi ruokatarvikkeet kahdelle henkilölle. Meillä meni rahaa reilu 40 €. Poikaystäväni laski, että noin 3€/hlö/pv, mikä ei kyllä paljon ole! :D Ja kauppalaskut yleisestikin ovat lähes aina alle 50 €. Toki olemme tästä karsineet kaiken ylimääräisen pois ja välillä tulee haettua lähikaupasta maitopurkkia ja herkkuja, eikä se niin vakavaa ole. Kunhan suuret ostokset ovat alta pois ja hankittu täsmäiskulla (koska en tiedä mitään turhauttavampaa, kuin käydä jokatoinen päivä kaupassa hakemassa milloin mitäkin ja ostaa samalla vähän mitä mieli tekee :D). Terkuin tehokas ajankäyttäjä vai turhautujakokö:D

Elisa Lepistö

Siis toi olisi kyllä ihan mahtavaa, kun voisi käydä aina autolla kaupassa ja ostaa koko viikon tarpeet kerralla. Ihan varmasti säästyisi paljon rahaa! Ja kun ne isot kaupat on tosiaan niiiiin paljon halevmpia. Olin jo ihan tottunut, että jogurtti esimerkiksi maksaa sen 4 euroa, ja silmät aukesi melkoisesti kun tuijottelin ison kaupan hintoja. 

Krisu (Ei varmistettu)

Moi!

Hyvä aihe. Pakko kommentoida, että kun tuodaan esiin tuo "voi mennä autolla kauppaan", niin on hyvä muistaa, että auto on aikamoinen rahareikä. Joten jos voi järjestää arkensa niin ettei autoa tarvitse (erittäin todennäköistä jos asuu pääkaupunkiseudulla) tulee ruokaostokset kuitenkin halvemmaksi vaikka joutuukin välillä pulittamaan hieman enemmän kalliimmassa lähikaupassa. Minusta Alepa ei ole erityisen kallis, päin vastoin. Ruuan hinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä ostaa: erikoinen "funktionaalinen" jugurtti maksaa varmasti paljon missä vain, versus kotimaista-merkin ab-luomujugurtti on Alepassakin 1,79€ puoli litraa (vai onko se 0,75l?) ja hyvin todennäköisesti jälkimmäinen on myös terveellisempi. Ostamme taloudessamme (mieheni ja minä) lähinnä "raaka-aineita", ei jalosteita, ja voin sanoa että ei mene kauppaan suuria summia vaikka panostaa laatuun.

Tämä ei siis ollut mikään kritiikki ketään kohtaan, vaan halusin vain kiinnittää huomiota siihen mitä lasketaan kaupassakäynnin hintaan + tuotevertailua.

Kerttua (Ei varmistettu)

Okei nyt on pakko kommentoida! Tarkoittaako toi 40e viikossa kauppaan, että siihen sis kaikki viikon ruuat? Eli siis mm. Eväät töihin? Koska itse käyn myös lidlissä ja syön töissä vain omia eväitä sekä teen isoja annoksia joista riittää useaksi päiväksi ja minulla menee n.50e rahaa kauppaan n. Viikon ruokiin +yleensä viikonloppuna syön kerran ulkona. Jos 40e sisältää kaikki viikon ruuat olen puulla päähän lyöty :DD siis miten ?

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä kahden aikuisen taloudessa menee ruokakauppaan n. 600 euroa kuukaudessa, ravintoloihin suunnilleen toinen mokoma. Yritämme panostaa niihin asioihin, mitkä elämässä ovat "pakollisia", asuntoon, ruokaan ja nukkumiseen (eli hyvään sänkyyn). Itse myös hämmästyin, miten halpaa Prismassa on, kun Helsingin keskustassa asuvana on tottunut esim. Kampin ja Postitalon K-Supermarkettien hintoihin. Autottomana ei kuitenkaan ole vaivan arvoista lähteä roudaamaan kassialmana viikon ostoksia jostain Viikistä, Itiksestä tms. keskustaan. :p

Elisa Lepistö

No siis juurikin näin! Ja noi keskustankin isot kaupat ovat todella halpoja kun vertaa näihin pieniin meidän lähellä. Ihan hurjia eroja :D Ja oon samaa mieltä, mielellään hemmottelen itseäni hyvällä ruoalla mielummin kuin vaikkapa jollain makeisilla. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Minustakin tuo kuulostaa isolta summalta, mutta pikkukaupoissa rahaa menee paljon..Meillä mieheni kanssa menee yhteensä max 50-60e viikossa ruokaan. Jos ei siis laske satunnaisia ravintolakäyntejä ym. Mutta arkiruokaan tuo riittää erinomaisesti, koska käymme Lidlissä. Monilla tutuillakin on ruokakulut pienentyneet roimasti kun ovat siirtyneet Lidliin, haen vaan erikoisemmat jutut S-marketista. Lidlissä vihannekset ja liha ym ovat todella edullisia, mekään emme koskaan syö eineksiä vaan valmistamme isompia satseja terveellistä ruokaa useammalle päivälle :) käydään ma isompi kauppareissu jolla ostetaan alkuviikon ruuat, sitten toinen reissu to-pe viikonloppua varten.

Elisa Lepistö

Siis Lidl on kyllä ihan hullun halpa! Kävimme siellä kesällä kun kaverit veivät autolla ja jouduin kassalla pyytämään kuitin kun luulin että 80 prosenttia ruoista on jäänyt kirjaamatta :D Ainoa miinus oli, että meidän talouden niitä "peruselintarvikkeita" ei oikein löytynyt sieltä, vaikka meidän pikkuruisesta Alepasta löytyy. Ja tietty se, ettei Lidliä löydy läheltä :/ 

AnniMaj (Ei varmistettu)

Laskeskelimme juuri, että meillä (minä+ poikaystävä) menee kuukaudessa n. 450€ rahaa ruokaostoksiin, sähkölaskuun, nettiin, satunnaisiin junalippuihin yms. Tuohon lasketaan lisäksi satunnaiset ravintolakäynnit ja melkein päivittäinen ruokailu yliopistolla (n.70€/kk/naama). Rahaa ei siis todellakaan mene paljon, mutta silti ei tunnu siltä, että kauheesti joutuisi mistään luopumaan. Tykätään syödä hyvää ruokaa, mutta pääasiassa syödään vain yksi lämmin ateria päivässä (useimmiten yliopistolla n. 2,50€/päivä). Itsestä ainakin tuntuu, että aika pienellä elellään ihan mukavasti. Toki jos rahaa olisi enemmän, syötäisiin kotona enemmän kalaa ja vähän spessumpia kasvisruokia, juustoja yms. Sitten kun opiskelut loppuvat, rahaa menee varmasti enemmän, kun halpa opiskelijaruoka jää pois.

Elisa Lepistö

Oi, oikein tuli ikävä tuota opiskelijaruokaa <3 Se on kyllä todella edullista, ja monissa paikoissa vielä yllättävän hyvääkin. Teillä kuulostaa todella hyvältä tuo rahankäyttö ja parastahan se on silloin, kun ei tunnu että pitäisi jäädä mistään paitsi. Moni asia on todellakin tottumiskysymys, ja veikkaan että mekin pystyisimme elämään halvemmalla juuri karsimalla noita erikoisempia kasvisruokia. 

hansssu (Ei varmistettu)

Meillä kahden ihmisen taloudessa menee ruokaan rahaa n. 550€/kk ja pääsääntöisesti ostokset tehdään Prismassa. Noudatetaan molemmat tarkkaa ruokavaliota, jolloin ns. turhiin herkkuihin ei meillä kulu rahaa, eikä ravintoloissakaan tule usein käytyä. Monista tuotteista pyritään ostamaan edullisimpia tuotteita, mutta esim. kasvikset haluan aina ostaa kotimaisina ja lihassa/kalassa emme halua pihistellä. Koen kuitenkin, että ruokamenomme ovat kohtuulliset :)

Elisa Lepistö

Ihan kohtuulliselta kuulostaa, mutta aika hurjia summiahan nämä ovat, kun miettii esimerkiksi pienituloisia lapsiperheitä. Jos kahden henkilön ruokamenoihin menee jo 550e niin sitten kun elätettävänä onkin vaikka 3 teini-ikäistä, ja on vain yksinhuoltajan pieni palkka käytössä. On täällä ruoka melko kallista jos vertaa muihin maihin. 

Alinaaaaaaaaaaa (Ei varmistettu)

Moi! Teidän ruokaostos summa kuulosti ainakin omaan korvaan aika hurjalta. Itsekin asun (en tosin pääkaupunkiseudulla) kaupungin keskustassa, ilman autoa ja ostokset tulee näin ollen tehtyä keskustan melko kalliissa pikkumarketeissa. Meidän kahden hengen taloudessa viikossa rahaa ruokaan menee vajaat 40€, kuussa max.200€. Oon huomannu itsekin että ihmisillä on huikeita eroja ruokaan käytettävissä rahasummissa, mutta jokainen tyylillään. Itse panostan mieluummin muuhun kun ruokaan enemmän, ja silti koen aina syötäväni herkullista ja terveellistä ruokaa :-)

Elisa Lepistö

Todella vähältä kuulostaa! :) Varmasti meilläkin saisi helposti tuota summaa pienennettyä, mutta olisi hauska ottaa jopa ihan kokeilu, miten pärjäisi tuollaisella määrätyllä budjetilla. Voisin ottaa joku viikko tällaisen testin ja raportoida, miten ostostottumukset muuttuivat :) 

vissiin aika köyhä (Ei varmistettu)

Iik kuulostaa ihan hurjilta summilta omaan korvaan :D me elellään tällä hetkellä yhden aikuisen tuloilla ja meidän kolmihenkisen (toivottavasti jo ensiviikolla nelihenkisen) perheen ruokiin menee palkkapäivän jälkeisellä viikolla noin 80€ ja sillon tankataan kaikki mauste jne varastot ja loput viikot on selvittävä 10-30€ budjetilla. Me käydään kans Lidlissä ja tehdään isoja annoksia ruokaa kerralla, mutta joka päivä syödään myös hedelmiä ja kasviksia. Sitten kun joskus rahaa on enemmän syödään varmasti enemmän esim kalaa ja erilaisia kasviksia nythän menee lähinnä porkkanaa ja mitä vaan sattuu olemaan silloin halpaa. Pakaste vihannekset on Lidlissä halpoja ja on kai se parempi kun ei kasviksia ollenkaan. Omituinen kaksivuotias rakastaa vihreitä papuja ja parsakaalia ja niitä on pienelle herkkusuulle ostettava.
Riisiä ostetaan aina sellanen 10kg säkki joka kestää meillä melkein puoli vuotta ja kilohintaa jää noin 2,5€

Tiukkaa tekee, mutta ei meillä koskaan nälkä ole eikä syödä mitenkään kovin yksipuolisesti tai epäterveellisesti. Mielikuvitusta se kyllä vaatii.

Elisa Lepistö

Wau, tosi pienellä pärjäätte! Tunsin oikein pistoksen sydämesäni, että voisi vähän paremmin omiakin ruokaostoksia suunnitella. Nyt on kyllä pakko ottaa joku ruokabudjettihaaste itselleni ja katsoa, miten pienellä pärjää. Tosi iso osahan tuosta meidänkin kauppalaskusta on "turhaa". Ostan tuorepastaa esimerkiksi makaronin sijasta ja kymmenen euron Oltermannin jonkun halvemman version sijaan. Kuitenkin tuollaisista näennäisesti pienistä summista tulee melko iso potti kuukausitasolla. Kiitos silmiä avaavasta kommentista :) 

vissiin aika köyhä (Ei varmistettu)

Minusta ruoka on silti vähän sellanen asia, että jos ei olis pakko pihistellä en todellakaan pihistelis. Melkein kerran kuussa käyn jonkun kaverin kanssa jossain suht edullisessa ravintolassa vaikka tiedän, että jos en kävisi ei tarvitsisi elää muita viikkoja niin köyhästi. Siinä on vaan jotain tosi erityistä ja stressiä poistavaa kun joku muu kiikuttaa ruuan nenän eteen ja saa itse keskittyä vain nautiskeluun.

Sekin hyvä puoli tässä kyllä on, että sitten kun budjetti kasvaa pystyy helpommin säästämään kun on jo oppinut keplottelemaan pikkurahalla. :)

Matilda (Ei varmistettu)

Ei musta tarvi tuntea pistoa sydämessä tässä asiassa! Itse olen opiskelija ja varaa ei yksinkertaisesti ole, mutta varmasti tulevaisuudessa jos tilanne sallii niin panostan enemmän näihin asioihin mihin sinä! Sitäpaitsi minusta on ihan ok kannattaa näitä pieniä lähialepoita ja muita! :)

Marika v (Ei varmistettu) Http://Lamadde.com

Meille menee ruokaan aivan älyttömästi rahaa. Halutaan ostaa luomua ja varsinkin Jenkeissä täytyy olla tarkempi mitä syö. $200 on varmaan meillä viikossa keskimäärä plus mitä käydään ulkona syömässä parina iltana viikossa. Itse aina ajattelen että ruoka on yksi asia missä en halua juuri säästää ja nautin niin hyvästä ruuasta. :)

Elisa Lepistö

Madde <3 joo samaa mieltä. Jenkeissä pitää vielä kaikkien tuotteiden kanssa olla jotenkin extra tarkkana. Mut trader joe ja whole foods on ihania! 

Noora Arantola (Ei varmistettu)

En ole koskaan laskenut paljonko rahaa ruokaan oikeasti kuluu, mutta muutin hiljattain Helsingin keskustasta Ouluun Prisman naapurin ja leuka ihan loksahti auki kun kauppareissulla
loppusumma
oli puolet pienempi kuin mitä odotin. Vasta nyt huomasin konkreettisen eron isojen ja pienten kauppojen hintojen välillä. Ja ruokakulut muuttuivat vielä pienemmiksi kun tajusin korvata kalliit kanafileet kasviksilla :) Olisi kiva nähdä jatkossakin kasvisreseptejä blogissasi, sillä lihansyöntiin tottuneena on yllättävän vaikea keksiä täyttäviä ja hyvänmakuisia reseptejä ilman lihaa (etenkin nyt kun on siirtynyt työssäkäyvän budjetista opiskelijabudjettiin :D )

Elisa Lepistö

Huh, puolittuminen kuulostaa hurjalta! Mutta uskon hyvin sen :D Ja jatkossakin on ehdottomasti tulossa kasvisreseptejä :)

Jennnni (Ei varmistettu) http://mirrorforsun.blogspot.co.uk/

Asun briteissä ja mulla menee euroissa noin 15-20€ viikossa, yhdelle henkilölle siis. Eipä tässä opiskelijabudjetilla juuri enepään olisi varaakaan :-D Mutta syön silti hyvin ja suht terveellisesti. Lihaa en osta ollenkaan mikä tosiaan tekee tästä paljon halvempaa! Teen myös suurimman osan ostoksista Lidlissä, joka toinen kerta tuijotan suu auki kassalla loppusummaa ja oon ihan varma että ne on unohtanu jotain. Ainut kalliimpi asia mitä ostan on gluteeniton leipä ja pasta yms, ilman noita menisi varmaan vielä puolet vähemmän rahaa. Järkytyn kyllä nykyään joka kerta kun käyn Suomessa kaupassa, siis parin aterian ainekset maksaa saman verran kun mun koko viikon budjetti täällä...

Elisa Lepistö

Whattt! En olisi arvannut, että siellä on noin edullista! Olipa yllätys. :o

hanna kovanen

Mulla menee suunnilleen saman verran yhdelle hengelle, tosin 20€ viikossa ei sisällä ulkona syötyjä lounaita tai illallisia ja elän pitkälti kädestä suuhun ja ruoka on simppeliä :) Ruoka ei ole koskaan ollut se tärkein prioriteetti (yllätys :D), mutta ulkona syöminen on puolestaan aina treat. Pyrin kuitenkin syömään terveellisesti ja käyn Lidlissä vain harvoin, koska se on aika kaukana ja sekin on ns kekustan hinnoissa. 

Tietty on hyvä huomioida, että punnan kurssi romahti kesän aika kymmeniä prosentteja ja edelliset kaksi vuotta olivat huomattavasti kalliimpia. 

Jennnni (Ei varmistettu) http://mirrorforsun.blogspot.co.uk/

Joo tää on tietysti totta että punnan kurssi vaikuttaa ja nyt on halvempaa kun just esim viime vuonna! Mutta ei Lidl kyllä tuntunu sillonkaan kalliilta :'D

Opiskelija (Ei varmistettu)

Heippa! Harvoin kommentoin/luen muiden blogeissa kommentteja mutta tämä keskustelu on omastakin mielestä super kiinnostava, kiva kuulla muiden tavoista/tottumuksista :) Meidän kahden hengen opiskelijaperhe asuu Turun keskustassa ja käymme kerran viikossa Prismassa tekemässä koko viikon ostokset kerralla. Syömme paljon marjoja vihanneksia hedelmiä ja vaihtelevasti kalaa/kanaa/lihaa/kasvisruokaa. Osassa tuotteista suosimme luomua, kasviksissa sekä liha ja maitotuotteissa aina kotimaista. Siirrämme kumpainenkin joka kuukausi yhteiselle ruokatilille 125e (yhteensä 250e/kk) josta voimme maksaa yhteiset ruokaostokset. Viikossa menee kauppareissuun siis noin 50-70e. Ison kaupan edullisuus on kyllä todella suuri plussa mutta sieltä myös lähtee usein mukaan 'kaikkea turhaa' heräteostoksina kun tarjontaa ja valikoimaa on niin paljon. Tämän vuoksi melkein poikkeuksetta loppukuusta täytyy lisätä aina hieman lisää rahaa ruokatilille mutta tuohon toki aina tähtäämme. Mikäli käymme ulkona tai yliopistolla syömässä, maksamme omilta tileiltä. Koen myös, että rahankäytöstä ruokaan voisi helposta nipistää pois mutta kulinaristeja kun molemmat olemme emme halua kitua makaroonilla ja tonnikalalla niinkuin moni muu opiskelijatoveri :)

Elisa Lepistö

Joo näitä on ollut kyllä todella mielenkiintoista lukea! :D ja tosiaan, jos ei ole pakko, niin ruoka ei ole se mistä meilläkään kyllä pihistellään. Mielummin esimerkiksi alkoholista tai joistain muista riennoista kuin siitä ruoan laadusta.

Opiskelija Jyväskylästä (Ei varmistettu)

Moikka!

Kuinkas sattuikin, että juuri tänään aamulla innoistuin laskeskelemaan kuluvan kuukauden menoja ja selvisi, että ruokakauppaan on mennyt noin 125 euroa plus tänään Prismassa käytetty 40 euroa ruokaan, josta pitäisi riittää koko ensi viikoksi eli menee jo marraskuun puolelle. :D Sen lisäksi opiskelijaravintoloihin oon käyttänyt tässä kuussa 25 euroa. Viikossa siis menee varmaan noin 40-50 euroa, mikä on mielestäni ihan ok, mutta varmasti saisi alemmas vähentämällä herkkuja ja muita "turhia" juttuja. Mulla on alakerrassa K-Market, mutta yritän jaksaa kulkea bussilla Prismaan, koska siellä on kuitenkin sen verran halvempaa, että kannattaa! Samoin kuin sinä, makarooneissa yms. ostan aina halvinta, mutta kasviksissa, maitotuotteissa ja lihassa otan aina kotimaisen, jos vain mahdollista, joten niistä maksan vähän enemmän. Ehkäpä itse voisin ottaa ensi kuun tavoitteeksi herkkujen vähentämisen, jos säästäisi vaikka leffalipun verran tai jotain! :D

Elisa Lepistö

Helposti kyllä varmaan saisi nipistettyä niistä ruokaostoksien hinnoista juurikin pienellä suunnittelemisella. Varsinkin nyt kun kommenttiboksissa on tullut esille, kuinka paljon halvemmallakin voisi pärjätä :) vaikka sitten juuri sen elokuvalipun hinnan verran :)

pienituloinen (Ei varmistettu)

Huh, näitä lukiessa ei ihmettele enää, miten ihmiset, jotka tienaavat enemmän kuin minä &amp; mieheni, ovat kuitenkin aina niin "rahattomia"... Jos saa kulumaan tuollaisia rahoja pelkkään ruokaan, niin ei ihme, jos on rahat tiukoilla, vaikka hyvin tienaisikin! Me tienaamme meidän taloudessa noin 1000 € kuukaudessa ja vuokran lisäksi jos käyttäisi noin isoja summia ruokaan, niin ei kyllä jäisi kauheasti säästöjä mihinkään muuhun ylimääräiseen, kuten matkusteluun, vaatteisiin tms. Lisäksi blogitekstistä ja kommenteista jäi vähän sellainen fiilis, että ymmärtääkö moni, millaista on oikeasti olla pienituloinen ja joutua vähän enemmän miettimään, paljonko laittaa rahoja ruokaan... Vaikka minimoisia ruokaan kuluvat rahat, voi sitä silti syödä ihan ihmisenarvoisesti :) Mutta toki jos rahaa on, niin saahan sitä kuluttaakin, miten haluaa!

Elisa Lepistö

Sanoinkin tuolla jo, että hurjia summiahan nämä on, ja ruoka todella kallista. Ja että meidänkin taloudessa varmasti pärjäisi vähemmälläkin ja on toki pärjättykin esimerkiksi opiskeluaikoina. Helsingissä menee vuokraan jo helposti tuo tuhat euroa, joten aika kamalaa, että ruoka on niin kallista myös. 

pienituloinen (Ei varmistettu)

Ja vielä: meneekö teillä paljon ruokaa roskikseen/jätteeksi? Miten ihmeessä on mahdollista kuluttaa (edes pikkukaupoista ostettaessa) niin paljon rahaa ruokaan ellei joko osta tosi kalliitaa/erikoisia tuotteita, syö jonkun tosi erikoisen ruokavalion mukaan tai syö todella paljon? Itsekin hoikkana naisena (kuitenkin isompana kuin sinä) en voi uskoa, että syöt kuin hevonen kuitenkaan :)

Elisa Lepistö

Ei mene kyllä jätteeksi oikeastaan lainkaan ruokaa. Ja kuten sanoin, ihan käsittämättömän kalliita nämä meidän alueen kaupat. Esimerkkeinä voisin sanoa, että sitruuna maksaa 1,5 e, iso jogurtti 4 euroa ja juusto melkein kympin. :D 

Emilia M

Katotko yhtään kilohintoja?

S.H. (Ei varmistettu)

Meillä menee avopuolison kanssa ruokakauppaan kuukausittain noin 350-400 euroa. Pyritään tekemään ruokaa aina niin paljon kerralla, että saataisiin seuraavana päivänä lounaatkin pakattua töihin mukaan. Ton summan päälle tulee sitten satunnaiset ravintolakäynnit, joita meille kertyy muutama kuukaudessa.

Mun mielestä kaikkein tärkeintä ns "budjettiruokailussa" on suunnittelu. Me todella harvoin mennään ruokakauppaan ilman tarkkaa kauppalistaa. Käydään yleensä Lidlistä hakemassa perusjutut, ja jos tarvitaan jotain mitä Lidlistä ei löydy niin käännytään Prisman tai K-cittarin puoleen. :D Me heitetään tosi vähän ruokaa roskiin koska suunnitellaan niin tarkasti syömiset. Tää juontaa luultavasti juurensa opiskeluaikoihin, jolloin oli oikeesti rahasta tiukkaa. Rakastetaan kyllä molemmat tehdä ruokaa ja syödä hyvin - suunnittelulla on vaan tosi iso merkitys budjetissa pysymisen kannalta. :)

Elisa Lepistö

Siis veikkaan että tuollaisella pienellä budjetoimisella omatkin ruokaostokset saisi paljon halvemmalla :) Ja pitäisi alkaa tehdä enemmän sellaisia ruokia, joita voi ottaa evääksi ja syödä seuraavana päivänä. Rahan lisäksi säästyisi myös aika!

Taija123 (Ei varmistettu)

Oon joskus lukenut kommenttiboksikeskustelua samaisesta aiheesta ja siellä "taisteltiin" myös siitä miten kauhean paljon jotkut saa käytettyä ruokakauppaan. Mutta kyllä se vaan menee niin, että sillä summalla ostetaan mitä liikenee. Opiskelijana on tottunut että kauppaan on tietty summa, ja sillä pärjää. Kun on enemmän ns. ylimääräistä niin kyllä sen äkkiä saa menemään sinne ruokakauppaan. Kivahan se on että voi ostaa sellaisia ruokia kuin haluaa, eikä aina vaan sitä halvinta vaihtoehtoa. Mun mielestä jokainen tavallaan, eikä mikään tapa ole oikea tai väärä. Olisi mielenkiintoista nähdä esimerkkiä "ääripäistä", miten joku saa kahdella kympillä koko viikon ruoat ja miten jollain sama summa on 60e. Itse olen aina ennen pärjännyt hyvinkin pienellä summalla, mutta nykyisin menee enemmän, en edes tiedä minkä verran mutta veikkaisin että tuo 60e/vko olisi aika lähellä. Veikkaan että ero selittyy sillä että ostan nykyään paljon hedelmiä, pähkinöitä, jonkun verran lihaa, tuoreita kasviksia, juustoa, yms. eli paljon monipuolisemmin kuin aikaisemmin. En sano että pienellä summalla ei voisi tehdä monipuolista ruokaa, toki mielikuvitusta ja tarjouksia hyödyntämällä onnistuu siinäkin. 10e on kuitenkin aika pieni summa yhdelle kauppakäynnille, jos ajatellaan että leipäpaketti on vaikkapa 2-3e, kurkku ja tomaatit yht. 3e, litran jogurtti 2e ja maito 1e. Siinä jo lähemmäs kymppi eikä yhtään lämmintä ateriaa..

Mielenkiintoinen keskustelunaihe siis!! :)

Elisa Lepistö

Samaa mietin itse tuon kympin kohdalla. Mutta veikkailin että ehkä siinä on pakko jo tuollaisista tuotteista luopua ja kallistua esimerkiksi puuroon ja tuoreiden kasvisten sijaan pakastevaihtoehtoihin. Ruokalistat julki!! :D 

Karoliina1 (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen keskustelu!
Meillä 4 henkinen perhe syö ihan hyvin 50-80€ viikossa vuodenajasta riippuen. Teemme itse ruuat ja summa sisältää myös herkut.
Käymme lähimmässä supermarketissa pääkaupunkiseudulla, joka ei ole halvimmasta päästä.
Perheessämme on erikoisruokavalioita.

Elisa Lepistö

Tosi säästeliäältä kuulostaa. Meilläkin syödään laktoositonta ja ne on kyllä tosi paljon kalliimpia usein! :)

Christinai (Ei varmistettu)

Jos on rahaa laittaa menemään ruokaan ja on valmis panostamaan laatuun, niin miksi sitten yrittääkään pienentää kauppalaskua; kalliiden alepojen tai halpojen suurmarkettien ja halpaketjujen sijaan itse laittaisin rahat pienien yrittäjien pussiin :) Itse (UKssa) teen suurimman osan ostoksistani kaupassa, joka ei tee kaupallista voittoa ja kaikki tuotteet tulevat eettisistä ja mahd. paikallisista lähteistä. Laitan mieluusti euron enemmän lähi-luomu-vege-jogurttiin, mistä tiedän 80% menevän tuottajalle ja loput kaupan työntekijöiden palkkoihin. (Is tässä kuussa rahaa mennyt kauppaan ja ulkona syömiseen 160e). Jos kerran rahaa on, se tuo valtaa ja sen voi käyttää hyviin tarkoituksiin. Uskon ja toivon, että jos tarpeeksi moni tekisi näin, tuotteiden hinta laskisi myös monien muiden lompakoille sopivammaksi. Useat (hyvätuloiset) valittavat, että ruoka on kallista ja vau löysin tätä ja tätä halvalla. Usein tuotteiden alkuperä on kuitenkin hämärän peitossa ja siksi tuote niin halpa. Jos yrittää miettiä, tarvitseeko itse sen euron enemmän kuin Reilun Kaupan banaanituottaja, on ehkä helpompaa maksaa vähän ekstraa eettisesti tuotetuista tuotteista. Mielenkiintoinen aihe ehdottomasti! :)

Elisa Lepistö

Oot ihan oikeassa! Tuntuu, että tuokin on vähän sellaista tietynlaista luksusta, jos on varaa katsoa mistä ruoka tulee. Harmillisen monen täytyy ostaa sitä, mihin varat riittää. 

Ei ne suuret tulot (Ei varmistettu)

Joku kirjoitti "10e on kuitenkin aika pieni summa yhdelle kauppakäynnille, jos ajatellaan että leipäpaketti on vaikkapa 2-3e, kurkku ja tomaatit yht. 3e, litran jogurtti 2e ja maito 1e. Siinä jo lähemmäs kymppi eikä yhtään lämmintä ateriaa."
Nyt on vähän ylimitoitettua. Teemme mieheni kanssa ruoka-ostokset tyypillisesti vajaaseen 20e hintaan.
Lidlissä ruisleipäpussi maksaa 0,91e, kurkku viimeksi maksoi kilolta n. 1,5 eli yksi kurkku maksoi 0,80e, tomaatit maksaa kilolta tyypillisesti 1,99, joten 500g pussukka tomaatteja tekee 1e. Litran marjajugurtti maksaa 0,82e ja maidon saa 0,62e. Nämä tuotteet siis tekevät yhteensä 4,13e. Tarjouksessa saa vihanneksia ja hedelmiä kilohinnaltaan hyvinkin edullisesti. Menemme kauppaan yleensä perusrungon mukaisesti, mutta suosimme tarjouksessa olevia tuotteita ja sesonkituotteita. Olemme opiskelijoita, mutta kesäisin kohtuu hyvin palkatussa työssä. Tarkat ostokset ovat mahdollistaneet sen, että olemme pystyneet esimerkiksi opiskeluaikana ostamaan asunnon tällaisesta kohtuullisen isosta kaupungista, ulkomaan matkoihin käytämme surutta vuosittain rahaa ja säästöjä on kertynyt muutenkin jo aika mukavasti. Mottoni kuuluukin aina, että ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Koen syöväni hyvinkin terveellisesti, syömme pääosin kasvispainotteista ruokaa. Ainut mitä ostaisin enemmän olisi varmastikin kala ja äyriäistuotteet. Punaisesta lihasta emme välitä, joten kasvisruoka on luonnollinen vaihtoehto. Lidlistä löytyy suunnilleen kaikki tarvittava edulliseen hintaan, joitakin täydennyksiä teemme muiden kauppojen tarjoustuotteilla.

Elisa Lepistö

Se tässä olikin juuri pointtina, kuinka erihintaisia kaupat ovat. Meillä tuo leipäpaketti maksaa 1,50 e, joten aika suuri prosentuaalinen ero. :)

Saanah (Ei varmistettu) http://interiorartisan.tumblr.com/

Meillä menee yhteiselle tilille 400€/kk kahden hengen taloudessa. Samalla rahalla käydään myös ulkona syömässä ja ostetaan kodin käyttötavaroita. Täysin tarkkaa viikkobudjettia ruokaostoksiin on hankala sanoa, mutta veikkaisin sen olevan jotain 55-70€ paikkeilla. Kaupassa rahaa menee laktoosittomiin tuotteisiin - esimerkiksi kermaviili maksaa helposti tuplaten laktoosittomana. Meillä myös ostetaan erikseen kevyt tuotteet ja "täysrasvaiset" tuotteet erilaisten ruokavalioiden takia. Lihatiskistä ostettaessa menee myös rahaa normaalia enemmän. Mielestäni ruokaan kannattaa panostaa. Terveellisyyden ja yhtä tärkeästi maun takia. :D

Elisa Lepistö

Joo se on jännää, miten toi laktoosittomuus vaikuttaa niin paljon hintaan. Samalla ärsyttää, että usein laktoosittomat ja light- tuotteet on laitettu samaan. Itse en light-tuotteita haluaisi syödä, mutta joskus on pakko sillä muita versioita ei laktoosittomista löydy. 

Elle
Kauniit siskot

Itse olen huomannut, että ehdottomasti paras tapa saada kauppalaskujen summia alas on suunnitella ruokalistat hyvin. Yleensä suunnittelen 3-4 ruokaa yhdelle viikolle ja käyn viikonloppuna ostamassa ainekset niihin kaikkiin sekä muita perusjuttuja, kuten leipää ja hedelmiä. Esim. tällä viikolla aion syödä tomaattipapukeittoa, avokadotofupastaa ja hernepinaattikeittoa, ja kaupassa meni eilen n. 25e. Lisäksi syön välillä yliopiston ruokalassa ja ostan eväitä töihin. Yllättävän paljon meneekin rahaa niihin asioihin, joita ei ole etukäteen suunnitellut ostavansa: juomiin baarissa, kiinalaiseen ruokaan viikonloppuisin tai lohdutusherkkuihin huonona päivänä.

Elisa Lepistö

Suunnitelmallisuus kunniaan! :) Ja keitot on kyllä todella edullisia ruokia. 

Erica K (Ei varmistettu) http://ericakarppinen.blogspot.fi

Nuo erot kauppojen välillä on ihan valtavia, huh. Huomasin saman itsekin ollessani kesän Helsingissä töissä. Itse taidan ostaa suht vähän, mutta luomua. Toisinaan pihistellään viimeisen päälle kikhernetahnaa ja porkkanaa tai kurkkua syöden. Onneksi maku on niinkin simppeli ettei tuo lainkaan haittaa :D

Nytkin menty kotimaisilla luomuvihanneksilla: lanttua, punajuuria ja porkkanoita. Eipä ole kalliita :)

Pages

Kommentoi