That man has cojones

Ladataan...

Pakko palata vielä ihan hetkeksi vaaleihin, ne kun nyt on jotenkin täällä ollessa todella lähellä. Olimme eilen isäni kanssa oluella pubissa, jossa tutustuimme heti muutamaan paikalliseen. Yksi heistä oli niin stereotyyppinen Jenkki, kuin vain voi. Hän oli selkeästi hyvin toimeentuleva pikkukaupungin kasvatti, jolla oli puku päällä ja juttua riitti hyvin paljon. Heti small talkin jälkeen hän meni suoraan asiaan: "so, what do you think about the election?"

Olin hiukan varuillani, sillä en tiennyt baarissa olijoiden poliittisia suuntauksia, ja sanoin vain että Suomessa ainakin vaalitulos on koettu melkoisena yllätyksenä. Heti joku huudahti baaritiskiltä, että vain ne yllättyvät jotka lukevat vääriä lehtiä. Tämä on ollut heille selvää jo kauan. 

Pukumies totesi, että tämä on loistava asia ja hän osasikin odottaa Trumpin voittoa. Istuimme baaritiskille miehen viereen, koska uteliaisuuttani halusin jatkaa keskustelua. Hän kertoi kirkkain silmin, kuinka onnessaan on vaalien tuloksesta. "That man has cojones!" hän toisteli. En kertonut missään vaiheessa, mitä mieltä itse olen Trumpin voitosta, mutta heittelin hänelle välillä palloa kysyen esimerkiksi muurista, jonka Trump on uhonnut rakentavansa. 

Mies kertoi, että muuri tosiaan rakennetaan ja Meksiko joutuu maksumieheksi. Näin on, sillä herra Trump on jo näin kertonut. Hän ylpeänä pauhasi siitä, kuinka Amerikka kukoistaa pian, sillä Trump aikoo tehdä yhdestä dollarista kymmenen dollaria. Kuuntelin näitä juttuja suu auki, ja mietin kuinka moni varmasti uskoo näin. 

Kysyin myös siitä, mitä mieltä hän on näistä ihmisistä jotka ovat uhanneet muuttaa Kanadaan. Hän kertoi käyneensä kerran Kandassa ja että heillä on kuulemma ilmainen terveydenhuolto, mutta maksavat itsensä kipeäksi veroista. 

Kerroin sille samantien Suomesta, ilmaisesta koulutuksesta, opintotuesta, äitiyslomasta, äitiyspäivärahasta, lapsilisistä ja sosiaaliturvasta. Kerroin siitä, kuinka yhteiskuntamme pitää huolta kaikista ja kuinka turvallinen olo on asua tällaisessa valtiossa. Tämä oikein suulas höpöttelijä meni pitkän puheeni jälkeen ensimmästä kertaa hiljaiseksi. Hän ei meinannut uskoa tätä. Hän kaivoi iphonen esiin, ja sanoi "I have to google that.. That sounds too good."

Maksoimme oluet ja jätimme herran miettimään tätä.

Shirt & Dress - Samsøe Samsøe, Shoes - Ecco

Share
Ladataan...

Kommentit

:S (Ei varmistettu)

Asun täällä Floridan toisella puolella ja seurasin vaaleja eilen myös surullisin mielin. Erilaisia ihmisiä täällä tavanneensa täytyy mainita että yleensä vastaan tulevat Trumpin kannattajat ovat olleet juuri tuollaisia kun kuvailit, mutta niin käsittämätöntä kun se onkin niin olen tavannut paljon myös esim. koulutettuja nuoria naisia jotka antoivat äänensä Trumpille. Perusteluina oon kuullut mm. että Presidenttiys miehen hommaa. Yleensä perustelut myös muistuttaa ympäripyöreitä Trumpin lupauksia eikä oikeasti edes osata perustella valintaa. Täytyy toivoa että Trumpin show loppuu tähän kun voitti vaalit eikä pidä lupauksiaan...

Elisa Lepistö

Toi on kyllä ihan käsittämätöntä. Kai täällä sitten kuitenkin ollaan tasa-arvokysymyksissä aika pitkällä jäljessä verrattuna nyt vaikka skandinaviaan. 

Outimarja (Ei varmistettu)

En vaan pysty ymmärtämää, että miten ihmiset uskoo tai usko niin herkästi Trumpin "lupauksia" ja että kaikki muka toteutuis ?! Tai aiempaan kommenttii viitaten että miten koulutetut naiset voi ees ajatella että presidenttinä voi olla vaan mies, ei vaa sanat riitä kuvailemaa omaa järkytystä vieläkin enkä jenkeissä edes asu...

Elisa Lepistö

Joo kyllä tää uutinen on shokeerannut varmaan montaa, jotka ei täällä asu. Ja samoja juttuja mietin minäkin, ei vaan riitä ymmärrys!

Andria (Ei varmistettu)

Itseäni kouraisi todella voimakkaasti se, miten tällainen poliittisesti täysin kokematon seksistinen kiusaaja ja rasisti äänestetään maailman vaikutusvaltaisimpaan pestiin mieluummin kuin 30 vuoden poliittisen kokemuksen omaava virkaan pätevä nainen. En usko, että Trump olisi voittanut, jos Clinton sattuisi olemaan mies. Tämäkin on ajautunut skandaalista toiseen, mutta hänen tekosensa eivät millään mittapuulla ole verrattavissa Trumpin tekoihin ja sanoihin. En saata edes kuvitella sitä pelkoa ja toivottomuuden tunnetta, joka tällä hetkellä vallitsee esimerkiksi monen yhdysvaltalaisen musliminaisen mielessä. Hirvittää myös se, miten paljon takapakkia ilmastonmuutoksen torjunta todennäköisesti tämän valinnan myötä ottaa. Vaikka nyt tuntuukin siltä, että ihmiskunta ottaa monta askelta taaksepäin, toivon, että tämä kokemus saa ihmiset aktivoitumaan ja oikeasti taistelemaan tärkeiden arvojen, kuten tasa-arvon puolesta.

Veikkaan, että suuri osa Trumpin äänestäjiä on juuri näitä tietämättömiä ja luultavasti myös kouluttamattomia herroja, joista kirjoitat ylempänä. Silti, haluan uskoa, että ratkaisevat äänet tulivat hiljaisesta äänestäjäryhmästä, joka ei välttämättä jaa Trumpin arvoja, vaan joka on saanut kärsiä taloudellisesti sukupolvien ajan ja on valmis mihin tahansa muutokseen mieluummin kuin palata vanhaan. Nään tämän ennen kaikkea hätähuutona USAn poliittisen järjestelmän toimimattomuutta kohtaan.

Elisa Lepistö

Sama homma. Ja se, että nämä asiat erotetaan jollain tapaa tässä kontekstissa "eihän sillä ole mitään merkitystä millainen mies hän on, kunhan hän saa Amerikan taas nousuun". Tämä kyseinenkin mies myönsi että täysi mulkkuhan Trump on, mutta siitä huolimatta paras tähän tehtävään. Ja viimeinen kappale on varmasti hyvinkin totta, Trump oli nyt viimeinen oljenkorsi.

Aliisanen (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen postaus! Itse ihmettelin vaalikampanjan aikana monesti mediaa, joka tuntui ottavan Trumpin kirjaimellisesti, mutta ei kuitenkaan tosissaan. Itse ymmärsin nämä muuripuheet enemmänkin kärjistettynä lupauksena siitä, että maahanmuuttoa tullaan rajoittamaan. Luulin että suurin osa hänen amerikkalaisista tukijoistaan olisi myös ymmärtänyt vaalipuheet enemmänkin suuntaa antaviksi lausunnoiksi. Jännää että osa oikeasti otti hänen puheensa 100% tosissaan.

Itse uskon että Trump tulee toki jossain määrin toimimaan vaalikampanjansa aikana esilletuomiensa arvojen mukaisesti, mutta epäilen että hän oikeasti lähtisi toteuttamaan näitä villeimpiä letkautuksiaan. Tähän toki saadaan selvyys vasta tulevaisuudessa.

Kommentoi

Ladataan...