Mental Health Monday: älä anna epäilykselle valtaa

Kaikkiin elämämme päätöksiin liittyy usein paljon epävarmuuden ja epäilyksen tuntemuksia. Suljenko väärän oven tällä kertaa? Entä jos vaihdan huonompaan? Mitä jos unelmani eivät täytykään? Olenko sittenkään onnellisempi muutoksen jälkeen? Nämä tuntemukset ovat normaaleja silloin kun elämme jonkinlaista murrosaikaa, ja kyllä tällaiset ajatukset saattavat vierailla mielessä muutenkin. 

Omien epäilyksien lisäksi kyseenalaistusta tulee varmasti myös ulkopuolelta. Ainakin silloin, jos oma tiesi poikkeaa jollain tapaa yleisestä normista, on varmaa että joudut puolustelemaan valintojasi muille ihmisille. Siinä voi mennä pää melkoisen pyörälle, jos itsekin kamppailee näiden kysymysten kanssa. 

Itse yritän tällaisella hetkellä muistaa nämä asiat:

1. Epäröinti on normaalia. Se ei tarkoita sitä että päätös olisi huono tai väärä. Tunteen voi ottaa vastaan sellaisena kuin se on, hylkäämättä kuitenkaan unelmaa epäröinnin takia. 

2. Vaikka sataprosenttista varmuutta on vaikea saada mihinkään, voi niitä unelmia kohti silti lähteä kaasu pohjassa. Vaikka suunnitelmat eivät menisikään loppujen lopuksi niin kuin olit ajatellut, on parempi että niitä on lähtenyt tavoittelemaan kunnianhimoisesti. 

3. Jos jossain vaiheessa matkaa tuntuu että maali on väärä tai unelmat muuttuneet, on ihan ok luopua niistä ja vaihtaa suuntaa. Me kasvamme ja kehitymme jatkuvasti ja olisi hassua jos niin ei kävisi myös unelmillemme. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi olleet joskus ihan oikeita. Joskus ne toimivat kiertoreitteinä, joilla on kuitenkin ollut omat opetuksensa, matkalla sinne todelliseen päämäärään.

4. Jos joku sanoo, että unelmasi ovat epärealistisia tai liian suuria, älä anna sanojen iskeä vyön alle. Käännä energia motivaatioksi ja näytä epäilijöille, kuinka väärässä he ovatkaan. Kannattaa myös muistaa, että kaikki suurista asioista haaveilevat kohtaavat näitä epäilijöitä, eikä se kerro mitään sinun kyvykkyydestäsi vaan pikemminkin epäilijän elämänasenteesta. 

5. Unelmieen eteen on tehtävä töitä, eikä aloittamisen kanssa kannata aikailla. Jos jotain haluaa, voi heti tältä istumalta tehdä ainakin yhden asian joka edesauttaa tavoitteeseen pääsyä. Mitä aikaisemmin aloittaa, sitä nopeammin pääsee myös perille.

Share

Kommentit

pihlahelena (Ei varmistettu) http://pihlahelena.blogspot.com

Ihana kirjoitus taas! Nää maanantai-pohdinnat on aina niin osuvia <3

Elisa Lepistö

Kiitos! Ihana kuulla <3

SHaidi (Ei varmistettu)

Tänään hain itselleni täysin tuntemattomaan mutta unelma-ammattiini töihin todella lyhyellä varoitusajalla. Jos sattuisinkin valituksi koko elämäni menisi uusiksi! Mahan pohjassa kutkuttava ajatus ja täysin hyppy tuntemattomaan. Saa nähdä mitä tapahtuu, mut elämä kuljettaa! :)

Elisa Lepistö

Oiii, tuli ihan sellanen kutkuttava tunne vatsanpohjaan sun puolesta! Pidän peukkuja ;)

Kommentoi