Kymmenen vuoden profiilikuvat

Ai että miten hauskaa on ollut katsoa ihmisten profiilikuvia menneiltä vuosilta. Ja pitihän sitä tehdä itsekin pieni memory lane kymmenen vuoden taakse. Ensimmäinen kuva löytyi legendaarisen Irc-gallerian maailmasta, sillä kymmenen vuotta sitten en ollut vielä liittynyt Facebookiin. 

1. Aika oli sitä, kun ainoat valokuvat olivat tietysti bileilloilta. Vyötärövyöt, biletopit ja avarat kaula-aukot näyttivät myös olevan kovaa valuuttaa. Veikkaan että tämän lookin on kruunannut jonkinlaiset korkeakorkoiset saappaat. Hiukset värjättiin kotona sellaisella tuplapakkauksella, jossa ensin vedettiin brunetiksi koko tukka, ja sitten sohailtiin sellaisia oranssihtavia raitoja ympäri päätä. Kuva on otettu ystäväni syntymäpäivillä helmikuussa. Ja vaikka ihonväristä voisi kuvitella, niin ei, en ollut ollut ulkomailla...

2. Tämä kuva on otettu Balilla silloin, kun Gili Trawangan oli hiljaistakin hiljaisempi paratiisisaari. Nukuimme talossa, joka maksoi muutaman euron yöltä ja takapihalla oli kanoja ja kukkoja. Joka ilta kävimme katsomassa auringonlaskuja, jotka vielä tähänkin päivään mennessä ovat pysyneet kaunempina joita olen koskaan nähnyt. 

3. Tässä elettiin sitä aikaa, kun Cubassa (nykyinen Pastor) oli kesäkeskiviikon parhaat bileet. Ilmaiset tapakset, herkulliset mojitot ja virtavartti houkuttelivat nuoria jo aikaisin paikalle. Työskentelimme parhaan ystäväni kanssa eräässä baarissa ja tämän kuvan ottohetkellä olimme juuri saaneet vapautuksen keskiviikon vuorosta, joten olimme suunnanneet suoraan Cuban terassille. Tyylini oli päivästä toiseen risaisia farkkuja, flanelipaitoja ja kaikki tavarat sullottiin kangaskassiin. 

4. Olin saanut kunniatehtävän ja minusta tuli tämän ihanan otuksen kummitäti. Kuva on otettu ristiäisissä, joihin päätin oikein kunnostautua ja vaihtaa hupparin bleiseriin ja lakata kynnet punaisiksi. 

5. Tässä vaiheessa elin jotain kummallista angsti-aikaa, jolloin olen muun muassa kirjoittanut päiväkirjaani, että vihaan ihmisiä. No siltäpä tosiaan näytänkin. Puhelimeen on näköjään tässä vaiheessa keksitty myös filtterit, ja olen ajatellut että tuollainen vihreä väri on tosi cool. Kuuntelin Rise Againstia, ihailin Erin Wassonia ja kävin purkamassa aggressioitani body pump -tunneilla.

6. En ole näköjään tiennyt muita vaatteita kuin bändipaidat ja tukkakin näyttäisi olleen pahasti silmillä koko 2010-luvun alkupuoliskon. Ei kovin suurta kehitystä edelliseen nähden.

7. No nyt alkaa olla jo blogimatskua, joskin kyseenalaistan jälleen hiukan muokkausta. Tässä vaiheessa olin ostanut ensimmäisen järjestelmäkamerani ja se kulki reissussa mukana (tietysti automaattiasetuksilla). Olimme ensimmäisellä yhteisellä reissullamme poikaystäväni kanssa ja kyseessä taisi olla viiden tai kuuuden viikon matka Aasiaan. Kyseinen kuva on otettu jouluaattona Nusa Lembonganilla. 

8. Ensimmäinen älypuhelin ja tietysti peilin kautta otettu selfie. Bändipaitojen voittokulku jatkuu! Eikä vieläkään ihan liikaa hymyilytä. 

9. Olin ensimmäistä kertaa Pariisissa ja lähdin uhmaamaan korkeanpaikankammoani Eiffel-torniin. Puolessa välissä hissimatkaa iski paniikkikohtaus ja meinasi lähteä jalat alta. Pitkien taivuttelujen ja hengitysharjoitusten jälkeen uskaltauduin reunalle katselemaan. Ja onneksi uskaltauduin, sillä olihan se nyt ihan älytön näkymä. Tällä reissulla rakastuin Pariisiin.

10. Vaikka asu on vähän hämmentävä: korkokengät, tekonahkahousut trikoot ja poikaystävän paita, voisin kuvitella edelleen pukeutuvani tähän. Oma tyyli alkoi ehkä vihdoin tässä vaiheessa vähän kehittyä, kun pääsin skeittikauppa ja bändipaita-vaiheista yli ja aloin pukeutua vähän vapaammin. 

11. Tässä vaiheessa oli vihdoin blogi perustettu, mutta en tuntenut vielä ketään muita bloggaajia. Jos blogissa oli kuva minusta, oli se luultavasti otettu tällä samaisella ikkunalaudalla kameraa pitäen ja kolmen sekunnin itselaukaisijaa käyttäen. 

12. Tästä kuvasta tulen edelleen hyvälle tuulelle. Olin juuri tutustunut Marikaan, kun olin viikon reissulla Kaliforniassa yksin, ja Marika ehdotti että menisin heidän luokseen asumaan. Tämä oli ensimmäinen ilta, kun menimme alkuillasta rantaan ja Marika nappasi tämän kuvan minusta. En ollut tottunut olemaan valokuvissa, enkä tiennyt miten päin olisin ollut. Ehkäpä juuri siksi kuva onkin onnistunut. Ei vielä ollut mitään maneereita tai "valokuvailmeitä".

Nyt heitänkin pallon teille. Jakakaa 10 vuoden ajalta profiilikuvanne ja tarinoita niiden takaa! Näitä on ihan mielettömän hauska lukea ja katsella nyt niin tutulta tuntuvista tyypeistä kuvia heidän menneisyydestään. 

Share

Kommentit

saratickle
Tickle Your Fancy

Henk.koht. suosikkivaihe: ihmisvihavaihe :D <3

Elisa Lepistö

Hahaha :D jep. Vähän synkempi kaveri!

Kommentoi