Uskonnosta ja uskosta

Edelliseen postaukseen tuli toive uskontoa käsittelevästä postauksesta. Muistelin kirjoittaneeni joskus vuosia sitten aiemminkin uskonnosta, joten alussa on myös aiempia ajatuksiani aiheen ympäriltä.

Pienenä perheeni ei kuulunut kirkkoon, mutta meillä oli sellainen ilmapiiri, että kaikki saivat itse päättää mihin uskoivat. Olen edelleen tästä kiitollinen ja näin kasvattaisin myös omat lapseni. En tiedä mistä se sitten lähti, mutta halusin jossain vaiheessa että minut liitetään kirkkoon. Se saattoi johtua siitä, että olin aina halunnut olla jotenkin erilainen kuin muut. Dyykkailin 7-vuotiaana kirkon roskalavalta virsikirjoja ja laitoin koko perheen rukoilemaan ennen ruokailua. Myös iltaisin polvistuin sängyn reunalle ja kiittelin Jumalaa kädet ristissä. Kai minussa on aina piilenyt pieni "mielummin överit kuin vajarit"-mentaliteetti, jonka takia heittäydyn asioihin, niitä sen kummemmin kyseenalaistamatta.

Joskus teininä sitten kävin rippikoulun ja pari viikkoa myöhemmin myös Prometheus-leirin. Protu-leiri on siis uskonnollisesti sitoutumaton vaihtoehto rippileirille ja siitä puhutaan myös "aikuistumisleirinä". Koettuani nämä kaksi leiriä melkein peräkkäin, aloin kyseenalaistamaan tätä omaa kirkkoonkuulumistani melko paljon. Siinä missä riparilla opin lähinnä ulkoa uskontunnustuksen, Protu-leirillä kävin ensimmäiset elämää suuremmat keskusteluni kaikista mahdollisista aiheista maan ja taivaan väliltä. Jokaisella päivällä oli oma teema ja niitä oli esimerkiksi erilaisuus ja syrjinä, huumeet ja päihteet ja maailmankuvat ja -katsomukset. 

Olin kovin mustavalkoinen nuorempana ja erosin silloin myös kirkosta. Jossain vaiheessa, kun homokeskustelu oli kuumimmillaan, väittelin kirkkoon kuuluvien ystävieni kanssa ja olin vihainen kaikesta suvaitsemattomuudesta. Jos ääriuskovainen tuli käännyttämään minua, en voinut antaa asian olla vaan halusin haastaa ne omilla kysymyksilläni. Tällaisissa tilanteissa julistin olevani ateisti. Sivusimme tätä aihetta viikonloppuna keskustellessani ystäväni kanssa ja hän totesi, että väittelyntahdossa usein hukkaa oman mielipiteensä kokonaan. Ärsyyntyy vain siitä, että toisen ihmisen maailmankuva on niin mustavalkoinen, että on pakko asettua keskustelussa täysin toiselle puolelle. Silloin ei välttämättä enää tiedä, mitä mieltä oikeasti on asiasta. 

Nykyään suhtautumiseni on tietysti muuttunut myös tästä, mutta en edelleenkään kuulu kirkkoon. En koe tarvetta löytää edes sanaa omalle suhtautumiselleni uskoon. En ole uskovainen, ateisti tai edes agnostikko. Olen kovin hengellinen ja spirituaalinen, eikä maailmankuvani ole täysin tieteellinen. Olen utelias henkimaailman asioita kohtaan ja tutkin mielelläni pseudotieteitä, kuitenkin omalla suodattimellani. Mielestäni olisi outoa, jos täällä ei vaikuttaisi minkäänlainen suurempi voima. En kuitenkaan tarvitse mitään instituutiota uskoakseni niihin asioihin, mihin haluan. 

Olen myös aivan varma, että kymmenen vuoden sisällä oma suhtautumiseni uskoon on taas täysin erilainen. Ainoa mikä tuntuu olevan varmaa, on se että mitä vanhemmaksi kasvan, sitä vähemmän asioita pidän ehdottomana. Siinä missä 14-vuotiaana tunsi tietävänsä kaikesta kaiken, huomaan nykyään päivä päivältä asioita joista haluan oppia lisää. 

Usko on hyvin henkilökohtainen asia ja mielestäni kaikilla on oikeus uskoa juuri siihen mihin haluaa, niin kauan kun uskontoa ei käytetä vallan välineenä. Mikäli mikään tuo turvaa tai lohtua synkillä hetkillä, on sitä turhaa ulkopuolelta tuomita. 

 

Share

Kommentit

Pippanen (Ei varmistettu)

Fiksua tekstiä, kiitos.
Ehdottomuus ei tosiaan kannata, kuten ei monessa muussakaan asiassa; eihän silloin opi mitään uutta.

Kuulun itse erääseen uskonlahkoon (kamalan negatiivissävytteinen sana btw), koska se tuo turvaa ja tuntuu oikealta. Se on minulle sopiva elämäntyyli. Musta on ahdistavaa, miten ihmiset helposti ihmiset olettavat mun olevan tosi ahdasmielinen ja suvaitsematon, ehdoton omien 'sääntöjeni' kanssa. En kerro uskostani mielelläni kellekään (vaikka se monesti helpottaisi tiettyjä tilanteita), koska en halua ihmisten ajattelevan minua sinä uskovaisena, joka ei suvaitse homoja tai muuta vastaavaa.

Uskonto on mielestäni paljon muutakin kuin kirkko ideologioineen. Vaikka en itsekään ole täysin samaa mieltä kaikista 'opetuksista' mitä uskossani on, en koe että se olisi syy erota. Jaan saman uskon, olen kasvanut tähän yhteisöön ja kulttuuriin, eikä se lähtisi minusta vaikka minä eroaisin lahkosta.
Totta kai joukkoon mahtuu myös vanhoillisempia tyyppejä ja sellaisia, jotka ovat täysin samaa mieltä aivan kaikesta mitä usko opettaa. Ja sitten on 1001 harmaan sävyä, kaikkea siltä väliltä.

Uskoja ja uskomuksia lienee siis tasan niin monta kuin on ihmistäkin tässä maailmassa.

Tämä ylläoleva olis voinu olla suoraan mun kynästä! Hyvin mahdollista, että me uskotaan samaan Jumalaan. 

En nykyään aikuisena mielellään kerro uskostani, koska niin moni tuomitsee ihmiset suoriltaan tämän uskon perusteella. Haluan, että ihmiset muodostaa musta mielikuvan sen perusteella, miten olen, käyttäydyn, kohtelen muita ja elän. Se kertoo kuitenki enemmän kuin yksin mun usko, vaikkakin usko vaikuttaa taustalla kaikkeen. 

Vaikka kuulunkin konservatiiviseen uskonyhteisöön, joka opettaa, että vain tämä usko on oikea, en halua tuomita muiden ihmisten valintoja. Tämä on minulle oikea, se tieto riittää. 

Pippanen (Ei varmistettu)

Juuri näin: tahdon olla minä, ja tulla ihmisille tutuksi sellaisena kuin olen, en sellaisena kuin he olettavat minun uskoni takia olevan. Ehkä voisin kertoa uskostani sellaisille ihmisille, keihin tutustuisin oikeasti hyvin. Se tulisi todennäköisesti aivan shokkina heille, koska eihän tällainen ihminen voi kuulua tähän lahkoon; minunhan pitäisi olla tuollainen ja tällainen.

Toisaalta olisi hauska ravistella ihmisten käsityksiä 'paljastamalla itseni', mutta pelkään todella että ihmiset eivät ymmärtäisi, vaan sulkisivat minut pois. Tiedän että oletukseni on varsin negatiivinen, mutta sen perusteella, miten tästä lahkosta puhutaan niin julkisuudessa kuin yleisesti ihmisen keskusteluissa, uskon että saisin tehdä melkoisen työn jotta ihmiset näkisivät minut uskoni läpi.

Hauskaa tietää, että siellä on ainakin yksi samalla tavalla ajatteleva tyyppi!<3

Niinpä! Tää on hyvin leimaava yhteisö, joten mä myös pelkään, että se saattais silti muuttaa joidenki ihmisten käsitystä minussa, vaikka olisivat oppineet tuntemaan jo mut. Ehkä jonain päivänä kerron, jos asiasta kysytään tai tulee muuten puheeksi. En ala itse kuitenkaan "tekemään lähetystyötä".

Elisa Lepistö

Olipa mielenkiintoinen lukea näitä! Ja ihanaa kun löysitte täältä vertaistukea. Ymmärrän hyvin, että ihmisillä saattaa olla ennakkoluuloja uskonlahkoja kohtaan, mutta ehkäpä juuri senkin takia niistä olisi hyvä puhua? Kun kertoo näistä omista kokemuksista rehellisesti ja avaa sitä toista puolta, voi taas keskustelukumppaninkin käsitys laajentua. <3

Pippanen (Ei varmistettu)

Totta tämäkin, olishan se mahtavaa saada vaikka yksi ihminen miettimään mahdollisia ennakkoluulojaan uudestaan sen kautta, että kertoisi oman kokemuksensa. Tai vaikkei niitä ennakkoluuloja edes olisi, 'tutustuttaa' tällaiseen elämäntapaan; avartaa maailmankuvaa, että hei, näinkin voi jostakusta olla hyvä elää.

Isoin ongelma lienee se, että uskovia - varsinkin johonkin lahkoon kuuluvia - pidetään melko poikkeuksetta aivopestyinä. Aika rauhassa saanee olla ne ihmiset, ketkä uskovat Jumalaan ns. omalla tavallaan, mutta jos 'opetukset' tulevat ryhmästä ja toimintatapa on kaikilla samankaltainen, täytyy tuon ryhmän jäsenten olla aivopestyjä. Tavallaan ymmärrän sen, saattaisin itsekin sortua tähän ajatteluun jos en olisi syntynyt uskovaiseen perheeseen.

Ihmetyttää silti, kuinka tyhmänä ihmiset mahtavat meitä pitää. Onhan meilläkin omat aivot, mielipiteet ja oivallukset. Suurin osa jokaisen lahkon tai uskonnon jäsenistä on varmasti pohtinut ja kyseenalaistanut niitä opetuksia ja uskomuksia, joita heille on opetettu. Esimerkiksi kuten itse sanoin, en ole täysin samaa mieltä kaikista lahkon linjauksista, mutta kaiken kaikkiaan plussan puolella ollaan: usko tuo rauhaa, tarkoitusta elämälle ja opettaa hyvät arvot elämään, muiden ihmisen kohteluun, oikeudenmukaisuuteen jne. Se on antanut turvallisen lapsuuden ja ison tukiverkoston.

Enkä koe olevani lainkaan aivopesty hölmö, vaikka olen syntynyt tähän kulttuuriin. Olen tehnyt oman valinnan, nimittäin siinä vaiheessa, kun olen päättänyt jäädä - vaikka tiedän, että voisin erotakin jos niin tahtoisin.

Tämä ei oo siis Elisa sulle mitään paasausta, vaan yleistä pohdintaa, kummasti alkaa tekstiä tulla kun on itseä koskettava aihe :D kiitos!

Pippanen (Ei varmistettu)

Unohdinkin siis tiivistää pointtini tässä höyrytessäni... sitä tarkoitin, että jos moni lähtökohtaisesti olettaa sinun olevan aivopesty, on melko turhaa avata suutaan. Ei ole väliä mitä sanot, jos kaikki se koetaan asioina, joita on vain syötetty tuolle raukalle tarpeeksi kauan ja nyt hän uskoo niihin itsekin. Ihmiset asettuu ikään kuin puolustuskannallekin, vaikka tarkoitus ei olisi missään nimessä tehdä lähetystyötä tai markkinoida tätä jotenkin.

Torey
Näissä neliöissä

Tuputtaminen on uskon asioissa se joka saa mut sulkemaan korvani. Ei kiinnosta. Kukin uskokoot mihin haluaa, ja minä saan uskoa tai olla uskomatta. Mutta oman uskonsa tuputus toiselle on vihoviimeistä!

Elisa Lepistö

Joo mulla on vähän sama. Ja sitten kuitenkin aina ajaudun väittelyyn näiden tuputtajien kanssa :D Kun jotenkin ei pysty vaan antaa olla.

Jenna Claudia (Ei varmistettu) http://www.jennaclaudiat.com

Ihanat kuvat ja viisaita sanoja! Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat puhua uskonnosta, itseäni se lähinnä ahdistaa ja menen ihan lukkoon, jos joku alkaa siitä mulle puhua tai kysellä. Usko tai sen puute on todellakin henkilökohtainen asia munkin mielestä. :)

xx Jenna Claudia
www.jennaclaudiat.com

Elisa Lepistö

Joo se on hassua miten meidänkin yhteiskunnassa uskon asiat on melko tabuja. Tai että esimerkiksi ihmisen uskonnosta kysyminen on vähän samanlainen juttu kuin kysyisi että ketä meinaa äänestää :D Siitä ei vain ole sopivaa kysyä tai puhua. 

Rock (Ei varmistettu)

Ajattelin kirjoitustasi ja en oikein ymmärtänyt... Sillä ei ole mitään merkitystä mitä me uskomme tai emme, se että me emme usko ei muuta totuutta ! Jumala on ja hänen sanansa pysyy ikuisesti uskoimme me sitä tai emme, - Ei me voida totuudelle mitään sillä että emme usko sitä. -Kun Jumala sanoo sanassaan mikä on oikein ja mikä on väärin, niin on parasta totella.. -Jumala ei muutu koskaan ! Hän lähetti Jeesuksen oman poikansa kuolemaan ristillä kaikkien ihmisten syntien puolesta, ja se uhri oli niin suuri, että joka sen hylkää hylkää myös pelastuksen ja sitten se ei ole Jumalan vika kun ihminen tuomitaan tekojensa mukaan kadotukseen. -Siis kaikista suurin synti minkä ihminen voi ikinä tehdä, on sanoa EI Jeesukselle ! Silloin hän itse menee eräänä päivänä ikuisuuteen ilman pelastajaa, ja huonosti käy. -Tässä lenkki ihmisistä jotka kuolivat, mutta saivat tulla takaisin kertomaan mitä sen jälkeen odottaa meitä kaikkia. ---- http://www.divinerevelations.info/

Kommentoi