PUNAKAMPELARULLAT

Pari päivää sitten tuli taas tehtyä jakamisen arvoista ruokaa. Huomasimme kaupassa käydessä, että punakampelafileet olivat tarjouksessa. Kumpikaan meistä ei ainakaan muistanut syöneensä punakampelaa, joten kysyin kalatiskin myyjättäreltä, miltä se maistuu. Hän kertoi sen olevan melko mietoa, ja samalla vinkkasi Jamie Oliverin reseptistä, jossa fileet kääritään rulliksi basilikan, parmankinkun ja aurinkokuivattujen tomaattien kera.

Varioin kuitenkin tätä reseptiä hiukan ja voin sanoa että todella hyvää tuli.

Rullat:

  • 4 punakampelan fileetä
  • 4 Speck kylmäsavustettua kinkkua
  • Aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
  • Basilikaa
  • Mausteeksi suolaa ja sitruunapippuria

Fileet voi laittaa suoraan pellille ja rouhia päälle suolaa ja sitruunapippuria. Seuraavaksi voitele ne tuorejuustolla ja levitä basilikan lehtiä reippaasti. Lopuksi kinkkusiivu päälle ja kala rullalle. Laitoin vielä päälle hiukan sitruunapippuria. Laitoin uuniiin 225 astetta ja pidin ehkä 15 minuuttia. Voit tarkkailla, milloin kala ei ole enää läpikuultavaa. Todella nopea ja helppo valmistaa. Lisukkeena meillä oli uunissa tehtyä parsaa. Hollandaise-kastike olisi sopinut tähän todella hyvin! 

 

Share

Kommentoi