Mental Health Monday: Pienten voittojen juhlimista

Ladataan...

 

Olen oppinut viimeaikoina sen, että skumppaa pitää aina olla jääkaapissa. Tänä kesänä on tullut lähipiirissä jo monta onnistumista, ilonhetkeä, ylennyksiä ja muuten vain hyviä uutisia, joille on halunnut kilistää. Kun jotain kivaa tapahtuu, tuntuu että siihen osaa kiinnittää vähän enemmän huomiota kun uutisen jakaa ystävien kanssa ja skoolaa lasillisella. Pienemmätkin onnistumiset tuntuvat vähän tärkeämmiltä, kun niille skoolaa ja antaa samalla vähän enemmän ajatusta. 

Olen myös huomannut, kuinka joskus ihmisten on vaikea osata juhlia omia saavutuksiaan. Hienojenkin asioiden ja virstanpylväiden kohdalla tulee kainosteltua ja höpöteltyä, ettei tämä nyt niin suuri asia ole. Välillä on kuitenkin ihan hyvä ottaa hetki aikaa, ja tajuta että oikeastaan pienetkin voitot ovat huomioimisen arvoisia. 

Jotkut pitävät kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta itse en ole jotenkin koskaan oppinut sitä rutiinia. Sen sijaan tämä toimii hiukan samalla tavalla (tosin tätä nyt ei joka päivä tule tehtyä). Kun kuulee kuohuviinipullon korkin auki poksahtamisen, tulee ilmaan heti juhlan tuntua. Joskus juuri nämä hetket muistaa vuosia myöhemminkin. 

Eilinen oli yksi päivistä, joka tulee varmasti pysymään mielessä kauan. Nappasin ensimmäisen kunnon kesäpäivän kunniaksi jääkaapista pullon kuohuvaa ja menin ystäväni luoksi mimosalle. Sieltä jatkoimme muutaman puistopiknikin kautta Liuskaluodolle, jossa oli hurjan paljon kavereita, mahtava sää ja illan kruunaamassa viellä Gasellien keikka.

Koko päivän olin yhtä hymyä ja edelleen hymyilyttää, vaikka tällä hetkellä ulkona näyttää hiukan erilaiselta. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä nyt lähden Saran mökille nauttimaan vähän luonnon rauhasta, saunomisesta, uimisesta ja hyvästä seurasta. Muistakaa tekin nauttia pienistäkin onnistumisista ja iloita omista ja muiden saavutuksista! 

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

blurredesquisse

Niin kauniita kuvia taas, että näissä oikein silmä lepää! Puhut myös asiaa, ne pienimmätkin onnistumiset on täysin kippistelyn arvoisia :) Miksi me ollaankin näin kainostelevaa kansaa!

Elisa Lepistö

Voi kiitos! Ja tosiaan, nyt vaan pienistäkin ilonaiheista kunnon fiilstelyt päälle :) <3

noooora (Ei varmistettu)

Moi! Mistä toi ihana olohuoneen pöytä on? :)

Elisa Lepistö

Moi! En valitettavasti osaa sanoa, kun kyseessä on kaverin kaverin kämppä, jossa hän majailee kesällä! :/ 

Norppu (Ei varmistettu)

Hei joo! Oman ensimmäisen kodin ostamisen myötä päätin, että aikuisten kodeissa on aina varuilta skumppaa (tai oikeestaan shampanjaa) :D aina pitää voida juhlia!

Elisa Lepistö

Kyllä! Ne samppanjatkin pitää muistaa juoda, sillä tuntuu että niitä säästelee aina johonkin liian erityiseen ja yhtäkkiä ne onkin jo pilalla :D Mutta oikea asenne!

Kommentoi

Ladataan...