SKAM Nooran inspiroimana

Aloin toissa viikonloppuna tuijottelemaan Skamia, koska no, kaikki muutkin tuntuivat sitä katsovan. Kyseessä on siis norjalainen nuortensarja, joka löytyy Yle Areenasta. Sarjassa on ihan huikeita henkilöhahmoja, kuten älykäs, ihana Noora. Nooralla on myös ihan huikea tyyli, jonka tavaramerkkinä voidaan pitää vaaleaa polkkatukkaa ja kirkkaanpunaisia huulia. 

Noora näyttää aina ihan törkeän hyvältä, mutta samaa aikaa myös ihanan samaistuttavalta. Sen innoittamana kaivoin itsekin viime viikolla kirkkaimman punaisimman huulipunani ja olen käyttänytkin sitä koko viikon. Hiukseni ovat olleet niin kuivat ja sähköiset, että loppuviikosta tungin ne vain paitani sisään, jottei hampputukka näy. Lopputuloksena oli tällainen muutaman päivän "polkkakokeilu", pätkäisemättä kuitenkaan lopullisesti hiuksia. 

Niinpä vetelin perjantaina ihan oman elämäni Noorana vaaleassa neuleessa, polkkatukassa ja punaisissa huulissa. 

Löytyykö sieltä muita Noora faneja?

Knit- & other stories, Skirt - Monki, Hat - Vintage, Shoes - over 10 years old 

Pictures: Jenni Rotonen / Edit by me

Share

Kommentit

paulahelena
ALUAP

Todellakin Noora on best mut mä oon nyt kattonu muutaman jakson tokaa kautta, jossa se on pääosassa, ja pelkään et se menee pilalle! En haluu nähä sen virheitä :D

Elisa Lepistö

Hahah, mun mielestä on lohdullista ajatella että jopa Nooralla on omat virheensä :D <3 plus täydellisyys on pidemmän päälle tylsää!

sinii (Ei varmistettu)

Ihastuin Nooraan hetimiten niin symppis ja no ihana!! En olisi halunnut toisen kauden päättyvän ollenkaan!
Noora ja William &lt;3 Olin ihan lumoutunut heidän tarinasta:D

Elisa Lepistö

Mulla on kakkoskausi vielä kesken. Oon vähän säästellyt kun en haluaisi että loppuu vielä :D

mystery
Vision One

Voih , odotappa vaan kolmatta kautta :D en usko että mikään menee sen yli!

Kriselda
Kriselda

Ihana asu! Kaikki (duunissa) puhuu kyseisestä sarjasta ja oon ihan out, kun en oo vielä löytänyt aikaa sen aloittamiseen! Nyt täytyy skarpata asian suhteen :)

Elisa Lepistö

Nyt äkkiä kattomaan! Ne on vaan 20 minuutin jaksoja, joten ehtii hyvin kattomaan jossain pikkuvälissä ;) ja kiiiitos! :)

Jenm (Ei varmistettu)

Oij, Skam ja Noora on parasta! Nooran tyyli sarjassa iski heti täysillä, ja Pinterest on laulanut siitä lähtien. Ja kyllähän se sarjassa kuvattu rooli tiedostavana nuorena naisena myös lämmittää sydäntä.

Elisa Lepistö

Joo jotenkin tosi lohdullista ajatella, että tämä nykynuorten sukupolvi ois täynnä Nooran kaltasia tyyppejä <3

esssiel
El

Punalla on kyllä niin freesi vaikutus, hyvältä näyttää! :)

Elisa Lepistö

Joo se piristää kummasti kalpeaa naamaa! :D Kiitos!

pihlahelena (Ei varmistettu)

Ihana asu! Ja ihan samaa mieltä Noorasta - ihana! Tykkään sen tyylistä ja asenteesta niin paljon :D kauheet vieroitusoireet kun tuli katottua kaikki kaudet niin nopeesti. :D

Elisa Lepistö

Onkohan niitä luvassa lisää? :D

EllaGusGus

Noora-tyyli sopii sulle hyvin! Olin hirmuinen Noora-fani etenkin ykköskaudella, ja oli ihanaa, että kakkoskausi kertoikin hänestä. Fanituksen kohde vaihtui kolmoskaudella, mutta ei siitä sen enempää, kun et ole vielä katsonut :) Täällä Borneolla ainoa Noora-tyylinen vaate, jonka oon löytänyt on sellainen pystyraitainen kauluspaita, joten ostin sitten sellaisen :D Skam on aivan mahtava, ja neloskautta käsittääkseni kuvataan nyt (tai on jo kuvattu). Tulee ulos tänä keväänä, mutta tarkkaa päivämäärää ei oo julkaistu. Sehän tulee kertomaan sitten kakkosluokan keväästä. Toivottavasti tekevät sinne abikevääseen asti (eli ainakin 6 kautta), koska haluan nähdä sen tyttöjen bussin :D

Elisa Lepistö

Aaaah, tekee mieli laittaa kone kiinni ja matkustaa kotiin kattomaan lisää jaksoja :D Mun ultimaattinen idoli on kyllä Sana! Ihan sairaan hauska hahmo, ja muistuttaa eniten omia kavereitani. En malta oottaa tulevia kausia!

jemppuli (Ei varmistettu)

Sulle sopis tosi hyvin polkka! Ihana!

Kommentoi