Maagisista hetkistä

 

Hitsi, miten paljon nämä viime päivät ovatkaan antaneet. Olen levännyt paremmin kuin kuukausiin, saanut hengenravintoa keskusteluistamme ja muutenkin vain tuntenut olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Meillä on ollut todella avartavia juttutuokioita ja on ollut hauska huomata, kuinka paljon uutta olen oppinut Kirasta, vaikka olemme tunteneet jo yli kymmenen vuotta. 

 

Kun starttasimme aamulla kohti lentokenttää, oli ilmassa jollain tapaa taikaa. Tiedättekö, sellainen olo että nyt on liikkeellä hyvää energiaa. Laskeuduimme alas vuoristoa taksilla ja aurinko alkoi hiljalleen nousta. 

 

Uskon siihen, että vedämme tietynlaisia asioita puoleemme siitä riippuen, minkälaisessa mielentilassa olemme. Tämän huomaa kaikkein parhaiten luonnossa. Olen kokenut huimia hetkiä juuri silloin, kun on ollut tällainen olo. Parasta on se, kun samassa tilassa on monta, joiden energia virtaa vapaana. Silloin tapahtuu usein jotain upeaa.

 

Toissavuonna tällaisella hetkellä istuin yöllä kuun valossa ystäväni kanssa joen varressa, kun delffiini tuli yhtäkkiä uiskentelemaan eteemme. Malediiveilla hailauma tuli parveilemaan jalkojemme juureen ja lapissa tuli nähtyä revontulia. En usko, että on sattumaa että tällaiset maagiset jutut tapahtuvat juuri silloin kun ilmassa on tietynlaista väreilyä.

 

Tänään saimme nauttia ensin tästä mielettömästä auringonnoususta ja pian sen jälkeen automme viereen tuli hirviperhe. Ihan maaginen aamu ja päätös tälle reissulle!

 

 

p.p1 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; font: 12.0px 'Helvetica Neue'; color: #454545}
p.p2 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; font: 12.0px 'Helvetica Neue'; color: #454545; min-height: 14.0px}

Share

Kommentit

Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar (Ei varmistettu) http://www.urbaaniviidakkoseikkailijatar.fi

Uskon samaan! Hyvä ruokkii hyvää ja kiitollisuus tekee ihmeitä. Luonnossa yhteys on vahvin, maagisin. Taikaa reissuillesi!

Elisa Lepistö

Se on just noin! <3 <3 Kiiitos, ihanaa viikonloppua sinne!

Kriselda
Kriselda

Ihanaa! Teidän hyvä energia huokuu kyllä tänne asti <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Näinpä! Piristi munkin toimistopäivää hirveästi. <3 :)

Elisa Lepistö

Ihana kuulla!! <3<3<3<3

Jenny Jokinen (Ei varmistettu)

Löysin sun blogiin vasta jonkin aikaa sitten ja oon ihan rakastunut sun kuviin sekä kirjoitustyyliin! Oon samaa mieltä sun kanssa siitä et välillä kun on sellainen tietty mielentila, tapahtuu upeita asioita. Pakko vielä lisätä että nää tän postauksen kuvat on erityisen &lt;3

Elisa Lepistö

Ihan mahtavaa! Sitten kun sen mielentilan saisi vielä pidettyä aina päällä, niin elämä olisi varmaan aika maagista! Kiitos kun luet <3 

Lappi2 (Ei varmistettu)

Moikka Elisa! Luen sun ja muutaman muun kolleegasi blogeja säännöllisesti, mutta nyt kommentoin ensinmäistä kertaa. Tulee vaan aina niin hyvä fiilis näistä sun kirjoituksista ja kuvista! Sun blogi vaikuttaa aidolta ja sun juttuihin pystyy samaistumaan, mikä on mielestäni tärkeää jotta blogia jaksaa seurata. Jatka samaan tyyliin :) -Emma

Elisa Lepistö

Ihan super ihana kuulla! <3 Kiitos paljon, että kommentoit. Tällaiset merkkaa tosi paljon! 

Kommentoi