Vegaanin 4 päivän "food prep" video

Olen viime aikoina syönyt enemmän ja enemmän kasvisruokaa, ja pohdin nyt pitäisikö siirtyä vieläkin vegaanimpaan ruokavalioon. Olen aina rakastanut lihaa, vaikka perheemme oli kasvissyöjiä kun olin lapsi. Sen takia en ole tehnyt mitään ehdotonta päätöstä olla lihatta koko loppuelämääni. Huomaan myös nopeasti, milloin en ole saanut ruoastani esimerkiksi tarpeeksi rautaa, sillä silloin iskee kummallinen lihanhimo. En myöskään halua olla hankala kyläillessä, sillä jo nyt allergiani rajoittavat paljon syömisiäni. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ehdottomuus on usein huonosta ja niitä hyviä valintoja voi tehdä silti 90 prosenttia ajasta. 

Kaikki kuitenkin lähti siitä, kun katsoimme Santa Teresassa asustellessamme Cowspiracy-dokumentin Netflixistä. Silloin silmäni aukesivat vasta siihen, kuinka paljon lihatuotanto tuhoaa luonnonvaroja, ja kuinka paljon esimerkiksi vettä tarvitaan yhden pihvin tuottamiseen. Vaikka en ollut ajatellut lähteväni kasvisruokavalioon niin äkillisesti, tuntui sen jälkeen hyvin vaikealta perustella itselleen, minkä takia sitä lihaa pitäisi muka saada. 

Eilen katsoimme toisen Netflix-dokkarin vähän eri näkökulmasta, nimeltä Forks over Knives. Siinä tutkaillaan eläinperäisen ruoan vaikutuksia terveyteemme ja tulokset tuntuvat melko kiistattomilta. Lihasta ei ole hyötyä ihmiselle, päin vastoin. Dokumentissa käydään läpi kahden ravitsemustutkijan löydöksiä, ja näytetään potilasesimerkein, kuinka paljon pelkällä kasvisruokavalioon muuttamisella voi kohentaa omaa terveydentilaansa. 

Innostuin dokumentin jälkeen googlailemaan lisää tästä ruokavaliosta, sillä tuntuu etten välttämättä vielä osaa valmistaa sellaista kasvisruokaa, mistä saisin varmasti kaiken tarvitsemani. Muutaman mutkan kautta päädyin tällaiselle Youtube-kanavalle, johon ihastuin välittömästi. Opin Ausseissa ollessani tämän "meal prep"-kulttuurin, jota alan ehdottomasti noudattaa nyt kotona. Kun sunnuntana tekee vähintään neljän päivän ruoat valmiiksi, säästyy aikaa, rahaa ja ennenkaikkea on helpompi tehdä niitä terveellisiä valintoja, kun kaikki on mietitty etukäteen valmiiksi. 

On myös helpompi tehdä monipuolisia annoksia, kun tekee ison satsin kaikkea ja laittaa eväsrasiaan aina yhden kauhallisen kutakin. Usein vegaaniruoka esitetään mielestäni vähän tylsänä, mauttomana tai raakaruokana. Itselleni on tärkeää visuaalisuus ja se, että ruoka oikeasti maistuu hyvältä. Raakaruoka ei puolestaan toimi vatsalleni lainkaan. Avantgardevegan eli Gaz Oaklyn ruoat ovat kuitenkin sellaisia, että vesi nousee kielelle pelkästä videon tuijottelusta. 

Tässä on todella toteutuskelpoinen meal prep 4 päivän ruokailuille. Aion ehdottomasti toteuttaa tämän myös itse. 

Ja tässä puolestaan vähän vielä visuaalisempi ruoka, sriracha "meatballs". 

 

Toivottavasti videot iskee teihin yhtä paljon kuin meihin!

Share

Kommentit

jennimarianna (Ei varmistettu) https://jennimarianna.com

Hei kiva kun jaoit! Aloitimme poikaystäväni kanssa vegaanikokeilun pari kuukautta sitten ja olemme molemmat kokeneet sen lisäävän hyvää oloa, joten sillä tiellä ollaan edelleen! Emme aikaisemminkaan syöneet punaista lihaa, joten lihattomuus ei niinkään ole ongelma vaan juurikin uusien hyvien ideoiden puute.

Oletko muuten katsonut Netflixistä dokumentin "What the health?". Se paneutuu juurikin näihin asioihin ja herätti mielestäni paljonkin ajatuksia, vaikka kaikkia ei tietysti tarvitsekaan ottaa niin kirjaimellisesti- suosittelen!

Mukavaa meal preppiä :)

Elisa Lepistö

Hei kiitos vinkistä! Pitää ehdottomasti katsoa :) Ja mulla on toi ihan sama, ideoita on välillä vaikea keksiä, joten tällaiset videot on ihan kullanarvoisia!

Kriselda
Kriselda

Toi jäbä on niin symppis! Ja samaa mieltä meal prep helpottaa elämää. Tammikuussa tulossa yes girlin oma meal prep -ohje :) !

Elisa Lepistö

Huippua! Sitä odotellessa! Ja niin on, ihan sairaan symppis :)

Nina / Monta syytä rakastaa (Ei varmistettu) http://www.montasyytarakastaa.com

Oi tää postaus tuli niin kreivin aikaan! Itsekään en halua olla ehdoton ruokavalioni kanssa mutta mitä enemmän voin jättää lihaa pois niin sen parempi. Olen melko nirso ruoan suhteen muutenkin. Ja hyvä olo edellä haluaisin kyllä mennä ruokailussani.

Elisa Lepistö

Juurikin näin! Pienilläkin valinnoilla on merkitystä :) Oon itse myös vähän sellainen, että ruoan pitää olla ensisijaisesti hyvän makuista, ja sen jälkeen priorisoin muita asioita. Onneksi terveellisyyden kanssa ei tarvitse tehdä kompromisseja, kun löytää vaan oikeat ruoat!

nitahannele (Ei varmistettu)

Kannattaa myös tsekata Lauren Toyotan 'hot for food' Youtube kanava/blogi! Rakastan erityisesti Laurenin Recipe?! (live)videoita joissa hän spontaanisti laittaa ruokaa siitä mitä kotoa sattuu löytymään. Usein (vegaani)ruokakanavat on joko 'aloittelijoille' suunnattuja tai sitten juurikin raakaruoka tms. kanavia, ja Gazin ja Laurenin videot sopivat enemmän omaan ruokafilosofiaan - visuaalista ja sopivan terveellistä 'comfort foodia'!

Elisa Lepistö

Hei mahtavaa! Katson ehdottomasti :) Kiitos paljon vinkistä! Ja oon aivan samaa mieltä!!

Suvihelena (Ei varmistettu)

Ihana postaus! Oon itse ollut vegaani 4 vuotta nähtyäni youtubessa Gary Yurowskin luennon "The best speech you will ever hear", SUOSITTELEN! Mun lemppareita vegaaniruokainspiraatioon Youtubessa on Bonny Rebecca, Cam&Nina, Cheap Lazy Vegan, Hotforfood ja kaikista paras Maddie Lymburner!! :)

Willis (Ei varmistettu)

Moikka!

Willis suosittelee vegaanista ruokavaliota oikein kovasti. <3
Nyt tulee kaksi kokonaista vegaanista vuotta täyteen ja olen vain iloinen, että tälle tielle lähdin. Syön huomattavasti monipuolisemmin, palaudun hyvin, treeni tuottaa tulosta, eväitä on helppo tehdä mukaan, voin hyvin ja mieli on kevyempi.

Vegaanista ruokavaliota voi toteuttaa monella tavalla. Jotkut syövät leipää aamusta iltaan, latovat lautaset täyteen pastaa, perunaa ja riisiä, toiset taas syövät mahdollisimman tuoretta, raikasta ja puhdasta eli enemmän kasviksia, salaatteja, hedelmiä, marjoja, pähkinöitä jne. Voi syödä myös lisäaineista piittaamatta. Valmisruokia löytyy vaikka kuinka paljon. Osa panostaa proteiiniin ja syö jatkuvasti tofua, papuja, linssejä, nyhtökauraa ja sirottelee päälle vielä herneproteiinijauheet.

Minä olen tuo versio, joka syö hedelmiä, vihanneksia, salaatteja, hummusta, maapähkinävoita – paljon tuoretta ja yksinkertaista.

Huimaa vuotta 2018 toivottaen,
Willis <3

Kommentoi