Mental Health Monday: Kun mikään ei tunnu miltään

 

Olen luonteeltani - tai temperamentiltani - sellainen, että innostun nopeasti ja paljon, saatan kiihtyä nollasta sataan sekunnissa, ja toisaalta myös lepyn ihan yhtä nopeasti. Koen monissa tilanteissa tuntevani paljon, mutta se pitää minut omalla tavallaan balanssissa. Kuulen usein myös kommentteja siitä, kuinka jokin muille näennäisesti pieni asia voi saada minut pomppimaan innosta tai toisaalta täysin tolaltani. Olen kuullut miljoona kertaa fraasin "älä nyt innostu vielä liikaa" tai "ei tää nyt ole niin iso asia", sillä muiden on vaikea ymmärtää tunneskaalaani. Joskus olen jopa toivonut, että pystyisin hillitsemään innostustani ja suhtautua asioihin hiukan neutraalimmin.

Kuitenkin kesällä oli hiukan pidempi hetki, kun mikään ei oikein tuntunut miltään. Ehdin jo luulla, että tila oli itseaiheutettu. Mietin sitä, onko elämyshakuisuuteni ajanut minut sellaiseen kierteeseen, ettei "tavalliset" asiat enää tunnu miltään? Oliko syynä New Yorkissa vietetty aika ja se, ettei Suomi enää saanutkaan sydäntäni pamppailemaan, kuten täällä pohdin? Huomasin myös sen, kuinka paljon innostukseni oli antanut aina energiaa. Sillä draivilla, jonka saan fiilistelystäni, pusken vaikka minkälaisia urakoita valmiiksi, sillä se ei tunnu edes työltä kun intoa on niin paljon. Sen takia varmaan ryhdynkin aina heti toimeen, sillä tiedän saavani paljon aikaan suhtautuessani johonkin niin intohimoisesti. 

Kyse ei ollut kesällä vain siitä, etten jaksanut innostua mistään. Koko tunneskaalani tuntui typistyneen paljon pienemmäksi ja kaikki tuntui aika tasapaksulta. En loppujen lopuksi tiedä, mistä muutos johtui, mutta olen taas palannut vanhaan tunteiden vuoristorataan. Nyt osaan myös iloita tästä ihan eri tavalla, kun on kokenut miltä elämä tuntuisi ilman näitä väriskaalan kaikkia eri vivahteita. Kämpänmetsästysprojekti on aiheuttanut jo vaikka minkälaisia eri tunnetiloja. Viime yön olen miltei valvonut, kun kohdalle osui eräs niin potentiaalinen yksilö etten osaa innostukseltani rauhoittua edes yön ajaksi. Tekisi mieli vain tehdä remppasuunnitelmia, laskea kustannuksia, selata Pinterestiä ja laittaa rattaat pyörimään. Toisaalta aamulla ei edes väsyttänyt, sillä tekisi mieli pomppia tasajalkaa pelkästä ilosta. 

Tämä vuoristorata tarkoittaa itselleni sitä tasapainoa, mitä tarvitsen elämääni. Ulkopuolisen silmin se voi näyttää raskaalta, mutta omalle kohdalle se tasapaksuus oli kyllä paljon raskaampaa. 

Pictures: Tomi Taskula

Share

Kommentit

emmms (Ei varmistettu)

Mielenkiintoista pohdintaa. Itse olen aika eri maata, luonteeltani rauhallinen ja tunnemaailmani tasainen. Ja rakastan sitä! Tasaisesti rullaava arki, omat rutiinit ja tasaisen positiivinen fiilis ovat minulle tärkeitä. Olen ylpeä siitä, etten loukkaanu/suutu helposti, ja ihmettelen ihmisiä, jotka lähtevät superinnokkaasti "höntyilemään" mielestäni aika pienistä/tavallisista asioista.
Suuria tunteita herättävissä tilanteissa (rakastuminen, läheisen menetys) olen täysin toimintakyvytön, kun ajatukseni pyörivät vain kyseisen asian ympärillä ja en saa nukuttua tai syötyä pohdiskellessani. Vaikka asia olisi positiivinen, ja tavallaan ihana, tunnen nämä ajanjaksot (varsinkin jälkikäteen ajatellen) kuormittaviksi. Tottakai tällaisille suurille tunteille on paikkansa ja aikansa, mutta normiarjessa pidän tasaisemmista hyvän ja huonon päivän fiiliksistä. :)

Elisa Lepistö

Olipa kiva kuulla myös toisenlaisesta sielunmaisemasta. Ymmärrän hyvin, että suuret tunteet voivat tuntua kuormittavilta silloin kun ne eivät ole sitä normiarkea. <3

Kriselda
Kriselda

Tuttu tunne se, että ei tunne mitään! Mun kokemusten mukaan se johtuu enemmän tai vähemmän uupumuksesta. Eli vuoristorata on hyvä! <3 Tsemppiä kämppäprojektiin, kuulostaa ihanalta!

Saranda
Tyhjä ajatus

Olin juuri sanomassa samaa. :) Tai ainakin itselläni on näin, toki ihmisiä ja tunnesyitä on erilaisia!

Hienoa Elisa että tunnet olosi taas omaksi itseksesi ja onnea kämpän etsintään. <3 :)

Elisa Lepistö

Kiitos Saranda! :) <3 

Elisa Lepistö

Kiitos Kriselda! <3 Ja joo, voihan toi olla. Tosin kesä on yleisesti sellaista vähiten kiireistä aikaa. Mutta voihan se myös olla, että uupumuksen huomaa silloin kun ehtii ensimmäisen kerran hengähtää :D

jennimarianna (Ei varmistettu) https://jennimarianna.com

Itsellänikin on aina välillä kausia jolloin mikään ei tunnu miltään. Vaikka tuollaiset jaksot ovat raskaita, ajattelen, että ne kuuluvat elämään ja ennenkaikkea auttavat takaisin oikealle polulle, jossa pääsee toteuttamaan itseään ja onnistuu nauttimaan pienistäkin asioista. :) Mukava kuulla, että tunnet olevasi taas oma itsesi. Paljon onnea myös asuntoprojektiin- toivottavasti kaikki sujuu mahdollisimman mutkattomasti! :)

Elisa Lepistö

Se on just noin! Kaikki värit kuuluvat elämään, myös ne vähän harmaammat ja neutraalimmat sävyt paletista. Ainakin osaa tosiaan nauttia sitten niistä värikkäämmistä kausista :) Kiitos paljon!

Ttiinatuulia (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta... :) Itselläni tuo harmautuminen johtui yli vuosi takaperin vaikean ympäristön aiheuttamasta uupumuksesta, jonka olemassaolosta en vielä sillä hetkellä ymmärtänyt mitään kun seisoin kylmässä räntäsateessa ilman takkia ja mietin miten outoa on, kun enäi ko tilanteessa tunne kylmää tai mitään, vaikka järjen mukaan pitäisi...

Nyt siitä on tultu jo kauas ja tunteet pirskahtelevat normaalisti, mutta itsestäni olen oppinut että jos se turta tunne tuntuu pitkittyvän suoraksi vuoristoradan kuopan sijaan, kannattaa tehdä korjausliikettä ennen kuin on myöhäistä :)

Elisa Lepistö

Ihana kuulla, että tunteet pirskahtelevat taas normaalisti! Ja tosiaan, tuo on hyvä muistaa että kannattaa tutkailla sitä ympäristöään ja miettiä voiko jonkin suhteen tehdä niitä korjausliikkeitä silloin kun ei oikein tunne oloaan omaksi itsekseen :)

Glow And Edge by Krista

Täällä myös suurilla tunteilla varustettu :D Välillä tämän vuoristoradan kyydissä on raskasta ja toivoisi hieman sitä neutraalimpaa menoa, mutta ei se olisi minua. Tuleepahan ainakin elettyä ns. koko rahan edestä :D

Elisa Lepistö

I feel you! :D Parempi vaan pitää tiukasti kiinni ja nauttia jokaisesta ylä- ja alamäestä! 

Iiipa (Ei varmistettu)

Olet onnekas, että tunteesi palasivat takaisin vuoristorataan! Itse olen ollut samanlainen, tunnen todella vahvasti kaiken. Kaikki on joko älyttömän hyvin tai sitten todella huonosti. Reilu 2,5 vuotta sitten palasin Suomeen yli 1,5 vuoden maailmanympärysmatkalta ja sen jälkeen alkoi tyhjyys. Olin toteuttanut koko nuoruuteni suurimman haaveen ja en osannut nopeasti löytää uutta. Palasin kouluun ja töihin ja kaikesta tuli harmaata. Kun sitä harmaata tyhjyyttä jatkuu tarpeeksi pitkään, minun kohdallani se johti vakavaan masennukseen. Lääkkeitä, psykologeja, psykiatreja, sairaslomaa jne. Nyt en enää itke joka päivä, ja ehkä kerran viikossa tunnen jo jotain. Suurin osa päivistäni menee sumussa, en saa otetta elämästä. Ehkä tässä vielä joskus, hyviäkin asioita onneksi tapahtuu ja enää en haaveile kuolemasta.
Muistaakseni sulla oli joskus postaus haaveilemisesta? Miten haaveilla uudestaan sen jälkeen kun on jo saavuttanut kaikki ne unelmat, mitä on unelmoinut? Kiitos Elisa ihanasta blogista, oot ainut kenen tekstejä jaksan lukea ja vaikutat fiksulta ja ihanalta tyypiltä!

Jazzzz (Ei varmistettu)

Tsemppiä! Ymmärrän sua täysin! Takana on myös hoidot pitkän kaavan kautta... Haaveileminen oikeesti ajaa eteenpäin, jos on toteuttanut jo noin upean haaveen niin sitä on mahdotonta pistää paremmaks? Mutta pienet arkiset uudet unelmat. Itellä suurinta onnea tuottaa tällä hetkellä kaurapuuron keittäminen omalle lapselle. (Tää on tietysti ihan eri juttu, mutta lähtötilanne on se et hetki sitten se puuron keittäminenkin tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta). Toivottavasti tajuut pointin ja tsemppiä &lt;3

Elisa Lepistö

Tsemppiä hurjasti myöa multa! Ymmärrän tosi hyvin, että mielen voi vallata tietynlainen tyhjyys kun joku suuri unelma on toteutunut. Koen myös että tavoitteiden asettaminen ja niitä kohti pyrkiminen lisää sitä onnellisuutta. Silloin kun on pyrkinyt pitkään jotain samaa maalia kohti, voi olla vaikea löytää jotain, joka saisi innostumaan samalla tavalla. Toivottavasti olo paranee pian <3

Elisa Lepistö

Ja tuohon haaveilujuttuun palaan vielä! Voisin yrittää kirjoittaa kokonaisen postauksen aiheesta <3

auroraa (Ei varmistettu)

Uskomatonta, ihan kuin olisin lukenut kuvausta itsestäni. Mulla oli myös talvella jakso, jolloin tuntui, ettei mikään tunnu miltään, vaikka saavutin erityisesti uralla upeita juttuja, joista olisi varmaan ns. "kuulunut" olla innoissaan. Jälkikäteen tuo jakso johtui selkeästi uupumuksesta ja siitä, että multa puuttui konkreettisia tavoitteita - tavoiteorientoituneena tämä on itselle tunteettomuuden kanssa ihan kamala ja raskas fiilis :D Kaikenlisäksi mut määrättiin masennuslääkitykselle tällöin, juuri tuosta johtuen, etten kokenut tuntevani mitään ja se oli kyllä mun elämän kamalin viikko - vaikka olisi yrittänyt ajatella läheisen kuolemaa tai muita kamalia asioita, ei vaan saanut mitään tunteita pintaan. Tämä viimeistään herätti siihen, kuinka siistiä on elää mielummin vuoristoradassa, vaikka vuoristorataan välillä mahtuukin niitä syvempiä kuoppiakin :)

Elisa Lepistö

Ihanaa että jakso meni ohi! Tuntuu muuten, että hurjan helposti tunnutaan määräävän masennuslääkkeitä nykyään. Olen jutellut monen kaverin kanssa, jotka ovat saaneet masennusdiagnooseja ihan kummallisilla oireilla. 

Annika P. (Ei varmistettu) https://omillas.blogspot.com.au/

Mulla homma tuppaa menemää päinvastoin; olo on hyvä, kun tunteet ovat laimeampia ja tasaisempia. Tykkään myös tehdä asioita rauhassa ja harkiten. Toisaalta nyt kun olen ollut reissussa, on välillä tullut sellaisia tunnepläjäyksiä, ettei aina tiedä miten päin sitä oikein olisi. Posiitiiviset tunnepurkaukset ovat olleet kivaa vaihtelua, vaikka yleensä vahvat tunteet jopa hieman säikäyttävät. Kai se on tämä ympäristö ja tarttuva aussikulttuuri!

https://omillas.blogspot.com.au/

Kommentoi