Monkeys and manatees

 

Eilen ajoimme hiukan pohjoiseen Homosassa-nimiseen paikkaan ja vuokrasimme sieltä veneen päiväksi. Vene oli suurehko ponttoonivene, johon olisi mahtunut varmaan kymmenenkin ihmistä. Hinta oli vain 85 dollaria, joten melko edullista lystiä suurella porukalla. Ajelimme Homosassa Springsille ja bongailimme manaatteja. 

En ollut koskaan aiemmin nähnyt manaattia, joten en oikeastaan tiennyt edes mitä odottaa. Siihen ne kuitenkin uivat ihan veneemme viereen ja näyttivät joltain suuren kiven ja hylkeen välimaasosta. Siellä oli jonkinverran muitakin veneilijöitä, snorklaajia ja melojia. Meillä oli suuri kylmälaukku täynnä eväitä, aurinko paistoi ja omaksi yllätyksekseni oluttakin sai juoda. Olin kuvitellut, että julkinen alkoholijuomien nauttiminen on kiellettyä kaikkialla Jenkeissä. 

Yhdellä saarella oli myös apinoita, jotka olivat yllättävän tuttavallisia. He juoksivat heti rantaan katselemaan meitä yhtä innokkaina kuin me heitä, kun ajoimme veneellä hitaasti ohi. Siellä olisi ollut myös Homosassa Springs Wildlife State Park, jossa olisi ollut vielä enemmän eläimiä. Se jäi kuitenkin nyt väliin ja keskityimme veneilyyn. 

Toivottavasti kaikilla on ollut rentouttava viikonloppu. Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Yesterday we rented a boat from Homosassa and spent the day at the springs. The boat was pretty big and was only 85 dollars/ day. There were a lot of manatees and I was so excited to spot them since I'd never seen one before. There was also this little Monkey island. The day was a lot of fun. We had a cooler filled with snacks, the sun was shining and everything was just perfect. I hope you've had a lovely weekend! 

Share

Kommentoi