Ulkopuolisuuden tunteesta

Ladataan...

Sain postaustoiveena kirjoittaa ulkopuolisuuden tunteesta. Olen aihetta sivunnut aiemminkin blogissa, mutta ajattelin ottaa hiukan erilaisen näkökulman tällä kertaa. 

Uskon, että on kahdenlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Toinen on pysyvämpää ja seuraa välillä jopa paikasta toiseen. Kärsin itse tällaisesta usein lapsena. Koin olevani jollain tapaa joukkoon kuulumaton. Ensimmäiset luokat koulussa olin muita edellä, joten värittelin kirjoja luokan takaosassa kun muut harjoittelivat laskuja tai lukemista. Rakastin koulua ja muille se tuntui olevan ikävää. Niin koulu kuin välitunnitkin näyttäytyivät minulle täysin erilaisina kuin ikätovereilleni. Olin hiukan pikkuvanha, enkä leikkinyt leluilla enää kuuden täytettyäni. Mielummin luin kirjoja, piirsin tai kirjoitin päiväkirjaa. Ne olivat loistavia tapoja sulkeutua omaan maailmaan. 

Tällöin en oikeastaan edes halunnut olla osa sitä maailmaa, jossa muut ikätoverini olivat. Olin ulkopuolinen, mutta omasta halustani. Tilanne on toki paljon ikävämpi silloin, kun ulkopuolisuuden tunne seuraa paikasta toiseen, vaikka haluaisi osaksi porukkaa.

Toinen ulkopuolisuuden tunne on ohimenevää, ja sidoksissa johonkin muutokseen. Uusi työpaikka, sosiaalinen piiri, harrastus tai asuinalue, jossa tulet ulkopuolisena johonkin tilanteeseen missä muut tuntevat jo toisensa. Vaihdoin kolmannelle luokalle toiseen kouluun opettajan suosituksesta. En tuntenut entuudestaan ketään ja monet olivat hyvin erilaisista lähtökohdista kuin minä. Olin vaihtanut paikkaan, jossa kaikki oppilaat olivat motivoituneita ja pitivät koulunkäynnistä. He olivat myös oppineet kahdessa vuodessa paljon itse koulunkäynnistä, sillä aikaa kun itse olin istunut luokan perällä värityskirjojen kanssa. Vei oman aikansa, että sulauduin joukkoon. Ensimmäistä kertaa porukka oli kuitenkin sellainen, johon halusin päästä osaksi. 

Täysin samaa ulkopuolisuuden tunnetta olen kokenut myöhemmin elämässäni työpaikkoja vaihtaessani ja esimerkiksi bloggaamisen aloitettuani. Kun tulee paikkaan, jossa muut tuntevat toisensa, vaatii itseltä paljon työtä jos haluaa osaksi porukkaa. Joillekin reippaille ekstroverteille tällaiset tilanteet eivät ole lainkaan hankalia. Itselleni ne aiheuttivat kuitenkin usein ahdistusta. Olen kokenut ulkopuolelle sulkemista työpaikassa, johon tulin vailla positiota vastaavaa koulutusta. Silloin oli yleistä, että töiden jälkeisiin rientoihin tai kahvitunneille ei minua pyydetty mukaan. 

Päätin silloin kuitenkin reippaasti tutustua kuhunkin ihmiseen tavalla, joka minulle tuntuu luontevalta. Ei tarvitse siis heti olla äänekkäimpänä vitsinkertojana taukotilassa, jos se ei tunnu omalta jutulta. Samalla tavalla toimin blogin kanssa. Pressitilaisuudet olivat joskus todella jännittäviä, sillä en tiennyt kuka on brändin edustaja, kuka pr-toimiston työntekijä ja ketkä esimerkiksi toimittajia. Kaikki muut tuntuivat tuntevan toisensa ja tilanteeseen ujostutti mennä mukaan. Ensimmäisen vuoden hiihtelinkin tilaisuuksissa seiniä pitkin hissukseen ja juttelin ehkä yhdelle ihmiselle tapahtuman aikana. 

Pikku hiljaa alkoi kuitenkin tunnistamaan tuttuja kasvoja ja muistamaan nimiä. Kerta kerralta aina tutustui johonkin uuteen ihmiseen ja tapahtumista tuli aina vain mukavampia. Nykyään ei enää ujostuta mennä mihinkään paikkaan, vaikka en tuntisi porukasta ketään. Tiedän, että selviän tilanteesta. Olenhan selvinnyt aiemminkin. 

Mielestäni ulkopuolisuuden tunnetta koettaessa onkin tärkeää miettiä, mistä se johtuu?

Onko porukan arvot tai elämäntyyli niin suuressa ristiriidassa omiesi kanssa, ettet pysty mukautumaan siihen?

Haluatko oikeasti mukaan johonkin tiettyyn ympyrään, vai onko kyse siitä ettet halua olla yksin?

Olisiko mahdollista etsiä oma porukka jostain muualta, jos tuntuu ettei sinua haluta tiettyyn jengiin mukaan sellaisena kuin olet?

Vai onko kyseessä vain tilanne, jossa muut ovat tunteneet toisensa kauemmin, eivätkä siksi osaa ottaa sinua osaksi? 

Oma sosiaalinen ympyräni on muodostunut hyvin pitkälti aikuisiällä sellaiseksi, kuin olen halunnutkin. Työtovereista aina treenikavereihin on löytynyt sellaisia tyyppejä, joiden kanssa on helppo olla ja jotka hyväksyvät minut vikoineni ja toisin päin. Olen sattuman kaupalla löytänyt muutaman ihanan naisen porukan, jonka uskon pitävän yhtä aina. Jos tuntuu siis, ettei ne omanlaiset ihmiset ole vielä elämässäsi, jatka etsimistä. 

Pictures: Patrick Karkkolainen

Share
Ladataan...

Kommentit

Emmms (Ei varmistettu)

Hyvin kirjoitettu! Ja olen monesta asiasta samaa mieltä. Itse ajattelen, että ulkopuolisuuden tunne liittyy osittain omaan epävarmuuteen ja siihen, että ei oikein tiedä kuka on ja kuka haluaa olla. Olennainen onkin esittämäsi kysymys, haluanko todella edes olla osa jotain porukkaa. Itselläni ulkopuolisuuden tunteisiin onkin auttanut vanheneminen ja oman itsevarmuuden kehittyminen. Kun tiedän mikä oma juttuni on ja olen sitä kautta löytänyt "omat ihmiseni" ei ulkopuolisuuden tunne vaivaa niin paljoa silloinkaan kun olen uudessa porukassa.

Elisa Lepistö

Kiitos! Varmasti voi johtua siitäkin :) Ja silloin on varmaan helposti ulkopuolinen olo seurassa jos toisessakin. 

Minnea
Minnean muruja

Niin hienosti kirjoitettu taas kerran! Ja upeat kuvat! Aloin itsekin miettimään ulkopuolisuuden tunnetta, ja tilanteita, joissa olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi.

Mukavaa viikonloppua, Elisa!

Elisa Lepistö

Kiva kuulla! :) Ja Patrick on tosiaan taitava kuvaaja! Kivaa viikonloppua myös sulle Minnea!

P (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus :). Todellakin iän myötä myös itsevarmuus kasvaa, eikä jotkut tilanteet enää tunnu yhtä piinaavilta, kuin miltä nuorempana olisi tuntunut. Vaihdoin paikkakuntaa reilu vuosi sitten, kun puolisoni pääsi kouluun. Emme tunteneet paikkakunnalta ketään ja tämä on vanhemmistamme ja muusta suvustamme n.100km päässä, mutta tiesin, että selviämme tästä yhdessä. Olin puoli vuotta työttömänä ja lopulta olin todella kiitollinen kun sain työpaikan vieläpä todella isosta firmasta! Aluksi uudessa työssäni eniten kasasin ehkä paineita sille, että "pakko saada joku uusi kaveri, kun en tunne paikkakunnalta ketään ja haluan kuulua porukkaan". Mutta lopulta vähän niinkuin annoin asian olla ja tapahtua omalla painollaan, jos on tapahtuakseen. Nyt vajaa vuoden jälkeen uudessa työssäni on minulla jo paljon uusia tuttavuuksia ja muutaman kerran olen jo vapaa-ajallani viettänyt aikaa uusien työkaverieni kanssa.
Tällaisista pienistä palikoista sitä pikkuhiljaa kasautuu ehkä uusi ystävyys, tai ehkä vain työtoveruus ja satunnainen ihminen elämässäni, mutta olen silti kiitollinen työpaikastani ja siitä, että olemme kotiutuneet näin hyvin ja todellakin viihdymme juuri täällä. En oikein tiedä miksi tämän kaiken kerroin, ehkä siksi koska samaistuin niin tuohon ulkopuolisuus-kirjoitukseesi ja siihen, että aika ajoin koen edelleen satunnaisia hetkiä, kun en ole osa porukkaa. Mutta sitten se ohikiitävä hetki on ohi ja tunnen taas kuuluvani. Mietin myös seuraavia, jotka firmaamme luultavasti vähintään kesäajaksi palkataan ja kuinka heillä on aluksi ihan samanlainen olo, kuin minulla oli ja satunnaisesti vieläkin on. Ja aijon yrittää parhaani omalta osaltani, jotta he eivät sitä kokisi. :)

Kaiken tämän ajatusvirran jälkeen mulle tuli myös postaustoive mieleen, joka ei liity millään tapaa tähän aiheeseen :D. Näin instagramissa kuvan, että suunnittelette seuraavia reissuja ja myös kovana matkustelijana ja matkahaaveilijana haluaisin mielelläni kuulla lisää minne ja minkälaisia reissuja olette tälle vuodelle kaavailleet, jos haluat siitä kirjoittaa :).

Elisa Lepistö

Just noin! Pikkuhiljaa ne suhteet syvenee ja tuttavista tulee kavereita ja jossain vaiheessa ehkä jopa ystäviä. Pakottamalla harvoin syntyy kestäviä suhteita. On joskus itsekin huomannut että liian nopea eteneminen ei sovi luenteelleni, parisuhteessa tai ystävyyssuhteessa. Tarvitsen oman aikani ja etenemisvauhdin. Mutta kiva kuulla, että olet kotiutunut hyvin! Ikinä ei tosiaan tiedä, kenestä saattaa tulla vaikka elämän kestävä ystävä. Js tosi kiva kuulla, että mietit jatkossa olevasi se, joka ottaa uudet porukkaan mukaan. Sellaisten tyyppien merkitystä ei voi painottaa tarpeeksi. Pienikin teko saattaa pelastaa jonkun päivän. :)

Ja hei, voisin kirjoittaa heti kun suunnitelmat vähän selkiytyy! :)

ohsomanyreasons

Kiva kirjoitus :) Samaa tunnetta olen tuntenut blogitapahtumissa, koska olen vielä niin uusi naama blogipiireissä, jossa kaikki tuntuvan tuntevan jo toisensa.

Kiitos muuten keskiviikko-illan Lily Talks- puheenvuorosta, olin siellä kuuntelemassa sua :) Oli tosi hyvä tilaisuus ja sain paljon hyviä vinkkejä!

 

 

 

 

Elisa Lepistö

Ihana kuulla että sait vinkkejä! :) Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä: se helpottaa! :) Kun uskaltautuu rohkeasti menemään porukkaan, jossa muut tuntevat jo toisensa ja esittäytymään kaikille. Melkein kaikki ovat kuitenkin olleet samassa tilanteessa aiemmin, joten ottavat myös nopeasti mukaan porukkaan. 

Riikkatin (Ei varmistettu)

Kirjoitat niin hyvin ja mielenkiintoisesti, etten edes kiinnittänyt huomiota kuviin! Kiitos huikeasta blogista, joka monesti herättää monenlaisia ajatuksia. :)

Elisa Lepistö

Voi ääk, ihanasti sanottu! :) Kiiiiitos paljon!

Uusi Alku

Kirjoitat ulkopuolisuuden tunteesta kauniisti.

Mietin jo kirjoittaisinko oman postauksen, mutta kommentoin nyt ainakin ensin :) Mulle aika oivaltava hetki oli opiskeluaikoina, kun erosin poikaystävästä, jonka kanssa olin muuttanut vanhempieni helmoista (pikkukylästä) maailmalle. Lähdin eron jälkeen ystävien kanssa baariin ja ajattelin olevani ihan tavallinen, keskiverto parikymppinen mirkku - ihan niinkuin muutkin. Baarissa ja sen jälkeen sinkkuaikoina, kun liikuin huomattavasti enemmän "ihmisten ilmoilla" ja tutustuin vauhdilla uusiin ihmisiin, ymmärsin nopeasti, etten ole muuten yhtään niinkuin muut. Sosiaalisuuteni vuoksi en jäänyt ulkopuolelle (enkä tästä oivalluksesta muutenkaan kärsinyt, sillä erilaisuus on aina ollut mun mielestä rikkaus), mutta oma ajatusmaailma sekä ihan teotkin vain erosivat paljon melko monen muun kanssa.

Sieltä ihmisvilinästä löysin onnekseni myös "ne omat ihmiset" ja sielunkumppanit ja toivottavasti jatkossa löydän heitä vielä enemmän. Sekin on ollut helpottavaa - onhan niitä muitakin samanlaisia.

Elisa Lepistö

Kirjoita ihmeessä kokonainen postaus! :) Ja tosiaan, uusiin ihmisiin tutustuminen voi muuttaa minäkuvaa aikalailla! Joskus tajuaa, että ajatteleekin monista asioista täysin erilailla kuin ympärillä olevat ihmiset. Ja toisinaan taas saattaa ajatutua kuplaan, jossa kaikki ovat aina samaa mieltä. Sekään ei ole aina hyväksi :) Ihana kuulla että joukosta on löytynyt ne oikeat ihmiset!

Titak (Ei varmistettu)

Ihana postaus jälleen kerran Elisa. Olen miettinyt niin monesti blogiasi lukiessani, että olet kyllä mahtava isosisko kaikille nuorille (ja toki myös vanhemmillekin) lukijoillesi kun kirjoitat tämäntyyppisiä tekstejä erilaisuudesta, epävarmuudesta yms. Tärkeitä aiheita varsinkin nuoremmille jotka vielä rakentavat itsetuntoaan ja ovat usein epävarmoja itsestään. Keep going girl!!
Se on ehkä ikävin tunne maailmassa, kun porukka johon haluaisi kuulua, jättää sut ulkopuolelle. Vanhemmiten olen onneksi ymmärtänyt, että enhän mä itseasiassa olisi halunnutkaan kuulua näihin porukoihin. Nämä porukat ovat itseasiassa olleet täynnä juoruilua, selän takana puhumista ja vastaavaa. Ihan hyvä, etten ikinä päässyt mukaan. Fiksujen ihmisten seuraan on sen sijaan helppo mennä. Ihmiset ovat avoimen kiinnostuneita, kaikkien kanssa keskustellaan ja tullaan toimeen. Kaikista ei tietenkään tule sydänystäviä, mutta ei tarvitsekaan. Kyllä ne ystävät varmasti löytyvät, mutta eivät paikoista joissa ei koe tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Elisa Lepistö

Se on totta, että fiksujen ihmisten seuraan on helppo mennä. Ainakin sellaisten, joilla on tunneälyä :) Kiitos ihanasta kommentista! Tuli ihan hirmu hyvä mieli tästä! <3

hvmm- (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen teksti ja koin kyllä samaistumisen tunteita. Kuvat ovat ihania, kuten aina. Nyt jotenkin mielestäni erityisen onnistuneita. Nautin sun blogista suuresti, usein iltaisin ennen nukkumaan menoa rauhotun ja luen sun postaukset. Keep up the good work!

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! Tällaisista kommenteista tulee niin hyvä mieli :) ja Patrick on kyllä taitava kuvaaja!

Kommentoi

Ladataan...