Somen harha

Ladataan...

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen iloisesti moikannut jotain Snapchatissa tai muualla somessa seuraamaani ihmistä. Vasta kun vastapuoli ei ole yhtä tuttavallisesti vastannut moikkaukseen, olen tajunnut ettemme oikeastaan tunnekaan. Sosiaalinen media luo usein harhaa siitä, että kuvittelee tuntevansa jonkun, joka on siellä aktiivinen. 

Myös bloggaajien kohdalla käy usein niin, että kuvittelee tuntevansa toisen vaikka ei olisi koskaan nähnyt toista "livenä". Illuusio saattaa särkyä ensimmäisellä kohtaamisella, kun toinen ei olekaan lainkaan sellainen kuin on omassa päässään blogin perusteella maalaillut. Olen itsekin kuullut, että ääneni on paljon matalampi ja että olen paljon pienempi (tai lyhyempi) kuin oli kuviteltu. 

Tiedän joidenkin ihmisten elämästä hurjan paljon, vaikka olemme saattaneet nähdä edellisen kerran yli kymmenen vuotta sitten. Tunnistan lapsuuden tuttujen nykyiset puolisot kaupungilla, vaikka en olisi koskaan heitä tavannut. Tiedän missä he ovat olleet häämatkalla ja mitä puoluetta he äänestävät. Toisinaan taas hyvienkään ystävien elämän suurissa muutoksissa ei pysy mukana, sillä he eivät jaa sitä somessa.

Vaikka tiedän, ettei sosiaalinen media ole sama kuin oikea elämä, en aina tiedosta sitä. 

Jos joku ei päivitä ikinä mitään Facebookiin tai Instagramiin, voi hänen elämänsä pitää silti sisällään ihania kesälomareissuja, paratiisirantoja, perheenlisäystä ja ylennyksiä. Ja toisaalta jonkun hulppeiden lomakuvien takana voi olla suuriakin murheita ja kriisejä, joita ei halua kaikkien kanssa jakaa. 

On myös jännää, miten eri ihmiset ajattelevat eri asioiden olevan henkilökohtaisia. Itse kerron hyvin avoimesti elämästäni ja jaan kuvia vaikkapa aamuisesta kahvihetkestä lakanoiden välissä. Silti esimerkiksi poliittiset kannanotot somessa tuntuisivat liian henkilökohtaisilta. Ihan oman lusikkansa tuo soppaan vielä jälkikasvu. Joidenkin mielestä ei edes lapsen takaraivo saa vilahtaa facebook-kuvassa, kun toinen jakaa mielellään vaikka vaipan sisällön. 

Rönsylipäs tämä ajatus nyt moneen eri suuntaan ja punainen lanka ehkä myös katosi matkan varrella. Mitä ajatuksia teillä herää aiheesta?

Pictures: Sara Vanninen

Share
Ladataan...

Kommentit

Apaa (Ei varmistettu)

Oon miettiny ihan samaa. Musta on jopa pelottavaa, miten paljon tiedän monien bloggaajien (esim sun) elämästä, vaikka sulla ei oo mitään hajua kuka mä oon. Toisaalta jokainen voi ite valita kuinka paljon itsestään jakaa somessa, eikä kukaan varmaan sitte kerro mitään sellasta, minkä kokee liian henkilökohtaseks. Eli ei tarvii tuntea itteään superkyyläks, vaikka tunnistaaki some-persoonien ja päiväkotikavereiden exät ja "nyxät" kaupungilla XD

Elisa Lepistö

Hahahhaha! Joo siis välillä tulee kyllä ihan hullun kyylä olo, vaikka siihen ei olisi mitään syytä :D 

M.
Avec Mari

Hyvä ja ajatuksia herättävä teksti!! 

Itse olen vetänyt rajan oikeasti henkilökohtaisten asioiden suhteen, enkä jaa niitä oikeastaan lainkaan somessa (en blogissa, enkä välttämättä edes henkilökohtaisessa Facebookissani) vaan oikeissa kohtaamisissa lähimmäisten kanssa. Tausta-ajatuksena on yksityisyydensuoja, en oikeasti halua jakaa itsestäni somessa kaikkea, koska haluan säilyttää tietynlaisen anonyymiteetin arkielämään, työasioihin ja perhesuhteisiin liittyen. Itse pidän ohjenuorana erityisesti myös sitä, että jos asiaan liittyy muitakin ihmisiä, en jaa asiaa (etenkään lupaa kysymättä) sosiaalisessa mediassa. Jokaisella pitää mielestäni olla oikeus määritellä omat rajansa, sitä ei saa tehdä kukaan toinen toisen puolesta, edes somessa. 

Toisaalta rajat taas hämärtyvät helposti ja omasta mielestänikin parhaat blogit antavat itsestään juuri pintaa syvemmältä, eli aikamoinen dilemma. Täytynee jatkaa pohdintaa omalla tontilla paremmalla aikaa! :D

Ihanaa viikonloppua!

Elisa Lepistö

Hyviä pointteja! Mun mielestä on aina hyvä kysyä lupa, mikäli jotain julkaisee. Pidän itsekin läheiset yleensä poissa blogista, vaikka heistä olisikin ihana kirjoittaa. Haluan kuitenkin, että heidän tietynlainen anonymiteettinsä säilyy vaikka oma elämä olisikin melko julkista. Odotan sun mietteitä aiheesta :)

Ihanaa viikonloppua sulle myös!

Erica K (Ei varmistettu) http://ericakarppinen.blogspot.fi/

Nauratti kun mietin miten itsekin varmaan ihan hangon keksinä moikkaisin :D Jotenkin sitä vaan kokee ainakin jollain tasolla tuntevansa ihmisiä joita ei oikeasti tunne.

Elisa Lepistö

Hahahha ihana kuulla etten ole yksin! :D

esssiel
El

Mulla on usein töissä tullut juurikin tälläisiä tilanteita vastaan. Kuinka palvella asiakasta, joka on hyvinkin tuttu somen puolelta, mutta kenen kanssa ei ole ikinä vaihtanut sanaakaan julkisesti? Todella hämmentäviä hetkiä, pitäisikö tervehtiä tuttavallisemmin ja kysellä kuulumisia, vaiko olla kuin ei tietäisikään :D

Elisa Lepistö

Hahaha uskon! :D ja tiedän fiiliksen!

jennajohannasi
Pirtti

Mää mietin yleensä someen kirjoittaessa, että onko tää semmonen juttu minkä voisin helposti kertoo myös töissä kahvitauolla. Mulla siis työkaverit ei oo mitenkään läheisiä, ollaan hyvin vähän tekemisissä edes töissä ja ei ollenkaan muuten. Jos asia on "työkaverikelpo" niin se on julkaisukelpo, siinä on mun raja :D

Elisa Lepistö

Toi on ihan hyvä mittari! Ja muutenkin miettiä, että onko ne jaettavat asiat sellaisia, joita voisi kertoa vaikkapa tulevaisuuden työnantajalle. :D

Carita (Ei varmistettu)

Olipa hyvä aihe. Hienoa, että avasit keskustelun. Some on nykyisin hyvin monelle jokapäiväinen asia ja siellä vietetään usein aikaa enemmän kuin perheenjäsenten keskuudessa. Useat meistä lukee blogeja ja seuraa henkilöitä, jotka ovat itselleen mieluisia tai josta saa inspiraatiota esim.työhönsä, omaan elämäänsä tai blogiinsa. Useat rajaavat alkuun asiat tiettyyn gategoriaan, mutta kuten kirjoitit someharha muodostuu hyvin nopeasti sekä kirjoittajalla että lukijalla. Ihmiset somen takana alkavat tuntumaan tutuilta tai kirjoittaminen alkaa tuntumaan siltä kuin kirjoittaisi tuntemilleen ihmisille. Somessa kirjoittamisen ja olemisen tarkoitus on kuitenkin, että omalle "äänelleen" saa "kuulijat", muutenhan sitä voisi kirjoitella vain pöytälaatikkoon. Someharha on hyvä aihe isommallekin keskustelulle ja myös sille, että miten esim.blogeihin ja instagramiin päivityksiä tekevät haluaisivat itsensä kohdattavan julkisessa tilassa? Haluaisivatko he/te olla omassa rauhassa ilman tervehdyksiä vai ilahtuisitteko mikäli joku tuntematon tulisi kertomaan, että on saanut paljon ilonaiheita elämäänsä juuri sinun kirjoituksistasi? Some alkaa olemaan ilmiö, joka ei todennäköisesti poistu keskuudestamme vaan kehittyy entisestään ja on useimmille osa jokapäiväistä elämää. Itse luen ilokseni muutamia blogeja ja seuraan instagrameja, mutta en ole mennyt yleisimpään faceb. Alkuperäinen tarkoitukseni oli seurata itseäni, voiko näistä em.tulla jokinlainen "positiivinen riippuvuus" itselleni, vai kykenenkö aikuisena pysymään poissa "kuvioista"? Tästä on kuitenkin tullut myös itselleni jonkinlainen "harha" positiivinen sellainen, koska seuraan niitä kirjoittajia, joiden teksteistä tulee hyvä mieli tai jotka antavat ajattelemisen aiheita! Kiitos!

Elisa Lepistö

Joo on aika hurjaa, että somessa tulee notkuttua enemmän kuin vietettyä aikaa perheenjäsenten kanssa. Ihan näin aikuisenakin tulee vietettyä enemmän aikaa älypuhelin kourassa, kuin haluaisin. 

Veikkaan, että kaikilla on vähän erilainen suhtautuminen siihen, miten haluaisivat muiden ihmisten heitä kohtaavan. Itse koen pelkästään positiivisiksi tällaiset kohtaamiset, sillä on ihana nähdä kasvoja sieltä ruudun toiselta puolelta. Voin kuvitella kuitenkin että joillain, joita tunnistetaan enemmän, voi olla erilainen suhtautuminen tähän. 

Hyvä pointti myös tuo, että seuraamalla esimerkiksi pelkästään omanlaisia tai positiivisia tyyppejä, muodostaa nopeasti vähän harhaisen kuplan maailmasta. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Anteeksi, että kysyn näin ohi aiheen, mutta olet etsinyt samanlaista jättimukia nyt hyvin pitkän aikaa. Saisinko udella mistä olet omasi löytänyt? Pahoittelen vielä kerran, etten kommentoi aiheesta!

Elisa Lepistö

Aina saa kysyä :) se on kuitenkin jo valitettavasti yli 5 vuotta vanha. Alunperin Indiskasta, joten ehkä siellä olisi vielä jotain samantyylisiä?

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Todella hyvin kirjoitettu. Olen itse miettinyt kymmeniä kertoja, että tätä aihetta pitäisi avata, mutta en ole keksinyt oikein, millä tavalla.

Minusta on aina yllättävää, ettei somen käyttäjät useinkaan ymmärrä, että vaikka bloggaaja jakaisi paljonkin asioita, ei se tarkoita, että kaikki kuuluu jakaa ja vieläpä realiajassa.

Tuli mieleen. Nähtiinköhän me viime viikolla tooooosi aikaisin aamulla Munkassa bussipysäkillä?

Elisa Lepistö

Kiitos Karoliina! Ja juurikin noin, sitä alkaa itsekin helposti vaatimaan bloggaajalta jos toinen on vaikkapa reissussa, että missä nyt kaikki ihanat reissukuvat ja päivitykset viipyy. Tai minkä takia koko viikonloppuna ei ole tullut mitään uutta? 

Ja nähtiin :D Olin matkalla lentokentälle, ja mietin siinä juuri että tämä on taas niitä tilanteita kun ei tiedä pitäisikö vetää moikata vai ei! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Julkkiksia voi moikata vahingossa ja kai vastaantulijaa saa tervehtiä. Politiitikosta voin arvata hänen mielipiteensä, mutta välttämättö en tiedä mitään yksityiselämästä. Jossakin ammatissa pitäisi olla puolueeton ja silloin politiikka tai fanitus voi olla ongelma. Julkisilla paikoilla saa kuvata ja ilman lupaa en julkaisisi ainakaan niitä saunakuvia läheisistä ilman lupaa

Kommentoi

Ladataan...