Ladataan...

Tulin pikaisesti vinkkaamaan teitä ravintolasta, joka sijaitsee Helsingin keskustassa Aleksi13:n yläkerrassa. Ravintolan nimi on Factory ja siellä on todella hyvä hinta-laatusuhde. Kymmenellä eurolla saa todella hyvänkokoisen salaatin, mihin saa valita 6 täytettä.Täytevaihtoehdot taas olivat todella monipuoliset. Oli kaikkea gojimarjoista chilijuustoon.  Ainakin minilihapullat ja viinilehtikääryleet ovat maistamisen arvoisia!Lauantaina paikka ammotti tyhjyyttään, mutta viikolla on aikamoinen hulina. Tykästyin paikkaan niin kovasti, että raahasin isäni tuonne heti maanantaina lounaalle.Tässä kaikki tällä erää! Voikaa hyvin <3

Share

Ladataan...

Isosiskoni täytti eilen vuosia ja pidimme juhlan kunniaksi perhepäivällisen. Rakastan sitä, kun koko sakki kerääntyy ison pöydän ympärille hyvän ruoan ääreen. Koko perheeni on aikamoisia kulinaristeja ja saatamme istua pöydän ääressä useamman tunnin. Tällä kertaa minä ja isäni teimme ruoat. Suuntasimme Stockmannin herkkuun ruokaostoksille ja päätimme tehdä useampia pieniä ruokia. Kesällä kun ei tee mieli mitään raskaita pihvejä tai kuumia ruokia muutenkaan. Valmistiskiltä ostimme marinoituja oliiveja ja täyttetyjä jalopenoja. 

 

Näiden lisäksi oli muun muassa guacamolea, sillejä, ahventa, perunoita ja salaattia. Alkupaloina tarjoilimme jokiravun pyrstöjä leivän päällä. Niistä ei valitettavasti ole kuvia. Leikkasimme paahdetut leivät kulmasta kulmaan kolmioksi ja päälle vain hiukan voita ja pyrstöt.Pidin salaatin todella simppelinä, siihen tuli vain jääsalaattia, villirucolaa, minuluumutomaatteja, kevätsipulia ja kananmunia.Loimulohen ostimme myös valmiina kalatiskiltä. Se ei oikein meinannut mahtua mihinkään tarjoiluastiaan. Yritin korjata tilanteen tillikoristelulla.Nämä leivät oli isäni taidonnäyte. Ruisnappeja, voita, kieltä, suolaa ja wasabia. Ihan tajuttoman hyviä! Koristeena ananaskirsikoita. Toiset leivät olivat hapankorppuja, voita ja tartarjauhelihaa. Päällä suolaa ja pippuria. Ostimme myös tuoreita viheitä papuja, jotka keitimme. Tällainen tapas-tyylinen illallinen toimi oikein mainiosti ja kaikilla tuli vatsa täyteen. Jälkiruoaksi oli toisen siskoni valmistama raakakakku, joka oli todella hyvää.Myöhemmin tarjoilimme vielä keksejä, joiden päällä oli Mascarponejuustoa ja viikunahilloa tai mustaherukkahilloa. Nekin olivat oikein maukkaita. 

 

Olen vihdoin toipunut flunssasta, joten uskon että pian on taas luvassa treenijuttujakin!:) Mukavaa viikon alkua!

Share

Pages