Motivaatio syntyy tekemisestä

Nyt kun olen pitänyt postaustahtia tiukempana kun ennen, olen huomannut että inspiraatio syntyy tekemisestä. Mitä vähemmän kirjoitin, sitä huonommin tunnuin keksivän aiheita postauksiin. Nyt kun blogi päivittyy kahdesti päivässä, olen jollain tavalla useammin virittäytynyt sille oikealle aaltopituudelle ja tuntuu että tekstiä tulee paljon helpommin kuin ennen. Sama pätee myös motivaatioon. 

Meillä on usein sellainen harhaluulo että motivaatio tai inspiraatio ovat jotain mystisiä asioita, jotka joku keijukainen käy puhaltamassa elämäämme satunnaisin väliajoin. Sitten sitä odotellaan kaikessa rauhassa, ennen kuin aletaan tekemään mitään, mikä näitä kahta vaatii. Kuitenkaan ne eivät oikeastaan ole asioita, jotka syntyvät ennen tekemistä. 

Jos etsii motivaatiota vaikka lenkille lähtemiseen silloin kun käy juoksemassa vain silloin kun siltä tuntuu, voi se tuntua todella työläältä. Jos siitä taas tekee tavan, alkaa sinne lenkkipolulle oikeasti haluamaan lähes päivittäin. On siis vähän turhakin miettiä, mistä saisi motivaatiota tai inspiraatiota. Kannattaa mielummin kysyä, miten saisi itsensä liikkeelle? Miten saisi tartuttua toimeen ja aloittamaan työskentely omaa maaliaan kohti? Motivaatio ja inspiraatio nimittäin kummatkin seuraavat perästä. 

Miten itsensä saisi sitten liikkeelle? Omat vinkkini tulevat tässä. 

  1. Älä jumiudu ajattelemaan, millon aloittaisit vaan tee se heti. Säästyt turhalta ajatuksien vatvomiselta ja pitäisi- kelailulta. Ei tarvitse myöskään tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole vieläkään aloittanut. Jos esimerkiksi haluat mennä treenaamaan, suunnittele se etukäteen niin, että laitat vaikka lenkkivaatteet sängyn viereen odottamaan illalla ja aamulla puet ne päälle ennen kuin olet edes ehtinyt miettiä onko sinulla motivaatiota lenkkeilyyn. Sama pätee mihin tahansa puuhaan. Voit aikatauluttaa sen miten haluat, päätät että heti aamusuihkun jälkeen alat pesemään ikkunoita tai tekemään kevätsiivousta. Mikä tahansa onkaan asia, johon kaipaat sitä liikkeelle lähdön energiaa. 
  2. Mieti joku porkkana työllesi. Voit vaikka päättää, että treenin jälkeen pidät pienen kotispa-hetken tai siivouksen jälkeen käyt ostamassa uuden kirjan, johon pääset uppoutumaan puhtaassa ja raikkaassa kodissa. Tai graduntekopäivän jälkeen tilaat itsellesi jotain herkkuruokaa kotiin. Mikä ikinä onkaan sinulle sellainen mukava maali, voi se auttaa liikkeelle lähdön kanssa. Itse ainakin teen välillä oman mieleni kanssa tällaista kauppaa. Siitä saa juuri sen viimeisen potkun takapuolelle. 
  3. Älä yritä ahmaista koko urakkaa kerrallaan. Monet asiat tuntuvat kokonaisina ihan järkyttävän vaikeilta hallita ja aiheuttavat ahdistusta jo etukäteen, kuten vaikkapa opinnäytetyö tai gradu alkumetreillään. Sen takia onkin viisasta pilkkoa työtä vähän pienempiin osiin. Mieti aluksi, että ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin työn rakenne. Sama pätee muihinkin hommin, ajattele vaikka että jumppaat viisi minuuttia niin että saat vähän sykettä koholleen, tai että pyyhit asunnosta vain kaikki pinnat. Yhtäkkiä huomaatkin käytännössä tuon, mitä alkupostauksessa kerroin: motivaatio syntyy tekemisestä. Saatat olla uppoutuneena gradun pariin moneksi tunniksi ja pääset vihdoin sellaiseen flow-tilaan, tai treenaatkin huomaamatta puoli tuntia kun huomaat että olo vain paranee liike liikkeeltä ja energiatasot nousee tai kuuraat sittenkin koko kämpän, kun mietit että samalla vaivallahan tästä nyt imuroikin ja pyyhkäisee pölyt pois kuleksimasta. 

Niin tämä postauksin syntyi. Makoilin sängyllä ja mietin että avaan koneen sitten, kun keksin mistä tänään kirjoittaisin. Kuitenkin siinä pyörin melko kauan ilman että yhtään varteenotettavaa ideaa tuli päähän. Päätinkin vain avata koneen ja avata tyhjän tekstikentän vaikka aihetta ei ollut edes päässä. Ja siitähän se juttu sitten alkoikin virrata ;)

 

I've discovered lately that motivation and inspiration are the results of doing things, not the other way around. We spend so much time waiting for the motivation, but instead we should be thinking how to make the first move. Because inspiration and motivation will follow, as soon as we are on the go. My tips of how to get started:

  1.  Start right away. You can decide that you go running right after you wake up. Put your running clothes beside your bed and put them on as soon as you wake up. There's no time to think "do I really have the motivation to do this?". Just do it, as Nike says.
  2.  Think of a prize that you get afterwards. For example, if you have to write your thesis, promise yourself that you get to order some delicious food after it. Or if you have to clean the entire apartment, allow yourself to buy a good book after it, and think about reading it in the clean and fresh apartment.
  3. Don't try to do everything at once. If you want to work out, but don't feel the motivation for it, think that you have to only exercise for 5 minutes. After that you will probably want to do more, beacause as I said: motivation is a result of doing things. 

 

Share

Kommentit

EricaK
EricaK

Ihan totta! Sitten kun pääsee opiskelussa vauhtiin, sujuu koko touhu paljon helpommin. Pitäisi varmaan sulkea kone ja alkaa tankata venäjän sanastoa.. ;)

Elisa Lepistö

Tee se! ;) Tänne internetin maailmaan on helppo jäädä lorvailemaan :D nimimerkillä luin just törkeän pitkään jenkkifirmojen hauskoja vastauksia twitterissä...

Niin totta! Juurikin pidän tässä hetken tauon opparin kirjoittamisesta. Kirjotan yleensä tunnin, sitten käyn juomassa lasin vettä, haen tee-/kaakao-/kahvikupillisen, luen 1-2 blogipodtausta tai muuta nopeaa, mikä piristää. Oman motivaationsa tuo myös se, että mun tyttö on päiväkodissa ja hoitopäivä on mun kirjoittamisaikaa.

Kiitos muuten virkistävästä blogistasi! Palasin tänne hetki sitten liikunnattoman jakson (jolloin sporttiblogit jäi pois) jälkeen ja kylläpä vain innostat tekemään kaikkea hyvää oloa tuottavaa. :)

Elisa Lepistö

Toihan onkin hyvä porkkana! :) Ja kiitos kovasti, tosi kiva kuulla ja ihana kun palasit <3

jjanika (Ei varmistettu)

Moikka! Nyt on pakko kommentoida, että tämä postauksesi tuli kyllä juuri oikeaan aikaan. Luen tällä hetkellä nimittäin viestinnän pääsykokeisiin, ja olen nyt siinä vaiheessa että teen paljon harjoittelutehtäviä. Joudun siis päivittäin kirjoittamaan hurjasti ja välillä on äärettömän vaikeaa löytää siihen motivaatioa. Mutta olen myös huomannut että mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpommin teksti kulkee. Motivaationa toimii usein myös pelkästään se, että tietää tehneensä kaikkensa päivän päätteeksi ja etenkin itse pääsykokeessa!

Kiitokset hyvinkin inspiroivasta blogista ja kivaa kevättä! :)

Elisa Lepistö

Kiva kuulla! Kiitos! :) Tsemppiä hurjasti pääsykokeisiin ja voimia niihin lukemiseen! Ja kivaa kevättä myös sinne!

Sanni Trishin (Ei varmistettu) Http://sannitrishin.bellablogit.fi

Mahtava juttu, ja niin totta joka sana! Huomaan, että aina kun hommaa on paljon, saan itsestäni irti niin paljon enemmän ja lopputuloksetkin ovat yleensä parempia. Sitten kun taas hommaa on vähän, ei meinaa saada tehtyä sitä vähääkään.

Tätä sun blogia lukiessa tulee muuten aina sellainen ihanan tervehenkinen, järjestelmällinen ja energinen olo. Kiitos siitä.

Kommentoi