Mental Health Monday: Kun voimat ei riitä

Olin viime viikon Sveitsissä My Switzerlandin ja Peak Performancen vieraana. Rehellisesti sanottuna meillä oli niin tiukka aikataulu aina aamuseitsemästä siihen asti, että pääsee nukkumaan, etten ole edes ehtinyt avaamaan konetta. Samaan aikaan on ollut mielettömiä maisemia, ihania tyyppejä ja upeita aktiviteetteja, sekä kääntöpuolella mieletön väsymys. Sveitsi on ehdottomasti yksi upeimmista, ellei upein maa, jossa olen koskaan vieraillut. Korkeita vuoria, jylhiä maisemia, kulttuuria, viinitiloja, vanhaa kaupunkia, turkoosia vettä, hellettä ja pakkasta, kaikki saman pienen maan sisällä. Tuntuu ettei kaikkea kokemaamme ole ehtinyt vielä edes sisäistää. Nukuin ensimmäiset kunnon yöunet toissaviikon lauantain jälkeen vasta viime yönä. 

Reissun ensimmäisinä öinä en nukkunut silmäystäkään. Menin päivät kuin sumussa unettomuuden takia. Tuntui kuin olisin ollut varjo itsestäni, jos sitäkään. En innostunut mistään, en jaksanut jutella kenellekään, syke oli katossa, ja teki mieli vain mennä peiton alle makaamaan. Samaan aikaan mieltä painoi se, etten osaa olla kiitollinen reissusta ja nauttia täysin rinnoin. Muu porukka oli intoa täynnä ja kamerat räpsyivät joka puolella. Huomasin itse pysytteleväni mielummin hiukan taka-alalla ja keskittyväni tuijottelemaam maisemia. Blogini päivittyi vain kerran viime viikolla, ja se on pisin paussi, mitä olen kuuden vuoden aikana pitänyt. 

Jos täysin rehellisiä ollaan, olen ollut melko väsynyt jo pidemmän aikaa. On vaikea kertoa sitä täällä, sillä tiedän miltä bloggaajan elämä ulkopuolelle näyttää ja kuinka näin ei "saisi" ajatella. En olekaan väsynyt työn fyysiseen kuormittavuuteen tai rankkuuteen. Kuitenkin tämä on ehdottomasti rankin työ, jota minulla on ollut. 12 tuntiset työpäivät lentokentällä esimiestehtävissä tuntuvat jälkikäteen ajateltuna lastenleikiltä tähän verrattuna. 

Olen pohtinut lähiaikoina paljon sitä, mitä saan blogista ja mikä siinä aiheuttaa ahdistusta. Saan tietysti eniten teiltä. Jokainen kommentti, snäppi, maili tai instagramin viesti läikähtää sydämessä ja täyttää koko kropan kuin ensimmäinen kulaus hyvää punaviiniä. Kirjoittaminen tuntuu edelleen hyvältä, ja sitä haluan tehdä tulevaisuudessa joka tapauksessa, oli se sitten päiväkirjaan, pöytälaatikkoon tai teille. Sen sijaan blogikuvat, instagramin säännöllinen päivittäminen ja statistiikan tuijottelu ovat asioita, jotka eivät kiinnosta sitten lainkaan. Tuntuu myös, että te ette edes vaadi niitä, joten paineet tulevat jostain ihan muualta, tai ovat oman mielikuvitukseni tuotetta. Olen pohtinut paljon uraani lähiaikoina. Kaipaan elämääni syvyyttä, älyllisiä haasteita ja tiedonjanoa. Kaipaan mentoria, jolta oppia. Kaipaan kunnianhimoa, joka piileskelee jossain tällä hetkellä. 

Reissu oli mieletön niin monella tapaa, mutta päällimmäisenä jäi mieleen kaikki tunteet. Ne olivat niin pinnassa, että tuntui kuin olisi ollut taas murrosikäinen. Opin itsestäni enemmän kuin monen viime vuoden aikana. Tuli naurettua niin paljon, että vatsaan sattui ja henkeä ei meinannut enää saada. Tuli myös itkettyä lohduttomasti koko jengin edessä pienestä vastoinkäymisestä, täristyä jännityksen takia useampana päivänä ja oltua adrenaliinihurmoksessa sen jälkeen kun pelko tuli ylitettyä. Meillä oli ihan huikea porukka ja yhteishenki, joka oikein korostui siinä vaiheessa, kun omat voimat meinasivat loppua. 

Kuitenkin nyt on aika huolehtia itsestä hetki. Viettää juhannuksena ensimmäinen vapaapäivä kuukauteen, nauttia parhaiden ystävieni seurasta ja vetää hiukan happea. Matkustamme poikaystäväni kansssa Nyciin Sadun luo, joka tuntuu toiselta kodilta ja johon myös Lontoossa asuva ystävämme lentää. Olen odottanut tätä viikonloppua niin paljon, että kyyneleet kohoaa silmiin nytkin kun vain ajattelen sitä. Tämän tekstin punainen lanka taisi taas kadota jo ensimmäisessä kappaleessa, mutta ehkäpä halusin vain muistuttaa, että muistakaa vetää ne happinaamarit itsellenne ennen kuin se on liian myöhäistä. Apua yleensä saa heti, kun vaan kehtaa sitä pyytää. 

Pictures of me: Johanna Piispa & Janita Autio

Kommentit

Kriselda
Kriselda

Vähän samoja fiiliksiä myös täällä kevään jälkeen. Nycistä tulee ihanaa, vaikka onkin super hektinen kaupunki! Muista pitää huoli ja palautua kunnolla.  !

Kriselda
Kriselda

<3 !

Elisa Lepistö

Voimarutistus sinnekin! <3 Ja joo, se on hektinen, mutta silti rauhoittava. Aion ottaa ison iiiiisin kun vaan saa tän viikon vielä rutistettua :) Ota säki!

adarine (Ei varmistettu)

Anthony Bourdain jolla oikeasti oli maailman hienoin työ näin ulkopuolisen silmin katsottuna (siis ei tarvinnut muuta tehdä kuin matkustaa, syödä hyvää ruokaa ja tavata upeita ihmisiä!) teki itsemurhan. Ehkä osuvin esimerkki siitä että jet set elämä näyttää kyllä hienolta mut ei välttämättä tee onnelliseksi. Älä siis ikinä tunne huonoa omaatuntoa siitä että joku asia minkä pitäis tuntua upeelta ei vaan tunnu enää miltään.

Se että vetää itsensä piippuun ja sit pitää palautumislomaa ei oo pidemmällä tähtäimellä kestävä ratkaisu. Itse kun en bloggaa niin en osaa hahmottaa et mistä sun päivät koostuu ja mitkä ois sellaisia asioita josta voisit karsia. Mutta yritä ottaa joku konkreettinen askel joka pidemmällä tähtäimellä parantaa sun jaksamista.. Jos esim. postaat 4 kertaa viikossa nyt niin päätä tietoisesti että alat postaa kerran vähemmän. Muistaakseni Anna Vihervaarasta kirjoitti jonkin aikaa sitten että tietoisesti vähensi postaustahtia ja ensin stressasi että miten se vaikuttaa kävijämääriin. Sanoi että ei vaikuttanut mitenkään. Tai sitten poistat jonkun komponentin sun työstä joka vie paljon aikaa mutta ei ehkä anna takaisin niin paljon. Itse tiedät parhaiten :)

Yritä vaan pitää mielessä että elämä ei ole suorittamista. Elämä täytyy elää.

adarine (Ei varmistettu)

Siis hetkinen! Sehän olit sinä joka kirjotti pari viikkoa sitten että elämässä täytyy olla tyhjää tilaa ja aikaa että ei ns. kulje laput silmillä ja pystyy löytämään uusia merkityksellisiä asioita. Mä jätin yhden vastuu tehtävän missä olin ollut tän vuoden. Vaikka se antoi tosi paljon takaisin enkä kadu sitä ollenkaan, niin se veti myös ihan täysin piippuun.. Olin jo vähän ehtinyt katua ja miettinyt että olisko sittenkin pitänyt jatkaa. Sun postaus muistutti siitä että aina on jotain uutta nurkan takana jos elämässä on vaan tilaa uudelle. Kiitos siitä siis! Paljon positiivisemmalla mielellä syksyä kohti, jotain siellä odottaa vaikka en vaan vielä tiedä että mitä. Ei sun muuta tarvi kuin noudattaa omia ohjeitasi ja homma kääntyy taas nousuun ;)

Elisa Lepistö

Ihana kommentti, kiiiitos paljon! <3 Ja oot ihan oikeassa tuossa, että pieni hermoloma ei auta, vaan sitä työn tekotapaa pitää muuttaa pysyvämmin. Olen ottanutkin nyt muutaman askeleen sen oman hyvinvoinnin suuntaan ja veikkaan että kesän jälkeen on jo ihan erilainen olo monesta asiasta. Mutta tällainen virtuaalitsemppi auttaa enemmän kuin arvaatkaan, joten KIITOS <3

Ihan rauhassa vain, pienin askelin <3 Kukaan ei ole yhtä ankara sinulle kuin sinä itse. 

Elisa Lepistö

Ihana. Tää rauhoitti <3 ja on aina totta. Melkein kaikkien kohdalla <3 kiitos.

Mustarttu (Ei varmistettu) http://www.mustarttu.com

I feel you!! Tsemppiä sinne ja nyt vaan ansaittua lomaa kehiin! &lt;3

Elisa Lepistö

Sitä samaa Arttu!<3 ja kiitos.

Sarah_ (Ei varmistettu)

Tykkäyksiin ja kommentteihinkin voi varmaan jäädä tietyllä tapaa koukkuun (aloittelin instan käyttöä ja huomaan sen). Mutta lopulta, mitä niistä jää meille käteen? Tuleeko kommentoijat ja tykkäilijät sun häihin? Sairaalaan katsomaan sua jos sairastut? Silittääkö ne sun hiuksia, soitatko niille kun tarvitset jonkun johon luottaa? Tuleeko ne sun hautajaisiin? Onko ne todella tunteneet sua?

Näitä siis itse mietin ja moni on varmasti jäänyt koukkuun tähän "vuorovaikutteisuuteen" somessa.

Ehkä vähitellen somesta ja bloggaamisesta on häviämässä "keisarin uudet vaatteet" -harha. Ketkä on elämässä be oikeat lähimmäiset?

Btw, mulle riittäisi esim 1-2 kuvaa per postaus. :) &lt;3

Tsemppiä sinulle, kiitos ihanista kirjoituksista, muista syödä kunnolla, olet tosi laiha &lt;3 Anoreksian sairastaneena sanon &lt;3

Elisa Lepistö

Joo, mulle ei (ainakaan enää) ne tykkäysmäärät merkitse niinkään. Kuitenkin aina kun joku kertoo saaneensa lohtua, tsemppiä tai jonkun oivalluksen jostain, mitä olen kirjoittanut, saan merkityksen tälle uudestaan. Mutta ymmärrän hyvin tuon puolen myös. Ja huolestuttavinta on, jos oma arvokkuus rakentuu sen somen luoman hyväksynnän mukaan. Ja kiitos, syön kunnolla!  <3

Catherina (Ei varmistettu)

Voi miten tämä teksti kolahti! Teen työtä, joka on kuormittavaa henkisesti ja fyysisesti. Olen ollut koko kevään todella väsynyt ja ajautunut tilanteeseen, jossa en muista milloin viimeksi olisin nukkunut kunnon yöunet tai vain ollut, myös koti on kuin pommin jäljiltä. Olen väsynyt, stressaantunut ja huonomuistinen. En ymmärrä, miten tähän tilanteeseen on päästy... Juhannuksen olen töissä, mutta saan olla yksin kotona pari päivää. Koitan rauhoittua ja antaa aikaa itselle, tehdä niitä asioita, joilla ruokin sieluani. Hyvinvointini on äärimmäisen tärkeää minulle, riittävästä liikkumisesta ja hyvästä ravinnosta pidän kyllä hyvää huolta, mutta lepo on jäänyt ihan liian vähäiseksi. Se on asia, mihin aion nyt kesän panostaa. Tehdä tilaa kalenterista vain itselle. &lt;3

Halauksia, rakkautta ja hyviä lepohetkiä sinne &lt;3

Elisa Lepistö

Nyt lepoa! <3 Se vaikuttaa niiin paljon ja ihan kaikkeen. Ja juuri tuo, että mikään ei meinaa pysyä mielessä vaan unohtelee ihan kummallisia asioita, on merkki siitä että kovalevy alkaa olla liian täynnä. Nyt vaan kalenterista tilaaa sille olemiselle <3 Halauksia ja kaikkea hyvää myös sinne!!!

Lispe (Ei varmistettu)

Voi että, tsemppiä sinne &lt;3 ihana oot! Tämmöset postaukset muistuttaa myös meitä lukijoita, että ai niin, vois välillä jättää tänne puumerkkiä, eikä pitää vaan oman pään sisällä sitä tietoa, että sun blogi antaa niin paljon!!&lt;3

Elisa Lepistö

Voi Lispe, kiitos <3 Ihana kuulla! Arvostan kovasti!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei,

satuin tänne blogiisi vähän sivuraiteita, joten en ole säännöllinen lukija, ja ehkä juuri siksi kiinnitin huomiota erityisesti tuohon blogisi nimeen. Sitten luin tämän postauksen ja mieleeni tuli kommentoida, että sulle on joskus ollut elämässä johtotähtenä tuo ajatus 'Start living your best life', koska olet siten blogisikin nimennyt. Ehkä tuo ajatus on jäänyt kiireessä taka-alalle, niinkuin elämässä usein käy.

Nyt katsohan uudestaan tuota blogisi nimeä ja mieti kuinka viisas olet ollut aikoinaan sen keksiessäsi ja sitten rupeat uudestaan elämään sen sanoman mukaisesti, ei huomenna vaan nyt! Tsemppiä : )

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.