Mental Health Monday: Kateudesta

Kyselin viime maanantaina toiveitanne Mental Health Monday -sarjaan, ja sainkin hyviä ehdotuksia. 

"Ymmärrän ajatuksen, että toisten menestys ei ole itseltä pois ja henkilökohtaisesti koen, että minun on helppo iloita lähimmäisteni menestyksestä. Mutta miten suhtautua tähän silloin, kun haetaan vaikkapa samaa työ- tai opiskelupaikkaa? Varsinkin työelämässä tuntuu hankalalta ajatella, että jos hakemani paikka menee jollekin muulle, ja pahimmassa/parhaassa tapauksessa hyvälle ystävälleni, niin miten pääsen mielentilaan, ettei se olisi minulta jotenkin pois, kun en haluamaani paikkaa saanut? Onko mitään muuta keinoa kuin ajatella, että "no joskus tulevaisuudessa huomaan sitten, että tämäkin oli hyvä juttu"? Miten jaksaa uskoa siihen, että kaikki tapahtumat elämässä johtaisivat meitä johonkin parempaan? Vai pitääkö vain "väkisin" yrittää olla iloinen toisen puolesta?"

Aihe voi olla monelle hyvinkin ajankohtainen, kun aloittelee työelämää tai hakee opiskelupaikkaa. Kateus on inhimillinen tunne, ja varsinkin silloin hyvin ymmärrettävä kun unelmien työpaikka menee sivu suun. 

Uskon että suuri osa tunteen epämiellyttävyydestä johtuu siitä, ettei sitä halua myöntää itselleen. Ei halua uskoa, että tuntisi noin alhaisia tunteita saatika sitten toivoisi ystävänsä epäonnea oman menestyksen sijaan. Sen takia oma sisäinen äänemme taistelee luonnollisia tuntemuksia vastaan ja saa todella ristiriitaisen olon sisällemme. 

Kun tunteen myöntää itselleen, on sitä helpompi hallita. Sama homma on melkein kaikkien negatiivisten tunteiden kohdalla. Olen itse välillä liiankin rehellinen ystävilleni, joten mielestäni siitäkin on apua että kertoo hänelle kateudesta. Monien asioiden taakka keventyy samalla sekunnilla kun sen sanoo ääneen. Muistan joskus lukeneeni, että läheisen ihmisen kadehtiminen on tunteena paljon voimakkaampi. Sen takia kadehtiessa saattaa ottaa toiseen etäisyyttä. Se on helpompaa silloin, kun toinen ei olekaan niin läheinen. 

Kun asiaa kuitenkin miettii rationaalisesti, on kateus todella hölmö syy etääntyä ystävästä. Olen itse hyvin erilaisella alalla kuin monet ystävistäni, mutta toki tämänkin alan sisällä on tullut solmittua todella tärkeitä ihmissuhteita. Näen sen kuitenkin niin, että jos toinen menestyy saman alan sisällä, on siitä usein hyötyä myös sinulle. Sen lisäksi, että pääset kuulemaan ystäväsi kautta hänen uusista työtehtävistä, haasteista ja oppikokemuksista, saattaa samaan firmaan yhtäkkiä vapautuakin jokin uusi positio, mistä kuulet ensimmäisten joukossa. 

Kun miettii pettymyksiä, joita on kokenut esimerkiksi opiskelu- tai työrintamalla, yleensä myöhemmin on aina tajunnut miksi se olikin hyvä asia. Joskus sen näkee hyvinkin pian ja toisinaan saattaa mennä vuosia, kun palaset loksahtavat paikoilleen. Kateutta voi pitää siinä mielessä hyvänä asiana, että tiedät ainakin mitä haluat. Sitä kannattaa myös tutkailla tarkemmin. Mistä kateus oikeastaan johtuu? Onko se tietty ominaisuus joka ystävässä esimerkiksi nousee aina kateuden yllättäessä? Voisitko itse kehittää sitä ominaisuutta itsessäsi? 

Kun huomaa kateuden nostavan päätään, helpoiten siitä mielestäni pääsee eroon vaihtamalla vain ajatusketjua. Jos yrittää taistella sitä vastaan, vahvistuu tunne entisestään. Jos sen sijaan, että suuntaa katseen kateuden kohteeseen, ajatteekin itseään. Miettii kaikkia hyviä asioita, joita on saanut aikaan. Ne voivat olla uraan liittyviä tai vaikkapa arvoihin. Voit vertailla itseäsi entiseen minääsi ja katsoa kuinka paljon oletkaan kehittynyt. 

Pictures: Sara Vanninen

Share

Kommentit

mystery
Vision One

Mua inhottaa että kateutta jotenkin demonisoidaan vaikka se on ehkä maailman luonnollisin tunne. On ihan meidän biologiassa pyrkiä saamaan sama määrä asioita mitä muutkin. Tuntuu että kateus on tunne mitä vaan EI SAA tuntea tai on ihmisenä täys hirviö :D ois kiva jos vaan vois myöntää että hitto, oon todella kateellinen, mutta mitäs siitä. Elämää voi silti jatkaa muuttumatta katkeraksi tai onnettomaksi. 

Elisa Lepistö

Niin, kai se on juurikin tuo pointti! Että kun hyväksyy sen tunteen, ei tarvitse yrittää hallita sitä millään harmillisilla keinoilla. Usein vain sitä on niin vaikea hyväksyä, että se nälyy juurikin toiselle naljailulla tai etäisyyden ottamisella, mitkä ei välttämättä ole niitä parhaita tapoja käsitellä tunnetta. :D

RS (Ei varmistettu)

Kiitos! Taas teksti, joka pitää tallentaa itselle (mulla on jo ihan oma kansio selaimessa näitä MHM-postauksia :D), että voi palata lueskelemaan tätä ja pohtimaan omia ajatuksia ja tunteita.

Tuntuu, että tämä olikin juuri sellainen konkreettinen silver lining, jota jotenkin kaipasin: "Sen lisäksi, että pääset kuulemaan ystäväsi kautta hänen uusista työtehtävistä, haasteista ja oppikokemuksista, saattaa samaan firmaan yhtäkkiä vapautuakin jokin uusi positio, mistä kuulet ensimmäisten joukossa." Tajusin, että näin mullekin kerran kävi. Kaverini sai vakituisen paikan, kun itse tein edelleen määräaikaisuuksia. Harmitti oma tilanne, vaikka olinkin onnellinen ystäväni puolesta. Myöhemmin hän oli juuri se joka kertoi, että heille olisi mahdollisesti avautumassa hakuun paikka. Lopulta paikkaan ei haettukaan ketään, mutta tiedän, että hän olisi varmasti suositellut minua. Olisin itsekin tehnyt samoin tilaisuuden tullen. Vaikka on "vaarana", että ystävän kanssa hakisi samaa työtehtävää, niin on paljon suurempi voimavara, että on ystäviä samalla alalla. Mikään työpaikka ei korvaa sitä apua, neuvoja ja vertaistukea, jota heiltä saan lähes päivittäin! :-)

Ja olen ehdottomasti samaa mieltä, että kaikki tunteet pitää tuntea. Tunne kestää todellisuudessa vain hetken eikä välttämättä merkitse sen enempää, tai että sen pohjalta kannattaisi ihan aina tehdä jotain merkittäviä johtopäätöksiä. Tämä auttoi mua parisuhteeni aikana tosi paljon, kun saatoin usein suuttua niin pahasti, että halusin erota ym. Kun opin ajattelemaan, että tämä on vaan suuttumuksesta johtuvaa ajattelua, niin paskat fiilikset meni huomattavasti nopeammin ohi. Suhde on tosin sittemmin päättynyt, että mene ja tiedä olisiko niistä vihan tunteista kuitenkin pitänyt vetää jotain johtopäätöksiä? :D

Kommentoi