Tarkistutatko palkkaasi säännöllisesti?

 

Elän sellaista vaihetta, jossa osa ystävistä on edennyt urallaan jo johtotehtäviin ja nauttii aseman tuomaa hyvää palkkatasoa. Osa vasta aloittelee uraansa tai omaa liiketoimintaansa, osalla on työnhakuprosessi käynnissä ja jotkut tuntuvat jumahtaneet tiettyyn positioon eivätkä tiedä miten pääsisivät etenemään. Palkkakeskustelut ovat siis hyvinkin yleisiä aiheita keskuudessamme. 

Olen itse kuulunut aina ennen siihen ryhmään, joka ei osaa vaatia työstään kunnon korvausta. Olen jokaiseen työpaikkaani mennyt ilomielin sillä palkalla, mitä minulle on tarjottu, enkä ole ottanut palkkaa aiheeksi esimerkiksi kehityskeskusteluissa. Edellisessä työpaikassani minulle myönnettiin henkilökohtainen palkankorotus, joka luultavasti johtui siitä, etten ollut itse tajunnut vuosiin sitä korotusta pyytää. En ollut siis edes osannut vaatia indeksikorotusta. 

Muistan kun tein ensimmäisiä suuria blogikampanjoita, ja sain hinnoitella itse itseni. Pyysin n. 5 % siitä hinnasta, joka minulle olisi kuulunut ja sekin nolotti. "Enhän mä nyt tätä kehtaa pyytää.. Täähän on kiva projekti! Mitä jos ne ajattelee että oon ahne jos pyydän tästä rahaa? Mitä jos ne ottaakin jonkun muun joka tekisi sen halvemmalla? " Olivat ajatuksia, jotka pyörivät mielessäni tuolloin. 

Veikkaan että osa menee nuoruuden ja tietämättömyyden piikkiin, mutta myös siihen, ettei näistä asioista yksinkertaisesti puhuta. Nyt kun olen hiukan valveutuneempi ja tiedän työni arvon, olen sparraillut ystäviäni jotka eivät vielä tunnu omaa ammattitaitoaan arvostavan. Olen toki ehdottomasti myös sitä mieltä, että itseään ei kannata ylihinnoitella. On hölmöä vaatia samaa palkkaa kuin alan parhaat tekijät, mikäli itse vielä opettelee työtä. Mikäli lähtöpalkka on kuitenkin ollut pieni, kannattaa se ehdottomasti tarkistaa jossain vaiheessa. 

Luultavasti olet oppinut uusia taitoja, kehittynyt ammatissasi, luonut ehkä lisäarvoa yritykselle jollain ylimääräisellä osaamisella, luonut suhteita jotka hyödyttävät firmaa tai muuten vain saanut varmistusta omalle pätevyydellesi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että palkan kuuluu olla enemmän kuin silloin kun tulit epävarmana taloon hiukan oppilaan roolissa. 

Törmään kuitenkin todella usein siihen, kuinka taitavia ihmiset ovat puhumaan huonomman palkkansa puolesta. Siis todella, perustelemaan minkä takia pieni palkka on ok ja minkä takia enempää ei kannata pyytää. On ihan kummallisia uskomuksia siitä, että työpaikan saattaa esimerkiksi menettää sillä että palkka-asian tuo esille.

Paras motivaattori yleensä tähän on kuulla, mitä samaa työtä tekevä kollega saa. Joskus erot ovat ihan käsittämättömän suuria, ihan vain siitä syystä että toinen ei ole osannut hinnoitella työtään oikein. Pieni epäoikeudenmukaisuuden tunne antaa itseluottamusta siihen oman palkan vaatimiseen. Aina palkoista ei kuitenkaan puhuta avoimesti, jolloin tällaista tietoa ei ole saatavilla. Silloin kannattaa esimerkiksi googlailla palkkaa, johon omaansa voi verrata. 

Olen myös pitänyt kiihkeitä palopuheita siitä, kuinka elämässä ei saa mitään jos ei sitä itse osaa vaatia. Kuulostaa dramaattiselta, mutta on myös tavallaan totta. On eri asia vaatia työstään ansaitsemansa palkkio, kuin vaatia esimerkiksi enemmän kuin muut. Ei ole ahneutta vaatia sitä, mikä itselleen kuuluu. 

Hankalimpia tuntuu olevan luovan alan yrittäjien työn hinnoittelu. Monesti työntekijä kokee alkuvaiheessa projektit hyödyllisiksi omaa portfoliotaan ajatellen ja monesti ensimmäiset keikat tulevatkin tuttujen kautta. Silloin näkyvyys tai portfolion kasaaminen riittäkin palkkioksi. En ota kantaa siihen, onko tämä oikein vain väärin, sillä olen itsekin tehnyt ilmaiseksi esimerkiksi kaksi pitkää työharjoittelua ja monia kuvauskeikkoja. Näen sen valitettavasti hiukan pakollisena joillain aloilla. Myös tämänhetkinen työni oli aluksi täysin palkatonta. Kuitenkin oppirahatkin on jossain vaiheessa maksetty, ja siinä vaiheessa täytyy osata pyytää työstään myös palkkaa.


Ongelmia ei toki tule vain luovan alan työntekijöille, vaan samaan asiaan varmaan törmää monessakin yrittäjän ammatissa. Ausseissa juttelin aiheesta, ja siellä monet sanoivat että ystävien tekemistä töistä maksetaan jopa enemmän. Halutaan tukea yrittäjyyttä ja ystävää, joten palkkiosta maksetaan ylihintaa. Suomalaiselle tämä tuntuu menevän toisin päin ja ystäviltä pyydetään palveluksia hiukan halvemmalla tai jopa ilmaiseksi. Olen aivan varmasti syyllistynyt tähän myös itse.

Helpointa tähän on ajautua silloin, kun ei ymmärrä lainkaan toisen ammattitaitoa. Ajatellaan että esimerkiksi copywriter keksii nokkelan mainoslauseen, ja siihen menee aikaa se pari minuuttia. Valokuvaaja painaa nappia ja upea kuva syntyy sekunnissa. Saatika sitten, kuinka monta konsultaatiota lääkärit varmasti joutuvat tekemään elämänsä aikana (isäpuoleni on joutunut kärsimään erilaisista vaivoistani niin paljon, että laskuni olisi varmaan jo viisinumeroinen). Ja tuttu sähkömieshän tulee tekemään varmasti sähköt kahvia ja pullaa vastaan. 

Veikkaan että tässä on hyvin usein kyse tietämättömyydestä. Ei välttämättä tajuta sitä, mistä kaikesta hinta muodostuu. Joskus työ ei ole rankkaa tai vie paljon aikaa, jolloin saatat maksaa näkemyksestä ja ammattitaidosta, joka on vuosikausia karttunut ja jota varten on saatu käydä esimerkiksi 5 vuotta koulussa. Joskus pelkkä suunnitteluvaihe kestää kymmenkertaisen ajan ennen varsinaista työn tekoa, ja joskus jo pelkät työvälineet maksavat suuren osan palkkiosta.

Maksaessasi esimerkiksi 100 euroa yrittäjälle, menee häneltä ensin 24 prosenttia siitä alveihin, toiset 24 prosenttia YEL-maksuihin, ja veroprosentista riippuen melko iso summa vielä veroihin. Jos tähän kuuluu minkäänlaisia laitteita, tai työ tapahtuu muualla kuin henkilön työhuoneella, pitää myös näille laskea lisähintansa. Yhtäkkiä monen tunnin urakasta saattaa jäädä yrittäjän käteen todella vähän. Ystäväni linkkasi loistavan kaavion siitä, pitäisikö töitä tehdä ilmaiseksi ja missä tapauksissa se on ok?

Kun pohdin, tulisiko meidän tehdä helpot remontit tulevassa asunnossamme itse, laskeskelin esimerkiksi seuraavia asioita. Meillä ei ole tarvittavia työkaluja moneenkaan hommaan, joten ne pitäisi joko ostaa tai vuokrata. Oikeiden välineiden selvittäminen, vuokraaminen ja hakeminen vie useampia tunteja. Näille tunneille on olemassa myös vaihtoehtoiskustannus.. Meillä ei ole myöskään autoa, joten suurempia hankintoja varten pitäisi ottaa taksi tai mahdollisesti jopa vuokrata auto. Tästä tulee myös lisäkuluja. Itse työkin taas vie tunteja, joille voi laskea jonkinlaisen tuntihinnan jonka voisin tehdä esimerkiksi omia töitäni. Tähän kun vielä lisää sen, että remontin hinnan saa suurelta osin kotitalousvähynnyksiin. Yhtäkkiä remppamiesten hinnat tuntuivat hyvinkin järkeviltä. 

Tulipas pitkä teksti aiheesta ja lähdin vähän sivuraiteillekin. Miten te suhtaudutte palkankorotuksiin? Onko niitä ollut helppo pyytää ja miten keskustelut ovat menneet? Löytyykö muita, jotka ovat ottaneet vain sitä mitä aluksi on tarjottu?

Kommentit

Sanna / NOORDIC (Ei varmistettu) http://noordic.blogspot.co.uk

Siirryin työelämään vasta kesäkuussa, mutta bruttokuukausipalkkani on noussut tässä kuuden kuukauden aikana yli tonnilla. Esimieheni antoi palkankorotuksen pyytämättä ja koko asia tuli aika lailla puun takaa. Muistan, kuinka ensimmäinen ajatukseni oli ”voi ei, enhän minä nyt tarvi lisää palkkaa”. Melkein sanoin ajatukseni ääneen, mutta onneksi pidin suuni kiinni. Tämä voi olla ihan vain oma kokemukseni, mutta suomalaisena rahan vastaanottaminen tuntuu joskus vaikealta - vaikka se olisikin yritykseltä, jolle tekee duunia viisi päivää viikossa. :P

Elisa Lepistö

Ihan superhyvä! Ja veikkaan että toi on tosi monen suomalaisen haaste :D Ollaan niiiiin vaatimattomia että! Jotain oot varmasti tehnyt oikein, ja esimies haluaa että tiedät sen myös ;)

(Ei varmistettu)

Ihan super kiva, että olet alkanut kirjoittelemaan tällaisista palkka- ja sijoitusaiheisita jutuista enemmän! Valmistuin itse juuri yliopistosta ja kävin ensimmäisen "kunnon" palkkaneuvotteluni muutama kuukausi takaperin. Jännitin keskustelua ennakkoon, mutta itse tilanteessa yllätin itsenikin sillä, miten tiukka osasin lopulta olla, kun minulle esitetty palkankorotus ei vastannut odotuksiani. Sain lopulta oman ehdotukseni läpi ja jopa esimieheltäni kiitosta, että pidin puoleni. Näistä asioista kannattaa jutella ystävien kanssa, sillä kun on vertailukohtia muiden tehtävien palkkauksesta, on helpompi myös vaatia itselleen sitä, mitä ansaitsee.

Elisa Lepistö

Kiva kuulla että nää jutut uppoo! Ja tosi hyvä että oot osannut pitää puolesi palkkaneuvotteluissa. Tällasta meininkiä vaan enemmän ja pian naisten euro ei enää olekaan 80 senttiä! Wohooo! :) Ja todellakin, näistä pitää jutella ja tsempata muitakin pitämään puolensa. Ja varmasti tuollaisen yhden onnistuneen palkkaneuvottelun jälkeen on itsevarmemmilla fiiliksillä valmistautuessaan seuraavaan.

Riiksa (Ei varmistettu)

Kauheasti ei pysty palkankorotuksia pyytää kun käytössä on Kvtes, jossa mennään taulukoiden mukaan, toki työnvaativuudesta saa ekstraa kk-palkkaan mutta sekin tod.näk. jonkun taulukon mukaan :D Lisäksi kertyneet työvuodet nostaa summaa jonkin verran, mutta aika minimaalisesti. Ja kiitos Kikyn, minkäänlainen indeksikorotuskaan ei ole ollut, eikä tule olemaan, mahdollista pariin vuoteen ollenkaan.. Jossain työpaikoissa ollaan siis kyllä ihan puun ja kuoren välissä, mielelläni neuvottelisin itselleni paremman palkan, ehkä palkankorotuksilla saisi vielä pientä lisäboostia työntekoonkin. Tämä on ehkä myös syy miksi kunta-alaa moititaan ja työntekijöitä leimataan "laiskoiksi", ei ole tarvetta tehdä työtään paremmin/nopeammin tai mitä ikinä, koska palkka nousee tasan tes:sin mukaisten korotusten mukaan. Itse olen työurani aloittanut yksityisellä puolella jossa palkkaan ei myöskään voinut vaikuttaa, mutta töitä oli tehtävä kun mentaliteetti sillä puolella on tulos tai ulos.. Joskus sitä miettii että oliskohan pitänyt opiskella sittenkin joku muu ammatti, hoitoalalla siis työskentelen :)

Näistä aiheista on kyllä aina mielenkiintoista lukea postauksia!

Elisa Lepistö

Tosi mielenkiintoista saada myös kuntapuolelta kommenttia. Ja voi että, toi hoitoalan palkkaus on kyllä ärsyttänyt niin moneen otteeseen, ja samoin sosiaalialan. Toi on kyllä todella epämotivoivaa, ettei siihen palkkaan voi millään tavalla vaikuttaa. Vaikka se raha on pieni kannuste, on se ehkä enemmän sellainen henkisen puolen juttu, että voi omalla extrapanoksellaan nostaa hiukan omaa palkkatasoa. Ymmärrän hyvin, että mikäli nostoa ei ole mahdollista saada, ei tee mielikään uurastaa enempää kuin tarvii. :/

NoonaMaria (Ei varmistettu)

Just käytiin poikaystävän kanssa keskustelua tästä kun hänellä oli edessä kehityskeskustelu töissä ja hän aikoi pyytää lisää palkkaa, johon mä tokasin, että sähän oot ollu siellä vasta vuoden ja sait sen yhden koulutuksenki jo ilmaseksi, että mieti sekin etuna. Johon poikaystävä sanoi, että niin mutta mun taidot on kehittyny ja oon saanut lisää vastuuta. Sen jälkeen mietin, että tosiaan onhan tossa perusteet, mutta itselle tuli heti sellanen "en kyllä kehtais" josta pääsin siihen ajatukseen, että kehtaako miehet ronskimmin kun naiset näissä palkka asioissa(kin)??
Hän pyysi lisää palkkaa ja sai.
Toinen asia on just toi ilmaseksi neuvominen, neuvon ystäviä mielellään, mutta mulla on vähän sellanen periaate etten tuo töitä vapaa-ajalle niin siksi se tuntuu aina vähän nihkeeltä jos joku alkaa illanvietossa kyselemään tipsejä :D
Onneksi en ole luovalla alalla, hinnoittelu vois tuntua tosi hankalalta.

Elisa Lepistö

Aijaijai! Mä uskon että toi on suuri syy siihen, miksi naisten palkkataso on pienempi. Toki tässäkin on kyse yksilöistä ja osaltaan sekin vääristää tilastoja että naiset usein kouluttautuvat matalapalkkaisemmille aloille, mutta siltikin, tuo on iso osa ongelmaa. Sen lisäksi että miehet kehtaa ronskimmin pyytää palkkaa, kehtaa ne ronskimmin hakea sellaisia töitä, joissa ei nyt välttämättä ole vielä ihan hakoja, mutta uskovat täyttävänsä hiukan liian isot saappaat tulevaisuudessa. Naiset usein vähättelevät osaamistaan ja saattavat jättää hakematta ylennystä sen takia. Sen taki on hyvä, että näitä keskusteluja käydään ja me naisetkin aletaan kehtaamaan! :) 

Emsku
Ota kiinni mandariini

Mä oon aina pyytänyt. Onhan se vaikeaa, mutta oon aina ensin jonkun ystävän kanssa käynyt läpi (mieluiten joku röyhkeä ystävä) sitä, että miten pyydän ja millä perustein. Mutta ei tästä oo kyllä ikinä ollut hyötyä. Tuntuu, että tässä firmassa on semmoinen palkkakatto, että kun aloittelijasta etenee normitasolle, niin siihen se sitten tyssää ja joustovaraa ei ole.

hansssu (Ei varmistettu)

Valmistuin ammattiini toukokuussa 2017, jolloin tein jo alan töitä yhdessä firmassa. Ennen valmistumistani oli puhetta pomon kanssa, että palkka päivitetään sitten, kun olen valmistunut. Tämä asia kuitenkin jotenkin vain jäi ja puoli vuotta valmistumiseni jälkeen huomasin tekeväni edelleen töitä "harjoittelijan" palkalla, joka siis oli noin 300€/kk huonompi, kuin valmistumisen jälkeen kuuluisi olla. Otin asian puheeksi ja pomoni lupasi tarkistaa palkkani. Meni kuukausi ja hän lupasi korottaa palkkani vuodenvaihteen jälkeen. Vuosi vaihtui ja palkankorotusta ei kuulunut.. onnekseni sain työtarjouksen yhdestä toisesta työpaikasta, johon päätin tarttua. Uudessa työpaikassanikin "joudun" tekemään hieman huonommalla palkalla töitä, kun ammattiini nähden kuuluisi, mutta sieltä tiedän saavani arvokasta työkokemusta.

Olen todella huono pyytämään lisää palkkaa ja ensimmäistä palkankorotusta pyytäessänikin ajattelin, että "olen vasta valmistunut, ei mulla oo varaa vaatia, pitää vaan tyytyä siihen mitä saan jo nyt.." tästä kuitenkin opin, että omaa osaamista täytyy arvostaa ja osata vaatia sille kuuluvaa palkkaa!

Kaneli- (Ei varmistettu)

Mulla oli sama tilanne kuin siulla - Valmistuin toukokuussa 2017, ja olin jo töissä silloin oman alan yrityksessä. En tajunnut ite pyytää palkankorotusta, joka mulle olis kuulunut kun valmistuin (ja yrityksessä kyllä tiedettiin, että valmistuisin toukokuussa). Lopulta sain ite ottaa asian puheeks viime syksynä, kun tajusin että mun kuuluis saada parempaa palkkaa. Yritys sit maksoi mulle jälkikäteen koko kesän ja syksyn ajalta sen palkan, mikä mulle kuului. Mutta tosiaan, ei kyllä mitään elämässä saa, jos ei ite vaadi. Se on tullut kyllä opittua! Nyt oon saanut lyhyessä ajassa jo lisää vastuuta töissä, ja tuntuu että mun kuuluis saada enemmän palkkaa, mutta en tohdi kysyä... Tuntuu että halutaan maksaa vaan tessin mukainen minimipalkka, eikä yhtään sitten enempiä!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.