Ladataan...

Sain tällä viikolla jonkun kuumottavan noidannuolen selkääni. Surullisinta oli, ettei kipu tullut mistään tiukasta urheilusuorituksesta, vaan alkoi kavalasti nukkuessani. Minua on sapettanut koko viikon kun en ole pystynyt urheilemaan kävelylenkkiä lukuunottamatta. Tämä viikonloppu onkin pyhitetty kropan hellimiselle. Tänään on taas saunavuoro ja lauantai tulee menemään yhtä rauhallisissa merkeissä. Aion ulkoilla, lukea kirjaa ja hoitaa asioita. Lisäksi agendalla on kahdet lastenkutsut. 

Muistelin että viime tammikuussa teimme kämppikseni kanssa tällaista Detox-vettä ja kaivoin reseptin esiin. En oikestaan ikinä juo mehuja kotona, koska niin monet sisältää kamalan määrän makeutusaineita tai sokeria. Kuitenkin pitäisi saada juotua se kolmisen litraa päivän aikana ja vesi alkaa jossain vaiheessa tökkiä. Tämä onkin loistava vaihtoehto mehuille. Kun tekee tämän illalla valmiiksi jääkaappiin ja juo vaikkapa aamupäivän aikana, on jo puolet päivän nestetarpeesta kuitattu. 

Aineosat:

    • 1,5-2l vettä
    • 8-10 mintun lehteä
    • 1 sitruunan mehu
    • 1 keskikokoinen kurkku

Kurkusta saa mineraalit hyvin irti, kun se likoo vedessä. Sitruuna taas puhdistaa elimistöä ja sitruunahappo ruoansulatuselimistöä. Minttu raikastaa veden maun ja tuo samalla veteen lisää ravinteita. 

Tällainen detox-vesi sopii loistavasti tällaiseen kehon hellimisviikonloppuun. Ihanaa viikonlopun alkua kaikille!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Pimeinä aikoina kun on vaikea saada itseään aamuisin sängystä ylös, kannattaa panostaa maukkaaseen aamiaiseen. Itse arkisin jaksan harvoin tehdä muuta kuin leivät ja teen, mutta viikonloppusin on ihana istua oikein pitkään aamiaispöydässä. Tässä kuitenkin vaihtoehtoja juuri niihin arkiaamuihin. Kun munat keittää etukäteen valmiiksi ja laittaa teeveden kiehumaan heti herättyään, ei aamiaisen valmistamiseen mene kovin kauaa aikaa. Leipään saa vaihtelua eri täytteillä ja jos on tulossa pitkä tauko ennen seuraavaa ruokaa, kannattaa ottaa lisäksi lautasellisen puuroa tai jogurttia hedelmillä. 


 
 

 

 
 
Mitä te syötte aamiaisella?

Share

Pages