Ladataan...

Päätin lähteä vielä hetkeksi syksyä karkuun Kreikan lämpöön kun kerran halvalla pääsi. Siitä johtuen blogi luultavasti elelee hiljaiseloa viikon verran. Ehkä tämä on ihan kaivattu tauko. Melkein vuoden verran olen tänne jo kirjoitellut lähes päivittäin.

 

Viimeaikoina tästä puuhasta on ollut hiukan inspiraatio kadoksissa. Niin kovan osan tästä kirjoittamisen ilosta teette nimittäin te. Suurin osa postauksista syntyy kommenttiboksissa käytyjen keskustelujen innoittamana.Nyt kun olen kesän verran täällä Fitfashionin puolella kirjoittanut, on suuri osa kommentoijista kaikonnut. Näen että teitä käy täällä hurja määrä päivittäin kaikessa hiljaisuudessaan. Harvoin silti enää syntyy mielenkiintoisia keskusteluja kommenttiosioon. 

 

 

Olen itsekin laiska kommentoimaan ja varsinkin sellaisissa tapauksissa, missä pitää täyttää kaikenlaisia tietoja. Ymmärrän siis hyvin, miksi tekään ette kommentoi. Silti kaipaan kovasti sitä interaktiivista puolta tässä. Eilinen postaus oli poikkeus ja muistutti siitä, minkä takia tätä hommaa teen. Oli niin ihana lukea teidän tarinoita ja kommentteja.

 

Toivottavasti löydän lomaillessani sen vanhan innon tähän hommaan :) Nyt kuitenkin lienee parasta pitää tietokone hetken suljettuna!

 

 

 

 

kuvat ovat vanhoilta reissuilta Balilta, Malesiasta, Thaimaasta ja Marokosta!

 

Arrivederci! 

Ladataan...

Kun olin kuuntelemassa Jari Sarasvuota Trainers housella, hän kirjoitti fläppitaululle ennen valmennuksen alkua: "Me pelkäämme eniten sitä, mitä todella tarvitsemme elämäämme". Pidän Jarista. Hän antaa usein minulle ahaa-elämyksiä, kun kuuntelen hänen monolegajaan Yle puheelta. Tämä ajatus on muhinut valmennuksesta asti päässäni. 

 

Koska syksy on usein uusien alkujen ja muutosten aikaa, ajattelin kirjoittaa hiukan rohkeudesta. Kaikki uusi on aina pelottavaa, vaikka sitä uutta asiaa haluaisikin todella kovasti. Ihmisellä on taipumus jämähtää epämieluisiin tilanteisiin, koska vanhasta irti päästäminen on vaikeampaa kuin kurjassa olossa kärsiminen. 

 

Jälkikäteen saattaa tuntua hullulta. Miksi pysyin niin kauan väkivaltaisessa suhteessa? Miksi en vaihtanut kurjaa työpaikkaa aiemmin? Minkä takia elin niin kauan epäterveellistä elämää, vaikka kärsin henkisesti ja fyysisesti joka päivä? Vastaus on yksinkertainen. Hyppy tuntemattomaan oli liian pelottava. Elämä tuntui kaikessa kurjuudessaan tutulta ja turvalliselta. 

 

Sen takia monet elävät läpi elämänsä vain arjesta selviytyen. Omasta mielestäni arjen ei pitäisi olla kurjaa. Siitä pitäisi pystyä nauttimaan samalla tavalla kuin lomasta tai juhlahetkistä. Jos oma arkesi tökkii, mieti mitkä ovat sellaisia asioita siinä, jotka tuovat eniten mielipahaa? Kun olet selvittänyt kurjuuden lähteen, mieti miten voisit muuttaa sitä osa-aluetta elämässäsi. Älä antaudu uhrin rooliin, vaan ota ohjat omiin käsiiisi. Vain sinä olet vastuussa onnellisuudestasi ja vain sinä voit vallitsevia olosuhteita muuttaa. Mistä sitä rohkeutta saisi sitten tähän tarvittavaan muutokseen? Oma vinkkini on yksinkertainen: kuvittele, että olet uimahallin hyppytornissa ja katselet alaspäin. Tarvitset vain yhden rohkean askeleen ja sen jälkeen painovoima hoitaa loput. Jälkikäteen olosi on mahtava!  Samalla tavalla kaikissa muutoksissakin tarvitsee ottaa vain se ensimmäinen askel, sen jälkeen kaikki on helpompaa.

 

Toinen asia, joka kannattaa pitää mielessä: kaikki asiat AINA järjestyy. Tämä ei ole mielipide, vaan fakta. Vaikka aluksi tuntisitkin olevasi hukassa, älä pelkää. Antaudu sille tunteelle, että hetki on vapaapudotusta, aivan kuten uimahypyssäkin. Ja jos molskahduksen jälkeen huomaat olevasi taas jossain paikassa, mihin et halunnut on vain hypättävä uudestaan. Aina voi vaihtaa suuntaa elämässään, eikä ikinä kannata tyytyä sellaiseen mikä ei tunnu hyvältä.  

Pages