Oma koti kullan kallis

Olen viimeaikoina viihtynyt erityisen huonosti asunnossamme. Olemme kumpikin olleet todella paljon menossa viimeiset vuodet ja koti on toiminut vain paikkana johon tullaan kaiken kivan keskeltä hetkeksi levähtämään. Se ei ole kuitenkaan ollut enää vähään aikaan levollinen paikka minulle. Vaikka tykkään matkustella ja olla menossa, olen kuitenkin pohjimmiltaan sellainen kotihiiri. Sen takia on ollut vaikeaa, kun ei ole ollut enää paikkaa joka tuntuu omalta. 

Koska tämänhetkinen asuntomme on "väliaikainen", eikä oma, en ole halunnut liikaa kuluttaa aikaa tai rahaa sen laittamiseen. Nyt kuitenkin on pakko vähän laittaa paikkoja uuteen uskoon. Haluan, että kotona on hyvä olla ja jo siellä olo rentouttaa. Varsinkin näiden kylmimen päivien kohdalla on sisustaminen alkanut kiinnostamaan yhä enemmän. 

Pinterest on käynyt lähipäivinä kuumana ja kiinnostuksen on herättänyt mielenkiintoiset julisteet ja niiden luova yhdisteleminen, kasvit, erilaiset materiaalit ja vihreän sävyt. Pyrin pitämään maltin nyt tässä sisustusprojektissa, mutta ainakin muutaman taulun hankin ja uuden maton. Myös valoja haluan enemmän, sillä tämä pimeys tekee asunnostamme ihan luolan. Viherkasvien kanssa olen jo luovuttanut. En jostain syystä kykene pitämään niitä hengissä. 

Pictures:Pinterest

Share

Kommentit

laura.k.a

Aivan ihanilta näyttää nuo kaikki kuvat, toki pintrest on aina vähän vaarallinen paikka kun sieltä löytyy vähän liikaakin kaikkea ihanaa :D Itsellä on kanssa ollut hieman samanlainen tilanne, sillä opiskelijahuonetta ei ihan hirveästi viitsi ruveta sisustamaan kun ikinä ei tiedä missä ensi vuonna asuu ja budjettikaan ei ole mikään hirmuisen suuri. Nyt syksyn aikana päätin sitten kuitenkin, että pieni muutos on tarpeen ja yllättävän pienillä muutoksilla (julisteita, tekstiilejä & kasveja) ja halvalla sitä sai aikaan aivan erilaisen ilmeen ja nut rupeaa se pieni loukkokin tuntumaan vähän enemmän kodilta! 

Elisa Lepistö

Joo Pinterest on aina vähän riski :D Ja siis ihmeen pienellä saa jo tosi erilaisen fiiliksen :)

Suvi K.
Sisunainen

Tiedän tunteen! Munkin piti asua valmistumiseen asti eli tämä syksy-talvi tilapäisessä opiskelijakämpässä, mutta se väliaikaisuuden tunne alkoi ottaa päähän niin pahasti, että hankin ihan oman yksiön loppusyksystä.

Elisa Lepistö

Ymmärrän hyvin! Väliaikainen asunto harvoin tuntuu kodilta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jäin miettimään pinterest-kuvien tekijänoikeuksia. Onko siis ihan ok postata pinterest-kuvia omiin käyttötarkoituksiin ja laittaa lähteeksi pinterest? Kysyn koska bloggaat ammattimaisesti ja haluaisin itse tietää tulevaisuutta varten :-)

Elisa Lepistö

Mun mielestä inspiraatiokollaasit on ihan ok, kun oikeita lähteitä on mahdoton selvittää. Mutta olet ihan oikeassa, että parempi olisi aina käyttää esimerkiksi kuvapankki-kuvia tai pyytää julkaisuun lupa kuvan ottajalta. 

Josku (Ei varmistettu)

Pakko taas kerran kommentoida upean blogiisi, Elisa! Olen ollut kolmisen viikkoa reissussa eikä ole oikein tullut blogeja luettua. Nyt luinkin reilut 20viimeisintä postausta blogistasi. Sisältö, jota tuotat on laadukasta ja kaunista katsella. Rakastan lukea kirjoittamiasi syvällisempiä tekstejä, mutta yhtä paljon pidän myös esimerkiksi asupostauksista. Mahtavinta on laadukkaat ja värimaailmaltaan erittäin kauniit kuvat. Olet upea sekä kameran edessä että takana! Nautin blogisi lukemisesta mahdottomasti ja saan siitä ideoita ja inspiraatiota omaan elämääni jatkuvasti.

Elisa Lepistö

Voi miten ihanasti sanottu! Kiitos hurjan paljon kommentista :) Tulin ihan älyttömän hyvälle tuulelle!

Erica K (Ei varmistettu) http://ericakarppinen.blogspot.fi

Varovasti sen Pinterestin kanssa, itsellä lähtee aina haaveilu ihan käsistä... :D

Elisa Lepistö

Sama vika! Sisustuspuuhat on hankalia, kun ensin ajattelee vain hankkivansa uudet verhot ja yhtäkkiä on menossa vaihtoon sohvan lisäksi jo koko asunto :DD

tiitumi (Ei varmistettu)

Jos haluat antaa kasveille vielä tilaisuuden voin suositella keihäsanopinkieltä. Oon onnistunu pitämään sellaisen hengissä jo reilut kaksi vuotta, mikä taitaa olla mun henkilökohtainen ennätys. :D Tarvii vettä kahden viikon välein ja sopii musta loistavasti tuollaiseen graafiseen ja simppeliin (oikein kuvailtu?) sisustustyyliin, mitä kaavailet. (:

Elisa Lepistö

Heiii, ihan mahtava vinkki! Kiitos paljon :) kävin googlaamassa ja ainakin silmää miellyttää!

Kommentoi