Mental Health Monday: Lokeron sisällä

Ladataan...

Olen käsitellyt vuosien aikana täällä paljonkin identiteetin rakentumista, lokerointia ja ennakkoluuloja. Yleensä kuitenkin pohtiminen on pyörinyt sen ympärillä, kuinka niistä omista ennakkoluuloista pääsisi hiukan eroon, eikä kokisi tarvetta kategorisoida ihmisiä vaikkapa nyt pukeutumisen perusteella. Vaikka olen näitä keloja päässäni pyöritellyt, olin jotenkin kaikessa itsekkyydessäni unohtanut että muut ihmiset tekevät tietysti myös minusta tällaisia yleistyksiä. 

Olikin todella hauska huomata se, kun olin kuvissa näkyvä asu päällä, kukat paperikassista törröttäen grillibileissä miespuolisen ystäväni kanssa. Hän on puolestaan pitkätukkainen ja hyvin tatuoitu kundi. Hänellä sattui olla kaksi tuttua naista juhlissa, joten istuimme kaikki samaan pöytään. Juttelimme siinä tovin, ja yhdessä vaiheessa toinen naisista sanoi helpottuneen oloisena, että "täytyy nyt kyllä myöntää, että ajattelin sun olevan ihan erilainen sun pukeutumisen perusteella. Sellainen 22-vuotias espoolainen kiltti tyttö, jonka seurassa täytyy vähän varoa sanomisiaan. Mutta ethän sä ole yhtään sitä miltä näytät. "

Vaikka 22-vuotias espoolaistyttö-mielikuvassa ei ole mielestäni mitään vikaa, on se tosiaan aika kaukana persoonastani. Kiittelin häntä rehellisyydestä, sillä en ollut edes ajatellut kuinka paljon ennakkoluuloja oma ulkonäköni saattaa herättää. Tunnelma rentoutui nopeasti ja päädyimme jatkamaan samalla porukalla iltaa vielä toiseenkin paikkaan.

On ihmisiä, joilla on tietyt paikat ja tilaisuudet joissa he kokevat olevansa omimmillaan ja muut tilanteet tuntuvat tukalilta. Ja sitten on meitä, jotka voivat viihtyä hyvinkin erilaisissa paikoissa ja porukoissa, ja kokea silti olevansa aitoja omia itsejään. Kuitenkin aina hiukan eri versio itsestä. Andy Warhol sanoo Edielle Factory Girl -elokuvassa "Just be yourself", johon Edie vastaa "But which one?". 

En käyttäydy välttämättä samalla tavalla samppanjakokkareilla kuin Kallion pubissa, mutta silti voin nauttia kummastakin tilanteesta. Voin samalla tavalla fiilistellä Tuska- kuin Flow-festareitakin, mutta luultavasti pukeudun niihin hiukan eri tavalla. 

Uskon myös siihen, että pukeutumisella viestität väistämättä muille ihmisille millainen olet. Mitä sitten kun oma identiteetti on niin sirpaleinen, että aina näkyykin vain yksi pieni osa? Veikkaan että tämä grillibile-tilanne olisi ollut erilainen, jos olisin sattunut olemaan pukeutunut Megadethin paitaan ja nahkatakkiin kuten tapahtumaa edeltävänä päivänä. 

Toki minäkin olin tehnyt omat johtopäätökseni naisista heidän ulkoisen habituksen perusteella, ja arvellut heidän olevan vähän rennompia naisia, joiden seurassa voi viljellä vähän mustempaakin huumoria. Mitä jos vastassa olisikin ollut kaksi täysin samaa henkilöä, mutta esimerkiksi jakkupukuihin pukeutuneina? Olisimme luultavasti kummatkin leimanneet toisemme tietynlaisiksi, ja hyvät keskustelut olisivat jääneet käymättä näiden leimojen takia. 

Aloin miettiä, kuinka monta aitaa olenkaan itse rakentanut minun ja joidenkin muiden väliin ulkoisten asioiden takia. Ja kuinka monta merkityksellistä kohtaamista on jäänyt tapahtumatta sen takia, että olen itse pukeutumisellani leimaantunut toisen silmissä vääränlaiseksi? 

Lisää aiheen ympäriltä:
Määrittelyn tarpeesta
Näyttelijänä elämän teatterissa

Kengät - Superga, Hame - Zalando/Deasigners Remix (täältä*), Neule - &Other stories, Laukku - Zalando/Furla

*mainoslinkki

Pictures: Sara Vanninen

Share
Ladataan...

Kommentit

emmimme (Ei varmistettu)

"Kiittelin häntä rehellisyydestä, sillä en ollut edes ajatellut kuinka paljon ennakkoluuloja oma ulkonäköni saattaa herättää. Tunnelma rentoutui nopeasti ja päädyimme jatkamaan samalla porukalla iltaa vielä toiseenkin paikkaan."

Tätä jäin pohtimaan..oliko tilanteessa varsinaisesti syytä kiittää toista rehellisyydestä? Eikö lausahdus enemmänkin kertonut toisen ihmisen ennakkoluuloi(suude)sta (koska tähän espoolaisteiniin selkeästi assosioitui negatiivisiksi koettuja piirteitä, jotka sitten projisoitiin sinuun) ja ollut hieman ikäväkin kommentti? Entä jos henkilö ei olisi pitänyt sinusta ylipäänsä - silloinhan hänen ennakkoluulonsa olisivat vain vahvistuneet, vaikka asialla ei olisi ollut mitään tekemistä hypoteettisen espoolaisuutesi kanssa. Toki rentoutuminen oli iloinen seuraus, mutta mahdollistui, koska kommentoijan pelkäämät ennakkokäsitykset eivät toteutuneetkaan.

Todistin vasta vähän aikaa sitten vastaavaa tilannetta työpaikallani, jonne nuorehko naishenkilö oli saapunut pitämään koulutusta. Päivän lopuksi pomoni -jos nyt haetaan oikein stereotypioita tähän, niin keski-ikäinen mies - tokaisi naiselle, että "olin aluksi tosi skeptinen koulutuksen suhteen eikä vaikuttanut siltä, että saisin puheestasi irti kovinkaan paljon. Mutta täytyy myöntää, että loppujen lopuksi tämä olikin hyvä juttu ja esitelmäsi mielenkiintoinen!". Siis pomoni toi ääneen esiin sen, ettei uskonut naisen ammattitaitoon/kompetenssiin, mutta joutuikin vaihtamaan mielipidettä.

Joku saattaisi kiitellä tällaisesta kohteliaisuudesta, olihan hänen osaamisensa ikäänkuin ylittänyt pomoni vaativat kriteerit, mutta minusta kommentti olisi kuulunut jättää sanomatta.

Elisa Lepistö

Hyvä pointti. Mun mielestä noita kommentteja ei voi kuitenkaan verrata toisiinsa. Tai kiltti 22-vuotias espoolainen ei mun silmissä ole varsinaisesti mikään loukkaus. Tai ainakaan toisen pätevyyden kyseenalaistamiseen verrattava asia :) 

Monta syytä rakastaa (Ei varmistettu) http://www.montasyytarakastaa.com

Ompas kyllä tylsä termi tuo 22-vuotias espoolaistyttö, en edes tiedä mitä se tarkoittaa ja olen ehta espoolainen, joskin jo 30-vuotias. En osaa edes ajatella mitä sillä on tarkoitettu, koska kyllä Espoo on sen verran moninainen kaupunki, että en täältä löytyy ihan 22-vuotiaita tytöntylleröitä joka lähtöön... Jos tuolla viitataan Haukilahti-Westend akseliin, niin se on aika pieni osa Espoota. :D

Elisa Lepistö

Niiin no en mä tiedä onko se yhtään sen tylsempi kuin vaikka helsinkiläinen tai vantaalainen. Se on tietysti kuulijan päätettävissä, että millainen mielikuva niistä syntyy. :)

VV (Ei varmistettu)

Tuli mieleen tästä tekstistä ylipäätään se miten paljon materialla ja vaatteilla ilmennämme omaa identiteettiämme - ja miten sekin helposti muuttuu seuraavien muotivillitysten mukana. Ihminen ei ole tavarat ympärillään, mutta silti haluamme viestiä nimenomaan niillä muille ihmisille (kuten sanoit, Tuskaan pukeutuisi eri tavalla kuin Flowhun, ehkä jotta 'kuuluisi' paremmin joukkoon..?). Ehkä kaikkein itsevarminta ja hienointa olisikin systemaattisesti ilmentää omaa olemusta tietyn tyylisillä ja 'omilla' vaatteilla kontekstista riippumatta, ja sitten teilata ennakkoluulot vääriksi nimenomaan osoittamalla omaa persoonaa kommunikoinnin kautta, ei vaatteiden. En sano että itsekään onnistuisin tässä (todellakaan), mutta tulipahan mieleen! :D

Tästä lisää inspiraatiota itse kullekin: https://musla.fi/mia/minimalistinen-manifesti/

Elisa Lepistö

Mä en ehkä näe sitä ihan noinkaan, tai että pukeutuisin, jotta kuuluisin joukkoon. Mun mielestä on hauska murtaa ennakkoasenteita, mutta mulle eri tilaisuudet tarjoavat ehkä just sille omalla tyylillä leikittelylle mahdollisuuden. Toki voisin ihan vain piruuttani mennä tässä asussa Tuskaan, mutta veikkaan ettei mulla olisi siinä tilaisuudessa yhtä mutkaton olo tällaisissa vaatteissa. Ja tämä ei liity nyt festareihin, mutta mun mielestä pukeutumisella myös osoitetaan kunnioitusta tiettyjä tilaisuuksia kohtaan. En ole ikinä ymmärtänyt niitä ihmisiä, ketkä esimerkiksi tulevat hienoihin juhliin kunnioimatta pukukoodia sillä "tää nyt on vaaan mun tyyli". Mun mielestä siinäkin on ihan perus kohteliaisuudesta kyse. 

Kommentoi

Ladataan...