MHM: Negatiivisuus vs. positiivisuus

Ladataan...

Olen melko herkkä muiden mielialoille ja annan muiden energioiden tarttua todella helposti. Saatan aistia jonkun vihamielisyyden, vaikka hän ei edes avaisi suutaan. Samaan tapaan jonkun tuntemattoman hyväntuulisuus voi tarttua esimerkiksi kahvilassa asioidessa. Pienikin kohtaaminen tai vuorovaikutus saattaa sanella oman päivän suunnan, ja sitä voi olla välillä todella vaikea kääntää.

Yhtenä päivänä TFW:lle mennessäni mieli oli ihan maassa. Joku asia oli käynnistänyt lumipalloefektin, jonka jälkeen kaikki meni alamäkeä. Meinasin myöhästyä treeneistäkin, sillä juoksin Ärrälle lataamaan bussikorttiani ja yllättäen kortinlukija ei toiminutkaan. 10 minuttia jonotettuani luovutin ja juoksin ruuhkabussiin, joka oli niin täynnä ettei sisään meinannut mahtua. 

Kaikki sapetti. Ja sen seurauksena kaikki meni entistä huonommin. Nämä on juuri niitä hetkiä, kun lyö varpaansa kynnykseen, vesilasi rikkoutuu parketille ja kaatuu ulos rynnätessään ensimmäiseen loskakasaan. Positiivisena päivänä näille sattumuksille nauraisi ja ne eivät tuntuisi edes mitenkään pahoilta. 

Ennen treenien alkua valmentajamme sanoi "Negatiivinen energia tarttuu helpommin kuin positiivinen. Sen takia pidämme huolta siitä, että täällä on hyvä meininki ja se tarttuu myös muihin." Tunnin hikoilun jälkeen olo oli kuin eri ihmisellä. Koitin jopa miettiä, mitkä niitä asioita oli mitkä surettivat tuntia aiemmin. Ne tuntuivat täysin merkityksettömiltä. 

Kun lähdin kotiin, päätin pistäytyä Vietnamilaisessa ravintolassa hakemassa Pho-keittoa. Yllättäen keitto olikin juuri tarjouksessa ja maksoi vain 8 euroa. Raitiovaunu tuli sopivasti pysäkille päästyä ja kotona suihkun jälkeen hymy oli loppuillan korvissa. Istuin kylpytakissani matolla, söin kuumaa keittoa ja katselin Netflixiä kynttilöiden palaessa ympärillä. Koko päivän vire oli jotenkin muuttunut ja nukkumaan meni sinä päivänä iloinen ja kiitollinen tyyppi. 

Sellaisten ihmisten vaikutusta, jotka tuovat tällaista energiaa päiviin, ei voi tarpeeksi painottaa. Aurinkoiset tyypit, jotka aina löytävät kurjasta tilanteesta jotain hyvää ja auttavat nauramaan vastoinkäymisille. Olen itse onnekkaassa tilanteessa, kun ympärillä on tällaisia ihmisiä. Vaikka ulkopuolelta tulisi minkälaista negatiivisuutta, omat ihmiset jaksavat nostaa mielen taas korkealle. 

Jos tällaisia tyyppejä ei lähipiiristä löydy, ala itse sellaiseksi. Voi olla, että positiivinen meininki tarttuu nopeasti myös muihin ympärilläsi. 

Positiivista viikon alkua!

Pictures: Tomi Taskula

Share

Kommentit

RoosaMononen (Ei varmistettu) http://roosamononen.com

Ihana ja inspiroiva teksti taas kerran! Nämä sun postaukset on joka maanantain kohokohtia ❤️
xx: http://roosamononen.com

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! Kiitos <3

Veeeeraa (Ei varmistettu)

Osut kyllä aina niin oikeaan :)
Olisi muuten mielenkiintoista kuulla jotain mietteitä ulkopuolisuuden tunteesta, jos susta tuntuu että siitä voisi olla jotain sanottavaa!

Elisa Lepistö

Hei, ihan super aihe! Kiitos vinkistä :)  varmasti löytyy sanottavaa!

Kommentoi

Ladataan...