Mental Health Monday: Onnellisimmillani

 

Muistan kun lukion jälkeen asuin ensimmäistä kertaa poikaystäväni kanssa pienessä yksiössä ihan keskustassa, työskentelin kävelymatkan päässä vaatekaupassa ja opiskelut sun muut elämän suuret päätökset olivat vielä edessä. Tein viikonloppu- ja keskiviikkoyöt narikkahommia ja rahaa oli niukasti, mutta silti riittävästi esimerkiksi muutamaan ulkomaanmatkaan vuodessa. Kaikki oli jotenkin yksinkertaista, mutta samalla oli tarpeeksi. 

Muistan jotenkin erityisen elävästi kävelleeni yksi päivä töistä kotiin ja miettineeni mielessä "muista tämä". Olin niin onnellinen, vaikka siihen ei ollut mitään sen kummempaa syytä. Niin tyytyväinen kaikkeen siihen ihan tavalliseen. Kaikkeen siihen, mikä siitä teki minun arkeni. Sen jälkeen olen monessakin elämäni kohdassa pysähtynyt miettimään samaa. 

Elämä menee eteenpäin, tulee erilaisia tavoitteita ja unelmia. Haluaa yhtäkkiä enemmän, ja ehkäpä on välillä myös vaikea olla onnellinen niistä pienistä asioista, vaan tavoittelee jonkinlaisia huippuja. En usko että olisin enää onnellinen siinä elämässä, joka kymmenen vuotta sitten sai minut painamaan hetken mieleeni. Kuitenkin edelleen tällaisia hetkiä tulee, jolloin sydän meinaa pakahtua. 

Ongelmallista on se, että näitä hetkiä kohdatessa vertaan aina vanhaan. Mietin edellistä kertaa jolloin olen pysähtynyt onnellisuuteni edessä. Yleensä siinä vaiheessa on hymyilyttänyt, sillä olen miettinyt etten silloin tiennyt mitä kaikkea hienoa elämällä onkaan vielä annettavissa. Kuitenkin nykyään huomaan vaipuvani välillä melankoliaan näissä hetkissä. Vertauskohteeni on nimittäin niin korkealla, että jokainen onnenhippu tuntuu merkityksettömältä sen rinnalla. Ajattelen aina aikaa New Yorkissa, ja sen onnen rinnalla mikään ei oikein enää tunnu miltään. 

Tiedän, että tämä kuulostaa etuoikeutetun valittamiselta, eikä minulla ole mitään oikeita esteitä oman onneni tiellä. Mutta silti välillä mietin, mitä pitäisi tapahtua että olisin täällä yhtä onnellinen kuin siellä. Vai pitääkö minun tyytyä kohtalooni siitä, että elämäni onnellisimmat hetket oli ja meni, eikä mikään tule koskaan yltämään siihen? 

Pahinta on se, että estän oman täyden onnen sillä että takerrun vanhoihin muistoihin, jotka luultavasti ovat pääni sisällä marinoituneet paljon paremmiksi kuin oikeastaan olivatkaan. En halua olla loppuelämääni se tyyppi, joka itse istahti oman onnellisuutensa tielle, joten tästä ikävästä on vain päästävä. En myöskään halua elää menneessä, vaan keskittyä kaikkeen siihen mikä tällä hetkellä on hyvin. Ehkä vielä joskus ajattelen tuota ajanjaksoa, ja mietin kuinka pitkälle niistä ajoista on päästy. Ehkä silloin elämässä on jotain niin paljon isompaa ja suurempaa, että tuo tuntuu vähemmän merkitykselliseltä.

 

Share

Kommentit

Iiipa (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä monessa mielessä, sillä olen itse myös asunut moneen otteeseen ulkomailla, elänyt ihanan vapaata ja huoletonta elämää. Palattuani pysyvästi Suomeen en ole vielä onnistunut löytämään sitä onnellisuutta ympäri vuoden, mitä minulla on ollut jossain muualla. Täällä elämästä tulee puolihuolimatta jotenkin kamalaa suorittamista.
Mutta nyt ainakin kesän aikana olen tehnyt paljon ja elänyt hetkessä ja alan pikkuhiljaa päästä siihen hyvään moodiin, mikä ulkomailla asuessa usein on. Jaksan ihmetellä kaunista säätä tai laulavaa lintua tai kadunkulmassa seisovaa mummoa. Ihan niin kuin ulkomailla. Ehkä se sullakin vaikutti siihen, miksi nautit siellä olosta niin paljon? Keskityit elämään täysillä ja nauttimaan hetkestä?
Totta on, että aika kultaa muistot. Itse mietin joskus lämmöllä opiskeluaikoja, sitä miten kaikki oli niin ihanaa. Jälkikäteen luen päiväkirjoja ja usein olen painiskellut masennuksen, väsymyksen, kiireen ja stressin parissa. En vaan enää muista sitä vaan ainoastaan ne ihanat hetket!

Paras neuvo, mitä olen saanut elämästä nauttimiseen tilanteessa kuin tilanteessa on: mieti miten haluat elää, äläkä niinkään keskity siihen, että mitä teet. Mulla toimii, että haluan elää elämääni rennosti ja kiireettömästi, ihan sama miten tyhmiä juttuja välillä pitää tehdä tai missä pitää välillä olla. Olo on usein niin onnellinen ja tyytyväinen kun vaan keskityn pysymään rentona ja kiireettömänä ja meen hetki kerrallaan eteenpäin.

Ihanaa elokuuta Elisa!

Elisa Lepistö

Toi on totta! Omakin muistini on todella selektiivinen, ja tuppaa yleensä muistamaan kaikki kauneimmat hetket. Kai se on jonkinlaista itsesuojelua, että kaikki kurja katoaa mielestä tai ainakin muuttuu vähemmän dramaattiseksi. Mutta juuri sen takia tuppaan välillä ajautua nostalgisoimaan ja kaipaamaan johonkin menneeseen. Pitäisi opetella juuri huomaamaan niitä ihan tavallisia ihmeen aiheita ihan täällä oman arjenkin keskellä <3

Kiitos kommentista ja ihanaa loppukesää sullekin!

Maijaj (Ei varmistettu)

Itse miettisin, että jos jotain asiaa kaipaa ja miettii noinkin paljon, on sillä varmasti tarkoituksensa. Jos omille haaveille pyristelee vastaan ne eivät varmasti toteudu, mutta jos on valmis tekemään töitä ja konkreettisia (isojakin) ratkaisuja unelmiensa eteen ne yleensä tapahtuvat hieman jopa itsekseen. Näin olen ainakin itse huomannut.
Mikä siis sinua estää tavoittelemasta elämää paikassa, jossa haluaisit eniten olla? Onko asia hylätty sen takia, että se vain tuntuu liian hankalalta ja epätodelliselta? Mikään ei ole mahdotonta jos jotain tosissaan haluaa, se vain vaatii paljon uskallusta ja todennäköisesti valmiutta heittäytyä hieman tyhjän päälle.

Tsemppiä unelmien toteutukseen! :)

Elisa Lepistö

Oot ihan oikeassa! Ehkä siinä on vain niin monta seinää välissä (työluvista ja viisumeista lähtien) että tuntuu jotenkin mahdottomalta tähän tilanteeseen. Oon kyllä tuossa ihan samaa mieltä, että usein sitä itse lopulta on ainut joka estää niitä unelmia toteutumasta kun ne tuntuu jollain tavalla vain liian isoilta. Kiitos muistutuksesta <3

Minnapa (Ei varmistettu)

Olen itse miettinyt tätä samaa, sillä omat vaihtoaikani ovat molemmat olleet niitä elämäni auvoisia aikoja ja ne ovat ollutta ja mennyttä. Mutta olisiko onni sielläkään jatkunut, jos olisin jäänyt pidemmäksi aikaa? Oliko kyse siitä, ettei se honey moon -vaihe uuden ja ihmeellisen kanssa ehtinyt mennä ohitse? Vähän sama tilanne kuin tämän vuoden alussa päästyäni vihdoin muuttamaan pienemmältä paikkakunnalta Helsinkiin. Olin niin onnessani, että aamulla vain hymyilytti kävellessäni töihin. Voin kertoa, että tänä aamuna ei jaksanut hymyilyttää kun kello soi seiskalta :D onko se vain sitä arkea, että loppujen lopuksi onnellisuuden eteen olisi jaksettava tehdä töitä ettei taannu liikaa, olipa missä tahansa. Vaikka onhan se nyt fakta, että joissakin paikoissa sitä on onnellisempi kuin toisissa, ja ehkä sitä tunnetta pitäisi kuunnella. Aina pääsee takaisin.

Elisa Lepistö

Toi on hyvä pointti, että se honey moon -vaihe tosiaan menee usein ohi jossain vaiheessa. Se pitäisi aina pitää mielessä kun haikailee jonkun menneen perään! Ja totta myös tuo, että kyllä sen onnen eteen pitää työskennellä, oli sitten missä vain <3

Emmms (Ei varmistettu)

Jostain syystä tästä tuli mieleen aika kun haikailin entisen poikaystäväni perään ja mietin kovasti yhteenpaluuta, vaikka itse olin kyseisestä suhteesta lähtenyt. Tuntui ajatuksena ihanalta palata menneeseen, jossa asiat ovat tuttuja, nauttia kaikista siihen liittyvistä hyvistä asioista ja kokea uudelleen aikaa, joka oli ollut siihen astisen elämäni onnellisinta. Kuitenkin järkeni onneksi esti minua palaamasta takaisin. Yritin muistutella itselleni, että kaikkiin ihmisiin (ja paikkoihin) liittyy myös negatiivisia puolia ja minulla on ollut syyniin lähteä. Tajusin myös jossain vaiheessa, etten todellisuudessa kaipaa kyseistä ihmistä vaan sitä huoletonta elämäntilannetta, jota samaan aikaan elin ja johon en pääsisi takaisin, vaikka palaisimme exän kanssa yhteen.

Nämä neuvot antaisin siis myös pahimpaan New York ikävöintiin. Mieti kaupungin huonoja puolia (esim. läheisten kaukana olo) ja että tekeekö nimenomaan kyseinen kaupunki sinut erityisen onnelliseksi, vai asenne, jolla siellä elät. Olisiko kaupungissa yhtä ihanaa jos asuisit siellä pysyvästi, eikä paikassa näin ehkä olisi samaa loman ja tutkimusmatkailun tuntua?

Toisaalta, jos New York tosiaan tekisi sinut niin kovin onnelliseksi, ehkä kannattaa lähteä? :)

Elisa Lepistö

Oot aivan oikeassa! Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, ja pitäisi aina yrittää keskittyä niihin tämänhetkisiin hyviin juttuihin. <3 Pitää yrittää muistaa tämä. Ja ainahan sinne pääsee käymään!

Kommentoi