Näin saat mistä tahansa ruoasta terveellisemmän + 1 resepti

Viime viikonloppuna minulle tuli todella akuutti lihamakaronilaatikkohimo. Halusin siitä kuitenkin vähän terveellisemmän version, joten päätin sujauttaa mukaan yhden kokonaisen parsakaalin ja yhden kukkakaalin. Harrastan tällaista kasvisten sujauttelua melko usein. Sillä tavalla saa lisättyä helposti ruokaan väriä ja puoli kiloa kasviksia tulee päivässä helpommin täyteen. 

Tämä oli yllättävän hyvää ja siitä riitti kolmeksi päiväksi. Melko edulliseksi tulee siis yhden annoksen hinta. Maku myös parani päivä päivältä. 

Kauppalistalle

5 dl makaronia

3 kananmunaa

8 dl maitoa (tai lihalientä)

2 sipulia

1 kukkakaali

1 parsakaali

2 tl suolaa

1 tl grillimaustetta

400 gr jauhelihaa 

Aloita laittamalla uuni lämpenemään 200 asteeseen, keittämällä makaronit al denteksi. Paista jauheliha sekä sipuli ja mausta ne hyvin. Maista tässä vaiheessa että suolaa on tarpeeksi. Pilko parsakaali ja kukkakaali mahdollisimman pieneksi. Itse höyrytin ne myös tässä vaiheessa ja surautin kukkakaalin tasaiseksi blenderissä. Ne voi kuitenkin laittaa halutessaan myös raakana uuniin. 

Kaada kaikki suureen uunivuokaan ja sekoita keskenään. Sekoita toisessa astiassa munamaito tasaiseksi ja kaada viimeisenä vuokaan. Paista uunissa alatasolla noin tunti. 

Samalla logiikalla voi tehdä mitä tahansa tuttuja reseptejä. Korvaa esimerkiksi osa pastasta kesäkurpitsasuikaleilla, sujauta lasagnen sekaan munakoisolevyjä tai sekoita pastakastikkeen joukkoon kaapista löytyviä kasviksia. Teen itse aina ruokaa suurkeittiön malliin ja syön useamman päivän. En pidä mitenkään erityisen paljon ruoan valmistamisesta, joten on mukavaa kun se pitää tehdä vain pari kertaa viikossa. Lisäämällä monipuolisesti kasviksia eri ruokiiin, pidän huolta siitä ettei ruokavalio jää liian yksipuoliseksi. 

On myös helpompi tehdä hyviä valintoja ruoan suhteen silloin kun se on valmiina, ja ainoa mitä pitää tehdä on leikata salaattia suoraan lautaselle. Olen joskus itse niin syventynyt esimerkiksi työn tekoon, että huomaan nälän vasta siinä vaiheessa kun ruokaa on saatava NYT. Näinä hetkinä tulisi varmasti sorruttua pakastepitsoihin tai valmisnuudeleihin, mikäli ei olisi jotain parepaa vaihtoehtoa jääkaapissa valmiina. 

Share

Kommentit

esssiel
El

Nam! Olen todennut makaronilaatikon hieman tylsäksi, mutta tämä ohje kuullostaa kiinnostavalta ja maistuvalta :) 

Elisa Lepistö

Kannattaa kokeilla! Ajattelin myös, että tonne sopis joukkoon feta tosi hyvin! :)

Tuulihattu

Hyvä vinkki! Muutakin kuin pastaa voi näissä vaihdella muuksi, etenkin punainen liha kannattaa useimmiten korvata kasvikunnan tuotteilla. Makaronilaatikkoon sopii esimerkiksi grillimaustetut pavut tosi hyvin, ja niissä on mm. proteiinia enemmän kuin jauhelihassa. Ovat myös halvempia :)

Elisa Lepistö

Heiii, super vinkki! En oo kuullutkaan grillimaustetuista pavuista mutta kuulostaa hyviltä :D 

jennajohannasi
Pirtti

Juuri näin, itekin teen esimerkiksi jauheliharuoat aina niin, että korvaan puolet lihamäärästä palkokasveilla :) Ja pastasta/riisistä just jollain värikkäällä.

Korvaan yleensä osan jauhelihasta hernerouheella (teollisten kuivatuotteiden hyllyssä, yleensä lähellä linssejä ym). Sitä turvotetaan jonkin aikaa kuumassa vedessä ja siitä tulee aika kivaa purutuntumaa myös bologneseen ym. Saatan myös raastaa makaronilaatikon sekaan muutaman porkkanan, koska joudun piilottamaan kasviksia ruokaan kranttujen lasten takia.

Kommentoi