Veneajelulla Manhattanin edustalla

Istuimme yhtenä päivänä aamukahvilla Sadun pöydän ääressä ja ystävämme Mari kysyi, olemmeko koskaan käyneet millään venereissulla Manhattanin edustalla? Kumpikaan ei koskaan ollut ollut, joten innostuimme heti asiasta. Aloin googlailemaan vaihtoehtoja ja Sunset Champagne Cruise kuulosti heti aivan loistavalta valinnalta. Hintaa tuli kahdelle hengelle yhteensä 130 dollaria ja sisälsi isot lasit viiniä. 

Vene starttasi Chelsea Piersiltä kuuden aikaan ja itse ajelu kesti parisen tuntia. Suuntasimme ensin vapauden patsaan edustalle ihailemaan auringonlaskua, ja kiersimme lopulta vielä Brooklyn & Manhattan siltojen alta, Finanssialueen edustalta takaisin Chelseaan. Maisema vaihtoi väriään hetki hetkeltä, lämmin tuuli tuntui hiuksissa, hyvä musiikki soi kannella ja meren tuoksu leijaili ilmassa. Kun olimme palaamassa takaisin laiturille, katselimme valojen loistetta ympäri Manhattania ja mietimme kuinka jotain kaupunkia voikaan rakastaa tällä tavalla. Vitsailin ensin, että melkein meinaa silmäkulma kostua, ja pari minuuttia myöhemmin kyyneleet virtasivatkin jo pitkin poskia. 

Täältä voi käydä katselemassa erilaisia venevaihtoehtoja jos tällainen aktiviteetti kiinnostaa. Vaikka hinta voi tuntua vähän suolaiselta, oli se ainakin omasta mielestäni jokaisen pennin väärti. Ihan täydellinen aktiviteetti vaikkapa romanttiseen illanviettoon ennen illallista. 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Staten Island Ferryllä ja Ikea-lautalla pääsee myös aika hyville näköaloille, molemmat ilmaisia!

Elisa Lepistö

Joo sillä oon käynyt monet kerrat. Tää oli kuitenkin vähän erilainen setup :) 

bgihnhgöbnb (Ei varmistettu)

Kyllä sun varmaan pitäisi tonne muuttaa...

Elisa Lepistö

No niiiiinpä...

Kommentoi